"Puolueettomat" edunvalvojat ovatkin lapsikaupasta hyötyjiä!

Kenen etua valvotaan

Katsoin huvikseni edunvalvojien hakukoneesta keitä ovat nämä puolueettomiksi lapsen edun ja oikeusturvan asiantuntijoiksi kehutut edunvalvojat. He olivatkin suurimmaksi osaksi sosiaalityöntekijöitä ja joukossa oli jopa lapsikotiyrittäjiä! Eli virkamiehiä, jotka hyötyvät huostaanotoista ja joilla on vuosikautinen kokemus ja vastuuvapautus lasten oikeuksien rikkomisesta ja laittomuuksien naamioinnista. Eli juuri näillä lapsikaupasta hyötyjillä on oikeus edunvalvonnan nimissä määritellä lapsen etu ja eristää lapsi läheisistään johonkin miljoonavoittoja tahkoavaan laitokseen. Pelottavaa!

"Vuoden 2008 alussa voimaan tulleen lastensuojelulain 22 § mukaan lapselle tulee määrätä edunvalvoja, jos huoltaja ei voi puolueettomasti valvoa lapsen etua ja samalla edunvalvojan määrääminen on tarpeellista asian selvittämiseksi tai lapsen edun turvaamiseksi.
Lisää tietoa lastensuojelun edunvalvonnasta ja hankkeesta: www.lastensuojelunedunvalvonta.fi

"Itse asiassa ongelma on siinä, että lastensuojelulain edellyttämiä lapsen edun mukaisia sijoituspaikkoja on suhteellisesti yhä vähemmän ja sen sijaan erilaisia heikosti valvottuja yksityisiä laitoksia on sitä enemmän. Näiden yritysten hoidon laadusta ei ole mitään takeita: sen sijaan niiden intressinä on pitää huostaanotettu lapsi mahdollisimman pitkään ”hoidossa”. Esimerkiksi Pelastakaa Lapset-järjestöllä on lukuisten laitosten ylläpitäjänä välitön taloudellinen intressi huostaanottojen lisäämiseksi ja eräät sen työntekijät ovat kunnostautuneet todella ansiokkaasti huostaanottojen pidentämisessä koko lapsuuden mittaiseksi. Samaan tähtää PeLa:n ns. edunvalvojahanke, jolla pyritään eristämään perheet lapsistaan kokonaan."
J.P. Roos

"Avoimen adoption lisäksi Pelastakaa lapset ry:llä on siis tämä jo tässä keskustelussa mainittu edunvalvojahanke. Pelastakaa lapset ry haluaa lastensuojelun kohteeksi joutuneille lapsille edunvalvojan, jotta vanhemmat eivät pääsisi edes puhumaan sosiaalikoneiston kanssa lapsensa asioista.

Kuulostaa suomalaisten lasten sosialisoinnilta. Tantat haluavat kertakaikkiaan syödä ja nielaista lapsemme."

68

3705

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Varhaista huttua

      Tässä nm harhaista huttua listaamat lastensuojelun ajatus- ja päättelyharhat. Edunvalvonta tulee vain uusintamaan kaikki alla mainitut. Käytännössä edunvalvojat ovat sosiaalityöntekijöitä, joten sosiaalityöntkijä- sanan voi korvata sanalla edunvalvoja:

      "1. Lapsi nähdään itsenäisenä yksikkönä, joka voidaan sosiaalityöntekijöiden toimesta irroittaa läheisistään ja yhteisöstään.
      2. Lapselta halutaan "autenttista" lapsen kasvuympäristöstä riippumatonta tietoa.
      3. Sosiaalityöntekijät katsovat oikeudekseen määritellä mitä tämä tieto on ja kuinka se saadaan lapsesta "irti".
      4. Sosiaalityöntekijät katsovat oikeudekseen valikoida ja tulkita lapselta saamansa "tiedon" mieleisekseen.
      5. Sosiaalityöntekijät katsovat oikeudekseen määritellä mikä on lapsen etu lasta kuulematta tai lapsen näkemyksen ohittaen.
      6. Kun lapsi on eri mieltä oman etunsa määrittelystä sosiaalityöntekijät ohittavat ja mitätöivät lapsen näkemyksen väitteillä "lapsen ymmärtämättömyydestä" " häiriintyneisyydestä" tai "lojaalisuudesta vanhemmille".
      7. Kun lapsen vointi huononee sosiaalityöntekijöiden virhepäätösten ja -toimintojen seurauksena syy on joko lapsessa tai tämän lapsuudenperheessä, ei sosiaalityöntekijöiden tai sijaispaikkojen toimissa.
      8. Kun lapsi ilmoittaa halustaan tavata vanhempiaan tai ikävöi heitä, lapsen normaali ikävä medikalisoidaan ja sosiaalityöntekijät katsovat oikeudekseen rajoittaa yhteydenpitoa tai estää sen kokonaan.
      9. Jos lapsi arvostelee sijaishuoltoa, arvostelua ei kuulla eikä oteta vakavasti vaan lasta syytetään valehtelusta, biovanhempien manipuloinnin kohteeksi joutumisesta tai kyvyttömyydestä ymmärtää omaa parastaan."

      • iikk88lo9

        ja kun alkaa aukaisemaan mitä teoroita, käytäntöjä yms. noiden taakse liittyy. Joka tapauksessa tämä on eräänlainen yhteikuntakokeilu...kamalaa.

    • Valvontakomissio.
    • Julmat byrokraatit

      Minäkin kävin lukemassa ne kaikki 46 nimeä, jotka löytyvät edunvalvojapankista.

      http://www.sosiaaliportti.fi/fi-fi/lastensuojelunedunvalvonta/loydaedunvalvoja

      Mielenkiintoinen, todella.

      Keskustelun aloittaja on täysin oikeassa siinä havainnossaan, että joukossa on tosi paljon virkamiehiä, jotka ovat suoraan koneiston palkkalistoilla tai yrittäjiä, jotka hyötyvät siitä, että lapsia huostaanotetaan. Kummallinen järjestelmä. Lasten oikeudet näyttävät puuttuvat tästäkin hommasta. Turvaton systeemi lapsille.

      Sosiaaliportissa kerrotaan lastensuojelun edunvalvonnasta näin kauniisti:

      "Lastensuojelun edunvalvonnassa on kyse uudesta lapsen oikeuksiin liittyvästä toimintamuodosta. Se vahvistaa YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen mukaisesti lapsen oikeutta osallistua häntä koskevaan päätöksentekoon ja saada tietoa häntä koskevista lastensuojelun toimenpiteistä ja päätöksistä."

      http://www.sosiaaliportti.fi/fi-fi/lastensuojelunedunvalvonta/

      Jopa on lasten kuuleminen mennyt monimutkaiseksi. Byrokraattiseksi.

      Minä käsitän lasten kuulemisen ja heidän näkemystensä huomioimisen aivan jonain muuna toimintana kuin virallisen edunvalvojan määräämisenä lapselle. Tuossa sosiaaliportin tekstissä viitataan peräti YK:n lapsen oikeuksien yleissopimukseen. Voin kertoa teille kaikille edunvalvojille ja muille koneistoa vahvistaville byrokraateille, ettei YK:n yleissopimus tarkoita lasten osallistumisella edunvalvontatoimintaa. Ei todellakaan.

      Julmaa, miten aikuiset byrokraatit ratsastavat härskisti lasten asioilla.

      • Hajoita ja Hallitse

        "Pelastakaa Lapset-järjestöllä on lukuisten laitosten ylläpitäjänä välitön taloudellinen intressi huostaanottojen lisäämiseksi ja eräät sen työntekijät ovat kunnostautuneet todella ansiokkaasti huostaanottojen pidentämisessä koko lapsuuden mittaiseksi.
        Samaan tähtää PeLa:n ns. edunvalvojahanke, jolla pyritään eristämään perheet lapsistaan kokonaan."
        J.P. Roos

        Käsittääkseni tätä lasten kannalta erittäin kyseenalaista edunvalvojaprojektia rahoittaa RAY.

      • veroeukko
        Hajoita ja Hallitse kirjoitti:

        ja taas on luotu väylä kupata verorahoja. Ihan kuin meillä olisi varaa, Suomi ottaa joka viikko miljardeja lainaan ja hallintoa yritetään vaan kasvattaa. Haluaisin jo saada sen puolueen/puolueet myöntämään tämän hulluuden. Kepulit, Kokoomus ja SDp. Kaikki ko.puolueen piirissä olevat hyötyvät tästä hulluudesta, joten miksi vastustaa. Laskun maksaa henkisesti ja rahallisesti tulevat sukupolvet joten tälläkin tvaoin lapsia riistetään. Hyi v...ttu, mitä touhua ja perseilyä toisten kustannuksella.

      • kenen edut
        veroeukko kirjoitti:

        ovat lastensuojelusossuja ym. bisnesrouvia. Otin asian puheeksi Jyväskylän lastensuojelun päivillä jokunen vuosi sitten. Ruokailin sellaisten sossujen kanssa, jotka kehittivät edunvalvoja - hanketta tai olivat ko. koulutuksessa. Tokaisin suoraan, että mielestäni edunvalvojien pitää olla jonkun muun ammattiryhmän edustajia, sillä lastensuojeluviranomaiset katsovat asioita voimakkaasti tiettyjen silmälasien läpi. Ko. ruokaseura oli ensin vähän aikaa hiljaa, ja sitten yksi tokaisi. "Mutta ainahan se on subjektiivista, oli siinä kuka tahansa".

        Olen kuitenkin Jyväskylässä havainnut, että on ollut ero ja ero, onko esim. sosiaaliasiamies tullut työhönsä lastensuojelusta vaiko muualta. Hiekka ja Metsäranta ovat tulleet lastensuojelusta, joten heiltä ei apua ole saanut. He ovat toimintakulttuurin ja uskomusten vankeja.

        Ensimmäinen sosiaaliasiamies Riitta Salo oli työskennellyt täysin muulla alalla sosiaalityöntekijänä ja hänen ajatetelussaan näkyi laaja-alaisuus ja maalaisjärki. Kaipaan Riitta Saloa!

      • valtaailmanvastuuta
        kenen edut kirjoitti:

        "edunvalvojien pitää olla jonkun muun ammattiryhmän edustajia, sillä lastensuojeluviranomaiset katsovat asioita voimakkaasti tiettyjen silmälasien läpi."

        Juuri näin. Sosiaalityötausta tarkoittaa usein empatiaa ja avunantoa- ei asiakkaille- vaan kollegoille ja koneistolle.Hyvä taustakoulutus voisi olla oikeustiede, sosiologia tai sosiaalipsykologia.
        Subjektiivisuus ei ole edunvalvojien pääongelma- vaan byrokraattinen kaikkivoipaisuus ilman vastuu- ja korvausvelvoitteita- eli mahdollisuudet asiakaslasten oikeuksien rikkomuksiin ilman seurauksia.

    • 18

      naapuripalstalla, että hänellä ei ole varaa maksaa lapsen kallista ratsastusharrastusta, joten hän oli toimittanut laskut siitä jo jonkin aikaa lapsen edunvalvojalle.

      Mutta kuinka ollakaan, kävi ilmi, että tumpelo-edunvalvoja oli maksanut kaikki laskut lapsen tilillä olevista perintörahoista! Siis tuollaisia ideanikkareita lapsenEDUNvalvojina! On se nyt hitto, kun jopa vanhemmat tuntevat lain paremmin kuin tuollainen saakelin edunvalvoja. Mielestäni sossu on velkaa lapselle nyt nuo laskut, jotka laittomasti laitettiin lapsi itse kustantamaan. Mutta KUKA hänen etuaan valvoo edunvalvojaa vastaan?

      Ja kuinka paljon noissa edunvalvoja-tapauksissa on täysin laittomin perustein kikkailtuja huoltajuuden siirtoja pois vanhemmilta? En yhtään epäile, että suuri osa. Mutta laittomasti toimivalle lastensuojelulle tämä on tietysti hyvin edullinen asia kun saadaan vanhemmat pois häiriköimästä lasten oikeuksien puolesta.

      • ei korppi korpin...

        "Lapsi täyttää 13.vuotta, ja hänellä pitäisi olla sanan vapaus. Hänellä pitäisi olla oikeus kertoa missä haluaa asua. Hänellä pitäisi olla oikeus hankkia edustaja/asianajaja. Mutta ainakaan meillä ei ole näin. Ei toiminut vanhemman lapsen kanssa, vaan sosiaalitoimi "neuvoi" häntä irti sanomaan asianajajan, ja ottamaan edunvalvojan. Nyt olemme pitäneet toisen lapsen kanssa visusti salassa sosiaali puolelta sen, että hänellä on asianajaja. Ihmetyttää vaan, että lapsi on nyt jo siitä lähtien kun täytti 13.vuotta ilmoittanut monesti, että haluaa kotiin, hän ei pääse. Miksi näin?"
        lainaus lapsen ääntä ei kuulla -ketjusta

        Ei ihme, että sosiaalitoimi neuvoi ilasta irtisanomaan asianajajan ja ottamaan edunvalvojan. Sosiaalibyrokraatti voi aina luottaa toisen sosiaalibyrokraatin lojaalisuuteen asiassa kuin asiassa. Edunvalvojat ovatkin sosiaalibyrokraattien ja koneiston edunvalvojia.Lapsen edulla ei ole heidän kanssaan mitään tekemistä.

      • lisää subjekteja
        ei korppi korpin... kirjoitti:

        "Tokaisin suoraan, että mielestäni edunvalvojien pitää olla jonkun muun ammattiryhmän edustajia, sillä lastensuojeluviranomaiset katsovat asioita voimakkaasti tiettyjen silmälasien läpi. Ko. ruokaseura oli ensin vähän aikaa hiljaa, ja sitten yksi tokaisi. "Mutta ainahan se on subjektiivista, oli siinä kuka tahansa".

        Jos kerran henkilöllä ei ole väliä ja kaikki on subjektiivista niin miksei edunvalvonnassa voisi olla muitakin kuin ls-sossuja ja -yrittäjiä ja heidän subjektiivisuuttaan?

      • Pesäpuu asialla?
        lisää subjekteja kirjoitti:

        Mikäli aihe kinnostaa enemmän Googlaa > sijaishuollon epäkohdat päivänvaloon

      • Herääminen ?
        Pesäpuu asialla? kirjoitti:

        Mikäli aihe kinnostaa enemmän Googlaa > sijaishuollon epäkohdat päivänvaloon

        Keskisuomalainen 12.9. 2010.
        Keskisuomalaisen pääkirjoitus huostaanottoon tartutaan liian herkästi kertoo karua kieltä huostaanotoista.

        Yllätyin jutun allekirjoittajista.
        Irja Kantto. Liisa Pietikäinen Sukupuu ry.

        http://www.ksml.fi/mielipide/mielipidekirjoitukset/huostaanottoon-turvaudutaan-herkästi/607182

        ---

      • 23

      • mahdoton urakka
        23 kirjoitti:

        Mitä kokemusta teillä Sukupuu ry:n toiminnasta on?

        Järjestö on vaikeassa asemassa koneiston ja perheiden välissä. Biovanhemmilla ei käytännössä ole mitään oikeuksia eikä mahdollisuuksia koneistoa vastaan joten järjestö joutuu turvautumaan lähinnä koneiston edustajien hyvään tahtoon. Mitään juridisia velvoitteita vanhempien kuulemiseen ls- koneistolla ei ole- eikä yleensä haluakaan.

        Liian kriittinen ei siis saa olla, ei myöskään liian rohkea tai tietävä. Parhaiten koneiston kanssa pärjää joku nöyrä, sosiaalirouvien käsityksiin sopiva diplomaatti.

        Media voisi olla yksi mahdollisuus mutta jos järjestö vie julkisuuteen laittomia huostia tai laittomuuksia lastensuojelu rankaisee julkisuuteen astunutta asiakasperhettä ja lasta esim. tapaamisrajoituksilla ja huostan pidentämisellä.

      • kenen tieto?
        mahdoton urakka kirjoitti:

        Esim.Keski-Suomen alueelta hakukone antoi vain yhden nimen. Henkilö on lastenkodin johtaja.

        Olisi kiva tietää mikä tekee sosiaalikoneiston edustajista ja hyötyjistä puolueettomia ja mikä oikeuttaa asiantuntijastatukseen?

      • Tunkio haisee
        kenen tieto? kirjoitti:

        Esim.Keski-Suomen alueelta hakukone antoi vain yhden nimen. Henkilö on lastenkodin johtaja.

        Olisi kiva tietää mikä tekee sosiaalikoneiston edustajista ja hyötyjistä puolueettomia ja mikä oikeuttaa asiantuntijastatukseen?

        "Tällä palstalla on ihmetelty RAY:n rahanjakopolitiikkaa, erityisesti holtitonta rahanjakoa sijaishuollon etuja ajaville järjestöille ja projekteille esim.Perhehoitoliitolle, Pesäpuulle, Pelastakaa Lapset ry.lle, bioperheiden oikeuksia kaventavalle edunvalvojakampanjalle jne. Tässä saattaa olla selitys.

        http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2010/10/demari_nuorisosaation_entinen_tilintarkastaja_vastaa_rayn_rahanjaosta_2057442.html?origin=rss
        Keskustaa lähellä olevan Nuorisosäätiön tilintarkastajana toiminut mies työskentelee nykyään sosiaali- ja terveysministeriön osastopäällikkönä. Hänen vastuualueenaan on laatia jakoesitykset Raha-automaattiyhdistyksen avustusrahoille, kertoo Demari-lehti.
        Patentti- ja rekisterihallitus on katsonut Nuorisosäätiön toimineen vastoin tarkoitustaan, kun säätiö tuki vuonna 2006 Matti Vanhasta (kesk.) tämän presidentinvaalikampanjassa.
        Nuorisosäätiön tilit tarkastanut yhtiö sekä maallikkotilintarkastajana toiminut Raimo Ikonen antoivat säätiölle puhtaat paperit.
        Ikonen on vuodesta 2007 lähtien työskennellyt STM:n osastopäällikkönä. Hänen vastuualueeseensa kuuluvat RAY:n rahanjakoesitykset.
        Lehden mukaan Ikosta pidetään keskustalaisena, vaikka hänellä ei ole merkittäviä asemia puolueen poliittisissa elimissä.
        Keskuskauppakamari selvittää parhaillaan, ovatko keskustaa tukeneiden säätiöiden, Nuorisosäätiön ja Maaseudun kukkaisrahaston tilintarkastajat toimineet oikein. Lehti ihmettelee, miksi Ikonen ei ole kertonut ministeriössä Nuorisosäätiön vaalirahoista."

        Hyvin keploteltu värisuora

        "Kepu on monessa mukana. Hienon värisuoran ovat keplotelleet: Ikonen, Väyrynen, Aula, Paloniemi.
        Kepulaisten perhekotibisnekset saavat pyöriä veronmaksajien tuella eikä pelkoa, että laittomuuksiin puuttuisi kukaan. RAY syytää rahaa, Aula ja Paloniemi propagoivat julkisuudessa ja Väyrynen- sijaiskotien omistaja- hallituksessa."

      • kenen etu?
        Tunkio haisee kirjoitti:

        RAY:ltä onkin tullut mukavasti rahaa sijaishuollon etuja ajaville edunvalvonta- hankkeille. Ikonenko projektin raha-anomuksen esitteli?
        http://keskustelu.suomi24.fi/node/9393513

      • RAY:ssä
        kenen etu? kirjoitti:

        RAY:ltä onkin tullut mukavasti rahaa sijaishuollon etuja ajaville edunvalvonta- hankkeille. Ikonenko projektin raha-anomuksen esitteli?
        http://keskustelu.suomi24.fi/node/9393513

        "Keskustaa lähellä olevan Nuorisosäätiön tilintarkastajana toiminut mies työskentelee nykyään sosiaali- ja terveysministeriön osastopäällikkönä. Hänen vastuualueenaan on laatia jakoesitykset Raha-automaattiyhdistyksen avustusrahoille, kertoo Demari-lehti. "
        Yksi ukkoko anomukset esittelee? Mistä saa tietää esittelijän nimen ja perustelut esim. puollolle?
        Kertokaahan.

      • RAY haisee
        RAY:ssä kirjoitti:

        RAY:n jakamiin avustuksiin liittävästä päätöksenteosta ja valmistelusta on yllättävän vähän puhuttu julkisuudessa!!

        Se on hämmästyttänyt minua etenkin nyt, kun ex-pääministeri Matti Vanhanen on joutunut kiipeliin avustuksesta päättäessään. Julkinen tarkastelu on rajoittunut hämmästyttävästi vain Vanhasen toimintaan, vaikka ehkä kaikki RAY:n päätökset tarvitsisivat tutkivaa journalismia. Eivätkö toimittajat haista hyvää juttuaihetta? Journalismin olisi tunkeuduttava noihin suljettuihin järjestelmiin.

        Ehkä meidän on SOITETTAVA RAY:hyn ja kysyttävä puhelimitse miten esimerkiksi lastensuojelun avustukset valmistellaan ja esitellään. Ja kuka tekee niistä päätökset.

        Nuijiiko pääministeri kaikki RAY:n avustuspäätökset? Ilmeisesti. Mielestäni tuollainen toiminta herättää vain lisää epäilyksiä. Aivan kuin pääministeri olisi kiinnostunut ja kyvykäs tarkastelemaan kohteiden järkevyyttä...

      • on oikeusmurha

        Edunvalvojahankkeen tarkoituksena on jyrätä vanhemmat pois tieltä niin että vanhemmilla ei ole enää sananvaltaa lapsen asiossa ja täten päästään käsiksi esim. lapsen perintöön. Kun valtio ei voi enää nostaa laitoksille antaman rahan määrää on kolmas sektori keksinyt oivan ratkaisun millä voidaan maksimoida voittoa, maksattaa huostaanotetun lapsen kulut hänellä ja hänen sukulaisillaan. Lapsi joutuu maksamaan laitokselle laitosajasta mahd. perinnöstään, laitosaikaa maksatetaan vielä kenties vanhemmilla ja lapsi joutuu vielä velkakierteeseen. Tämän kaiken takana on kolmas sektori missä PeLa ry toimii johtohahmona, näiden järjestöjen röyhkeydellä ei ole rajaa.

      • huhuhu77
        on oikeusmurha kirjoitti:

        jotta perintöön päästään käsiksi.

    • Sosiaalitieto-lehti

      Uusimmassa Sosiaalitieto-lehdessä on todella mielenkiintoinen juttu lasten edunvalvonnasta. Lukekaa ja kauhistukaa! Löytyy ainakin suuremmista kirjastoista. Minä luin lehteä eilen illalla ja kirjoitin muistiinpanoja kynä sauhuten. Pitää tuoda niitä tähän ketjuun - kunhan tulen toimeen näppäimistöstä irronneen i-kirjaimen kanssa. :(

      http://www.sosiaalitieto.fi/lehti/?ARTIKKELI_NUM=50669

      Netissä lehden sisällöstä on vain mainintoja.

      Sosiaalitieto-lehden julkaisija on Huoltaja-säätiö.

      http://www.huoltaja-saatio.fi/

      • Puolueellista

        Suomessa tarjolla olevat edunvalvojat löytyvät titteleineen sosiaaliportista. Hassua on, että tähän saakka työskennelleiden edunvalvojien väitetään olevan nimenomaan juristeja koulutukseltaan, mutta nämä uudet ovat kaikkea muuta.

        Kehitysilmiön tulee maininneeksi myös uusin Sosiaalitieto-lehti 10/2010, jossa lasten edunvalvonta on iso aihe. (Lue muuten tuo lehti; siinä on nyt paljon mielenkiintoista. Paljastavia juttuja esimerkiksi sosiaalityöntekijöiden työtavoista!)

        Sosiaalirouvia. Alalla on käynnissä tässäkin mielessä iso muutos!

        Lainoppineiden sijaan astuvat nyt sosiaalitantat kehään!

        http://www.sosiaaliportti.fi/fi-FI/lastensuojelunedunvalvonta/loydaedunvalvoja

        Anttila-Varpula Elina, Kehittämispäällikkö, LAPUA
        Cande Marika, Vs.sosiaalipalvelupäällikkö, Siltakylä
        Carlberg Kenneth, aluejohtaja, Helsinki
        Halttunen Sinikka, Johtaja, Hikiä
        Häikiö Pekka, Palveluesimies, Muhos
        Ikonen Eeva-Riitta, lastenvalvoja, Kouvola

        Jokimaa-Frusti Taija, Sosiaalityöntekijä, Tampere
        Kangas Marja, Sosiaalityöntekijä, Muhos
        Kaverinen Kaisu, Päätoiminen opiskelija, Joensuu
        Keränen Saara, aluejohtaja, Jyväskylä
        Koivula Leena, lastensuojelun erityistyöntekijä, Hyvinkää
        Kulju Tarja, sosiaalityöntekijä, OULU
        Kuosa Taina, perushoitaja, Parola
        Kupiainen Antero, Projektikoordinaattori, Helsinki

        (luettelo jatkuu....)

      • Perhe eristetään
        Puolueellista kirjoitti:

        Katsoin, kuka on tuo viattomalta tuossa nimilistassa vaikuttava aluejohtaja Saara Keränen. No, Pelastakaa Lapset ry:n Keski-Suomen aluejohtaja tietysti!

        http://www.pelastakaalapset.fi/ota-yhteytta/aluetoimistojen-yhteystiedot/

        Järkyttävää, millaista muuria suomalaisten perheiden ympärille ollaan rakentamassa, jotta perheet eivät enää pääsisi osallistumaan itse toimijoina yhteiskuntaan!

      • Naurettavaa touhua
        Puolueellista kirjoitti:

        Suomessa tarjolla olevat edunvalvojat löytyvät titteleineen sosiaaliportista. Hassua on, että tähän saakka työskennelleiden edunvalvojien väitetään olevan nimenomaan juristeja koulutukseltaan, mutta nämä uudet ovat kaikkea muuta.

        Kehitysilmiön tulee maininneeksi myös uusin Sosiaalitieto-lehti 10/2010, jossa lasten edunvalvonta on iso aihe. (Lue muuten tuo lehti; siinä on nyt paljon mielenkiintoista. Paljastavia juttuja esimerkiksi sosiaalityöntekijöiden työtavoista!)

        Sosiaalirouvia. Alalla on käynnissä tässäkin mielessä iso muutos!

        Lainoppineiden sijaan astuvat nyt sosiaalitantat kehään!

        http://www.sosiaaliportti.fi/fi-FI/lastensuojelunedunvalvonta/loydaedunvalvoja

        Anttila-Varpula Elina, Kehittämispäällikkö, LAPUA
        Cande Marika, Vs.sosiaalipalvelupäällikkö, Siltakylä
        Carlberg Kenneth, aluejohtaja, Helsinki
        Halttunen Sinikka, Johtaja, Hikiä
        Häikiö Pekka, Palveluesimies, Muhos
        Ikonen Eeva-Riitta, lastenvalvoja, Kouvola

        Jokimaa-Frusti Taija, Sosiaalityöntekijä, Tampere
        Kangas Marja, Sosiaalityöntekijä, Muhos
        Kaverinen Kaisu, Päätoiminen opiskelija, Joensuu
        Keränen Saara, aluejohtaja, Jyväskylä
        Koivula Leena, lastensuojelun erityistyöntekijä, Hyvinkää
        Kulju Tarja, sosiaalityöntekijä, OULU
        Kuosa Taina, perushoitaja, Parola
        Kupiainen Antero, Projektikoordinaattori, Helsinki

        (luettelo jatkuu....)

        Kämäräinen Vuokko, sosiaalityöntekijä, työnohjaaja, yrittäjä, Nerkoo
        Lahtiharju Virpi, Psykologi, Helsingin kaupunki
        Levonen Mari, Esimiestehtävät, Ulvila
        Linnossuo Outi, Lehtori, VTT, Turku
        Markkanen Kai, Sosiaalialan yrittäjä, lastensuojelun ammattilaine, Kouvola
        Maula Raija, Projektivastaava, erikoissosiaalityöntekijä, Jyväskylä

        Mäkelä Tina, toimitusjohtaja, lastensuojeluyksiköiden johtaja, Turku
        Möller Sointu, lapsen oikeuksien asiantuntija, Helsinki
        Nikkinen Pirjo, Sosiaalijohtaja, Vesanto
        Nirhamo Marika, sosiaalityöntekijä, Pori
        Närvi Laura, lastenkodin johtaja, työnohjaaja, Turku
        Ovaska-Eklund Petra, sovittelun ohjaaja, Pori

        Peltoniemi Kaisi, seudullinen erityissosiaalityöntekijä, Kemi
        Pråhl-Ollila Mia, psykologi
        Pöyhönen Pirjo, sosiaalialan ammattilainen, Tornio
        Räsänen Riitta, sosiaalityöntekijä, Kuopio
        Salo Susanna, lastenkodin johtaja, Vartiala
        Santala Heikki, Toimitusjohtaja, Kauhajoki
        Saukkoriipi Merja, sosiaalityöntekijä, PELLO
        Seppälä Ritva, Perhetukikeskuksen johtaja, Kouvola
        Seppälä Ritva, Projektipäällikkö, Anjalankoski
        STOCKLIN SEIJA, SOSIAALITYÖNTEKIJÄ, HELSINKI
        Stål Maija-Liisa, sovittelija, Renko
        Suikkanen-Malin Tuija, lehtori, sosiaaliala, Perheniemi
        Sulonen Marko, sovittelun ohjaaja, Pori
        Tervo Jaana, Lakimies, Jyväskylä
        Timonen Sari, Toiminnanjohtaja, HML

        Vaattovaara Virpi, sosiaalityöntekijä, Tampere
        Väinölä Janne, nuoriso-ohjaaja, Hämeenlinna
        Väänänen Raija, Sosiaalityöntekijä, Siilinjärvi
        Ylä-Herranen Tiina, projektikoordinaattori, Turku
        Österberg Marjo, sosiaalityöntekijä, Jomala

        Psykologi Mia Pråhl-Ollilalta puuttuu paíkkakunta. Sitä ei ollut Sosiaaliportin tarjoamassa luettelossa. Se lienee Askola.

      • luokkajako
        Naurettavaa touhua kirjoitti:

        on niin ikään PELA:n listoilla.

        Arvelen, että tämä edunvalvonta suunnataan joillekin hyväosaisille lastensuojelun asiakkaille - sitä ei ole tarkoitettu kaikista heikommassa asemassa oleville.

      • Pelastakaa Lapset Oy
        luokkajako kirjoitti:

        on niin ikään PELA:n listoilla.

        Arvelen, että tämä edunvalvonta suunnataan joillekin hyväosaisille lastensuojelun asiakkaille - sitä ei ole tarkoitettu kaikista heikommassa asemassa oleville.

        Suhteettoman suurella osalla näistä lasten edunvalvojista näyttää olevan siis tausta Pelastakaa Lapset ry:ssä.

        Hm... Mitä voimme ajatella siitä? Mikä intressi nimenomaan Pelastakaa Lapset ry:llä on saada lapset erotettua omista vanhemmistaan ja ikään kuin suorastaan asettumaan vastakkain omien vanhempiensa kanssa? Näitähän olemme jo pohtineet täällä kauukausikaupalla, joten kyllä meiltä vastauksiakin löytyy.

        Nämä luetteloon kootut henkilöt ovat siis erikoistuneet tuohon edunvalvontaan; rikosjutuissa on aiemminkin ollut lapsilla edunvalvoja, kun oma vanhempi on ollut syytettynä, mutta tuolloin edunvalvontaa on tehnyt lapsen oma asianajaja.

        Tämä kyseinen edunvalvonta on käynnistynyt tässä muodossa, uudelaisena lastensuojelun omana edunvalvontana vuonna 2001. Uudessa Sosiaalitieto-lehdessä asiasta kerrotaan, pitää tarkistaa tiedot sieltä.

        Tätä lasten edunvalvontaa sietää todellakin tonkia... Ja Pelastakaa Lapset ry:tä.

      • Hei me konstruoidaan
        Pelastakaa Lapset Oy kirjoitti:

        Ei auta vaikka sijaishuollon äänitorvina toimivat sosiaalityöntekijät kuinka nimittäisivät itseään puolueettomiksi, lapsen edun valvojiksi tai asiantuntijoiksi. Pelkkä positiivinen nimi ei tuo ammattitaitoa eikä takaa, että eettisiä ohjeita noudatetaan. Kehitystä tai edistystä ei ole se , että asiantuntijana häärivän puoskarin ammattinimike muutetaan asiantuntijasta erityisasiantuntijaksi .
        Lastensuojelussa kauniit nimet alkavat olla inflaation kärsineitä vitsejä ( intensiivihoito, avohuollon tukitoimi) ne eivät enää hämää ketään.

      • jjkkuu88
        Pelastakaa Lapset Oy kirjoitti:

        Suhteettoman suurella osalla näistä lasten edunvalvojista näyttää olevan siis tausta Pelastakaa Lapset ry:ssä.

        Hm... Mitä voimme ajatella siitä? Mikä intressi nimenomaan Pelastakaa Lapset ry:llä on saada lapset erotettua omista vanhemmistaan ja ikään kuin suorastaan asettumaan vastakkain omien vanhempiensa kanssa? Näitähän olemme jo pohtineet täällä kauukausikaupalla, joten kyllä meiltä vastauksiakin löytyy.

        Nämä luetteloon kootut henkilöt ovat siis erikoistuneet tuohon edunvalvontaan; rikosjutuissa on aiemminkin ollut lapsilla edunvalvoja, kun oma vanhempi on ollut syytettynä, mutta tuolloin edunvalvontaa on tehnyt lapsen oma asianajaja.

        Tämä kyseinen edunvalvonta on käynnistynyt tässä muodossa, uudelaisena lastensuojelun omana edunvalvontana vuonna 2001. Uudessa Sosiaalitieto-lehdessä asiasta kerrotaan, pitää tarkistaa tiedot sieltä.

        Tätä lasten edunvalvontaa sietää todellakin tonkia... Ja Pelastakaa Lapset ry:tä.

        motitustekniikkaa järkyttävää. Ei mitään rajaa aikuisten ahneudella.

      • ei tuloksia
        jjkkuu88 kirjoitti:

        motitustekniikkaa järkyttävää. Ei mitään rajaa aikuisten ahneudella.

        Lastensuojelu työllistää verovaroin ja RAY:n tuella valtaisan määrän keskiluokkaisia vaatimattomin älynlahjoin ja kyvyin varustettuja tyttösiä ja rouvia. Ura urkeaa virkamiehenä, asiantuntijana, edunvalvojana, konsulttina, projektinvetäjänä, kehittäjänä, perhekotiyrittäjänä...

        Ikävä vain, ettei kansantalous meinaa kestää tätä työllistysprojektia, jonka kustannus-tehokkuus ja vaikuttavuus on samaa luokkaa kuin Romanialaisella kemiantehtaalla, joka ei tuota muuta kuin saastetta.

        Lastensuojelun asiantuntija-edunvalvojien työllistäminen tarkoittaa sitä, että asiantuntija- edunvalvojat syrjäyttävät asiakkaansa eli lapset ja heidän vanhempansa pois koulutuksesta ja työelämästä työttömiksi, sairaslomalle tai eläkkeelle. Mitä "ammattitaitoisempi" asiantuntija, sitä enemmän syrjäytyneitä asiakkaita hän kykenee tuottamaan.

      • veroeukko
        ei tuloksia kirjoitti:

        esim. kste projektiin liittyen on aivan tolkuttomasti koulutuksia ja seminaareja, ohjelmista päätelleen pyörää ollaan keskimässä uudelleen. Roussukin joka kissanristiäisissä pyörii, varmaan kiva nostaa päivärahat ja matkarahat. Tätä hullunmyllyä ei millään poliittisella asennenmuutoksella pysäytetä, niin hullua poliitikkoa ei löydykään, joka alkaisi "vastustamaan" "lastensuojelua". Ainoa keino on laittaa rahahanat kiinni ja äkkiä. Se on parasta lastensuojelua. Suomi velkaantuu 200 euroa joka sekunti.

      • Pakoon ja pian

        "Edunvalvojahankkeen tarkoituksena on jyrätä vanhemmat pois tieltä niin että vanhemmilla ei ole enää sananvaltaa lapsen asiossa ja täten päästään käsiksi esim. lapsen perintöön. Kun valtio ei voi enää nostaa laitoksille antaman rahan määrää on kolmas sektori keksinyt oivan ratkaisun millä voidaan maksimoida voittoa, maksattaa huostaanotetun lapsen kulut hänellä ja hänen sukulaisillaan. Lapsi joutuu maksamaan laitokselle laitosajasta mahd. perinnöstään, laitosaikaa maksatetaan vielä kenties vanhemmilla ja lapsi joutuu vielä velkakierteeseen. Tämän kaiken takana on kolmas sektori missä PeLa ry toimii johtohahmona, näiden järjestöjen röyhkeydellä ei ole rajaa."

        Lastensuojelun todellisuus ylittää karmeudessaan kammottavimmatkin salaliittoteoriat.
        Suomesta, entisestä hyvinvointivaltiosta on tullut rosvovaltio, josta kansalaisten kannattaa paeta ja nopeasti.

      • hullun hommaa
        Pakoon ja pian kirjoitti:

        "Edunvalvojahankkeen tarkoituksena on jyrätä vanhemmat pois tieltä niin että vanhemmilla ei ole enää sananvaltaa lapsen asiossa ja täten päästään käsiksi esim. lapsen perintöön. Kun valtio ei voi enää nostaa laitoksille antaman rahan määrää on kolmas sektori keksinyt oivan ratkaisun millä voidaan maksimoida voittoa, maksattaa huostaanotetun lapsen kulut hänellä ja hänen sukulaisillaan."

        Kuulin, että lastensuojelun sossut,nämä lasten edun valvojiksi ja puolustajiksi itseään tituleeraavat, ovat todellakin jossain päin jo soitelleet vanhemmille maksattaakseen huostakuluja heillä. Osaako joku linkittää juttuun?

      • Siitäpä kysymys
        hullun hommaa kirjoitti:

        Olen huomannut että monet lastenkoti/perhekotiyrittäjät ja sijaisperheet ovat KEPU:n jäseniä ja sijaitsevat KEPU kunnissa. Olen kuullut että Suomessa huostaanottoja tapahtuu eniten alueilla jossa KEPU:n kannatus on kovinta. Onko KEPU:n periaate perheiden hajoittaminen ja työläislasten hommaaminen maajusseille? Mitkä ovat Suomessa ns. pahimmat alueet, missä lapsi joutuu helpoiten huostaanotetuksi? Entä millä paikkakunnalla lapsi saa olla parhaiten rauhassa sosiaaleilta, elää ja nauttia perhe-elämestään omassa bioperheessään? Vai onko sellaista paikkakuntaa/aluetta enää olemassakaan? Onko kaiken huostaanottohulluuden takana KEPU?
        http://keskustelu.suomi24.fi/node/9419876

      • kkiiool99
        Siitäpä kysymys kirjoitti:

        Sdp on hyötynyt, mitä enemmän on "kuntatyöntekijöitä" (ammattiliitot) sen parempi. Sosdemareitten blogeja kun lukee niin ymmärtää. Myös taustaideologian vaikuttaa (kaikki on yhteiskunnallista ja jos et onnistu niin...) Mielellään ohitetaan geneettiset tilat/alttiudet (syrjivää) eli "hyvä" on kääntynyt päälaelleen (niin kuin se usein on).

      • kklluuyy
        Siitäpä kysymys kirjoitti:

        Olen huomannut että monet lastenkoti/perhekotiyrittäjät ja sijaisperheet ovat KEPU:n jäseniä ja sijaitsevat KEPU kunnissa. Olen kuullut että Suomessa huostaanottoja tapahtuu eniten alueilla jossa KEPU:n kannatus on kovinta. Onko KEPU:n periaate perheiden hajoittaminen ja työläislasten hommaaminen maajusseille? Mitkä ovat Suomessa ns. pahimmat alueet, missä lapsi joutuu helpoiten huostaanotetuksi? Entä millä paikkakunnalla lapsi saa olla parhaiten rauhassa sosiaaleilta, elää ja nauttia perhe-elämestään omassa bioperheessään? Vai onko sellaista paikkakuntaa/aluetta enää olemassakaan? Onko kaiken huostaanottohulluuden takana KEPU?
        http://keskustelu.suomi24.fi/node/9419876

        kepu on taas äärimmäisen perinteinen puolue, lähes 100 000 lestadiolaisista suurin osa kannattaa (osa kylläkin kd) Ydinperhe on ainoa oikea ja joka siitä poikkeaa niin.... Kepulla on myös laajat hyväntekeväisyysjärjestöt, joilla joskus on ollut merkitystä, näissä viljelijöiden vaimot ovat voineet toteuttaa itseään. Nyt on toisin (maailma muuttunut). Sdp kannattaa valtiollista "hyvinvointia" kepu perustaa "hyväntekeväisyyteen (kuten 1900-l alussa) . Hyväntekeväsisyydestä esimerkkinä monet liitot ja järjestöt. Joku voi jatkaa...

      • kklljjuu88
        kklluuyy kirjoitti:

        oli pieniä kuntia, jotka eivät sulattaneet kirkosta eronneita sossuja. paras juttu (en mee todenperäisyydestä vannomaan) oli pieni kunta pohjoisessa, jossa paikallinen lastenvalvoja uhosi et jos tulee yksinhuoltajia oven taakse hän linttaa ne oven väliin (80-l). Tämän kertoi ystäväni ko.paikkakunnalta.

      • hallitus johtaa
        kklljjuu88 kirjoitti:

        oli pieniä kuntia, jotka eivät sulattaneet kirkosta eronneita sossuja. paras juttu (en mee todenperäisyydestä vannomaan) oli pieni kunta pohjoisessa, jossa paikallinen lastenvalvoja uhosi et jos tulee yksinhuoltajia oven taakse hän linttaa ne oven väliin (80-l). Tämän kertoi ystäväni ko.paikkakunnalta.

        SDP ja KEPU taitavat yhdessä pyörittää tätä organisaatiota ja taitaa ihan "muumimammallakin" olla näppinsä pelissä..

      • Kunnan hommissa
        Naurettavaa touhua kirjoitti:

        Kämäräinen Vuokko, sosiaalityöntekijä, työnohjaaja, yrittäjä, Nerkoo
        Lahtiharju Virpi, Psykologi, Helsingin kaupunki
        Levonen Mari, Esimiestehtävät, Ulvila
        Linnossuo Outi, Lehtori, VTT, Turku
        Markkanen Kai, Sosiaalialan yrittäjä, lastensuojelun ammattilaine, Kouvola
        Maula Raija, Projektivastaava, erikoissosiaalityöntekijä, Jyväskylä

        Mäkelä Tina, toimitusjohtaja, lastensuojeluyksiköiden johtaja, Turku
        Möller Sointu, lapsen oikeuksien asiantuntija, Helsinki
        Nikkinen Pirjo, Sosiaalijohtaja, Vesanto
        Nirhamo Marika, sosiaalityöntekijä, Pori
        Närvi Laura, lastenkodin johtaja, työnohjaaja, Turku
        Ovaska-Eklund Petra, sovittelun ohjaaja, Pori

        Peltoniemi Kaisi, seudullinen erityissosiaalityöntekijä, Kemi
        Pråhl-Ollila Mia, psykologi
        Pöyhönen Pirjo, sosiaalialan ammattilainen, Tornio
        Räsänen Riitta, sosiaalityöntekijä, Kuopio
        Salo Susanna, lastenkodin johtaja, Vartiala
        Santala Heikki, Toimitusjohtaja, Kauhajoki
        Saukkoriipi Merja, sosiaalityöntekijä, PELLO
        Seppälä Ritva, Perhetukikeskuksen johtaja, Kouvola
        Seppälä Ritva, Projektipäällikkö, Anjalankoski
        STOCKLIN SEIJA, SOSIAALITYÖNTEKIJÄ, HELSINKI
        Stål Maija-Liisa, sovittelija, Renko
        Suikkanen-Malin Tuija, lehtori, sosiaaliala, Perheniemi
        Sulonen Marko, sovittelun ohjaaja, Pori
        Tervo Jaana, Lakimies, Jyväskylä
        Timonen Sari, Toiminnanjohtaja, HML

        Vaattovaara Virpi, sosiaalityöntekijä, Tampere
        Väinölä Janne, nuoriso-ohjaaja, Hämeenlinna
        Väänänen Raija, Sosiaalityöntekijä, Siilinjärvi
        Ylä-Herranen Tiina, projektikoordinaattori, Turku
        Österberg Marjo, sosiaalityöntekijä, Jomala

        Psykologi Mia Pråhl-Ollilalta puuttuu paíkkakunta. Sitä ei ollut Sosiaaliportin tarjoamassa luettelossa. Se lienee Askola.

        Tuossa edunvalvojien nimiluettelossa monella ihmisellä on epämääräinen titteli. Esimerkiksi Mari Levonen Ulvilasta on saanut tittelikseen "esimiestehtävät". Pitihän se käydä katsomassa....

        http://www.ulvila.fi/ulvila.asp?lang=fi&url=/yhteystiedot/henkilo.asp&id=1825

        Niin. Sosiaalityössä hänkin, kunnassa. Mitä muuten tarkoittaa hänen tittelinsä "sosiaalisihteeri", joka hänelle on merkitty Ulvilan kunnan nettisivulle? Onko hän vanhan koulukunnan edustaja? Koulutus on peräisin jostain aiemmalta aikakaudelta?

        Yritetäänkö tuossa nimilistassa pimittää se, että noilla edunvalvojilla on rankat sidokset sosiaalikoneistoon? Ja nimenomaan lastensuojeluun. Edunvalvojat voivat siis valvoa virkamiesten ja hallinnon etua. Lapsesta viis.

      • Janhunen verkostoi
        Kunnan hommissa kirjoitti:

        Kehittämispäällikkö Mervi Janhunen kertoo Sosiaalitieto-lehdessä 10/2010 lastensuojelun edunvalvonnasta Pirkanmaalla. Janhunen on kehittämispäällikkö sosiaalialan osaamiskeskus Pikassoksessa.

        http://pikassos.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=68&Itemid=65

        Hän kertoo, että Pirkanmaan kunnat ovat yhteistyössä kehittäneet kyseistä edunvalvontaa keväästä 2009 alkaen. Eli nyt noin puolitoista vuotta.

        Sosiaalialan osaamiskeskus Pikassos on verkostoinut toimijoita ja koordinoinut toimintaa.

        Aivan, tuo verkostoiminen onkin mielenkiintoista. Sosiaalirouvat haluvat mielellään peitellä verkostojaan, suojata niitä julkiselta katseelta, mutta tuossakin asia myönnetään noin suoraan. Asialla on peräti itse sosiaalialan osaamiskeskus eli maakunnan tärkein sosiaalityön kehittäjä.

        Janhunen toteaa ehkä hiukan huolestuneena, että vuonna 2008 vain noin puolet Pirkanmaan kunnista oli käyttänyt lastensuojelun edunvalvojaa. Ja niissäkin kunnissa vain muutamassa tapauksessa, Tamperetta lukuunottamatta.

        Nähtävästi sen takia Pikassos-osaamiskeskuksen oli käynnistettävä projekti edunvalvonnan lisäämiseksi. Uskomatonta! Aitoa tarvetta ei siis liene, mutta käyttäjämäärät ovat olleet vähäisiä ja siksi tuota perheiden oikeuksia rajoittavaa "palvelua" työnnetään nyt kuntiin! Eli hallintoa hallinnon vuoksi. Kyllä verovarat ovat löysässä....

      • palkkiot meiltäkin
        Janhunen verkostoi kirjoitti:

        "tarvetta ei siis liene, mutta käyttäjämäärät ovat olleet vähäisiä ja siksi tuota perheiden oikeuksia rajoittavaa "palvelua" työnnetään nyt kuntiin! Eli hallintoa hallinnon vuoksi."

        Juuri näin byrokraatit hoitavat toistensa työllistämisen. Ja jääviyssäännöksistä tai eturistiriidoista ei tarvitse välittää, jos omaa edunvalvojan tittelin.
        Biovanhempien tulisi seurata edunvalvojia ja muistaa pahinta rikkojaa palkinnolla. Palkinnon nimi voisi olla vaikkapa " omaetu" "vuoden eturistiriita" tai "vuoden kaalimaan pukki".

      • uskomatonta tuubaa
        palkkiot meiltäkin kirjoitti:

        "Nähtävästi sen takia Pikassos-osaamiskeskuksen oli käynnistettävä projekti edunvalvonnan lisäämiseksi. Uskomatonta! Aitoa tarvetta ei siis liene, mutta käyttäjämäärät ovat olleet vähäisiä ja siksi tuota perheiden oikeuksia rajoittavaa "palvelua" työnnetään nyt kuntiin! Eli hallintoa hallinnon vuoksi. Kyllä verovarat ovat löysässä...."

        Paljonkohan edunvalvojat mahtavat saada palkkaa oman ja sidosryhmänsä edun valvomisesta?

        Ja rahoittakohan RAY edunvalvojien työllistymistä edistäviä projekteja?

      • pukit kaalimaassa
        uskomatonta tuubaa kirjoitti:

        "Taistelumme ei ole ohi, eikä pääty ennenkuin oikeus tapahtuu. Verkkoja viritellään.
Lastensuojelun edunvalvojaa, ei käräjäoikeus myöntänyt.
Lastensuojelun perusteet eivät siihen riittäneet.

        Tämä puolueeton, lapsen etua ajava henkilö oli täydellisesti lastensuojelun kanssa saman mielinen. Lapsi ei häntä kiinnostanut.

Käräjäoikeudelle olisi voinut tehdä oman ehdotuksen, tietoja edunvalvojista saa Pelastakaa lapset ry:stä.
Lasten suojelu käyttää samoja henkilöitä, jotka ovat tuttuja ja “luotettavia”.
Lapsen edun kanssa sillä ei ole välttämättä mitään tekemistä."

        http://leijonarapu.ajatukseni.net/2009/01/17/milloin-valehtelukiintio-lapsen-asioista-tulee-tayteen/

      • Pysykää hereillä!
        Janhunen verkostoi kirjoitti:

        Kehittämispäällikkö Mervi Janhunen kertoo Sosiaalitieto-lehdessä 10/2010 lastensuojelun edunvalvonnasta Pirkanmaalla. Janhunen on kehittämispäällikkö sosiaalialan osaamiskeskus Pikassoksessa.

        http://pikassos.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=68&Itemid=65

        Hän kertoo, että Pirkanmaan kunnat ovat yhteistyössä kehittäneet kyseistä edunvalvontaa keväästä 2009 alkaen. Eli nyt noin puolitoista vuotta.

        Sosiaalialan osaamiskeskus Pikassos on verkostoinut toimijoita ja koordinoinut toimintaa.

        Aivan, tuo verkostoiminen onkin mielenkiintoista. Sosiaalirouvat haluvat mielellään peitellä verkostojaan, suojata niitä julkiselta katseelta, mutta tuossakin asia myönnetään noin suoraan. Asialla on peräti itse sosiaalialan osaamiskeskus eli maakunnan tärkein sosiaalityön kehittäjä.

        Janhunen toteaa ehkä hiukan huolestuneena, että vuonna 2008 vain noin puolet Pirkanmaan kunnista oli käyttänyt lastensuojelun edunvalvojaa. Ja niissäkin kunnissa vain muutamassa tapauksessa, Tamperetta lukuunottamatta.

        Nähtävästi sen takia Pikassos-osaamiskeskuksen oli käynnistettävä projekti edunvalvonnan lisäämiseksi. Uskomatonta! Aitoa tarvetta ei siis liene, mutta käyttäjämäärät ovat olleet vähäisiä ja siksi tuota perheiden oikeuksia rajoittavaa "palvelua" työnnetään nyt kuntiin! Eli hallintoa hallinnon vuoksi. Kyllä verovarat ovat löysässä....

        Veronmaksajat, hei! Seuratkaa vähän kehittämispäällikkö Mervi Janhusen (Pirkanmaan "osaamis"keskus Pikassos) ja kumppaneiden aivoituksia! Ne tulevat kalliiksi yhteiskunnalle. Tarkoitus on vain vahvistaa julkisin varoin pienen rouvakerhon valtaa.

    • 36

      En ole bio enkä sijaishoitaja, mutta jouduin näkemään viranomaisten innokkuuden edunvalvojan hankkimiseen myös vanhuksille. Äidilläni on suoraveloitussopimukset pankin kanssa säännöllisistä menoistaan, mikä säästää häneltä pankkikäyntejä. Lisäksi hänen pyynnöstään tarkistan kuukausittain pankkitiliotteet, että pankki on hoitanut veloitukset oikein. Minulle jäi epäselväksi, miltä viranomaistaholta hänelle oli yritetty hankkia edunvalvojaa, mutta onneksi olen läheisissä suhteissa palvelutalon henkilökunnan kanssa ja he ottivat yhteyttä minuun, että olinko tietoinen siitä, että äitini luona oli käynyt edunvalvoja mainostamassa palveluitaan.

      Äiti kertoi käppänän mainostaneen itseään vanhuksia auttavan palvelun tarjoajana ja oli houkutellut allekirjoitusta papereihin. Vastaavat paperit oli jätetty myös palvelutalon henkilökunnalle, jotka kyllä olivat infonneet herraa, että . He kertoivat minulle, että jos äiti olisi erehtynyt nimensä laittamiseen papereihin, hän olisi menettänyt koko eläkkeensä siitä eteenpäin tuolle "auttavalle" taholle.

      Tuli vain mieleen, että miten lapsille käy vastaavassa tilanteessa? Jos lapsella on vaikka 50.000,- euroa perintörahoja nimellään, niin ovatko ne edunvalvojan hankkimisen jälkeen vapaasti "auttavan" tahon käytettävissä? Ihmetytti vain tuo alempana ollut tieto, että lapsen perhe-eläke voidaan periä sijaishuollon ylläpitokustannuksiin.

      • Mani pois

        "He kertoivat minulle, että jos äiti olisi erehtynyt nimensä laittamiseen papereihin, hän olisi menettänyt koko eläkkeensä siitä eteenpäin tuolle "auttavalle" taholle. "

        Palvelutalossa oleva tuttuni sai kuulla, että häntä yritettiin edunvalvontaan vasta kun prosessi oli jo menossa oikeuteen. Hänelle ei pyynnöistä huolimatta kerrottu kuka oli ehdottanut edunvalvojaa.
        Hän joutui näkemään valtavan vaivan ja hankkimaan itseään puoltavia lausuntoja edunvalvonnan estämiseksi.
        Lastensuojelun hellimä mielivaltainen kaiken oikeusturvan romuttava ja kaikkialle ulottuva huoli "puolueettomine" edunvalvojineen uhkaa myös vanhuksia ja vammaisia.

      • ilmiö leviämässä
        Mani pois kirjoitti:

        merikratos- ilmiö on hyvä sana kuvaamaan puolueettomaksi asiantuntijaksi tekeytyvän tahon etu- ja lojaaliusristiriitaa

      • Lapsibisnes haisee!
        ilmiö leviämässä kirjoitti:

        merikratos- ilmiö on hyvä sana kuvaamaan puolueettomaksi asiantuntijaksi tekeytyvän tahon etu- ja lojaaliusristiriitaa

        Mädässä lastensuojelukoneistossa toimivien omanedunvalvonta ja retoriikka on nerokasta- vaikkakin tuhoisaa suomalaislapsille ja heidän perheilleen.

        Pelastakaa Lapset ry mainostaa edunvalvoja hanketta, jonka tarkoituksena on mm.
        - Tehdä lapsesta vanhemmistaan riippumaton oikeussubjekti
        - Edunvalvojien kysynnän ja tarjonnan lisääminen
        PeLa:n mukaan lapsella kuulema on lastensuojelussa aina oma oikeussubjektius riippumatta lapsen iästä!
        Pelastakaa Lapset ry ajaa edunvalvojaa lapsen oikeuksiin liittyvänä mahdollisuutena, jota käytetään aina kun mahdollista ja jolla on oikeus lasta koskevaan tietoon (= valikoida lastensuojelun tarkistamattomista pelkkiä negatiivisia asioita ja vanhempien mustamaalausta sisältävistä kirjauksista pitkäaikaista sijoitusta omassa laitoksessa tukevat “ tiedot”).
        Eli koneiston mielestä lapsen etu taataan parhaiten kun vaikkapa puolivuotiaalla vauvalla on lastensuojelubisnestä edustava edunvalvoja, joka ajaa keskimäärin päättymätöntä sijoitusta, joka maksaa yli miljoona euroa ja tuottaa liian usein vain katkeroituneen yhteiskunnasta syrjäytyneen! Ja lisäksi edunvalvoja estää rikollisesta lastensuojeluprosessista kertomisen julkisuudessa tai mikäli vanhemmat ovat jo vieneet oman tapauksensa julkisuuteen, perhettä rangaistaan sananvapaudesta määräämällä lapselle edunvalvoja, joka estää vanhempien puheoikeuden ja kuulemisen lapsensa asioissa eli käytännössä syrjäyttää vanhemmat lapsen elämästä.
        Kouluttajina edunvalvoja- hankkeessa toimivat biologisia vanhempia halveksivista asenteistaan kuuluisa Päivi “ sinun lapsesti eivät ole sinun” Sinko Palmeniasta ja Paula Marjomaa Pelastakaa Lapset ry:stä.
        Ja RAY rahoittaa!

      • sponssit pois
        Lapsibisnes haisee! kirjoitti:

        lastensuojelusta on tullut keskiluokkaisten virkanaisten omanedunvalvontaa, jolla taataan heille suojatyöpaikkoja, ammattiuria ja yritysmahdollisuuksia- kaikki tietysti lasten edun nimissä

        mutta miksi veronmaksajien pitää kustantaa tällaista omanedunvalvontaa?

      • Rahanhimoako?
        sponssit pois kirjoitti:

        lastensuojelusta on tullut keskiluokkaisten virkanaisten omanedunvalvontaa, jolla taataan heille suojatyöpaikkoja, ammattiuria ja yritysmahdollisuuksia- kaikki tietysti lasten edun nimissä

        mutta miksi veronmaksajien pitää kustantaa tällaista omanedunvalvontaa?

        Kauppalehti yritysuutiset.

        Sosiaalityöntekijät hinkuvat yrittäjksi. Talentian tuoreen selvityksen mukaan, jopa kolmannes sosiaalityöntekijöistä ja ammattikorkeakouluista valmistuneita sosiaonoomeista on kiinnostunut yrittäjyydestä, tai itsenäisestä ammatinharjoittamisesta.

        Kysymys. Voiko tälläinen hinkuminen vaikuttaa päätöksentekoon ja ratkaisuihin, esimerkiksi huostaanotoissa, tai perheiden leimaamisessa?

        http://www.kauppalehti.fi/5/i/yritykset/yritysuutiset/index.jsp?oid=2009/04/20838

        ---

      • Bisnes is bisnes.
        Rahanhimoako? kirjoitti:

        Lastensuojelun keskusliitto. Kauppalehti 12.10.2010.
        Puutteet palveluissa ja palvelurakenteissa johtavat turhiin lastensuojeluilmoituksiin.

        Tarkoittako tämä mahdollisesti, sitä, että on niin kiire yrittäjäksi ja huostaamaan, ettei keritä (haluta) hoitamaan ja tukemaan perheitä?

        http://www.kauppalehti.fi/5/i/yritykset/lehdisto/cision/tiedote.jsp?direct=true&selected=kaikki&oid=20101001/12869590678060&lang=

        -----

      • Pelastakaa Lapset Oy
        Bisnes is bisnes. kirjoitti:

        Lastensuojelun keskusliitto. Kauppalehti 12.10.2010.
        Puutteet palveluissa ja palvelurakenteissa johtavat turhiin lastensuojeluilmoituksiin.

        Tarkoittako tämä mahdollisesti, sitä, että on niin kiire yrittäjäksi ja huostaamaan, ettei keritä (haluta) hoitamaan ja tukemaan perheitä?

        http://www.kauppalehti.fi/5/i/yritykset/lehdisto/cision/tiedote.jsp?direct=true&selected=kaikki&oid=20101001/12869590678060&lang=

        -----

        Kati Saastamoinen kirjoittaa kirjassaan Lapsen asema sijaishuollossa (Edita 2010) edunvalvonnasta varsin pehmeästi.

        http://netmarket.edita.fi/cgi-bin/netmarket/webprog/item/page.htm?itemCode1=37-5750-2

        Hänen tekstistään saa käsityksen, että edunvalvonta rajoittuisi lopulta melko harmittomalle alueelle, vain lapsen omaisuuden hoitoon. (Höh, tarvitseeko suomalainen lapsi todella nimenomaan taloutensa hoitajaa? Kuinka rikkaita lapsia lastensuojelu kahmiikaan itselleen?)

        Saastamoinen kirjoittaa:

        "Lapsen huolto tulee erottaa edunvalvonnasta. Lapsen edunvalvojien tehtävänä on huolehtia lapsen omaisuutta ja taloutta koskevista asioista niin kuin holhoustoimilaissa säädetään. Lapsen edunvalvojia ovat hänen huoltajansa, jollei lapsen huoltajia ole erillisellä päätöksellä vapautettu tästä tehtävästä ja lapselle määrätty edunvalvojaa." (s. 140)

        Tiedättekö, en oikein usko, että Pelastakaa Lapset ry haluaisi niin kiihkeästi lapsille lisää edunvalvontaa tuon syyn takia. Että edunvalvoja hoitaisi vain lapsen taloutta. Mielestäni Pelastakaa Lapset ry:n hankkeeseen ja haaveeseen kuuluu paljon suurempi paketti. Eikös tuo taloudellinen valvonta ole jo nykyisen lain avulla ihan helppo järjestää, lapsellekin?

        Ei kai edunvalvonnassa ole mitään uudistustarvetta, jos esimerkiksi Pelastakaa Lapset ry ja muut rouvaliigat tyytyvät vain tuollaiseen, nykylain valtuuttamaan edunvalvontaan?

        Pelastakaa Lapset ry revitteli intohimoistaan lastensuojelun edunvalvontaa kohtaan Pelastakaa Lapset -lehdessään, numerossa 2/2010. Ei siitäkään saanut käsitystä, että järjestöllä (ja muulla hurmoshenkisellä lastensuojelulla) olisi huoli t a l o u d e l l i s e n edunvalvonnan hoitamisesta.... Kyllä lastensuojelun edunvalvonnassa ollaan menossa kohti laajempia valtuuksia.

        http://www.sosiaaliportti.fi/fi-FI/lastensuojelunedunvalvonta/yhteystiedot/

      • ja ihmisoikeuksille

        "Pelastakaa Lapset ry revitteli intohimoistaan lastensuojelun edunvalvontaa kohtaan Pelastakaa Lapset -lehdessään, numerossa 2/2010. Ei siitäkään saanut käsitystä, että järjestöllä (ja muulla hurmoshenkisellä lastensuojelulla) olisi huoli t a l o u d e l l i s e n edunvalvonnan hoitamisesta.... Kyllä lastensuojelun edunvalvonnassa ollaan menossa kohti laajempia valtuuksia."

        Juuri näin. Edunvalvonnalla haetaan lastensuojelun vallan, työllisyyden ja toiminta-alan kasvua ja yhteiskunnallista ja poliittista valtaa: valtuuksia jakaa kansa 30- luvun malliin kelpoihin ja epäkelpoihin, autettaviin ja syrjäytettäviin ( rangaistaviin= byrokraatin kanssa eri mieltä oleviin) köyhiin.

      • Pöyristyttävä opus
        ja ihmisoikeuksille kirjoitti:

        Sain tänään omaksi uuden kirjan "Lastensuojelun edunvalvonta - lapsen oikeus osallisuuteen häntä koskevassa päätöksenteossa. Käsikirja lastensuojelun edunvalvonnasta."

        http://www.sosiaaliportti.fi/File/4b55e929-3787-4b0e-b4c8-70fca7c44d9b/Käsikirja lastensuojelun edunvalvonnasta.pdf

        Toimittaneet Paula Marjomaa ja Milja Laakso.

        Sen on julkaissut kukas muu kuin Pelastakaa Lapset ry. Koko kirja näyttää löytyvän netistä ilmaiseksi. Tottakai, onhan suuri yleisö vielä siinä luulossa, että lastensuojelun edunvalvonta on hienoa ja tärkeää hommaa.

        Todella kiinnostava kirja!

        En ole vielä montaa riviä ehtinyt lukea, selaillut vain.

        Kirjassa on tällainen kohta:

        "Lainsäätäjän näkemyksen mukaan lapsen mielipide olisikin lähtökohtaisesti selvitettävä. Esimerkiksi pienen sylilapsen 'mielipide' voidaan selvittää havainnoimalla lapsen käyttäytymistä vanhemman kanssa." (sivu 61)

        No huh, huh! Tuossa tarkkailussa syntyy takuulla mielenkiintoisia tuomioita.

      • Sinkoa päähän
        Pöyristyttävä opus kirjoitti:

        "Kouluttajina edunvalvoja- hankkeessa toimivat biologisia vanhempia halveksivista asenteistaan kuuluisa Päivi “ sinun lapsesti eivät ole sinun” Sinko Palmeniasta ja Paula Marjomaa Pelastakaa Lapset ry:stä.
        Ja RAY rahoittaa!"

        Tahdonvastainen psykiatrinen hoito ja huostaanotot nivoutuvat läheisesti yhteen, siten että diagnoosiin tai hoitoon tyytymättömiä ( AS-lasten)vanhempia helposti uhataan huostaanotolla, jos kritiikin esittäminen ei lopu. Hoitoyksiköt, joissa uutta autismin kirjoa koskevaa tietoa ei millään oteta vastaan, ovat monien ammattilaisten ja vanhempien tiedossa, mutta niille ei mahdeta mitään. Lääkärit eivät voi julkisesti arvostella toistensa ammatillisia päätöksiä, korkeintaan salaa neuvoa pulaan joutunutta perhettä vaihtamaan asuinpaikkaa. Hoitovirheistäkin on vaikea valittaa. Vanhempien todellisuudentaju asetetaan kyseenalaiseksi, ja tapahtumien ainoa todistaja saattaa olla, yksikön työntekijöiden lisäksi, harhaiseksi epäilty lapsi.
        Vammaisuuteen liitettävät psykomyytit heijastelevat varsin selkeästi psykodynaamista suhtautumistapaa, jonka mukaan perheilmastoon kuuluu aina syyllisyyttä, vihaa ja kaunantunteita.
        Päivi Sinko viljelee tällaisia AS- lasten asiallisen hoidon estäviä ja koko perheen leimaavia ja traumatisoivia psykomyyttejä Huostaanottokirja –teoksessa:

        "Useimmat sosiaalityöntekijät todennäköisesti tunnistavat Varilon ym. kuvaaman perheen. Juuri tällaisesta perheestä on usein kyse silloin, kun joudutaan turvautumaan tahdonvastaiseen huostaanottoon. Kyseessä ei todellakaan ole äkilliseen, ohimenevään kriisitilanteeseen ajautunut ”tavallinen” perhe, jota voidaan auttaa vaikkapa pelkästään taloudellisin tukitoimin, vaan erittäin rankka elämä jatkuvan kaaoksen keskellä.”
        (lisää asennevammaisia psykomyyttejä:http://keskustelu.suomi24.fi/node/9459506 )

        Tällaisen tyypittelyn eläessä voimakkaana kaaoksen alkusyitä ei ehkä edes yritetä hakea kovin monelta suunnalta. Jos ongelmat jatkuvat pitkään, niin kyseessä on oltava taas yksi näistä tapauksista, joissa vanhemmat eivät millään opi. Onhan heidän oltava vähintään vähän yksinkertaisia, jos eivät saa yhtä alaikäistä pukeutumaan säänmukaisesti, vai mitä? Jos vanhemmat sitten alkavat puhua jostakin mystisestä neurologisesta jutusta, jota sosiaalityöntekijä ei pysty lapsesta näkemään, niin sehän on selvästikin tekosyiden kehittelyä. Sinko puolustaa kontrolloivaa otetta lastensuojelutyössä:

        ”Lastensuojelun kriitikot ovat yleensä juuri kontrollin vastustajia. He vaativat vastahakoisten asiakkaiden auttamista puhtaasti tukiperusteisesti eli lähtien aina siitä, mitä asiakas itse - siis aikuinen – kulloinkin haluaa…. Sosiaalityöntekijän tehtävänä olisi siis olla jonkinlainen kiltti varastonhoitaja, joka nopeasti löytäisi hyllystään sen tukitoimen, mitä asiakas (aikuinen) kulloinkin pyytää ja ojentaisi sen tälle enempiä miettimättä.”

        Tavallinen, rakastava, mutta lapsen erityistarpeiden takia kaaokseen ajautuva perhe tarvitsisi täsmälleen sitä, mitä tässä käsitellään vitsinä ja ivan kohteena: kiltin varastonhoitajan. Ei sellaista joka ojentaisi palveluja miettimättä, vaan sellaisen joka ojentaisi ne asiallisesti, harkitusti, hilliten oman halunsa kontrolloida. Sellaista, joka uskaltaisi edes kokeilla, löytyykö perheestä sisäinen kontrolli, jos sille annetaan tuki jota perhe kertoo tarvitsevansa.
        lainaus intensiivihoito on tehopahoinpitelyä- ketju

        On erittäin huolestuttavaa, suorastaan pöyristyttävää, että Päivi Sinko kouluttaa lastensuojelun edunvalvojia, joita todennäköisesti käytetään juuri AS-lasten tahdonvastaisissa ja liian usein myös ( enimmäkseen) laittomissa ja turhissa huostaanotoissa. Ei ole vaikea uskoa, että J.P. Roos on oikeassa varoittaessaan, että Pelastakaa Lapset ry:n edunvalvoja- hankkeen tarkoitus on eristää perheet lapsistaan pysyvästi.

    • hei, me osataan

      Tässä näyte lastensuojelun osaamiskeskus Jyväskylän erityisosaamisesta:

      "Ovikello soi varttia vailla kahdeksan aamulla. Vihreän puutalon kuistilla seisoi kuusi poliisia ja sosiaalityöntekijä.
      Viranomaisten siviiliautot olivat parkissa vaajakoskelaisen talon vieressä.
      Maija Leikman oli laittamassa nelivuotiaalle pojalleen aamiaista. Perheen isä Matti Leikman avasi oven..
      Äidin mielessä välähti, että hänen vanhin poikansa on joutunut onnettomuuteen. Ei ollut.

      Poliisit veivät Matin mukanaan ja ilmoittivat, että myös Maijan täytyy lähteä kuulusteluihin. Maijalla oli päässään papilijotit.
      Poliisi seurasi vessaan, kun hän oli ottamassa niitä pois.
      -En voi lähteä mihinkään, minulla on lapset täällä, Maija Leikman sanoi.
      -Heistä pidetään huolta poliisi vastasi.

      Mattia ja Maijaa epäiltiin nelivuotiaan poikansa pahoinpitelystä.

      Leikmanin poika ei ollut päiväkodin helpon lapsi. Hän sai raivokohtauksia, joiden vuoksi henkilökunta kääri hänet mattoon rauhoittumaan ja sulki koppiin.
      Ongelmat alkoivat pojan siirryttyä perhepäivähoidosta kunnalliseen. Hän sai apua vaikeuksiinsa lastenpsykiatrilta.
      Maaliskuisena päivänä poika oli sanonut päiväkodissa, että jos hän on tuhma hän saa piiskaa. Päiväunien aikana lastentarhan opettaja oli huomannut lapsessa naarmuja. Kun isä myöhemmin kysyi, poika ei tiennyt mitä piiskan antaminen tarkoittaa.

      Perhe ei koskaan aikaisemmin joutunut asioimaan poliisin kanssa.
      Onneksi vanhemmat kuitenkin tajusivat soittaa asianajotoimistoon.
      Asianajaja Mikko Tuomi käski vanhempia viemään lapsen välittömästi lääkärintarkastukseen,
      Lääkäri löysi lähinnä ihottuman aiheuttamia aiheuttamia jälkiä.
      Hän neuvoi ottamaan valokuvan lapsesta.Leikmanit eivät tiedä miten heidän olisi käynyt, ellei poikaa olisi saatu heti lääkäriin.

      Poika palasi päiväkotiin lastensuojeluilmoituksen tekemistä seuranneella viikolla. Seuraavan viikon perhe oli talvilomalla. Silloin tulivat poliisit.
      Lapset otettiin huostaan.

      Matti ja Maija vietiin poliisisasemalla eri selleihin. Välillä heidät haettiin kuultavaksi, välillä laitettiin taas putkaan.Poliisi epäili kumpaakin pahoinpitelystä. Isä koki heti alusta, että kuulustelijat pitivät heitä alusta alkaen lapsenhakkaajina.

      Ennen putkaan joutumista vanhemmat olivat yrittäneet todistaa syyttömyytensä lähettämällä pojan lääkärintodistuksen ja valokuvat kaupungin lastensuojeluun. Ne eivät päätyneet koskaan poliisille asti."

      Tässäkin sopassa mukana hääri myös lastensuojelun edunvalvoja, joita Pelastakaa Lapset ry kouluttaa. Olisi kiva tietää mikä hänen panoksensa oli perheen piinaamisessa. Kertokaa Leikmanit!

      http://keskustelu.suomi24.fi/node/9418649

      http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/vuoden-piina-lapsen-pahoinpitelyepäilyistä/673604

      Tässä Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen (KOSKE), Jyväskylän kaupungin , KASTE- hankkeen ja THL:n byrokratian ja propagandan tuotoksia:

      http://www.lskl.fi/files/362/Kemppainen_Jaana.pdf
      http://www.lskl.fi/files/427/Jaana_Kemppainen.pdf
      Tässä viranomaisliturgiaosuus:
      "Päivähoidossa ja lastensuojelussa todettu tarve säännölliseen, tavoitteellisempaan ja systemaattisempaan kolmikanta yhteistyöhön
      (perhe, päivähoito ja lastensuojelu). Työskentelyprosesseja ja työmuotoja on kehitetty esim. päivähoidon ja lastensuojelun yhteistyömallilla.
      Lastensuojelun ja päivähoidon toimintamallin kehittämisellä on luotu puitteet tavoitteelliselle ja säännölliselle yhteistyölle. Yhteistyön lähtökohtana ovat moniammatillisen kasvatuskumppanuuden arvot ; kunnioitus, kuuleminen, luottamus ja dialogisuus sekä perhettä kunnioittavat eettiset periaatteet. Yhteistyössä yhdistyy vanhempien oman lapsensa tuntemus ja tieto lapsen tarpeista sekä ammattilaisten havaintoihin perustuva tieto ja asiantuntemus. "

      Keski- Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen ( KOSKE), lastensuojelun ja KASTE- hankkeen TODELLISIA TOIMINTAKÄYTÄNTÖJÄ JA LAPSIVAIKUTUKSIA voi tutkia esim. täällä:

      http://kaisaruokamo.blogspot.com/2009/08/suojaa-lapsesi-karstulalta.html
      http://kaisaruokamo.blogspot.com/2009/08/aggressiivinen-joukko-hyokkaa.html
      http://kaisaruokamo.blogspot.com/2010/03/pieni-asperger-poika-ei-saa-hoitoa.html
      http://www.knuutilaki.net/node/29
      http://keskustelu.suomi24.fi/node/9294813
      http://keskustelu.suomi24.fi/node/8901295
      http://www.knuutilaki.net/node/27
      http://keskustelu.suomi24.fi/node/9418649

      Keksittekö lukijat missä kohdin nuo kunnioitus, kuuleminen, luottamus ja dialogisuus sekä perhettä kunnioittavat eettiset periaatteet toteutuvat?
      Tai miten perhettä mahtoi auttaa "moniammatillinen yhteistyö" tai lastensuojelun "edunvalvoja", joka hääri mukana sekoilussa?
      Tiedän, että edunvalvoja vastusti ainakin lapsen poliisikuulusteluja aiheettoman pahoinpitelysyytteen selvittämiseksi. Miksi? Olisiko aiheeton huosta yhteistyökumppaneiden laitoksiin ollut lastensuojelun edunvalvonnan näkökulmasta parempi ratkaisu?

      • Kenen edunvalvontaa?

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/9652900

        lastensuojelun edunvalvonta- hanke on täynnä valtaisia oikeusturvaongelmia, joista hankejärjestöt eivät mainitse mitään.

        Ongelma nro 1. Edunvalvontahankejärjestöt vahvasti mukana lapsibisneksessä.

        Suurin osa edunvalvontahankkeen perustajista on tullut tunnetuksi huostaanottomyönteisinä lapsibisnestoimijoina ja lastensuojelun asiakasperheidenL oikeusturvan romuttajina, jotka eivät nauti lastensuojeluperheiden luottamusta.

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/9153259
        http://keskustelu.suomi24.fi/node/9339040
        http://keskustelu.suomi24.fi/node/8901295
        http://keskustelu.suomi24.fi/node/9797805

        Ongelma nro 2. Edunvalvojan epäeettiset ja kaksinaismoralistiset määräytymisperusteet

        Lapsen vanhempi voidaan syrjäyttää lastensa valvonnasta ja hänen puheoikeutensa voidaan viedä erittäin hatarin ja mitättömin perustein. Kasvatusvastuun ja puheoikeuden vientiin riittää sosiaalityöntekijän oletus tai epäily vanhemman" puolueellisuudesta" tai "lojaliteettiristiriidasta" Kumma kyllä, edunvalvojana toimiva lastensuojelun työntekijä katsotaan vapaaksi puolueellisuudesta ja lojaliteettiristiriidoista.

        Ongelma nro 3. Edunvalvoja estona ja kostona sananvapaudelle.

        Laki antaa yksiselitteisesti mahdollisuuden rangaista lastensuojeluperhettä, mikäli tämä tuo usein laittoman ( esim. hoidollisin perustein tehdyn) huostaanottotapauksensa julkisuuteen. Vanhemmilta, joilla ei ole lastensuojelun prosesseissa minkäänlaista oikeusturvaa ,puolueetonta tuomioistuinta eikä toimivia laillisia valitusteitä halutaan siis viedä ainoa vaikutusmahdollisuus eli tapauksestaan kertominen. Huomatkaa, että pelkästään EPÄILY mediajulkisuudesta on syy siirtää päätösvalta vanhemmilta edunvalvojalle.
        Lastensuojelukoneisto, joka on tukkinut perheiltä kaikki valitustiet ymmärtää julkisuuden kirot ja saa laillisesti viedä perheiltä ainoan toimivan vaikutuskanavan.

        Ongelma nro 4. Edunvalvojiksi hakeutuvat vain koneiston edustajat

        Edunvalvojiksi hakeutuvat pääasiassa lastensuojelun sosiaalityöntekijät, joita ei voi missään tapauksessa pitää riippumattomina henkilöinä vaan vahvasti puolueellisina toimijoina sekä suhteessa perheeseen, kollegoihin, sijaishuoltoon että hallinto-oikeuteen.

        Ongelma nro 5. Edunvalvojien koulutus ja kouluttajien asennevammat ja psykomyytit

        Kouluttajina Pelastakaa Lapset ry:n edunvalvoja- hankkeessa toimivat biologisia vanhempia halveksivista asenteistaan kuuluisa Päivi “ sinun lapsesti eivät ole sinun” Sinko Palmeniasta ja Paula Marjomaa Pelastakaa Lapset ry:stä.Ja RAY rahoittaa!"

        On erittäin huolestuttavaa, suorastaan pöyristyttävää, että Päivi Sinko kouluttaa lastensuojelun edunvalvojia, joita todennäköisesti käytetään juuri AS-lasten tahdonvastaisissa ja liian usein myös ( enimmäkseen) laittomissa ja turhissa huostaanotoissa. Ei ole vaikea uskoa, että J.P. Roos on oikeassa varoittaessaan, että Pelastakaa Lapset ry:n edunvalvoja- hankkeen tarkoitus on eristää perheet lapsistaan pysyvästi.

      • Kenen edunvalvontaa
        Kenen edunvalvontaa? kirjoitti:

        Ongelma nro 6. Edunvalvojan selkiytymätön työnkuva puolueellisena lastensuojelukoneiston jatkeena

        Pahimmillaan esim. AS- lapsen laittomassa huostaanottotapauksessa häärii muka puolueettomana edunvalvojana sama lastensuojelun työntekijä, joka on ajanut perheen ahdinkoon ja voi nyt edunvalvojan ominaisuudessa vaikuttaa esim. kuka lapselle tulee asianajajaksi ja sabotoida niin asiakasdokumentointia, tutkintaa kuin oikeudenkäyntiä rangaistuksetta mielin määrin.

        Ongelma nro 7. Edunvalvojina toimivien puolueellisuus ja jääviys

        Jääviys ja puolueellisuus jää edunvalvojana toimivan, yleensä entisen tai nykyisen lastensuojelun sosiaalityöntekijän oman harkinnan varaan. Samoin kuin työn eettisyyden, laillisuuden , tarpeellisuuden, tuloksellisuuden ja vaikuttavuuden arviointi.

        Ongelma nro 8. Edunvalvonta- hanke- ei puolueetonta arviontia tai seurantaa

        Edunvalvojahankkeessa ei ole puolueetonta arviointia, seurantaa eikä valvontaa vaan edunvalvojat itse arvioivat oman työnsä laatua.
        Ymmärtävä (itse)arviointi kyllä hyväksyy byrokratian byrokratian vuoksi ja rahaa saadaan hassattua mm. "tulosten tunnistamisen mahdollistamiseen".

        Ongelma nro 9. Edunvalvonnan tutkimattomat hyödyt ja kulut

        Lapsen äänen kuulemiseen pyrkivän edunvalvoja-hankkeen hyötyä lapsille ei tietenkään kysytä lapsilta itseltään vaan edunvalvojina toimivat lastensuojelun sosiaalityöntekijät saavat itse arvioida miten heidän toimintansa lapsia hyödyttää!

        Ongelma nro 10. Edunvalvoja ottaa syyttömältä oikeudet pois insestiepäilyissä
        Lasta puolustavan vanhemman oikeudet vaarassa perheen sisäisen seksuaalisen hyväksikäytön epäilyissä
        Hallituksen esityksessä 222/2010 liittyen erityisesti perheen sisäisen lapsen seksuaalisen hyväksikäytön epäilyihin ei lainkaan oteta huomioon niitä tilanteita, joissa lapsen yksi vanhempi tai huoltaja on esittänyt viranomaisille epäilyn toisen vanhemman tai huoltajan syyllistymisestä lapseen kohdistuneeseen seksuaalirikokseen.
        Jos esitys tulee hyväksytyksi nykyisessä muodossaan, lastaan seksuaaliselta hyväksikäytöltä puolustava vanhempi menettää oikeuden puhua lapsensa puolensa. Hän voi vaikuttaa rikosasian tutkimiseen korkeintaan edunvalvojan kautta, jos edunvalvoja suostuu ottamaan huomioon hänen toiveensa.

      • näin on käytetty
        Kenen edunvalvontaa kirjoitti:

        Näin edunvalvojaa on todellisuudessa käytetty- J.P. Roosin kommentti
        K&T

        Kun vanhemmat olivat käyneet läpi koko prosessin Suomessa saamatta missään vaiheessa oikeutta, he veivät asiansa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen. Tämä antoi asiassa ratkaisun, jossa Suomen valtio tuomittiin yhdestä virheellisestä huostaanotosta ja siitä, ettei se ollut pyrkinyt yhdistämään perhettä niin kuin ihmisoikeussopimus edellyttäisi. Tuomio ei ole saanut aikaan muutoksia suomalaisessa käytännössä.
        Tämän ratkaisun jälkeen viranomaiset pyrkivät vielä ”rankaisemaan” vanhempia ottamalta heiltä heidän viimeisetkin yhteytensä lasten kanssa, eli määräämällä heille edunvalvojan. Toinen merkillisyys on se, että tapausta on hoitanut ministeriössä eräs juristi, joka sittemmin on taas lastensuojelujärjestön juristina ollut aktiivisesti vaikuttamassa perheen ja lasten yhteyksien katkaisemiseen. Tällä juristilla on harvinaisen ongelmallinen kaksois- tai kolmoisrooli, aina lasten ja vanhempien haitaksi. Näitä lastensuojelukentällä toimivia innokkaita vapaapalokuntalaisia näyttää olevan enemmänkin (ks. Jussila 1998).

        http://www.valt.helsinki.fi/staff/jproos/vaaryyskirja.htm

      • varastetut lapset
        näin on käytetty kirjoitti:

        Ja tällaisiin tapauksiin edunvalvojaa tullaan käyttämään:

        "Hyvin läpinäkyvä esimerkki Suomesta, jossa oli ilmeisesti haluttu palvella jotakin tuttua kotimaista adoptiota odottanutta pariskuntaa etukäteen, oli muutama vuosi sitten Dragsfjärdissä, nykyisellä Kemiönsaarella sattunut tapaus, jossa raskaaksi tullut 16-vuotias tyttö haluttiin siirtää perhekotiin 100 km päähän Turkuun erilleen poikaystävästään, eli odotettavan lapsen isästä, ja vanhemmistaan, vaikka mitään kovin erityistä syytä tähän ei ollut. Tarkoituksena lienee ollut tahallaan romahduttaa läheisten turvaverkko ympäriltä ja lapsen synnyttyä pyytää nimiä adoptiopapereihin käyttäen verukkeena myös sitä, että vauvasta luopuminen auttaisi pääsyä sijoituksesta takaisin kotiin. Ilmeisesti runsaan iltapäivälehtinäkyvyyden ja huonon julkisuuden vuoksi huostaanottoa ei kuitenkaan toteutettu, vaikka siitä oli jo tehty alustava päätös."
        lainaus Mikko Nummelin

        Lastensuojelun puolueellinen edunvalvoja yhdistettynä avoimen (pakko)adoption mahdollistavaan lakiin takaa tietyille järjestöille häiriöttömät mahdollisuudet köyhien lasten kaappauksiin parempiin perheisiin ja tuottoisaan lapsikauppaan.

        Molemmissa hankkeissa häärii mukana Pelastakaa Lapset ry.

      • pseudo-apua
        varastetut lapset kirjoitti:

        Pseudo- oppia ja pseudotyötä

        Lastensuojelu on täynnä erilaisia pseudo-oppeja ja pseudotöitä, jotka eivät hyödytä muita kuin niihin työllistettyjä.
        Ikävä kyllä ne maksetaan oikeilla veroeuroilla.
        Kohtuullista olisi että leikkiavusta maksetaan myös leikkirahalla.

      • suut tukkoon
        pseudo-apua kirjoitti:

        Pseudo- oppia ja pseudotyötä

        Lastensuojelu on täynnä erilaisia pseudo-oppeja ja pseudotöitä, jotka eivät hyödytä muita kuin niihin työllistettyjä.
        Ikävä kyllä ne maksetaan oikeilla veroeuroilla.
        Kohtuullista olisi että leikkiavusta maksetaan myös leikkirahalla.

        Lastensuojelun edunvalvoja ei hoida lapsen raha-asioita mutta toisaalta laki ei estä häntä niitä hoitamasta. Köyhien lasten pienet perinnöt ovat mitättömiä valtion kunnille maksamiin huostakorvauksiin nähden (noin 1,6 kertaa huostan hinta , eli 1,6 kertaa keskimäärin 72 000 euroa vuodessa).

        Rahasta on siis kyse mutta lähinnä lastensuojelukertoimen perusteella kunnille maksettavasta huostakorvauksesta.

        Suurin vaara edunvalvojaprojektissa on sananvapauden ja vapaan tiedonvälityksen menetys. Vanhemmilta ja lapsilta halutaan tukkia suut.

    • koopekoo

      ''Kohtuullista olisi että leikkiavusta maksetaan myös leikkirahalla.''

      Olen samaa mieltä!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1565
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1194
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1036
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      985
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      957
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      892
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      870
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      714
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      670
    Aihe