Aloitin tänä syksynä sairaanhoitajan opinnot, se tuntui ainakin keväällä ainoalta ammatilta, mikä kiinnosti edes jonkin verran.. Nyt on alkanut tuntumaan aika moneltakin kantilta, ettei tämä ehkä olekaan mun ala, siihen on monia syitä, mutta masennus ei ainakaan ole vähäpätöisin. Tässä koulutuksen alkuvaiheessakin hoetaan koko ajan, että tässä ammatissa toimiminen edellyttäis hyvää mielenterveyttä. Ajattelin keväällä kun hain, että masennusjaksot on mun kohdalta ohi, mutta nyt alkaa tuntua siltä, että masis nostaa taas päätään, eikä jaksais edes opiskella. Tuntuu vaan, että on niin hukassa itsensä kanssa, mitä ihmettä sitten tekisin jos lopettaisin tän koulutuksen? Mutta mitä jos sitä tekeekin sitten sen virheen, että opiskelee ihan väärään ammattiin... Ton masennuksen lisäks sh:n ammatissa pelottaa mm. valtava vastuu, hoitovirheitä on mahollista tehä niin paljon esim. lääkkeiden annossa ja se pelottaa. Kun hain niin ajattelin, että haluan juuri tällaiseen käytännönläheiseen ammattiin, mutta koulutuksessa oon huomannu, että oon aikas surkee kaikissa toimenpideharjotuksissa.... Ahdistaa vaan tää koko homma nyt niin paljon, enkä oikeen tiedä mitä tässä pitäis tehdä. Onko hermoheikon, surkeen itsetunnon omaavan ja masentuneisuuteen taipuvaisen mitään järkeä hakeutua tälläseen työhön? Jos muilla on kokemusta tästä alasta tai muita kommentteja niin olis kiva kuulla. Ei vaan tunnu kivalta olla yksin tän asian kanssa...
Masentunut hoiva-alalle?
sh-opiskelija
13833
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
alan vaihtoa.
Hakeudu psykiatriselle hoitajaksi jos et osaa mitään hyvin.
Suosittelen kanssa alan vaihtoa, koska ala on todellakin todella raskas, sillä tarvisi olla vuorotyöstä huolimatta skarppina ja terhakkaana aina. Et ole vielä montaa vuotta menettänyt, kun vasta puoli vuotta siis ilmeisesti olet opiskellut. Lähihoitajanakin on helpompaa, sillä lähihoitaja voi kysyä aina sairaanhoitajalta neuvoa, eikä lähihoitajan odoteta osaavan kaikkea heti.
Masentuneilla on tapana epäillä kykyjään KAIKISSA opinnoissa ja ammateissa. Tyypillistä on alan vaihto, joka on loppupeleissä pikemminkin otteen lipsumista ja ajelehtimista kuin aktiivista suuntautumista johonkin (vaikka näitä alan vaihtoja niin itselle perustellaankin).
Jos pystyt suorittamaan sairaanhoitajaopinnot loppuun, suosittelen sitä. Ihan oikeasti PINNISTÄ ne loppuun, vaikka epäiletkin soveltuvuuttasi siihen ammattiin. Varmaankaan suoritetuista opinnoista ja johonkin valmistumisesta ei ole haittaa. Päinvastoin, se olisi saavutus, hyvä pohja kaikelle muulle, mitä elämässäsi teet. Se tekisi itsetunnolle hyvää. Mikäänhän ei estä sitten pyrkimästä muihin töihin tai koulutuksiin, mutta minusta olisi hyvä, ettet päästäisi irti näistä opinnoista.
vielä tuossa edellä kirjoittanutta kompaten, että lähihoitajan tai yleensä perustason rutiininen hoitotyö soveltuu masennustaipuvaiselle paremmin. Yleensä kaikki työ, jossa saa valmista aikaan, näkee työnsä tuloksen ilman suurta vastuun taakkaa, soveltuu masennukseen taipuvaisille.
Älä ainakaan haaveile yliopisto-opinnoista, jotka vaativat oma-aloitteellisuutta ja itsenäistä työskentelyä. Itse ajauduin lopulta täyteen epätoivoon, tunsin olevani umpikujassa ja tyhjän päällä, kun mistään ei tullut mitään lykättyäni kaikkea loputtomasti ja jäätyäni (ehkä välttelin jopa niitä) pois luennoilta, joilla läsnäoloa ei kukaan tarkistanut. Kukaan ei huhuillut perään, vaikkei minua opintoympyröissä näkynytkään.
Ainoastaan lääketieteen tms. opinnot olisivat minunlaiselleni sopineet. Vei kauan ryömiä kuopasta ja saada edes jokin ote opintoihin. Elämästäni meni vuosia aivan hukkaan.
Samanlaisia ajatuksia oli minulla opiskeluaikana, tosin sairastuin ensimmäiseen vakavaan jaksoon vasta opintojen alussa. Lähes keskeytin (olin puolisen vuotta sairauslomallakin), mutta asiaa punnittuani päätin käydä opinnot loppuun arvosanoista välittämättä. Enkä sitten niistä välittänytkään... ;)
Työelämässä olin todella stressaantunut alussa, akuutilla osastolla, jossa aina joku vanhempi hoitaja huomauttelemassa ja neuvomassa. Vanhainkodeissa olen ollut tyytyväisin työhöni; se on leppoisaa, helppoa ja stressitöntä. Tällä hetkellä en ole leppoisassa tai rauhallisessa paikassa, mutta suunnittelen hakeutuvani sellaiseen. Olen aloittanut myös toisen ammatin opintoja, en näe tulevaisuuttani tällä alalla. Kyllä noita mainitsemiasi ominaisuuksia tällä alalla tarvitsisi, mutta en minäkään niitä omaa. Silti voin sanoa, että ammatti on antanut minulle paljon, juuri sitä rohkeutta ja itseluottamusta toisen ihmisen kohtaamiseen. Ja voi olla, että monet masennusjaksot läpikäyneenä pystyn kohtaamaan ihmisen ihmisenä, sitä eivät läheskään kaikki hoitoalalla olevat valitettavasti tee.
Hei sh-opiskelija! Höpsis,ajatuksiasi varmaan ohjailee masennus.Juttele koulusi opettajan tai opinto-ohjaajan kanssa. Olet psyykkiset testit läpäissyt ja tuleva hoitaja. Ammattisi ei suojaa sinua elämältä sairauksineen,kenties opit koulutuksesi myötä keinoja niitä kohtamaan ja jakamaan/auttamaan asiakkaistasi-koska tiedät mistä puhutaan. Kai tiedät,että poliisit on putkassa,omaisensa vankilassa,palomiehiltä palaa talot ja terv,huollon piirissä on juoppoja,masentuneita,syöpää sairastavia. Olet ammatiltasi mikä tahansa,ongelmien tullessa ratkaisevintahan on niiden ratkaisukyky ja avun hankinnan taju. Itse olen viisikymppinen yliopisto tasoisen koulutuksen käynyt ,tekniikan puolellatyöskentelevä. Olen ollut fyysisen sairauteni takia pitkiä sairaalajaksoja hoidossa. En olisi hengissä jollei ea:n lääkäri olisi ollut niin ammattitaitoinen,että karjui ettei ymmärrä mistä kyse ja keskusteli paikalla olleiden sh:n ja Ph:n kanssa-molemmat parikymmen vuotisen uran tehneitä ja linja löytyi. Joten unohda se,että temput pitäisi tietää ja osata heti.On huomattavasti helpompaa olla potilaana hoitajan kanssa,joka sanoo ettei osaa/tiedä ja hakee neuvoa. Melestäni se on minun kunnioitusta. Kauheaa on olla osastolla jossa on militaristinen henki ja kyse onkin hoitajan egosta,eikä potilaan oikeasta hoidosta. Olet opiskelemassa alalle missä et ikinä ole valmis. Parhainta ammattitaitoa on kysymisen osaaminen. Jos minä mokaan työssäni-menee piirustukset uusiksi. Sinun ammatissasi kyse on ihmisestä-siitä se stressaavuus. Potilaana sanon,että helpompi on ymmärtää inhimilinen erehdys ja vahinko kun välinpitämättömyys!!! Ja opettajana sanon,että se kuuluu asiaan,että on epävarma tehtävien kanssa. On aina hälyyttävää,jos opiskelija ei jännitä ja epäröi fyysisiä(kin) suorituksia. Hyvää elämää ja ammattia sinulla,minkä sitten valitsetkin. mutta älä noiden argumenttien perusteella ala alanvaihtoon.
kaikista vastauksista, ne herättivät paljon ajatuksia. Itse olen kuitenkin tullut siihen päätökseen, että tämä ala ei oikein sovi masentuneelle eikä ala muutenkaan tunnu omalle kohdalleni sopivalta. Luennoilla tuntuu siltä, etten edes halua tietää tätä kaikkea lääkkeistä ja sairauksista, joten eiköhän jo se kerro epäsopivasta alasta. Enkä haluaisi olla koko elämääni sairauksien kanssa tekemisissä. Ahdistaa olla tuolla koulussa, eikä jaksaisi opiskella. Tuntuu, että jos tarvitsee itse hoitoa ainakin tässä vaiheessa niin paljon, niin miten pystyisi hoitamaan muita? Ajattelin kuitenkin vielä harjoittelun käydä läpi ja sitten lopettaa tämän syyslukukauden jälkeen. Harjoitteluun meneminenkin ahdistaa ja jännittää hirveästi, tuntuu vaikealta kohdata ihmisiä tässä tilassa. No haluan kuitenkin nähdä millaista siellä harjoittelussa nyt sitten olisi kun siitä on koko lukukausi puhuttu.. Olis vaan joku muu varasuunnitelma niin tää lopettaminen olis helpompaa, kun tällä hetkellä ei kiinnosta erityisesti mikään ala. Jään luultavasti sitten tyhjän päälle joksikin aikaa :/ aarrgghh... Tuskinpa tätä viestiä enää kukaan lukeekaan...mistäköhän löytäis foorumin, jossa olis samojen asioiden kanssa kamppailevia ihmisiä...
oikeaa ratkaisua. Kun hoitoalan opinnot ei kiinnosta niin miksi opiskella. Eihän väkisin opiskellut asiat jää muistiinkaan. Opiskelun pitää olla hauskaa ja kiinnostavaa.
Hoitotyö on muutenkin masentuneella vaikeaa. Etenkin kun vastaan tulee vastoinkäymisiä ja surua.
Voihan olla, että kun lopetat opinnot, lepäät ja keräät voimia tulee joku ala kuin itsestään jolle haluat.
Onnea tulevaisuudelle!
kiitos kannustuksesta!:) Toivottavasti tää tulevaisuus nyt jonnekin vie.. Lopetan varmaan harjoittelunkin nyt kesken kun ei siellä olemisesta oikein tule mitään, pitäis kuitenkin olla skarppina lääkkeiden jaoissa yms. enkä jaksais esittää kiinnostunutta kaikissa asioissa kun lopetan kuitenkin opiskelut (ainakin puoleksi vuodeksi..) Kauhee luuseriolo vaan tulee tästä kaikesta jostain kumman syystä..
eläintenhoitajan ja/tai eläinlääkärin apulaisen työ?
Eläinten kanssa toimiminen on hyvin terapeuttista itsessään!
En tiedä Suomen nykyisistä koulutussuunnista, mutta muualla Euroopassa on ammattinimike 'veterinary nurse'.
ehdotit tuota ammattia, sillä olen itsekin miettinyt että kouluttautuisin eläintenhoitajaksi jos voisin. Hyvä ehdotus siis.:) Eläinallergiat vain valitettavasti estävät sen..:/