Herätys illan virkut!!!

arkkimedes

Nyt olisi tärkeää kysyttävää ja toivoisin että joku kaikista riidoista huolimatta myöskin pystyisi vastaamaan:

Meidän Marjalla on jotain ihan ihme ongelmaa ollut jo toistamiseen tällä viikolla. Aivan yht`äkkiä ulkoilun ja syömisen jälkeen sen suu alkaa tuottaa eritystä ja se yrittää nieleskellä sitä, mutta kuolaa tulee niin paljon että mattokin kastuu paikassa, missä se oleilee. Aivan kuin se tuhehtuisi siihen kuolan tuloon. Se kestää 10 minuutista puoleen tuntiin.

Järkyttävää vain katsella kun ei tiedä mistä kiikastaa.

Onko kellään mitään neuvoja antaa vastaavaan tilanteeseen, olisin syvästi kiitollinen.

13

341

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • surullista,

      Eläinlääkäriin, epileptinen kohtaus;((

      • arkkimedes

        Olen nähnyt elämäni varrella niitäkin ja se ei todellaakaan ole tuollainen.

        Mutta kiitos yrityksestä.

    • Tulee lähinnä mieleen kipu.Eli noissa tilanteessa joku laukaisee sillä kipukohtauksen.Joku paikkaa krämppää jossain kohtiin.
      Voimakas kuolaus on yksikipuun liittyvä.

      Toinen,joku sisäelinjuttu tai pahimmassa tapauksessa kasvain,joka on alkanut painamaan.
      Lievempiä juttuja voi olla joku sylkirauhasen tulehdus ym.

      Mutta siis kun lekuri en ole,niin tuossa siis jotain mahdollisia,mitkä voi aiheuttaa.
      Toivottavasti selviää.

      • arkkimedes

        Samoja asioita olen itsekin miettinyt mutta tuleeko joku kasvainkin esille yht`äkkiä, kun mitään muuta vaivaa ei kumminkaan ole???

        Ruoka maistuu, vesi maistuu ja leikkimishalut ovat samanmoisia kuin ennenkin. Koira ei ole laihtunut, mikään paikka ei tunnu kipeältä eikä se katoa sängyn alle yksikseen, kuten eläin yleensä tekee olessaan kipeä.

        Mutta kaikkihan voi olla mahdollista ja siksi kysyinkin, jos joku teistä olisi kuullut jostain vastaavasta.

      • arkkimedes kirjoitti:

        Valitettavasti voi tulla esiin,ja voi olla vaiheessa niin,että ei oirehdi/tunnu,kuin tietyssä tilanteessa.
        Kuten tuossa eräässä ketjussa kerroin,niin kovan kipukynnyksen omaavilla (roduilla) yksilöillä on tyypillistä,että aika pitkällekkin saatetaan kestää,ilman että koirasta huomaa.

      • palstalaiset
        molossi kirjoitti:

        Valitettavasti voi tulla esiin,ja voi olla vaiheessa niin,että ei oirehdi/tunnu,kuin tietyssä tilanteessa.
        Kuten tuossa eräässä ketjussa kerroin,niin kovan kipukynnyksen omaavilla (roduilla) yksilöillä on tyypillistä,että aika pitkällekkin saatetaan kestää,ilman että koirasta huomaa.

        joillan ( enemmistöllä) ei oo mitään sairauksia, allergioita yms. ja yhdellä on ne kaikki tilanteen mukaan.

    • Katso kumminkin Marjan hampaat.....! Kun olette ulkona kantaako se jotakin esinettä esim. keppiä suussaan?? Tulee mieleeni hammas..tai nielutulehdus. Sillä voi olla joku kipeää tuottava juttu hampaiden välissä esim. tikku. Kun kipu hellittää kuolan tulo loppuu. Katso ikenet myös tarkkaan.

      Toivottavasti on noin helppo syy.

      Eläinlääkäri osaa katsella oikeita juttuja kertomuksesi perusteella.

      • arkkimedes

        Mutta en raaski lähteä viemään marjaa päivystykseen; odotan siis huomista.

        Kiitos kuitenkin!!!

    • Pukeli 1

      Meillä oli sama juttu nuoren koiran kanssa. Soitin eläinlääkärille joka totesi puhelimessa, että epilepsia ja ikävää, että se alkoi noin nuorena. En uskonut, koska koira ei pissannut alleen eikä mitenkään kouristellut ja hyvä etten uskonut.
      Limaa tulee suupielistä siksi, että koira ahmii ruokansa liian nopeasti ja annos on ehkä liian suuri.
      Jos annat papanoita muistathan liottaa papanat.
      Tuossa on aina mukana suolenkiertymän vaara joten ota vakavasti.

    • sai kohtutulehduksen niin kuolasi tosi paljon. mutta joi kyllä enemmän vettä kun yleensä. söi kyllä, mutta oli tavallista väsyneempi muistaakseni. eihä nuo koirat aina näytä kuinka sairaita ne on. toivottavasti kuitenkin jotain vaaratonta ja parannettavaa.

    • Pukeli 1

      Koira hotkii ruokansa salaman nopeasti eikö niin ?

      Ethän anna koiralle papanoita kuivina ?

      Puolita koiran ruoka-annos josta lopun tarjoilet esim. tunnin kuluttua.

      Meillä oli yhdellä sama vaiva. Eräs eläinlääkäri ehdotti kaatumatautia, Heh.

      • Pukeli 1

        Äsh,,,,,Tämähän olikin vanha juttu...#¤"%¤##

      • pönttökö oot

        Olisko pukeli sulla mitään uutta kerrottavaa, ku vaan näytät jankuttavan samaa levyä vuodesta toiseen?

        Pukeli 1
        10.10.2010 16:00
        0
        Sulje
        Haloo !!!!
        Meillä oli sama juttu nuoren koiran kanssa. Soitin eläinlääkärille joka totesi puhelimessa, että epilepsia ja ikävää, että se alkoi noin nuorena. En uskonut, koska koira ei pissannut alleen eikä mitenkään kouristellut ja hyvä etten uskonut.
        Limaa tulee suupielistä siksi, että koira ahmii ruokansa liian nopeasti ja annos on ehkä liian suuri.
        Jos annat papanoita muistathan liottaa papanat.
        Tuossa on aina mukana suolenkiertymän vaara joten ota vakavasti.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      86
      1391
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      52
      997
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      370
      828
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      151
      800
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      55
      709
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      124
      707
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      658
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      635
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      622
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      604
    Aihe