Voi ei!!

Oon 16 ja lukion ekalla. Ihastuin kuutos ja seiska luokan välisenä kesänä partioleirillä poikaan joka on nyt lukion kolmosella. Ihastukseni kasvoi paljon enemmäksi leirin jälkeen ja välillä hiipui pois kun luulin että änellä on tyttöystävä. Mutta siten riparilla hän oli isosena ja nyt olen taas ihastunut häneen tai oikeastaan enemmän kuin ennen. Hänellä ei tietääkseni ole nyt tyttöystävää. Tunnemme toisemme partion kautta. Mutta hän ei edes sano hei kun nähdään käytävillä. On tosi rankkaa koska näen hänet joka välkällä eikä hän sano minulle yhtään mitään. Joskus hän kyllä katsoo minuun mutta luulen että vain ohi mennen. Mitä minun pitäisi tehdä?? Olin tänään rohkealla päällä ja laitoin hänelle tekstarin jossa sanoin moi. Vastausta en ole vielä saanut. Olen muuten todella ujo ja kun joku poika yleensä puhuu minulle menen ihan lukkoon. Kertokaa minulle ehdotuksia mitä minun pitäisi tämän asian kanssa tehdä????
0422
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Minä vaan kirjoitti:

Oon 16 ja lukion ekalla. Ihastuin kuutos ja seiska luokan välisenä kesänä partioleirillä poikaan joka on nyt lukion kolmosella. Ihastukseni kasvoi paljon enemmäksi leirin jälkeen ja välillä hiipui pois kun luulin että änellä on tyttöystävä. Mutta siten riparilla hän oli isosena ja nyt olen taas ihastunut häneen tai oikeastaan enemmän kuin ennen. Hänellä ei tietääkseni ole nyt tyttöystävää. Tunnemme toisemme partion kautta. Mutta hän ei edes sano hei kun nähdään käytävillä. On tosi rankkaa koska näen hänet joka välkällä eikä hän sano minulle yhtään mitään. Joskus hän kyllä katsoo minuun mutta luulen että vain ohi mennen. Mitä minun pitäisi tehdä?? Olin tänään rohkealla päällä ja laitoin hänelle tekstarin jossa sanoin moi. Vastausta en ole vielä saanut. Olen muuten todella ujo ja kun joku poika yleensä puhuu minulle menen ihan lukkoon. Kertokaa minulle ehdotuksia mitä minun pitäisi tämän asian kanssa tehdä????

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu