Halusin tulla tänne vähän kirjoittelemaan yksinäisyydestäni ja haluaisin kuulla onko muilla samanlaisia tuntemuksia tms.
Olen aina ollut tosi yksinäinen. Nuorempana istuin koulussa välitunnit yksin odotellessa että pääsisi jo kotiin. Kukaan ei ollut ystäväni, en tiedä mistä johtuu. Nyt parikymppisenä minulla on yksi kaveri josta en oikein edes tykkää ja muutamia ketä joskus tosi harvoin näkee.
Minulla ei ole koskaan ollut ystävää kenestä olisin oikeasti tykännyt ja kenen seurassa olisin viihtynyt.(paitsi perhe) Mistä ihmiset oikein löytää ystäviä mitä he rakastavat? Vai onko vika minussa, etten koskaan tule edes löytämään itselleni tälläistä ystävää?
En ole koskaan edes seurustellut, joskus jopa ajatus seurustelemisesta ahdistaa, enkä edes halua kuvitella seurustelevani.
Tekstistäni voisi päätellä että olen ihan tosi ruma, mutta olen oikeasti ihan kaunis ja sosiaalinen nuori nainen, eikä ehkä ihan heti uskoisi että olen näin erakko.(toivottavasti nyt ei liikaa itsekehu haissut,en tykkää kehua itseäni,muutakun tälläin anonyyminä:D) Paitsi nykyään en jaksa edes laittautua niin kaipa minua rumaksi voisi sanoa.
Vietän suurimmanosan ajastani kotona tv:tä katsellessa, kun ei ihan oikeasti keksi mitään tekemistä ja tekee mieli vaan maata sängyn pohjalla tietokone sylissä. En edes jaksa nähdä ketään tai käydä missään.
Olen silti varma että tulevaisuudessa en enää elä näin ja aijon ryhdistäytyä ja tehdä muutoksia, sitä odotellessa!
Haluaisin oikeasti vastauksen kysymykseen, voiko oikeasti helposti löytää rakastettavan ystävän? Sellaisen ketä kohtaan ei tuntisi oloa että ei jaksa katsoa enää sitä ärsyttävää ihmistä.
Olen aina ollut tosi yksinäinen. Nuorempana istuin koulussa välitunnit yksin odotellessa että pääsisi jo kotiin. Kukaan ei ollut ystäväni, en tiedä mistä johtuu. Nyt parikymppisenä minulla on yksi kaveri josta en oikein edes tykkää ja muutamia ketä joskus tosi harvoin näkee.
Minulla ei ole koskaan ollut ystävää kenestä olisin oikeasti tykännyt ja kenen seurassa olisin viihtynyt.(paitsi perhe) Mistä ihmiset oikein löytää ystäviä mitä he rakastavat? Vai onko vika minussa, etten koskaan tule edes löytämään itselleni tälläistä ystävää?
En ole koskaan edes seurustellut, joskus jopa ajatus seurustelemisesta ahdistaa, enkä edes halua kuvitella seurustelevani.
Tekstistäni voisi päätellä että olen ihan tosi ruma, mutta olen oikeasti ihan kaunis ja sosiaalinen nuori nainen, eikä ehkä ihan heti uskoisi että olen näin erakko.(toivottavasti nyt ei liikaa itsekehu haissut,en tykkää kehua itseäni,muutakun tälläin anonyyminä:D) Paitsi nykyään en jaksa edes laittautua niin kaipa minua rumaksi voisi sanoa.
Vietän suurimmanosan ajastani kotona tv:tä katsellessa, kun ei ihan oikeasti keksi mitään tekemistä ja tekee mieli vaan maata sängyn pohjalla tietokone sylissä. En edes jaksa nähdä ketään tai käydä missään.
Olen silti varma että tulevaisuudessa en enää elä näin ja aijon ryhdistäytyä ja tehdä muutoksia, sitä odotellessa!
Haluaisin oikeasti vastauksen kysymykseen, voiko oikeasti helposti löytää rakastettavan ystävän? Sellaisen ketä kohtaan ei tuntisi oloa että ei jaksa katsoa enää sitä ärsyttävää ihmistä.
Vastaukset 5
Vanhimmat
hmm,,olet nuori ja elämäsi on vasta aluillaan,,,mä oikeestaan suosittelen sulle vain sitä että hylkäät tv:n ja tietokoneen ja pakotat itsesi ulos oikeitten harrastusten pariin. Minkälaiset asiat sua kiinnostaa? Etsi harrastuksesi sinua kiinnostavista asioista ja anna ympärilläsi oleville ihmisille mahdollisuus tutustua sinuun ja päinvastoin ja uskon että löydät ystäviä.Älä tuhlaa ainutkertaista elämääsi murehtimalla,äläkä etenkään istumalla tv:n ja tietokoneen ääressä,se ei ole oikeaa elämää ja tulet katumaan sitä myöhemmin jos niin teet. Uskalla elää omaa elämääsi äläkä vain tyydy seuraamaan muitten elämää ruudun välityksellä!
Mulla on ollut kavereita. Tosin sen takia, että mulla on jotain. Esim, kun nyt soittelen yhden tyypin kanssa niin ei se ois ollu koskaan mahdollista, jos mulla ei ois sattunut olemaan huonoja koskettimia ja kahta kitaraa. Siitä se kaikki lähti. Kaverit kävi meillä nuorena, kun oli pleikkari. Fudista pääsin pelaamaan, koska mulla oli pallo jne... Ei musta siis koskaan ole pidetty. Sielunkumppaniini mä en ole koskaan elämässäni törmännyt. Ois mukava sellanenkin tavata. Nyt mun ainut kaveri on tämä soittelija kaveria ja mun pitää ottaa aina yhteyttä. Tosin on se pari kertaa ottanut muhunkin yhteyttä. Se on tosi hyvä tyyppi. Silläkin on vaan niin paljon ongelmia. Mä nään sen päällepäin ja olenkin pari kertaa kysynyt, että mikä on, mutta se tietysti kiertää asian. Ei me mitään sydänystäviä olla. Pelkkiä soittokavereita.
Ettei mene ihan turhan jauhamiseksi niin. Mä huomaan, että ensimmäisen viestin kirjottaja on kasvattanut muurin itsensä ja muiden ihmisten välille. Varmasti paljon huonoja kokemuksia muista ihmisistä. Se vääristää erittäin paljon asioita. Kyllä mäkin pidin kauan aikaa muita ihmisiä ihan paskoina, mutta alettuani seurustelemaan on mun maailmankuva muuttunut erittäin paljon. Mä syytin ennen omista ongelmistani muita ihmisiä, kunnes mä tajusin, ettei se johda mihinkään. Vihasta ja katkeruudesta ei koskaan synny mitään hyvää. Sen olen oppinut lyhyen elämäni aikana. Ihmiset joilla on suuria ongelmia, eivät helposti puhu niistä. Kahden ihmisen välillä täytyy olla luottamus ennen, kun ihminen uskaltaa kertoa ongelmistaan ja siinä täytyy olla kärsivällinen.
Itsekkin tuhlaan vaan päiviäni, kun elämäni nainen jätti mut masennuslääkkeiden takia. Mikään ei oikein kiinnosta paitsi musiikki. Rämpyttelen kitaraa ja laulan päästä keksittyjä sanoja. Tietokoneella tulee oltua liikaa. Syön liian epäsäännöllisesti. Syntymäpäivä on aina vuoden synkin päivä. Sitä näkee sillon aina mitä sitä on saanut aikaan. On helppo sanoa, että lähde ulos, alota joku harrastus. Yksin ei tunnu mukavalta ja tuntemattomien ihmisten kanssa en osaa puhua luontevasti, vaikka tykkäänkin puhua paljon. Joku, kun opettais mut tuntemattomien kanssa olemaan sosiaallinen niin ois paljon helpompaa.
Rakastettavan ystävän voi löytää, mutta löytääkö sen helposti niin se on ihan sattumasta kiinni ja vaikka ois kuinka hyvä tyyppi niin, jossain vaiheessa se sama naama alkaa ärsyttää. Jokainen tarvitse omaa tilaa, eikä siitä pidä loukkaantua. Se vaan kertoo, että ystävyys on terveellä pohjalla.
Minkä ikäinen olet? Olitko kauankin sen naisen kanssa yhdessä? :(
Ikävää että noin pääsi käymään. Kitaran soittaminen on hieno harrastus, itsekin olen soittanut jonkun aikaa jo.
Oikeastaan koko kouluajan olin kiusattu. Isää ei kuulunut perheeseeni ja äidin lisäksi oli vain hänen vanhempia sisaruksiaan samassa talossa. Sitten ala-asteen aikana äiti sairastui syöpään ja kuoli. Yläasteella kaverisuhteet hajosivat lopullisesti ja ysiluokan jälkeen opiskelutkin loppui koulukiusaamisen vuoksi. En voinut saada hyviä englanninnumeroita koulussa koska kaveria ei löytynyt puheharjoitteluun. Sama Ruotsin osalta. Liikunnallinenkaan en ole ollut, nyttemmin viihdyn päivät ulkona luonnon parissa ja illat ja unettomat yöt tietokoneella. TV:tä en juuri enää paljoa katsele, muutamia kiinnostavia sarjoja seuraan mutten paljon muuta. En koskaan oikein ole ollut ns. tv:n orja, olen aina hieman vanhanaikaisempi mies. Olen parikymppinen ja menneisyydestä kertyneet ongelmat ovat hankaloittamassa elämääni. Ongelminani on ahdasmielinen suvaitsevaisuus perheeni taholta mua kohtaan, osittain sekin oli syynä siihen että lähdin ammattikoulun puolelle vaikka lukio olisi ollut mun juttu. Nyttemmin homma ei enää toimi. Olen väsynyt jatkuviin riitoihin ja minut on sidottu vastuun ja velvoitteiden nimessä kuuntelemaan niitä, olen pitkään joutunut jo kuntoutuksessa olemaan useiden ongelmieni vuoksi ja vielä paljon enemmän ongelmia on selvittämättä.
Joten olen hyväksynyt sen etten löydä itselleni ystäviä. En ole ns. normaali kuten muut, vaikka väitettäisiin mitä tahansa. Mulla ei ole Facebookkia, mitä sillä tekisinkään, ei mitään muutakaan yhteisö -profiilia ja pääasiassa netissä luen ja kirjoittelen keskustelupalstoille. Olen pitkään halunnut päästä ongelmistani eroon enkä vain pääse, siitä ns. perheen rippeet pitävät huolen. Olen sen tyyppinen että kun saan tuulta purjeisiin niin en ala miettimään toisten mielipiteitä asioista. Itseluottamustani pyritään murentamaan väkisin ja omasta mielestäni katkeroidun entistä enemmän tässä vuosien saatossa. En ole koskaan tapaillut ketään tai seurustellut, perheen rippeet eivät hyväksy sitä ja ongelmieni määrä pitää huolen siitä ettei niin vahingossakaan pääse tapahtumaan. Lisäksi olen myöskin itse aikoinani pahentanut ongelmiani yrittämällä tukahduttaa kaikki tunteeni. Nyt tunnepuolellani on vaurioita ja uskon siksi olevani välillä ahdistunut. Osittain ahdistustani pahentaa se etten pääse pakoon perheen rippeitä ja että olen sidottu siihen kiinni tiettyjen papereiden muodossa. Ei, en ole missään holhouksen alaisena, vaan minä joudun ns. majoittamaan perheen rippeitä. Se ei ole helposti selitettävä asia, mutta se tuntuu pakkopullalta. Jotenkin perheeni ja kouluaikojeni myötä olen menettänyt luottamukseni muihin ihmisiin. Luulen ettei se minun kohdalla palaudu koskaan ennalleen.
Tuskin helposti rakastettavaa ystävää löytyykään. Jokaisessa on ärsyttäviä piirteitä ja ne on hyväksyttävä. Mutta tietysti näkökanta vaikuttaa suuresti näkökantaan. Yksiselitteistä vastausta ei löydy vastaukseksi, mutta kysymystä on tärkeää pohtia aina kun tapaa tai tutustuu kiinnostavaan ihmiseen. Ehkä vastaus löytyy kokemuksien myötä.
"
Haluaisin oikeasti vastauksen kysymykseen, voiko oikeasti helposti löytää rakastettavan ystävän? Sellaisen ketä kohtaan ei tuntisi oloa että ei jaksa katsoa enää sitä ärsyttävää ihmistä. "
Rakastamiseen kuuluu yleensä ihmisen ymmärtäminen ja hyväksyntä.
Et sinä rakkautta etsi vaan jotakin josta PITÄÄ.
Vähän hankala tilanne jos et tee mitään etkä pidä kenestäkään mutta silti odotat että jotain tapahtuisi ja löytäisit jonkun josta pitää.
Muistutat erästä nuorta naista jonka tunnen. Tosin en tunne häntä niin hyvin ja ihmettelisin suuresti jos hän ei olisi koskaan seurustellut (on niin hemmetin nätti). Tiedänpähän vain että hänen elämänsä on samankaltaista kuin sinun.
Toisaalta tunnistan itseni (jonka vuoksi tutustuin tuohonkin naiseen tuttavana) koska olen vähän samankaltainen erakko. Sopivia ihmisiä elämäänsä ei ole helppo löytää varsinkin jos vielä ei välitä monista puuhista/menoista joita ihmiset yleensä tekevät.
En osaa sanoa että millaisissa ympyröissä pyörit (opiskelut, työpaikat) että voiko seuraa löytää sitä kautta. Netistähän voi metsästää myös seuraa monestakin kohteesta.
Joskus haaveilin muuten seurustelumielessäkin kaltaisestasi erakkotytöstä koska itsekin olen samankaltainen. Ongelmaksi muodostuu vain se että he ovat joko yleensä lihavia (muu "rumuus" ei haittaa) tai sitten he odottavat että joku tosi sosiaaliset suuret piirit omaava umpikomea mies tulee heidät tutustuttamaan omaan maailmaansa (prinssi valkoisella ratsulla pelastaa torniinsa jumahtaneen prinsessan).
Suosittelisin että aktivoit itseäsi ja annat ihmisille mahdollisuuden tutustua sinuun sekä toisin päin. Yritä löytää ihmisistä mielenkiintoisia piirteitä tai vaikkapa yhteistä esim. huumorin kautta.