Vaikea Rinne

Perustamme pihaa korkeahkolla, kallioisella paikalla sijaitsevalle tontille. Tontti on toiselta sivulta tietä reilut 2 metriä korkeammalla. Eli ongelmana on tosi jyrkkä tiehen rajoittuva rinne, jonka suunnitteluun kaipaan apua. Suunta on etelään, ja rinne koostui alunperin kalliosta ja isohkoista kivistä epämääräisestä risukosta. Nyt niiden päälle on kipattu pintamaata n. metrin verran, jota tuli talon paikkaa raivatessa. Miten saan rinteestä siistin näköisen tielle päin? Muuria ei ole varaa laittaa. Mitä muita vaihtoehtoja on olemassa? Ongelma-alue on leveydeltään n. 5 metriä, jonka jälkeen se muuttuu luonnostaan kauniiksi paljaaksi kallioksi.
7683
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

olisi nurmikko? se on aina siisti ja sitä saa myös rullina. jos tarpeen, reunalle pikku pensaita.

Äänestä
  • Etelän Nurmi-sivuja. he mainostavat sitä.

    Äänestä

  • Ville kirjoitti:

    Etelän Nurmi-sivuja. he mainostavat sitä.

    Finnnurmi-sivuja.

    Äänestä

  • Lukemissani puutarhakirjoissa lukee (olemme täysin noviiseja puutarha-asiossa), ettei jyrkkään rinteeseen kannata istuttaa nurtsia, koska sen ajaminen ruohonleikkurilla ei onnistu. Eli rinne olisi loppujen lopuksi tosi epäsiistin näköinen hoitamattoman nurmikon vuoksi.

    Äänestä

kuinka jyrkkä rinne se sitten on? 40-50 astetta? Mitäpä jos yrittäisit istuttaa rinteen eteen jotakin näkösuojaksi? Kuusi kasvaa nopeasti.

Äänestä
  • 30 astetta. Siinä kyllä tulee ruohonleikkuri syliin jos lähtee sillä rinnettä parturoimaan. Olen ajatellut kaikenlaista maanpeittokasveista pensaisiin ja luonnonkivirakennelmiin. Tilasin pihasuunnittelijan neuvontakäynnille, joten saa nähdä saako siitä mitään irti.

    Äänestä

  • Turilas kirjoitti:

    30 astetta. Siinä kyllä tulee ruohonleikkuri syliin jos lähtee sillä rinnettä parturoimaan. Olen ajatellut kaikenlaista maanpeittokasveista pensaisiin ja luonnonkivirakennelmiin. Tilasin pihasuunnittelijan neuvontakäynnille, joten saa nähdä saako siitä mitään irti.

    rinnettä jyrkkyyden suhteen?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Turilas kirjoitti:

Perustamme pihaa korkeahkolla, kallioisella paikalla sijaitsevalle tontille. Tontti on toiselta sivulta tietä reilut 2 metriä korkeammalla. Eli ongelmana on tosi jyrkkä tiehen rajoittuva rinne, jonka suunnitteluun kaipaan apua. Suunta on etelään, ja rinne koostui alunperin kalliosta ja isohkoista kivistä epämääräisestä risukosta. Nyt niiden päälle on kipattu pintamaata n. metrin verran, jota tuli talon paikkaa raivatessa. Miten saan rinteestä siistin näköisen tielle päin? Muuria ei ole varaa laittaa. Mitä muita vaihtoehtoja on olemassa? Ongelma-alue on leveydeltään n. 5 metriä, jonka jälkeen se muuttuu luonnostaan kauniiksi paljaaksi kallioksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu