Maassa rauha jos vain olisi ihmisillä hyvä tahto

Olemmeko ajatelleet millaisissa oloissa me elämme, lestaadiolaiset ja me muut syntiset. Maailmalla on sotia, kurjuutta,köyhyyttä, terrorismia ja maan mullistuksia. Me täällä siunailemme sielumme lopullista sijaa ja kyttäilemme ettemme astuisi toistemme paskoihin.

Mitä arvelette, jossain Somaliassa, Afkanistanissa tai jossain muussa kurjassa maassa, missä sodan, terroristin, nälän, puhtaan veden, maan mullistusten takia ihmiset kärsivät fyysisesti ja henkisesti, siellä ei paljon internettiin kirjoitella mennäänkö helvettiin, koska ovat jo helvetissään.

Täällä me kinataan naispappeudesta television katselemisesta, lähimmäisemme taivaaseen pääsystä ja raamatun lukemisen puutteesta. Eikö meidän pitäisi kiittää Taivaan isää, että olemme herran kukkarossa.

Mutta niin se kai on, että kun ihminen on yltäkylläinen, hän tekee tahtomattaan itselleen huolia. Meidän tulisi kai vai huolehtia siitä, että muistaisimme pitää maamme tällaisena. Eikä se parane vaikka kaikki tulisimme uskoon. Markkinatalous jyllää, se on monasti aivan raamatun vastaista.

Itsestäni vielä, näin vanhaksi ja suht terveenä eläneenä täytyypi kiitellä Luojaansa että on elon päiviä saanut elää. Ei ole nälkää, ei vilua, eikä muutakaan pahempaa sairautta. Ainoa huoli on, että olen sekaantunut tänne nettiin väittelemään turhanpäiväisistä asioista, kuten onko toinen ihminen parempi kuin toinen taivaaseen pääsyyn. Muuten ei ole.
44248
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 44

Vanhimmat

Premmuudesta sä olet väitellyt ainoastaan ITSESI kanssa. Me kaikki kristityt tiedämme että jokainen meistä on Jeesuksen murhaaja ja kokonaan syntinen ihminen. Sinulle ei tämä totuus ole mennyt perille vaan olet puolustautunut sillä että et ole syntinen, (kysyit mistä sinun pitäisi tehdä parannus).

Parempia ja huonompia ihmisiä ei siis ole.

1. On Jeesukseen uskovia, armahdettuja syntisiä, joiden synnit on pesty Jeesuksen verellä puhtaiksi.
2. Ja on niitä syntisiä jotka eivät (eri syistä) parannusta tarvitse. - Heidän kohtalonsa on kadotus.

On Jumalan armoa, jos ihminen herää synnintuntoon, hätääntyy ja alkaa etsimään pelastusta. Monet tosin jollakin tasolla tuntevat syntinsä, mutta eivät kuitenkaan tarvitse parannusta, eli eivät tarvitse Jeesuksen verta puhtaudekseen ja Jeesuksen nimeä pelastuksekseen. He (viettelevät itsensä) uskovat olevansa sen verran fiksuja ihmisiä, että jumala katsoo heidän pikkiriikkisiä syntejään sormiensa lävitse.

Näin ei ole, vaan tulitikun varastaminen tai pahan sanan sanominen toiselle on vaatinut Jeesuksen kärsimisen ja ristinkuoleman, tullakseen sovitetuksi, synti ei ole pieni asia, eikä leikin asia. Kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus, - tämä on Jumaslan sana.

Koskee myöskin savon ukkoa. Älä siis petä enää itseäsi vaan rukoile synnin tuntoa itsellesi ja Jeesusta pelastajaksesi.

Äänestä
  • Kuule sinä, onko sinulla mankka päällä, kun samaa asiaa jauhaa sinun koneesi?

    En ole vielä nähnyt sinun kiittävän Jumalaasi, joka sinullekkin on elämän antanut. Se on vain nyt sillee, että olet jäänyt vajavaiseksi Luojasi kiitoksesta. Jeesuksellakin oli sama Jumala meidän kanssamme, jota hänkin kiitteli ja hänen antamalla voimallaan ja hengellään antoi Jeesukselle taidon puhua ja tehdä ihmetekoja.

    Minulla on erittäin hyvä olla, toista se on sinulla, kun ainainen vaivasi on kuinka vain toiset tekisivät sen sinun parannuksesi. Minä en tiedä, mistä parannuksesta höperrät. Sinulle on jäänyt joku kela päälle. Toivottavasti löydät nappulan mistä voit poistaa tuon häiritsevän höpötyksen.

    Uskotko joulupukkiin? Se on olemassa meidän sisimmässämme niin kuin sinun paholainen joka riivaa meitä, kiustakseen meitä lähimmäisemme panetteluun.

    Kadotus, kerroppa millainen se on? Onko joku tullut sieltä takaisin? (sanot tietysti Jeesus tokkopa hän siellä vieraili.) Olisi hyvä jos kerrottaisi vain vaikka siitä taivaasta, jonne kuvittelemme menevämme, siihen hyvään olotilaan. Älä posmota aina siitä kadotuksesta, tää pirulainen kuulee ja tulee pian katsomaan kuka se siellä jatkuvasti heistä suutaan soittaa.

    Että alahhan lopetella. Juokset päätäsi seinään ja siitä tulee pääsi vieläkin sekaismmaksi. Se on moro sano tamperellainen.

    Äänestä

  • savon ukko kirjoitti:

    Kuule sinä, onko sinulla mankka päällä, kun samaa asiaa jauhaa sinun koneesi?

    Tämä on tiedetty pelastuksen lupauksen antamisesta asti, siis Aatamin ja Eevan ajoista. Saatana pelkää Jeesuksen verta, koska hän menettää valtansa kokonaan Jeesuksen verellä pestyyn henkilöön.

    Sinulla Jeesuksen murhamiehenä ja suurena syntisenä on nyt ihana mahdollisuus peseytyä tappamasi Jeesuksen veressä, ja välttyä joutumasta helvettiin. Valitse siis elämä.

    Äänestä

  • savon ukko kirjoitti:

    Kuule sinä, onko sinulla mankka päällä, kun samaa asiaa jauhaa sinun koneesi?

    En ole vielä nähnyt sinun kiittävän Jumalaasi, joka sinullekkin on elämän antanut. Se on vain nyt sillee, että olet jäänyt vajavaiseksi Luojasi kiitoksesta. Jeesuksellakin oli sama Jumala meidän kanssamme, jota hänkin kiitteli ja hänen antamalla voimallaan ja hengellään antoi Jeesukselle taidon puhua ja tehdä ihmetekoja.

    Minulla on erittäin hyvä olla, toista se on sinulla, kun ainainen vaivasi on kuinka vain toiset tekisivät sen sinun parannuksesi. Minä en tiedä, mistä parannuksesta höperrät. Sinulle on jäänyt joku kela päälle. Toivottavasti löydät nappulan mistä voit poistaa tuon häiritsevän höpötyksen.

    Uskotko joulupukkiin? Se on olemassa meidän sisimmässämme niin kuin sinun paholainen joka riivaa meitä, kiustakseen meitä lähimmäisemme panetteluun.

    Kadotus, kerroppa millainen se on? Onko joku tullut sieltä takaisin? (sanot tietysti Jeesus tokkopa hän siellä vieraili.) Olisi hyvä jos kerrottaisi vain vaikka siitä taivaasta, jonne kuvittelemme menevämme, siihen hyvään olotilaan. Älä posmota aina siitä kadotuksesta, tää pirulainen kuulee ja tulee pian katsomaan kuka se siellä jatkuvasti heistä suutaan soittaa.

    Että alahhan lopetella. Juokset päätäsi seinään ja siitä tulee pääsi vieläkin sekaismmaksi. Se on moro sano tamperellainen.

    ... en edes harkitse lopettelemista. Parannussaarna jatkuu, sinulla on mahdollisuus pelastua taivaaseen.
    On sinulla yhtälailla mahdollisuus hyllätä Jeesuksen tarjoama vanhurskaus, ja mennä helvettiin.

    Muttä älä enää höpötä mistään kolmannesta paikasta joka olisi taivaan ja helvetin välillä, koska sellaista ei ole olemassa.

    Äänestä

  • Jeesus pelastaa kirjoitti:

    Kumpihan meistä toistansa jujuttaa.... heh heh !

    Äänestä

  • savon ukko kirjoitti:

    Kumpihan meistä toistansa jujuttaa.... heh heh !

    Minä pysyn siinä sanassa jonak Jumala pyhässä raamatussa on tuonut eteemme. &0 vuoden aikana en ole päivääkään katunut Jeesuksen seurassa. Ja olen täysin varma siitä että sen minkä Jumala on minulle sanassaan luvannut, sen hän myös pitää ja täyttää.

    Jos tuolla pilkkaajan ja halveksijan tielläsi jatkat, niin sinun ei käy hyvin. Olen Jumalan silmäterä, hänen lapsensa. Joka Jumalan lasta pistää, se pistää Jeesusta. Tulee tilin teon päivä sinullekin, katso ettei se ole kauhistava tuomion päivä, menkää pois te kirotut, siihen tulee joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleilleen.

    Ellet tuolta tieltä käänny toiseen suuntaan, tulet kuulemaan tämän tuomion 100% varmuudella.

    Minua saat pilkata niin paljon kun syntisen luontosi himo sitä vaatii, minulle se on yhdentekevää.
    Mutta se ei ole minulle Jumalan lapsena yhdentekevää, jos sinun pitää mennä epäuskoisena kadotukseen.

    palstalla uskon asioista, vaikka ne eivät tunnu kiinnostavan pätkääkään? Tuolla on paljon eri palstoja joissa voit ajatuksiasi vaihtaa, ilman että tarvitsee täällä Jumalaa pilkata!

    Äänestä

  • 1Saara kirjoitti:

    Anteeksi veliseni!

    Äänestä

  • heräjä, joka makaat kirjoitti:

    Minä pysyn siinä sanassa jonak Jumala pyhässä raamatussa on tuonut eteemme. &0 vuoden aikana en ole päivääkään katunut Jeesuksen seurassa. Ja olen täysin varma siitä että sen minkä Jumala on minulle sanassaan luvannut, sen hän myös pitää ja täyttää.

    Jos tuolla pilkkaajan ja halveksijan tielläsi jatkat, niin sinun ei käy hyvin. Olen Jumalan silmäterä, hänen lapsensa. Joka Jumalan lasta pistää, se pistää Jeesusta. Tulee tilin teon päivä sinullekin, katso ettei se ole kauhistava tuomion päivä, menkää pois te kirotut, siihen tulee joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleilleen.

    Ellet tuolta tieltä käänny toiseen suuntaan, tulet kuulemaan tämän tuomion 100% varmuudella.

    Minua saat pilkata niin paljon kun syntisen luontosi himo sitä vaatii, minulle se on yhdentekevää.
    Mutta se ei ole minulle Jumalan lapsena yhdentekevää, jos sinun pitää mennä epäuskoisena kadotukseen.

    meillä on kumpaisellakin hyvä olla. Että jos minä nyt en enää tällä tietoo vastaisi ,saisin sinukin rauhoittumaan. Saat sanoo viimeisen sanan.Heh heh.

    Väitellään taas jossain toisessa keskustelussa. Huh,huh.

    minua jo ärsyttää koko savon ukko!

    Äänestä

  • 1Saara kirjoitti:

    Anteeksi veliseni!

    nainen vaijetkoon seurakunnassa. Osaatko muuten nauraa?

    Äänestä

  • 1Saara kirjoitti:

    Anteeksi veliseni!

    ;)))))

    Äänestä

  • 1Sasara kirjoitti:

    ;)))))

    miksi näet minun aloitukseni pahana. olen kiinnostunut hyvinkin paljon ihmisen hyvin voinnista, kun näin vanhana voin tietää elämästä yhtä ja toista.

    Ei elämä ole pelkkää raanmatun lukua kun tulee tilanteita jossa on leikki kaukana.

    Äänestä

  • 1Saara kirjoitti:

    minua jo ärsyttää koko savon ukko!

    ... mielestäni savon ukko on suomalaisen ihmisen perusmalli, hengelliseltä kannalta tarkasteltuna.
    Toki hän pyrkii ärsyttämään, mutta minä en lue kuin yhden lauseen hänen viesteistään. Hänhän toistaa
    siveyteen pohjautuvan uskon kappaleita päivästä toiseen. En ole mikään huono iihminen, en varsinkaan niin huono kun tuo "luulouskoinen".

    Savon ukon tunteita ymmärrän erittäin hyvin, olen joskus toiminut säiliönäkin, joillekin kärsiville.

    Säiliö tarkoittaa sellaista ihmistä, joka vapaaehtisesti asettuu kärsivälle kuuntelijaksi, kun tämä purkaa vihaansa ja raivoaan, joka on kertynyt vuosien ja vuosikymmenien aikana esimerkiksi huonossa ja epätyydyttävässä avioliitossa elävälle.

    Uskon että savon ukko on ihmisenä ihan fiksu mies, ei siinä mitään. Aivan liian hyvä ihminen menemään kadotukseen. Jospa Jumala hänet armossaan vielä armahtaisi.

    Äänestä

  • savon ukko kirjoitti:

    nainen vaijetkoon seurakunnassa. Osaatko muuten nauraa?

    Saara nauroi, tuo Raamatusta tuntemamme Saara. Häntä nauratti kun hänelle luvattiin, että hän tulee raskaaksi 90 mummuna.

    Tämä rakas 1Saara on Jumalan lapsi, ihana sisar. Hänen kanssaan on ihana jakaa Kristuksen sanaa, elämän leipää. Se on sellaista leipää joka aina vaanlisääntyy, kun sitä jaetaan. Kiitos Jeesukselle leivästä.

    että puhut leivästä, etkä lihasta.

    Vielä kysyisin teiltä kummaltakin, miksi väitätte, että pilkkaan Jumalaa, jota joka päivä rukoilen. Miksi muuntelette totuutta, omaksi eduksenne.

    Äänestä

  • savon ukko kirjoitti:

    miksi näet minun aloitukseni pahana. olen kiinnostunut hyvinkin paljon ihmisen hyvin voinnista, kun näin vanhana voin tietää elämästä yhtä ja toista.

    Ei elämä ole pelkkää raanmatun lukua kun tulee tilanteita jossa on leikki kaukana.

    luvusta apua onkin, kun tulee tilanne jolloin emme omin voimin pysty mihinkään! Ensimmäinen sellainen on omakohtainen pelastuminen! Maailman hyvin- tai pahoinvoinnista kirjoitellaan kyllä muillakin palstoilla kuin uskovien palstalla... En ymmärrä miksi tulet tänne vastustamaan uskoa Jumalaan, kun sinulla ei tunnu olevat mitään halua pelastua? Olenko väärässä?

    Äänestä

  • savon ukko kirjoitti:

    miksi näet minun aloitukseni pahana. olen kiinnostunut hyvinkin paljon ihmisen hyvin voinnista, kun näin vanhana voin tietää elämästä yhtä ja toista.

    Ei elämä ole pelkkää raanmatun lukua kun tulee tilanteita jossa on leikki kaukana.

    1Saara on kokenut niin kovia elämässään, ettei sinusta ole hänen neuvojakseen alkuunkaan. Tämän kirjoitan
    tietävänä, en luulevana.

    Äänestä

  • Jeesus pelastaa kirjoitti:

    Saara nauroi, tuo Raamatusta tuntemamme Saara. Häntä nauratti kun hänelle luvattiin, että hän tulee raskaaksi 90 mummuna.

    Tämä rakas 1Saara on Jumalan lapsi, ihana sisar. Hänen kanssaan on ihana jakaa Kristuksen sanaa, elämän leipää. Se on sellaista leipää joka aina vaanlisääntyy, kun sitä jaetaan. Kiitos Jeesukselle leivästä.

    ei kannatata lisätä päljon, koska sillä on joku tietty tarkoitus että he olivat vanhoja .

    Todellisuudessa raskaaksi tulo oli jo silloin ihme , Ei ne sen ajan naiset saaneet kovin
    paljon vanhenpana lapsia kuin nykyäänkään . Naapurin rouva sai Hämeenlinassa 51 v.
    kuopuksen joka jo on aika vanha ,, Ehkä itämäilla ikä on ollut , 60 v. mutta kuitenkin
    kummenen vuotta myöhemmin.

    Äänestä

  • savon ukko kirjoitti:

    miksi näet minun aloitukseni pahana. olen kiinnostunut hyvinkin paljon ihmisen hyvin voinnista, kun näin vanhana voin tietää elämästä yhtä ja toista.

    Ei elämä ole pelkkää raanmatun lukua kun tulee tilanteita jossa on leikki kaukana.

    Mitä ihanimman ja rakkaimman uskonveljeni kirjoituksiin vastaat syyttämällä häntä sekopääksi! Tulet kohtaamaan vielä kaikki syytöksesi, jollet tee parannusta!

    Äänestä

  • savon ukko kirjoitti:

    meillä on kumpaisellakin hyvä olla. Että jos minä nyt en enää tällä tietoo vastaisi ,saisin sinukin rauhoittumaan. Saat sanoo viimeisen sanan.Heh heh.

    Väitellään taas jossain toisessa keskustelussa. Huh,huh.

    Se on kuule niin pettävä rauha, ettet ikinä uskoisikaan. Sitä rauhaasi sinä täällä puolusteletkin aktiivisesti.

    Minulla on se rauha jonka Jumala antaa, se perustuu Jumalan lupaukseen, Jumalan armoon ja rakkauteen sekä Kristuksen uhrikuolemaan minun puolestani. Hallelujaa kiitos Jeesus!

    En malta olla kertaamatta jälleen, että sinulla on sama mahdollisuus kun minullakin, tulla iankaikkisesti onnellisksi Jumalan lapseksi.

    Äänestä

  • savon ukko kirjoitti:

    että puhut leivästä, etkä lihasta.

    Vielä kysyisin teiltä kummaltakin, miksi väitätte, että pilkkaan Jumalaa, jota joka päivä rukoilen. Miksi muuntelette totuutta, omaksi eduksenne.

    Ei hyvää päivää!!!

    Me luemme mitä sinä tänne olet kirjoittanut, niiden sisällöstä valtaosa muodostuu Jumalan lapsia halveksivista ilmaisuista ja Jumalan sanaa pilkkaavista kirjouksista. Jumalan sanan näet todistaa jääväämättä, että olet epäuskon tiellä. Kuinka reagoit tietoon?

    Sanot: Painukaa saatanat helvettiin, naukumasta minulle parannuksistanne. Minä olen paljon parempi ihminen kun te.

    Vastauksesi on selvää Jumalanpilkkaa ja halveksii Jeesuksen todistajia.
    Sana sanoo: Kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus.

    Äänestä

  • 1Saara kirjoitti:

    Mitä ihanimman ja rakkaimman uskonveljeni kirjoituksiin vastaat syyttämällä häntä sekopääksi! Tulet kohtaamaan vielä kaikki syytöksesi, jollet tee parannusta!

    omana uskossani, että antakaastaas olla. Vai on hä'n aivan rakas, se on hyvä, mutta minulle hän on sekopää, koska on sanonut minulle pahasti, varsinainen helveti sisään heittäjä. Varoisi vaan, ettei kiskastaisi iseään sisään. ¨

    Aloituskirjoitukseni runttasitte oman kaikki tuomitsevan uskonne alle. Te olette täysin itsekkyytenne orjia.

    Heit luettuani aloituksesi ajattelin, että tässä on tosi asiaa: "Eikö meidän pitäisi kiittää Taivaan isää, että olemme herran kukkarossa."

    Se on aivan totta! Miten vähän onkaan kiitollisuutta ainakin minulla! Tahtovat vain ikävät asiat olla mielessä. Miten kaunis onkaan ollut tämä syksy muun muassa! Puhdas vesi, puhdas ilma... Kävin metsälenkillä ja maa tuoksui mullalle ja lahoaville lehdille. Tuuli puhalteli pilviä taivaalla ja aurinko paistoi välillä puissa vielä jäljellä oleviin keltaisiin lehtiin saaden kaiken hehkumaan keltaisena ja kultaisena.

    Eli ei sitä kuitenkaan mihinkään runtattu sitä aloitusta! :)

    Äänestä

  • ? kirjoitti:

    Tällä palstalla käynti ja olo on kuin kopio lestaadiolaisten herätyskokouksesta. Täällä jos yrittää vähän omaansa tuoda esiin, niin hyenat hyökkää parannuksen tekoon. Täällä eräät ovat kuin saarnamiehiä kokouksessa.

    Ei ihme, että lestadiolaiset kaihtavat meitä tavallisia rukoilevia syntisiä ihmisiä. He nostavat "aatteensa" kuin kommarit aikoinaan ainoaksi oikeaksi ajattelutavaksi. Kaikki muu on syntiä ja Jumalan pilkkaa.

    Onhan niinkin, että ei ole pakko mennä heidän piiriinsä, koska siellä ruvetaa akiteeraamaan toisen ajatusten muutosta oikein jankkaamalla. Siten saadaan toinen sellaiseen tilaa, että asia on niin kuin puhuja sen sanoo. Puhutaan raakasti Jeesuksesta viimeisen päälle,että kansa säikkyisi.

    Aikoinaan natsit Saksaassa hurmasivat ja huumasivat kansan joka vei sen tuhoon. Samoin Neukut aikoinaan pitivät kommunismia vai oikeana ja kokonaisvaltaisen tulevaisuuden ikionnelana. Mutta sielläkin johtajat olivat johtajia ja kansa kärsi alemmassa kastissa kumartamalla herrojaan.

    En vertaa toki uskontoa ja Jumalan sanaa heihin, Jumala ei ole pilkan arvoinen, mutta johtajat ja johtamistyyli on lestaadiolaisyhteisössä samankaltaista. Oma piiri pyörii rupusakki hyyörii, he ovat minun pilkan arvoisia.

    Aina aamulla ajattelen, että nyt kirjoitan fiksusti ja yritän hyvää snoa, mutta se onkin heille kuin pensaa tuleen heittäisi. leimahtaa vihan ja tuomion liekit. Sitte lopuksi menee toisten haukkumiseksi ja herjaamiseksi.

    Sainhan taas purettua pahaaoloani teidä vittuilunne takia, en paremmin sano.

    Aloituksesi oli ihan asiallinen, se minun olisi pitänyt sanoa ensin, anteeeksi! En halua riidellä, se ei johda mihinkään hyvään! Kiitollisuutta me ihmiset osoitamme Jumalalle aivan liian harvoin, siinä olet oikeassa. En ole ennen kommentoinut kirjoituksiasi. Eiköpähän me tästä eteenpäin pärjätä, vai mitä?

    Äänestä

  • savon ukko kirjoitti:

    Kuule sinä, onko sinulla mankka päällä, kun samaa asiaa jauhaa sinun koneesi?

    En ole vielä nähnyt sinun kiittävän Jumalaasi, joka sinullekkin on elämän antanut. Se on vain nyt sillee, että olet jäänyt vajavaiseksi Luojasi kiitoksesta. Jeesuksellakin oli sama Jumala meidän kanssamme, jota hänkin kiitteli ja hänen antamalla voimallaan ja hengellään antoi Jeesukselle taidon puhua ja tehdä ihmetekoja.

    Minulla on erittäin hyvä olla, toista se on sinulla, kun ainainen vaivasi on kuinka vain toiset tekisivät sen sinun parannuksesi. Minä en tiedä, mistä parannuksesta höperrät. Sinulle on jäänyt joku kela päälle. Toivottavasti löydät nappulan mistä voit poistaa tuon häiritsevän höpötyksen.

    Uskotko joulupukkiin? Se on olemassa meidän sisimmässämme niin kuin sinun paholainen joka riivaa meitä, kiustakseen meitä lähimmäisemme panetteluun.

    Kadotus, kerroppa millainen se on? Onko joku tullut sieltä takaisin? (sanot tietysti Jeesus tokkopa hän siellä vieraili.) Olisi hyvä jos kerrottaisi vain vaikka siitä taivaasta, jonne kuvittelemme menevämme, siihen hyvään olotilaan. Älä posmota aina siitä kadotuksesta, tää pirulainen kuulee ja tulee pian katsomaan kuka se siellä jatkuvasti heistä suutaan soittaa.

    Että alahhan lopetella. Juokset päätäsi seinään ja siitä tulee pääsi vieläkin sekaismmaksi. Se on moro sano tamperellainen.

    Kerron mitä tulee esille , Edetessä Ilmestuskirjaa : Johdanto ;Tämän kirjan laatija sanoo itseään
    Kristuksen palvelijaksi JOHANNEKSEKSI hän sai siinä kerrotut ilmestykset JUMALALTA ENKELIN
    VÄLITYKSELTÄ . VARHAISILTA ajoiilta sitä pidettiin vanhassa kirkossa apostoli JOHANNEKSENA .

    SEKOUTUMISEN VAARAA EI OLLUT KOSKA HÄN OLI SEN AJAN AINOA TUNNETTU JOHANNES.
    Johanneksen evankeliumin , kirjeiden ja Imestyskirjan kirjoitus tyylien ja sanontojen yhtäläisyys
    osoittavat niiden olevan saman tekijän tuotteita . Niiden eroavaisuudet johtuvat asioiden
    erilaisuuksista , kysymyksistä Kristuksesta , Hänen lunastustyöstään .

    KEISARI DOMITIANUKSEN ( 81-96) hALLITUKSEN LOPPUPUOLELLA Oli karkoitettuna Patmos -saarelle
    (joskus on käytetty sanontaa LUOTO , minusta jos siinä on vuori ja se käsittää 405 ha. alueen ).
    Jumalan sanan ja Jeesuksen todistuksen tähden Vähän Aasian rannikon eteläosan ulkopuolella .
    Miletosta länteen . Ilmestys kirjan profetiaat liittyvät VT:n , ja etenkin Danielin kirjaan .

    Ja UT: ssä Matt. 24.: ,Mark. 13: Luuk. 21. . ym. Jumalan ilmoitus Raamatussa muodostaa yhtenäisen kokonaisuuden , jossa myöhemmät osat rakentuvat aikaisemmille . Luvut 4 stä alkaen , ilmemestyskirjan
    profetiaat käsittelevät suurimmaksi osaksi seurakuntakauden loppuvaiheen ajan iäisyyden tapahtumia.
    ja asioita .

    Sen näyissä kuvataan pääasiassa , Jumalan ja saatanan valtakuntien taitaistelua ja edellisen lopulliosta voittoa, . Niiden välisessä kappailussa ovat maanpäällä vastakkain erityisesti toisella KARITSAN JA MORSIAN , Kristus ja Hänen seurakuntansa , ja toisaalta PETO JA PORTTO , jumalaton punainenmaailmanvalta ja luopiokirkko /kirkollisuus .

    Ilmestyskirja on Raamatun tärkeinpiä , Me ymmärrämme aikamme tapahtumia, oikein vain sen ja muiden
    Raamatun lopnun aikojen koskevien profetiain valossa , ne ovat näet ilmeisen selvästi käymässä toteen ,
    ja me elämme niiden toteutumisen keskellä . Tämä on Ilmoituskirjan ESKATALOGINEN eli lopunajallinen
    tulkinta : Sen mukaan tämä kirja käsittelee suurimmaksi osaksi viimeistä aikaa ennen Kristuksen Toista tulemista ja sen jälkeisiä asioita /tapahtumia . Siitä on esitetty suuri joukko tulkintoja , joissa on seurattu jotakin seuraavista selitystavoista.

    PRETERISTISEN eli AIKAHISTORIALLISEN . Tulkinnan mukaan ; EI tämä tulkinta on mahdoton ,

    HISTORIALLIS .PROFETALLINEN tulkinta ei koska suurin osa on ,,ei sovi Kristuksen II tulemiseen.

    HENGELLIS - VERTAUSKUVALLINEN tulkinnan mukaan ILMESTYSKIRJAN näyt ovat uskonnollisten totuuksien
    , ja kokemusten vertauskuvallisia esityksia. Ilmestyskirja:ssa on sellaisiakin , mutta suurin osa siitä on
    selvästi e3nnennustuksia lopunajan tapahtumista .

    IDEALISTINEN TULKINTA, selittää Ilmestyskirjan profetioja Jumalan ja saatanan valtakuntien välisen jartkuvan taistelun suurten periaatteiden ja tunnusomaisten , ristiriitojen esitykseksi tarkoittamatta.
    mitään varsinaisia tapapauksia . Tämä tulkinta on ristiriidassa heti alussa kirjoitetuttujen sanojen
    kanssa , "pian ""Mitä pian tapahtumaan pitää", Tähän on yksi selitys , MInun aikani , pv.= 1000 v.

    tarkastellaan myöhemmin. ... siksi toiseksi en ehtinyt kadotukseenkaan vielä .-

    Äänestä

Lopunajan merkkejä ovat nälänätää, katastrofeja vai miten se nyt menikään.
Eli kaaostunnelmia = tietoa maailmalta.

Moni suomalainen on juuri tuossa asiassa täysi juntti, kun luulevat, että toisen elävät helvetissä, kun elävät eritavalla ja erilaisissa olosuhteissa.
Usein on niin, halusit tai et, että he ovat onnellisempia kun me hienoine systeemeinemme.

On turha kurkkia kauemmaksi, kun omassakin on ongelmia.
Lienee jonkinlainen pakokeino se, että kiinnitetään huomiota muualle, vaikka oma sieluntila on heikossa kunnossa.

Hvyinvointia ei ole se, että on makkaraa nenän edessä. Hyvinvointia on hengellinen tasapaino, joka löytyy ainoastaan siitä sieluntilasta, jota Jumala ihmiselle tarjoaa.

Oikein on Herraa kiittää! Jumala antaa kaiken hyvän.

Äänestä
  • '''''''''''

    Äänestä

  • Se paikka on edessä sillä hetkellä, kun ihminen kuolee, - ILMAN USKOA KRISTUKSEEN. Jokainen joka kuolee ilman uskoa Kristukseen, hän herää helvetissä 100% varmuudella, kenenkään ei saisi pettää itseään näissä asioissa.

    Älä sekoita tämänpuoleisia ja tuonpuoleisia asioita keskenään.

    Äänestä

  • savon ukko kirjoitti:

    '''''''''''

    Sokea taluttamassa toista sokeaa, - ja suoraan helvettiin.

    Uskokaa nyt jo vihdoinkin, että usko itseen ei tee ketään kelvolliseksi Jumalalle.
    Eivätkä minkäänlaiset teot myöskään pelasta.

    Tuollaisia valheita ei saisi kenenkään höpöttää täällä, saati uskoa tuollaisiin.

    Äänestä

  • Jeesus pelastaa kirjoitti:

    Se paikka on edessä sillä hetkellä, kun ihminen kuolee, - ILMAN USKOA KRISTUKSEEN. Jokainen joka kuolee ilman uskoa Kristukseen, hän herää helvetissä 100% varmuudella, kenenkään ei saisi pettää itseään näissä asioissa.

    Älä sekoita tämänpuoleisia ja tuonpuoleisia asioita keskenään.

    eiköhän se helvetti ole esim. omia uskovaisia, pikku lapsiakin noitarovioilla tappaneilla perisyntisillä ja uhrit ovat sen kokeneet joten todistukset ovat vahvat!

    Äänestä

  • dvun-b,mfi kirjoitti:

    eiköhän se helvetti ole esim. omia uskovaisia, pikku lapsiakin noitarovioilla tappaneilla perisyntisillä ja uhrit ovat sen kokeneet joten todistukset ovat vahvat!

    ... niin tulet kokemaan omakohtaisesti ikuisen helvetin vaivan tulen ja savun, heti kun viimeinen hengenveto on ohitse.

    Vielä on armon päivä, rukoile että Jeesus herättäisi sinut kuolleista jo tänään, niin sinun ei tarvisisi mennä helvettiin.

    Tunnusta pois, sinä olet mieleltäsi sairas katkeroitunut ateisti, ja siksi viihdytät täällä itseäsi pilkkaamalla Jumalaa ja hänen omiaan.

    Oletko todella oikein terve? Sinulla ei ole mitään muuta asiaa, kuin toitottaa toisille parannusta ja näyttää helvetin tietä. Kukaan järkevä lukija ei pidä sinun viestejäsi minkään arvoisena, kun huomaa sinun aivoihisi kertyneen kierteen, että Jeesus pelasta, Jeesus pelastaa... ok on hyvä jos uskot itse, että hän sinut pelastaa, kun ole aivan kuin heikolla jäällä, ettet putoa hyiseen veteen.

    Olet itse niin heikolla jäällä ja huutelet toisille maalla olijoille, että tulkaa tänne , putoamme jäihin,mutta Jeesus pelastaa.....
    Parempi konsti on toisilla, he sanovatkin, älkää menkö heikoille jäille, Jeesus kyllä pitää hihastasi kiini ettet mene. Ja rukoile Jumalaa että vahvistaisi vaaralliset jäät. Vertaukset selvittävät paremmin tyhmille asian, niin vertauksilla Jeesuskin avuttomia auttoi ja paransi.

    Samoin on kuin olisi jossain miesssakissa jossa ryypätää viinaa ja se joka ei ota, hänelle tuputetaan, ota ota nyt, se on ihanaa, vaikka selvinpäin olisi paljon parempi olo ilman tekohyvää oloa. Eli vertaan sinua" alkoholistiksi" uskossasi. Tuntuu joskus siltä että, olet heikolla jäällä niin kauan kun sepustelet helvetin toivotuksiasi täällä. Tee parannus, ennen kuin se on myöhäistä.

    Ja vaikka Saara onkin niin rakas, niin älä pidä häntä kädestä kiinni ja vie sinne heikoille jäille.
    Uskoisin Saara järkevänä ja tosiuskovaisena kyllä puolensa pitää.

    Tämä ei ole terveydenhoitolehden keskustelupalsta. Täällä keskustellaan siitä mitä Jumala sananssaan sanoo ja mitä hän lupaa.

    Ihmisiä menee virtanaan joka päivä helvettiin, eikä kenellekään saisi edes sanoa että älä sinä mene helvettiin vaan tee parannus, Jeesus pelastaa sinut. Jos sanoo ihmisille totuuden, niin kysytään oletko terve.
    Sen vain sanon, että ei ole ollenkaan helppoa sanoa epäuskoiselle totuutta. Se nimittäin kirvelee lujasti,
    kun lain saarnalla herätetään synnissä tyytyväisinä nukkuvien ihmisten omiatuntoja.

    Tyhjänpäiväinen lörpöttely savon ukkojen kanssa olisi vähintään 1000 kertaa helpompaa, ja onnistuu hyvin sairaaltakin.

    Äänestä

  • Että oikein on Herraa kiittää!

    Mutta ei tietenkään ole oikein sulkea silmiään ja korviaan siltä hädältä, joka on maailmassa. Ja vaikka lukemattomat ihmiset ovat todellakin onnellisempia omassa meistä nähden yksinkertaisessa elämässään kuin me tämän ylitsevuotavan "hyvinvoinnin" keskellä, on paljon ihmisiä, joilla ei ole alkeellisimpiakaan elämän edellytyksiä. Ja elämä voi olla jopa ihan helvetillistäkin. Kuolema voi tuntua vapahdukselta siitä helvetistä!

    Eikä ainakaan ole väärin nähdä sitä, että täällä Suomessa pitäisi ihmisten olla vain kiitollisia eikä narista ja vinkua milloin mistäkin asiasta ja "ongelmasta". Eikä Jumala voi tarjota hengellistä tasapainoa, jos me emme sitä ole valmiita viemään hädän keskelle.

    Millä en kuitenkaan tarkoita noita "helvettiin, helvettiin" -kehotuksia. Eikö evankeliumin julistus ole jotain enemmän - ja jos joku ei sitä halua ottaa vastaan ei mikään loputon ja ahdistava tyrkyttäminen mitään auta. Mikä ei taas poista kristityn vastuuta lähimmäisistään näiden vakaumuksesta huolimatta.

    Äänestä

  • :-))))) kirjoitti:

    ihmisiä menee jokapäivä virtanaan helvettiiin... tämä jo kertoo viestittäjä lennkokkaasta mielikuvituksesta, se joka varmaan on turhanpäiväistä lörpöttelyä. Olen vielä Jumalan kiitos niin terve, että naureskelen tuollaisilla mielikuvituksellisille otannoille.

    Todellakin, jos keskusteltaisiin Jumalan sanasta ja kiittäisimme häntä kaikesta hyvästä, jopa tästä koneemme näpyttelystä. Emmekä olisi sodan ja mutavyöryven sekä aliravitsemuuksien keskellä.

    Tyhjänpäiväinen savon ukko lörpöttelee edelleen, kun te reppanat ette huomaa sen tavoitetta, eli nähdä teidät omina typeryyksinä parannuksien ja helvetin toivotusten seassa.

    Kato, liika on liikaa velliä syödessäkin... voi tulla ne vellit housuun.

    Äänestä

  • ? kirjoitti:

    Että oikein on Herraa kiittää!

    Mutta ei tietenkään ole oikein sulkea silmiään ja korviaan siltä hädältä, joka on maailmassa. Ja vaikka lukemattomat ihmiset ovat todellakin onnellisempia omassa meistä nähden yksinkertaisessa elämässään kuin me tämän ylitsevuotavan "hyvinvoinnin" keskellä, on paljon ihmisiä, joilla ei ole alkeellisimpiakaan elämän edellytyksiä. Ja elämä voi olla jopa ihan helvetillistäkin. Kuolema voi tuntua vapahdukselta siitä helvetistä!

    Eikä ainakaan ole väärin nähdä sitä, että täällä Suomessa pitäisi ihmisten olla vain kiitollisia eikä narista ja vinkua milloin mistäkin asiasta ja "ongelmasta". Eikä Jumala voi tarjota hengellistä tasapainoa, jos me emme sitä ole valmiita viemään hädän keskelle.

    Millä en kuitenkaan tarkoita noita "helvettiin, helvettiin" -kehotuksia. Eikö evankeliumin julistus ole jotain enemmän - ja jos joku ei sitä halua ottaa vastaan ei mikään loputon ja ahdistava tyrkyttäminen mitään auta. Mikä ei taas poista kristityn vastuuta lähimmäisistään näiden vakaumuksesta huolimatta.

    sellainen, joka sivistyneen ja Jumalaan uskovan ihmisen ajatuksista lähtee. Siinä ei ollut syytöstä, itsekehua, pelottelua, eikä tyrkytystä, vaan realistinen käsitys maailman erillaisesta onnellisuudesta.

    Ainoa väärä käsitys tulkinnastani, kiittäisimme Jumalaa, että saamme konettamme näpytellä, tarkoitan, että olen järjissäni ja voimissani, että vanhana ukkona vielä pysyn, mutta se mitä kirjoitan siitä ei aina kannata Jumallaa kiittää. Kiitos kuitenkin piikistä, ehkä sekin tuli sieltä tyypillisen uskovaisen sydämmestä.

    Äänestä

  • Jeesus pelastaa kirjoitti:

    Se paikka on edessä sillä hetkellä, kun ihminen kuolee, - ILMAN USKOA KRISTUKSEEN. Jokainen joka kuolee ilman uskoa Kristukseen, hän herää helvetissä 100% varmuudella, kenenkään ei saisi pettää itseään näissä asioissa.

    Älä sekoita tämänpuoleisia ja tuonpuoleisia asioita keskenään.

    Raamattu sanoo kaikki jotka kuolevat ja haudataan , Ruumisjää arkkuun , Sielu
    Siirtyy paratiisiin , Ja kun Jeesuksen toinen tuleminen tulee , Hän herättää jokaisen
    kukaan ei herää automaatisesti helvetissä , vaan hänet tuomitaan sitä ennen , ok.

    Äänestä

  • teuta kirjoitti:

    Se liittyy niihin ihmisiin jotka ovat elossa kun Jeesus tulee , Jeesuksen enkelit hoitavat ne
    Taivaan tielle , aivan perille , se tapahtuu tietenkin samoin kriterein kuin kuin mitä Jeesus
    köäyttää Viimeisessä Tuomiossa .

    Tuntuu olevan sellainen asia joka ei mahdu halollakaan tajuntaasi, että kuolinhetkellä pysähtyy aika kokonaan.

    Samalla hetkellä kun kuolema tapahtuu, on jo viimeinen tuomio tapahtunut tosiasia ihminen nousee taivaseen iloitsemaan tai menee helvettiin ikuiseen tuskaan ja vaivaan. Moni epäuskoinen kuoleva on parahtanut viimeisen hengenvedon aikana kauhunhuudon, - "pitääkö minun mennä tuonne." Kuolinhetkellä oli siis ikuinen paikka jo täysin selvä. Koposen Einari kävi lähellä kulemaa vakavan aivoinfarktin jälkeen, hän näki siellä jo sillä hetkellä hänelle tuttuja henkilöitä, jotka melko pian kuolivat. Einari näki palan iankaikkisuutta jossa ei ole enää aikaa. Miljardi vuotta sinne taikka tänne, on - NYT - hetki taivaassa.

    Äänestä

  • Nyt ruotuun jo kirjoitti:

    sulla ei ole kans tuota Raamatun lukua oikeesti annettu , perusasia siinä on tämä että aika loppuu kyllä
    Mutta Raamattu sanoo sinun kuolinhetken ja Viimeisen Tuomion välissä , sitten Jeesus kristus tulee niin
    Jokainen saa tuntea Hänet , ja Hänen tulonsa , sekä viimeisen Tuomion , minun raamattuni ei kerro
    asiaa ilman että kaikki herätetään , nousevat kuolleista ja Tuomitaan ,

    Kyllä minä myönnän että mitään ei ole meillä enää tehtävissä , täälä jälkeen kuoleman koska niin on
    kirjoitettu , en ole ihan niin taukki , tämä pitäisi myös ymmärtää nämä yliviisaat , jotka tuomion tekee
    jopa puolesta hutiin menneestä sanasta , eikö sullekin ole kiva kun on , joku jolle voi naputtaa.

    Asia on tismalleen niin kuin sanoin, riippumatta pystytkö sinä sitä sisäistämään vai et. Aika loppuu kuolinhetkellä, kellot pysähtyvät kalenteria ei ole ei päicviä ei kuukausia eikä vuosia, ja ikuisuus alkaa.

    Kaikki mitä taivaassa tapahtuu se tapahtuu tässä ja nyt, kuolinhetkellä.

    Äänestä

  • Nyt ruotuun kirjoitti:

    Sen ajan kun Jeesus herättää kaikki , eikö se ole sinusta tuon ajatuksen katkelma.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

savon ukko kirjoitti:

Olemmeko ajatelleet millaisissa oloissa me elämme, lestaadiolaiset ja me muut syntiset. Maailmalla on sotia, kurjuutta,köyhyyttä, terrorismia ja maan mullistuksia. Me täällä siunailemme sielumme lopullista sijaa ja kyttäilemme ettemme astuisi toistemme paskoihin.

Mitä arvelette, jossain Somaliassa, Afkanistanissa tai jossain muussa kurjassa maassa, missä sodan, terroristin, nälän, puhtaan veden, maan mullistusten takia ihmiset kärsivät fyysisesti ja henkisesti, siellä ei paljon internettiin kirjoitella mennäänkö helvettiin, koska ovat jo helvetissään.

Täällä me kinataan naispappeudesta television katselemisesta, lähimmäisemme taivaaseen pääsystä ja raamatun lukemisen puutteesta. Eikö meidän pitäisi kiittää Taivaan isää, että olemme herran kukkarossa.

Mutta niin se kai on, että kun ihminen on yltäkylläinen, hän tekee tahtomattaan itselleen huolia. Meidän tulisi kai vai huolehtia siitä, että muistaisimme pitää maamme tällaisena. Eikä se parane vaikka kaikki tulisimme uskoon. Markkinatalous jyllää, se on monasti aivan raamatun vastaista.

Itsestäni vielä, näin vanhaksi ja suht terveenä eläneenä täytyypi kiitellä Luojaansa että on elon päiviä saanut elää. Ei ole nälkää, ei vilua, eikä muutakaan pahempaa sairautta. Ainoa huoli on, että olen sekaantunut tänne nettiin väittelemään turhanpäiväisistä asioista, kuten onko toinen ihminen parempi kuin toinen taivaaseen pääsyyn. Muuten ei ole.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu