Haluaisin kysyä teiltä lestadiolaiset,mitä eroa on esim. vanhoillis- ja esikoislestadiolaisilla? Onko opissa eroa, vai ovatko erot lähinnä "pintapuolisia"?
Kysymys
Iines
341997
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 34
Vanhimmat
Esikoislestadiolaiset eivät pääse taivaaseen. Siinä se.
> Esikoislestadiolaiset eivät pääse taivaaseen.
> Siinä se.
Kerropa lisää. Missä kohdin esikoinen kulkee polulta harhaan? Ja jos vastaavaa tietoa löytyy myös taivaaseen menijöistä, niin keitä he sitten ovat? Mitkä ovat erottavat tekijät?
on sellainen feikki, ainakin jos on sama henkilö, jonka kanssa sanailin tässä viikkona muutamana.
Niin vähän arvelinkin.
Vl-toope toi kuitenkin esiin, ehkäpä hieman tarpeettomasti kärjistäen, että vl-kristillisyyden mielestä el on eriseura. Ja toisinpäin. Tosin el:n piiristä löytyy henkilöitä, joiden mielestä vl-joukoissa on myös "oikeita uskovaisia". Vl-piireissä taas tällaista käsitystä el:istä on vaikea löytää.
> Vl-toope toi kuitenkin esiin, ehkäpä hieman
> tarpeettomasti kärjistäen, että
> vl-kristillisyyden mielestä el on eriseura.
Niin, joidenkin mielestä.
Vastenmielisiä riidankylväjiä on kaikkialla. He edustavat sielunvihollisen eliittiarmeijaa, eikä heitä tule hetkeäkään väheksyä. He ovat keskellämme ja tuhoavat sieluja ilmiömäisellä tehokkuudella. Levittävät saastaansa kuin vuotava viemäri.
Siksi tekee aina pahaa nähdä kun kristityt lähtevät nälvimään toisiaan. Silloin on rakkaus rikottu, Kristus ajettu pois sydämestä. Ei nimittäin taatusti ole kenenkään meidän vallassamme sanoa, että joku joutaa helvettiin sen vuoksi, että tilasi toista lehteä kuin toinen. Emme me rauhanyhdistysten nimeen usko.
Totesin asian, en mielestäni kylvänyt riitaa. Alkuperäiselle kysyjälle tämä keskustelu taitaa muuttua valaisevaksi;-O.
Joskus aikanaan (sata vuotta sitten) minun kanssani samassa uskossani olevat ihmiset (ja vastaavasti sinun) ovat eronneet toisistaan. Jälkikäteen voimme vain analysoida tilannetta. Itse olen kerännyt näistä hajaannuksista paljon sirpaletietoa ja päätynyt siihen, että olen tässä jaossa sillä puolella, joka minun uskonnäkemykseni mukaan oli oikea jo silloin sata vuotta sitten.
Mutta en minä sinua halua tuomita. Olet varmasti vilpitön uskossasi. Ehkäpä el-liikkeessäkin on jonkinlainen sinapinsiemen kulkenut? En minä ole se, joka tuomisee, vaan Jumala.
> Joskus aikanaan (sata vuotta sitten) minun
> kanssani samassa uskossani olevat ihmiset (ja
> vastaavasti sinun) ovat eronneet toisistaan.
> Jälkikäteen voimme vain analysoida tilannetta.
Miksi? En minä ainakaan eronnut sata vuotta sitten kenestäkään. Lisäksi uskoisin, että myös sata vuotta sitten oli paljon uskovia, jotka olivat ainoastaan murheellisia näistä riidoista.
> Totesin asian, en mielestäni kylvänyt riitaa.
En mielestäni niin väittänytkään. Puhuin vain yleisesti riidankylväjistä, tässä tapauksessa nurkkapatriooteista, jotka saattavat joidenkin silmissä ajaa oikeaa asiaa, mutta joiden asia ei vähääkään lähempää tarkastelua kestä.
Kyllä sellaista käsitystä löytyy myös vl-piireistä, että el-piireissäkin löytyy elävää uskoa, mutta luulisin kyllä, että sitä käsitystä esiintyy vl-piireissä prosentuaalisesti paljon vähemmän kuin vastaavaa käsitystä vl:istä el-piireissä.
Onko tämä jossakin tutkimuksessa todettu?
Todettu käyttämälläni henkilökohtaisella observointimenetelmällä, mutta mitään kvantitiivista analyysia populaatioineen ja sampleineen en ole tehnyt. ;) Eli se perustuu ihan omaan kokemukseeni, mutta voi olla vääräkin. En tunne vanhoillislestadiolaisuuden syviä rivejä siinä määrin, että voisin sanoa asiasta mitään varmaa.
Yksi asia, joka saattaa lisätä arvionnin vaikeutta on, että vanhoillislestadiolaisuudessa ei välttämättä uskalleta myöntää pitävänsä myös joitain ei-vl:iä uskovaisina mahdollisten sosiaalisten sanktioiden pelossa. Esikoislestadiolaisuudessa taas on ehkä enemmän hyväksyttyä sanoa mitä ajattelee, ja siten voi olla tämä vääristää kuvaa.
ajattelee, itselleen mieluisasti. Eriseura kun ei ole ilmeisesti enää syntiä nykyään.
Mikä sitten on mielestäsi eriseura?
Raamatussa se sana, joka ainakin vanhemmissa käännöksissä on käännetty suomeksi 'eriseura' tarkoittaa harhaoppia. Ja harhaoppi on tietysti syntiä. Mutta mikään yksittäinen ei silti saata ketään uskovaista kadotukseen. Jokaisessa uskovaisessa on paljon syntiä, jota ei edes itse huomaa. Harhaopista pitää kyllä kehottaa parannukseen, mutta jos harhaoppinen ei itse tunne olevansa harhaoppinen, niin minkäs sille voi. Silloin ei voi muuta kuin toivoa, että hän tulisi totuuden tuntoon ennen kuin harhaopin synti johtaa lankeamiseen pois uskosta.
Suomen kielen perusteella eriseuraksi voisi kutsua myös sellaista, että erottautuua muita uskovaisia paremmaksi, ja sekin on tietysti synti, ja sama koskee sitäkin kuin yllä kirjoitin harhaopin osalta.
vaan esittää
Esikoiset hyväksyvät esim. muutaman kaljan/siiderin ottamisen silloin tälllöin. Hyväksyvät television, jotkut ehkäisyn ym ym...Suurimpana erona; esikoiset eivät tarvitse toista uskovaista ihmistä omien syntien anteeksisaamiseen vaan voivat hoitaa sen esim. iltarukouksessa.
Esikoiset eivät hyväksy yhtään kaljan/siiderin joumista koskaan. Ei hyväksy televisioa eikä ehkäisyä ym. Aivan suurimpana erona on se että juuri esikoiset tarvitsevat toisen elävässä uskossa olevan ihmisen omien syntien anteeksi antamiseen, koska elävässä uskossa olevan ihmisn sydämessä on armoistuin jonka kautta voi saada synnit anteeksi. Vllät vaan nostavat kättä puheen aikana eikä tarvitse siihen mitään muuta. Esikoiset sen sijaan menevät sen ihmisen kaulaan pyytämään syntejään anteeksi joille on aiheuttanut mielipahaa ym. syntiä!!
Ei tarvitse edes kättä nostaa kun saa saarnasta uskoa syntinsä omalle kohdalle anteeksi.
Sen kun korostat pakkorippioppijäännettäs pönkittääkses omaa uskoas mutta älä halvenna evankeliumia.
Muutaman kaljan/siiderin ottaminen on käytännössä hyvin hyvin harvinaista esikoislestadiolaisuudessa, koska esikoislestadiolaisuudessa opetetaan täysraittiutta. Hyvin suuri esikoislestadiolaisista saattaisi jopa sanoa suoraan, että sellainen toiminta olisi itsessään syntiä. Itse en pidä sitä syntinä sinänsä, mutta en harrasta sellaista itse, koska ns. "kohtuukäyttö" on kuin venyvä kuminauha, joten nollalinja on rajana paljon yksiselitteisempi.
Televisioista esikoislestadiolaisuudessa varoitetaan ja joku saattaa pitää sen hankkimista jopa syntinä. Monilla esikoislestadiolaisilla kuitenkin on tv. Itse en näe tv:tä pohjimmiltaan sen ihmeellisempänä mediana kuin esim. internet, sanomalehdet tai vaikkapa kirjasto.
Ehkäisyyn peruskanta on kielteinen, mutta ei ehkä ihan yhtä ehdoton kuin vanhoillislestadiolaisuudessa.
Esikoislestadiolaisuudessa opetetaan, että uskovaisella on jatkuva syntien anteeksiantamus, eli Jumala ei anna syntejä anteeksi tipoittain ja paloittain sitä mukaa kuin niitä erikseen pyytää anteeksi. Joko kaikki synnit ovat anteeksi tai sitten mikään synti ei ole anteeksi. Ja se riippuu ihan kokonaan uskosta. Jos ihminen usko hänellä on syntien anteeksiantamus, jos ei usko, niin silloin hänellä ei sitä ole. Rukouksessa tulee tottakai pyytää syntejään anteeksi Jumalalta, koska Isä Meidän meitä niin opettaa, mutta rukous on yksisuuntaista viestintää. Jumala vastaa sanansa kautta. En ole koskaan tavannut esikoislestadiolaista, joka olisi väittänyt, että uskon voi saada myös rukouksessa.
Esikoislestadiolaisuudessa on käytössä myös henkilökohtainen synninpäästö ja rippi, mutta sen ei yleensä opeteta olevan autuuden ehto vaan mahdollisuus, joka helpottaa matkantekoa. Joillain yksittäisillä henkilöillä/ryhmillä saattaa tosin olla eriäviä käsityksiä tästä.
Käden nostaminen on näin ulkopuolisesta tapana huvittava, mutta voin kuvitella, että myös esikoislestadiolaisten joukkoryntäys saarnastuoliin saarnan loputtua voi olla tottumattomasta huvittava tapa. Mutta en näe käden nostamista sinänsä mitenkään vääränä tapana. Ehkä esikoislestadiolainen tapa on parempi siinä, ettei saarnaa yleensä häiritä pyytämällä syntejä anteeksi kesken saarnaa.
Jonkinlainen kiinteä tapa ja paikka seuraohjelmassa henkilökohtaisen synninpäästön pyytämiselle on hyvä siinä mielessä, että kynnys siihen on helpompi kuin, jos sellaista ei olisi ja pitäisi oikein erikseen jonain muuna aikana hankkiutua jonkun luokse. Mutta voisi se tietysti toimia niinkin. Eikä henkilökohtainen synninpäästö ole sinänsä edes välttämätön (vaikkakin hyödyllinen), koska sama sana on omistettavissa myös yleisestä saarnasta.
harvinaista on "käden nosto", kyllä asiat sovitaan kahden kesken.
"joukkoryntäys saarnastuoliin"?
Tuo syntien anteeksi antaminen on evankeliumin saarnan ydin ja kuuluu olennaisena siihen eikä häiritse vaan kuuluu siihen.
Jos joku sen henkilökohtaisesti haluaa niin sen heti annetaan.
No kun saarna loppuu, niin on varsin tavallinen näky esikoislestadiolaisseuroissa, että saarnastuolin menee ihmisiä pyytämään anteeksi. Siis ei yleisesti mikrofonista, vaan siellä olevilta saarnaajilta (ja samoin usein myös penkissä istuvilta saarnaajilta ja muilta tutuilta). Periaatteessa mikrofonistakin saa pyytää anteeksi yleisesti kaikilta, jos niin sopii saarnaajien kanssa, mutta se on äärimmäisen harvinaista. Olen nähnyt pari kertaa.
Kyllä se minua häiritsee, jos saarna toistuvasti katkeilee. Mutta eihän siinä sinänsä mitään väärää ole todistella siihen väliin, jos joku kerran haluaa.
Toistuvaa katkeilua olen kyllä lähinnä huomannut joissain vanhoissa suviseurasaarnoissa. Itse vl-seuroissa viime vuosina käydessäni en ole havainnut, että kukaan olisi nostanut kättään seurojen aikana. Joten voi olla että se on vähentynyt? Vai onko se vain isompien seurojen ominaispiirre? En ole nimittäin kuunnellut mitään uudempia suviseurasaarnoja.
eikö seurapenkissä vieressä istuva ole yhtä pätevä anteeksi antaja. Onko saarnaajan evankeliumi pätevämpi? - Onko siinä hiukan huomion herättämisen makua, kun "eteen" marssitaan? - Onko tämä sitä kateederissa käymistä? Kun tuo setä Nuin joskus heitti, että luullaanko paremmiksi uskovaisiksi niitä, jotka ´paljon kateederissa käyvät´.
enemmän on evankeliumin pyytäjiä. En osaa sanoa, olisiko nykyisin vähemmän kuin ennen...
Sitten kyllä kun on joku ihan pieni seuratilaisuus, muutamia kymmeniä ihmisiä, silloin kyllä paljonkin anteeksi anotaan. Tilannehan on sellainen, että kun saarnan aikana joku kysyy, saanko synnit anteeksi, niin puhuja tietenkin julistaa synninpäästön ja myös muut lähellä olijat tulevat siunaamaan. Paljon on pikkutilaisuuksia, joissa vähän jokainen käy toinen toisensa kaulaan...
Ja kun ollaan ehtoolliselle menossa...
pyytäjä???
evankeliumi=syntien anteeksi antaminen.
Sanaa evankeliumi käytetään tässä merkityksessä myös.
Siis kun pyydetään; ´annatko mulle synnit anteeksi´, se tarkoittaa ´evankeliumin pyytämistä´.
Ymmärrämme nämä synonyymeiksi.
Varmaan sitä se Nuin-setä sillä katederissa käymisellä tarkoitti.
Kyllä se vieressä istuvakin siihen tietysti käy. Se nyt vain on sellainen tapa. Voisiko se tapa johtaa juurensa alunperin ajatuksesta, että vain Pyhän Hengen saaneen todistus on "pätevä"? Ja koska ei voi olla täysin varma siitä, onko jollain Pyhä Henki, on sitten etsiydytty sellaisten luokse, joilla on suurimmalla todennäköisyydellä uskottu olevan Pyhä Henki?
Kyllä siinä voi helposti syntyä kaikenlaisia lieveilmiöitä. Esim. siitä voi tulla tietynlainen näytös, jolla näytetään jotain muille. Siitä voi tulla myös pakko siinä mielessä, että ei voi uskoa käymättä siellä saarnastuolissa. Ja pahimmillaan siitä voi tulla jopa äänestys saarnan onnistuneisuudesta, eli jos on hyvä saarna niin suosionosoitukseksi menee sinne saarnastuoliin ja jos ei ole hyvä, niin jää penkkiin istumaan, ja jos olettaa muiden toimivan samalla tavalla kuin itse, niin ei muuta kuin laskemaan saarnan jälkeen saarnastuolissa käyvien määriä... ;)
Mutta väärinkäytökset eivät tietysti pilaa miksikään itse asiaa sinänsä, olipa asia mikä hyvänsä.
Ehtoolliselle menossa tapahtuva anteeksipyytäminen on muuten jännä siitä, että se esiintyy kaikissa henk.koht. kokemuksella tuntemissani lestadiolaisryhmissä. Esikoislestadiolaisuudessa ja rauhansanalaisuudessa esiintyy paljon ja jopa lyngenlestadiolaisuudessa olen nähnyt sellaista, vaikka muuten rippi lyngenlestadiolaisuudessa on hyvin yksityisluontoinen juttu.
Esikoislestadiolaisuudessa anteeksipyytäminen ennen ehtoollista riippuu vähän myös maantieteellisestä alueesta. Silloin kun kaikissa Pohjoismaissa käytiin vielä ehtoollisella kirkossa, niin se oli tavallisinta Suomessa ja hyvin harvinaista Norjassa, Ruotsissa jotain siltä väliltä. Amerikassa se taas oli erittäin tavallista. Mutta nyt kun osassa Norjan paikkakuntia sekä Ruotsissa ollaan "otettu ehtoollinen omiin käsiin", niin tilanne saattaa kyllä tältä osin olla muuttunut. Anteeksipyytämiskäytäntö saattaa tuntua luonnollisemmalta omalla rukoushuoneella.
on moneksi, joka junaan ja jää vielä laiturillekin...
Muistan kun Rovaniemellä aikoinaan muuan täti meni aivan puhujakorokkeen eteen seisomaan ja pyysi syntejä anteeksi. Selityksenä menettelyynsä totesi, että jos kauempaa pyytää, niin tuntuu, että "menee seinille". (eikä siis tule hänen sydämelleen lohduksi!)
toteaa, että ehtoollinen "vaatii aivan uskovaista sydäntä", ymmärrämme että rikkomukset pitää sopia ennen Herran pöytään menoa.
Ihmissydän (ainakin minun) on kovin kankea anteeksi pyytämään, arjen elämässä me tulemme monesti niin kuiviksi ja "asiallisiksi" uskovaisinakin.
-Mutta kun lähestymme ehtoollispöytää, sinne ei voi mennä tahraisin tunnoin. Viimeistään siinä käydään lähellä olevilta ja ystäviltä anteeksi anomaan. Paljon nähdään siellä isojen isäntien ja emäntien, raavaitten miestenkin itkua.
Suviseuroissa on ylimaallisen liikuttavaa nähdä esimerkiksi nuorten miesten porukka, jossa jokainen käy toinen toisensa kaulassa anteeksi pyytämässä ja antamassa.
Kun Jeesus puhui ja opetti ihmisten keskellä, niin Hän ei koskaan sanonut kenellekään, että odota hetki, jotta hän saisi pidettyä saarnansa loppuun, vaan antoi heti lohdutuksen Hänen luokseen tulleelle. Näin Hän toimi myöslasten kohdalla, joita tuotiin Jeesuksen luokse Hänen opettaessaan ihsmisten keskellä. Hän otti heti lapsen syliinsa ja kielsi opetuslapsia estämästä lapsia tulemasta.
Jeesus myös opetti, että anna anteeksi niin monta kertaa kuin veljesi tulee jakatuu.
Jeesus siis antoi esikuvan siitä, ettei pidä viivyttää lohdutusta sitä kaipaavalta millään hetkellä, eikä mikään asia ole niin tärkeä kuin evankeliumin julistaminen sitä janoavalle.