La 5:55 Keskipohjanmaa
Pyhäjärvi kärkisijalla kisassa astrofysiikan tutkimuskeskuksesta
Pyhäjärven kaupunki on saanut kärkisijan kilpailussa astrohiukkasfysiikan tutkimuskeskuksesta.
Kansainvälisen tutkijayhteisön Laguna-hanke on aloittamassa selvitystä siitä, mikä ehdolla olevista seitsemästä sijaintikunnasta täyttää parhaiten fysiikan tutkimukselle asetetut vaatimukset. Tutkimukseen on valittu vain Pyhäjärvi ja Freijusin kaupunki Ranskasta. Freijusissa astrohiukkasfysiikan ilmaisinta kaavaillaan Alppia halkovan maantietunnelin viereen.
Pyhäsalmen kaivoksen fysiikan tutkimuksen projektipäällikkö Timo Enqvist kertoo, että uudessa noin kaksivuotisessa tutkimuksessa on tarkoituksena selvittää mahdollisuutta ampua neutriinoja Cernin hiukkasfysiikan tutkimuskeskuksesta joko Freijusissa tai Pyhäjärvellä sijaitsevaan ilmaisimeen. Kohteet on valittu etäisyyden perusteella. Freijus on sijaintipaikkakunnista lähinnä ja Pyhäjärvi kauimpana Cernistä.
– Tutkijayhteisön oletus on se, että maankamaran läpi laukaistavien neutriinojen tutkimuksessa paras etäisyys on 2 000 – 3 000 kilometriä. Näin Pyhäjärvi on saamassa etulyönnin myös Freijusiin, Enqvist kertoo.
Laguna-yhteisön päätös uudesta noin 2 miljoonaa euroa maksavasta hankkeesta on tuore. Enqvistin mukaan rahoitushakemus on valmis ehkä marraskuun alussa. Sijaintipaikkakuntien arviointi fysiikan tutkimuksen näkökulmasta alkanee ensi kesänä.
Aiheesta lisää lauantain Keskipohjanmaassa.
Pyhäjärvi kärkisijalla kisassa astrofysiikan tutkimuskeskuksesta
Pyhäjärven kaupunki on saanut kärkisijan kilpailussa astrohiukkasfysiikan tutkimuskeskuksesta.
Kansainvälisen tutkijayhteisön Laguna-hanke on aloittamassa selvitystä siitä, mikä ehdolla olevista seitsemästä sijaintikunnasta täyttää parhaiten fysiikan tutkimukselle asetetut vaatimukset. Tutkimukseen on valittu vain Pyhäjärvi ja Freijusin kaupunki Ranskasta. Freijusissa astrohiukkasfysiikan ilmaisinta kaavaillaan Alppia halkovan maantietunnelin viereen.
Pyhäsalmen kaivoksen fysiikan tutkimuksen projektipäällikkö Timo Enqvist kertoo, että uudessa noin kaksivuotisessa tutkimuksessa on tarkoituksena selvittää mahdollisuutta ampua neutriinoja Cernin hiukkasfysiikan tutkimuskeskuksesta joko Freijusissa tai Pyhäjärvellä sijaitsevaan ilmaisimeen. Kohteet on valittu etäisyyden perusteella. Freijus on sijaintipaikkakunnista lähinnä ja Pyhäjärvi kauimpana Cernistä.
– Tutkijayhteisön oletus on se, että maankamaran läpi laukaistavien neutriinojen tutkimuksessa paras etäisyys on 2 000 – 3 000 kilometriä. Näin Pyhäjärvi on saamassa etulyönnin myös Freijusiin, Enqvist kertoo.
Laguna-yhteisön päätös uudesta noin 2 miljoonaa euroa maksavasta hankkeesta on tuore. Enqvistin mukaan rahoitushakemus on valmis ehkä marraskuun alussa. Sijaintipaikkakuntien arviointi fysiikan tutkimuksen näkökulmasta alkanee ensi kesänä.
Aiheesta lisää lauantain Keskipohjanmaassa.
Vastaukset 38
Vanhimmat
siinäpä käy engvisti lausumaan eurohankemantraansa, sijoituspäätös on joka tapauksessa niin kaukana kuin kuu maasta.
se on kuulkaas niin että piskuinen pyhäjärvi on jo maksanut tätä vuosituhannen kusetusta ja odotusta unohtaen kaiken muun teollisen ja peruselinkeinojen kehittämisen.
päättäjät ja virkamiehet ovat höyrynneet vuorollaan turkkilaisessa saunassa ; suurilla oletuspuheilla piilotellen "se tulee, pitää lobata" -ideologian taakse, ettei vaan tarvis katsoa totuutta peilistä.
yliopistomiehet ovat höyrähdysten takia ja just sen innoittamana matkustaneet kupeet kipeenä milloin mihinkin.
suomen valtioneuvosto on kääntänyt vuosiakusia asialle selkänsä.
kyl,lä on , että " joulupukki tulloo" älkää pitkästykö. Ransa-vastaan Suomi!
Huh heijaa!! siis ensi kesänä, etteiköhän vuonna 2015 - sitten joulupukki tulloo, jos tulloo!
Nyt vain odotetaan tutkimusten seuraavan vaiheen tulosta, joka asintuntijoiden mukaan todennakäisesti ratkaisee kisan Pyhäjärven eduksi. Seitsemästä ehdokkaasta pudotettiin viisi ja kaksi on jäljellä. Nyt alkaa finaali, jossa Pyhjärvi on ottanut suosikin paikan.
Mikä on veikkajien voittouhde? Tässä pelissä miljoonan panokset ovat pieniä.
eikä leipää suomenmaalle eikä pyhäjärvelle kiihytystieteellä.
ranskan hovi on täynnänsä luonnostaan liehittelyn mestareita.
suomalaiset ei moista osaa eikä kehtaa nuoleksia muun kuin henkilökohtaisen edun nimissä.
on ihan pakko uskoa edelläkirjoitettuun.
onhan se meillä yksinomaan kateus, joka vie kalatkin järvestä. puhumattakaan ranskan presidenttiä!
Pöh ja vielä kerran Pöh
laguunan varjolla / kautta on sitten tehty luxusreissuja.
muutamat eikun muuan JT, iso ja reppana.
onks tuo JT= Jaakko Teppo?
huuli pyöreenä kysyn, mitä voin tehdä asian hyväksi kuntalaisena? Muuta kuin suostua veroeurojeni hmm kyseenalaiseen käyttämiseen tähän ties milloin vastinetta saadaan-touhuun? >Jos nyt sitten on toivetta ollenkaan?
Pitääkö minun ilmaista tukeni tikanmäen huppailuporukoille vai tuenko liuskan epäilevää tuomasneuvostoa?
täällä on ollut vuosikymmenet,eiköhän anneta muillekkin jo mahdollisuus
ilmankos kaupunki ei ole suremmin vöyristynyt millään teollisella eikä tuotannollisella alalla!
tyydytään kaivoksen tulokseen, yhteisöveroihin ja alihankkijoiden muutamiin työpaikkoihin?
herätys, mihin kuntapäättäjien istunnot oikeastaan ovat johtaneet kaivoksen löytymisestä, sieltä 1960 luvulta saakka?
valtuustot ja hallitukset ovat olleet jus näitä tuomasneuvostoja, innovaatisuutta ilmaisseet henkilöt on hymisty tasamaan taaplaajiksi.
Elämme 2000 lukua,onneksi pahimmat Tuomaat ovat siirtyneet jahkaileen puutarhamommiin horsman kasvattajaksi.
niiiin, mitäköhän pitäs tehä. Miktä koko Suomen työttömyydelle, mitä kaikkien tehtaiden lakkauttamisille- kymmeniä tuhansia työttömiä. Niiiin, mitä pitäs tehä?
vastatkaa te, jotka tunnutte tietävän, mikä meille olisi paras- tai on parasta ennen.
joittenkin mielestä meille on parasta nyyhkiä köyhän haapajärven syliin. sekö on epäilevän Tuomaan touhua, kun epäilee tehdä sitä päätöstä. Sitäkö te "haukuskelijat" haluaisitte- Haapajärven syliin. Köyhimpien huostaan ja valtion holhouksen alle.
Sekin vähä, mikä meillä on pitäisi mielestänne jakaa tuonne - jonnekin!
Koettakaapa nyt kärkevät jt:n tukijat pitää kielenne kurissa ja ymmärtää, mistä tässä on kysymys.
onko kyseessä jukka teppo vai kuka? ihmettelen, kenestä on kyse, kun täältä etäämpää lueskelee.
eikös se jukka teppo ole niitä iisalmelaisia viihteen tarjoajia. miktä se kuuluu pyhäjärvisille?
nooh, miksi sitten lueskelet ja ohjeistat, kun et asu täällä. kummaa pätemistä.miettisit syitä miksi osallistut edes keskusteluun , jos et aiokkaan olla kantamassa kunnan tulevaisuutta?
pyhäjärveläiset jotka asuvat täällä jokapäivä, tietävät tahi ainakin näkevät kehittämättömyyden ja köyhän mielikuvituksen vaikutukset.
yks isoäijä jäi kepurottaporukasta vielä poliitiikkaan mukaan, henkilökohtainen etu vaati sitä. sen sanon, kun näen itse, miten hän kuntalaisten aisioissa häärää...hyi helvetti.
toinen pieniäijä on samaa kepurottaporukkaa...on pyhäjärvistä paikkakuntaa ja elämänmenoa pyrkyreillä paiskattu!
nenänkaivajat on taas täällä itkemässä oletko vasemmistopelle jostain katkera yhteiskunnalle!!!!
valitettavasti olet väärässä.
kirjoittaja ei ole katkera vasemmistopelle vaan nykykepuun kyllästynyt perusalkiolainen. ja huomautan, ei katkeruus ole pohjalla, vaan pinnalla.
kaiva siis innolla omaa aivotöhnäsi sieraimestasi ja kierrätä suusi kautta takaisin.
kketä tarkoitat "toinen pieniäijä rottaporukasta".
Onko kooltaan pieni vai muuten iso ja oppinut?
Teppo ollut se koomikko ja lauluntekijä?
tämä isoäijä ei lauluntekijä ole ollut eikä sellaiseksi taida tulla.
syö muiden pöydissä kaikkien pyhäjärvisten nimiin..ja pohjimmiltaan vain omaa etuaan hoitaen.
tuo mies kaukaa pikkukepujen ajoilta.
hyvin on läksynsä lukenut, ketkuilun erinomaisesti taitaa.
pikkuäijä taas on ---
keskustalaiset valtuutetut pyhäjärvellä; miten annatte tilaa yhdelle touhuta KUNTAkokemuksen nimiin ja kuitenkin VAIN omiin nimiinsä näinkin paljon?
ryömikää talvipesäänne, ellette kummempaan kykene!
me ollaan sitä mieltä että tälle poikaselle on parempi antaa riittämiin löysiä siimoja. sillai se saapi sen ison kalan paremmin houkuteltua kaivoksen uumeniin.
vaikka on se nyt niinkin, että miksi pyytää sitä yhtä isoa kalaa jos pienemmillä kaloilla olisi saanut jo näkyvämpää aiemmin.
ka loppuu täkyrahat ja siimakin lahoo.
panettelua,ei varmaan pää kopsahda oven kamanaan vaikka hyppäis.
puolustuksella on toki puheenvuoronsa.
ja katto on korkealla, omatunto ei kolkuta kuten eräillä kusettajilla
(tai oikeesti,ei niillä ole omaatuntoa ollenkaan)
kerho kokoontuu taas matkahuollossa aamulla.
on niin jumalattoman hyvä tehdä, vaikkapa mitä, veronmaksajien varoilla!!
herra kuin "Jukka Teppo" panna vastuuseen. Mitä oot mieltä?
Koko elämänsä ajan on leikkinyt hiekkakasalla --- paavon , tarmon, askon, kimmon ja muiden pyhimysten kanssa. Mitä nyt??? RAHAA ON PALANUT, MIKTÄ ON JÄLJELLÄ???
Oikeasti Vastuuta haetaan.
Hyvät ihmiset. meidän kuntatalous on ollut vuosia- etten sanois vuosikymmeniä hyvässä mallissa.
köyhälistön portaalla. Pitää säästää.
Mihin hemmettiijn olette, te päättäjät rahamme vieneet ja tulomme kaivoksesta ja meidän, eläkeläistenkin veroeuroista vieneet.
Ottakaapa lusikka kaunisseen käteenne ja miettikää==??
ja lupauksia,millon milläkin verukkeella saanu rahhaa lypsettyä itselleen,Se niitä kepulaisten perusjuttuja!!
voihan pekeles, et paremmin sano. Kaikki on heitetty tuon taivaan tuuliin. Mitä meille on jaettu: köyhyyttä, kuoppaisia katuja, valottomia kujia jne...
olen innolla mukana jukkapalmunpatsaan istuttajana.
äijäpystin paikka on lentokentän lennonjohtotornin varoitusvilkkuvalona.
oikea käsi koholla ja vasen käsi taskussa nyrkissä.
eikö tuo lasten puisto olekin "jukkalandia". siinähän vasurit saivat palkkiota tehdessään kaupungille hallaa esim. erilaisten päätösten aikaansaannossa. Vai mitä mieltä olette?
Olisis siinä taas kirveelle töitä.
totta joka sana. Kaikella on hintansa. Vuosikaudet niitä maksellaan. Onhan se jo nyt nähty.
mistä nyt on kyse?
Mitäs ne vasurit sitten olisi aikaan saaneet? Päätöksiä? Kerro lisää.
taitaa olla tuolla rintamalla?
..salasopimukset tulevat aina lunastetukseen, ja veronmaksajien rahalla ostetulla voilla on hyvä voidella omaa leipää.
voi voi..
ja voi " vanhoja kepuja " valtuustossa ja vasureita yhdessä, voi,voi.
eiköhän se siitä---- pikkuhiljaa. joiltakin osin on myöhäistä.
sillä on valtaa, kun pelataan asioissa niin, että tämä joukko saa yhdessä
enemmistön.
voi keskustaa, mihin on sortunut!