Olen huomannut että monet lastenkoti/perhekotiyrittäjät ja sijaisperheet ovat KEPU:n jäseniä ja sijaitsevat KEPU kunnissa. Olen kuullut että Suomessa huostaanottoja tapahtuu eniten alueilla jossa KEPU:n kannatus on kovinta. Onko KEPU:n periaate perheiden hajoittaminen ja työläislasten hommaaminen maajusseille? Mitkä ovat Suomessa ns. pahimmat alueet, missä lapsi joutuu helpoiten huostaanotetuksi? Entä millä paikkakunnalla lapsi saa olla parhaiten rauhassa sosiaaleilta, elää ja nauttia perhe-elämestään omassa bioperheessään? Vai onko sellaista paikkakuntaa/aluetta enää olemassakaan? Onko kaiken huostaanottohulluuden takana KEPU?
Joutuuko lapsi helpommin huostaan ns. KEPU kunnassa?
20
400
Vastaukset
- Salatut elämät.
Olen useasti pohtinut samaa kysymystä. Olettaisin, että poliittiset lähinnä naisjärjestöt löytvät monien asioiden taustavaikuttajina.
Myös yliopistopiireissä on sekä mies, että "erikoistutkijoita", jotka tekevät "tilaustyönä tarvittavia tutkimuksia ja tilastoja", jotka poikkeavat yleensä virallisista tutkimuksista ja tilastoista.
Täytyy alkaa penkomaan asiaa. Luulen tietäväni erään merkittävän vaikuttajan nimen, joka kuuluu johonkin tiettyyn puolueeseen. Jääkööt nimi ja puolue vielä toistaiseksi "salaisuudeksi".
Julkisuudessa käydään keskusteluja, mutta "salaseuroista" on vaikea saada tietoa.
Pitkään on puhuttu Hyvä veli järjestöistä ja salaseuroista. Vähemmälle huomiolle ovat jääneet naisjärjestöjen "salaseurat".
Tasa-arvo kysymyksistä on alkanut "kädenvääntö".
Tässä linkissä löytyy Keskustayhteisöisöistä tietoa.
Keskustayhteisö.
Päätöksenteko.
Tietoa tasa-arvosta.
Naisjärjestöjä.
Muiden puolueiden naisjärjestöjä.
Kansainvälisiä sivuja.
Yhteistyötahoja.
http://www.keskustanaiset.fi/Suomeksi/Linkit.iw3
---- kunhan mietin
Olen myös kuullut että tämä nykyinen huostaanottobisnes sai alkunsa 1970 luvun alulla, alkuunpanijana tuolloin vaikuttaneet KEPU:laiset, pitääkö paikkansa? Tietääkö/muistaako joku niitä keskeisiä nimiä? Miten tämä kaikki sai alkunsa?
- Kenen leipää syöt..
kunhan mietin kirjoitti:

Ainakin kepuvallan Keski- Suomessa on huostia yli maan keskiarvon ja kepulaiset Aula (lapsiasiavaltuutettu) ja Paloniemi (ammattikorkeakoulu, Perhehoitoliitto) tärkeillä paikoilla. Esim pahamaineinen Karstula on Keskustapuolueen valta-aluetta.
- Google tietää.
kunhan mietin kirjoitti:
Olen myös kuullut että tämä nykyinen huostaanottobisnes sai alkunsa 1970 luvun alulla, alkuunpanijana tuolloin vaikuttaneet KEPU:laiset, pitääkö paikkansa? Tietääkö/muistaako joku niitä keskeisiä nimiä? Miten tämä kaikki sai alkunsa?
Asoiden selvittäminen on hankalaa, koska eihän "korppi korpin silmää noki".
Taitaa olla vähän niinkuin meneillään olevassa MOT ohjelmassa jossa on aiheena kolesteroolilääkityksen hyvät/pahat vaikutukset. Ohjelmassa haastaellut asiantuntijat olivat erimielisiä. Rahalla , kun voidaan tukkia, jopa lääkäreiden turvat.
Kysäisin Googlelta onko hänellä tietoa Hyvä sisar- Hyvä veli järjestöistä ja ovatko he "kimpassa" keskenään.
Poimin hakutuloksesta erään linkin, jossa olevia nimiä voi syöttää hakusanoiksi ja katsoa löytyykö Wikipediassa tietoa lisää.
Toinen vaihtoehto on syöttää hakusanaksi henkilön nimi wiki, joka on nopeamapi tapa etsiä yhteyksiä ja sidonnaisuuksia.
Tälläistä tietoa löytyi eräillä hakusanalla. Jääkööt mainitsematta, mitä olivat hakusanat, koska joku hyökkää aina kuin raivoisa Hyeena "Googlettajan kimppuun".
http://fi.wikipedia.org/wiki/Presidenttifoorumi
--- - Google tietää.
Google tietää. kirjoitti:

---Tälläistä tietoa löytyi hakusanoilla xxxxxxxx wiki.
Toivottavasti "hyeena" ei taas hyökkää kimppuun.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Aila_Paloniemi
--- - Kunhan mietin

---Sitra näyttäisi olevan monella tapaa keskeisenä tässä aiheessa, Sitra on muuten myös PeLa ry:n yhteistyökumppani.
tässä Sitra lyhyesti:
* Perustettu vuonna 1967
* Eduskunnan alainen rahasto
* Riippumaton
* Tehtävät määritelty laissa
* Toiminta rahoitetaan peruspääoman ja yritysrahoituksen tuotoilla
* Noin 100 työntekijää
* Systeemisten muutosten mahdollistaja - näkijä ja tekijä - Biloginen kello?
Google tietää. kirjoitti:
Tälläistä tietoa löytyi hakusanoilla xxxxxxxx wiki.
Toivottavasti "hyeena" ei taas hyökkää kimppuun.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Aila_Paloniemi
---Kuulin Jyväskylässä "kylämuijilta", että Lapsiasiavaltuutettu olisi saanut kaksoset tuttavaperheen miehen kanssa.
Se liitto kylämuijien kertoman kariutui kuulemma siihen, mutta lapsiasiavaltuutettu oli onnellinen, kun biologisen kellon tikitys sai " tar- vittua "hoitoa".
"Sielunhoitoa" lapsen adoptoinnin, tai hedelmöityshoidon avulla ovat saaneet myös muutkin "eliittiryhmään kuuluvat".- Kuka milläkin tavalla.
http://www.apu.fi/ihmiset/article126769-1.html
--- - ei enää vanhapiika
Biloginen kello? kirjoitti:
Kuulin Jyväskylässä "kylämuijilta", että Lapsiasiavaltuutettu olisi saanut kaksoset tuttavaperheen miehen kanssa.

---Tämä antaa toivoa että hänen suhtautumisensa myös muihin bioperheisiin muuttuisi kenties tämän myötä..
- Hakuammuntaa.
Kunhan mietin kirjoitti:
Sitra näyttäisi olevan monella tapaa keskeisenä tässä aiheessa, Sitra on muuten myös PeLa ry:n yhteistyökumppani.
tässä Sitra lyhyesti:
* Perustettu vuonna 1967
* Eduskunnan alainen rahasto
* Riippumaton
* Tehtävät määritelty laissa
* Toiminta rahoitetaan peruspääoman ja yritysrahoituksen tuotoilla
* Noin 100 työntekijää
* Systeemisten muutosten mahdollistaja - näkijä ja tekijäEi tuo Wikipedia ole ainoa tietolähde, josta voi etsiä tietoa.
Kun Googlettaa, niin kannatta aina katsoa löytyykö haulla linkki Hikipediaan.
http://hiki.pedia.ws/wiki/Tarja_Halonen
---- - voisko joku painua h
Biloginen kello? kirjoitti:
Kuulin Jyväskylässä "kylämuijilta", että Lapsiasiavaltuutettu olisi saanut kaksoset tuttavaperheen miehen kanssa.
Se liitto kylämuijien kertoman kariutui kuulemma siihen, mutta lapsiasiavaltuutettu oli onnellinen, kun biologisen kellon tikitys sai " tar- vittua "hoitoa".
"Sielunhoitoa" lapsen adoptoinnin, tai hedelmöityshoidon avulla ovat saaneet myös muutkin "eliittiryhmään kuuluvat".- Kuka milläkin tavalla.
http://www.apu.fi/ihmiset/article126769-1.html
---...........
- Hikipedia
Hakuammuntaa. kirjoitti:
Ei tuo Wikipedia ole ainoa tietolähde, josta voi etsiä tietoa.
Kun Googlettaa, niin kannatta aina katsoa löytyykö haulla linkki Hikipediaan.
http://hiki.pedia.ws/wiki/Tarja_Halonen
----Tuosta saikin monta ideaa..
- Quo vadis ?
Hakuammuntaa. kirjoitti:
Ei tuo Wikipedia ole ainoa tietolähde, josta voi etsiä tietoa.
Kun Googlettaa, niin kannatta aina katsoa löytyykö haulla linkki Hikipediaan.
http://hiki.pedia.ws/wiki/Tarja_Halonen
----HHeitin verkkoni Googe mereen ja saalis oli mielestäni ihan siedettävä.
Kelan toisen vääryyskirjan ilmestyttyä, jotkut tiedotusvälineet uutisoiva "Rikolliskopla hyvinvointivaltion huipulla. Kuntapäättäjiä vaaditaan tilille sosiaalitoimen epäkohdista".
"Jostain syystä" nämä "rasistiset kannaotot" poistettiin julkisuudesta, kuten myös paljon muutakin aieneistoa "hulluitlta vuosilta 2003-2007".
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2010/01/eduskunnan_sitra_tekee_terveydesta_bisnesta_1406931.html
--- - Hikipediaan, joo
Hikipedia kirjoitti:
Tuosta saikin monta ideaa..
Hikipediaan pitäisi käynnistää artikkeli myös lastensuojelusta. Sitä voidaan aina täydentää ja muokata, tarpeen ja kehityksen mukaan.
- Haluan näkemyksiä
Quo vadis ? kirjoitti:
HHeitin verkkoni Googe mereen ja saalis oli mielestäni ihan siedettävä.
Kelan toisen vääryyskirjan ilmestyttyä, jotkut tiedotusvälineet uutisoiva "Rikolliskopla hyvinvointivaltion huipulla. Kuntapäättäjiä vaaditaan tilille sosiaalitoimen epäkohdista".
"Jostain syystä" nämä "rasistiset kannaotot" poistettiin julkisuudesta, kuten myös paljon muutakin aieneistoa "hulluitlta vuosilta 2003-2007".
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2010/01/eduskunnan_sitra_tekee_terveydesta_bisnesta_1406931.html
---Googlen tarjoama saalis on toki suorastaan ehtymätön, mutta saaliskalat pitäisi osata tunnistaa ja käsitellä ne lajin vaatimalla tavalla, jotta kelpaavat syötäväksi. Kaloja ei kannata vain räiskiä tänne, niille pitää keksiä myös käyttöä.
Googlailu sinänsä ei vielä ole mikään taito. Mutta vaatii osaamista ja näkemystä, että osaa kytkeä asiat oikeisiin yhteyksiin. Jos kirjoittaja vain heittelee saaliskalojaan laiturille, niitä eivät nälkäiset tajua käydä noutamassa. Kalat pitää osata myydä torilla. Se tarkoittaa, että on osattava ihan itse kirjoittajana perustellakin. Se vaiva pitää nähdä.
Muuten keskustelu on levotonta räiskimistä.
Haluan näkemyksiä. - Kunhan mietin
Haluan näkemyksiä kirjoitti:
Googlen tarjoama saalis on toki suorastaan ehtymätön, mutta saaliskalat pitäisi osata tunnistaa ja käsitellä ne lajin vaatimalla tavalla, jotta kelpaavat syötäväksi. Kaloja ei kannata vain räiskiä tänne, niille pitää keksiä myös käyttöä.
Googlailu sinänsä ei vielä ole mikään taito. Mutta vaatii osaamista ja näkemystä, että osaa kytkeä asiat oikeisiin yhteyksiin. Jos kirjoittaja vain heittelee saaliskalojaan laiturille, niitä eivät nälkäiset tajua käydä noutamassa. Kalat pitää osata myydä torilla. Se tarkoittaa, että on osattava ihan itse kirjoittajana perustellakin. Se vaiva pitää nähdä.
Muuten keskustelu on levotonta räiskimistä.
Haluan näkemyksiä.Ok. kiitos vinkeistä, palaan asiaan kun koko aineisto on valmista.
- kepuli pettää
kunhan mietin kirjoitti:
Olen myös kuullut että tämä nykyinen huostaanottobisnes sai alkunsa 1970 luvun alulla, alkuunpanijana tuolloin vaikuttaneet KEPU:laiset, pitääkö paikkansa? Tietääkö/muistaako joku niitä keskeisiä nimiä? Miten tämä kaikki sai alkunsa?
Ihan mielenkiintoinen keskustelu iltalehden keskustelufoorumilla:
http://portti.iltalehti.fi/keskustelu//showthread.php?t=379159
- Vähän tarkennusta
Otsikossa on myös se pointti että huostaanottoja tapahtuu suhteessa paljon ns. KEPU kunnissa ja KEPU kunnissahan on paljon maanomistajia. Nämä puoskarit ovat huomanneet että valtion on kohta supistettava rahoitustaan koska Suomi velkaantuu ennätyskovaa vauhtia. PeLa ry & kumppanit ja sosiaalikonesito ajavat voimakkaasti tätä eduvalvojahanketta ja näyttäisikin siltä, että tulevaisuudessa tämän hulluuden maksajia ovat huostaanotettu lapsi ja hänen sukulaiset, näin on jopa kuullut jo käyneen. Idea on se että lapsi menettää perintönsä näille puoskareille ja joutuu mahdollisesti jopa velkakieteeseen. Tässä on keskeisessä asemassa Sitra, missä on ulkomaisia sijoittajia mukana, RAY toimii rahoittajana PeLa ry:lle ja kumppaneille, kaikki ohjaus tapahtuu Sitran kautta. Tämä sitra on hyvin mielenkiintoinen kokonaisuus. KEPUhan on toisaalta hyvinkin perinteinen puolue, ei KEPU ole yksin syypää tähän. Onko tässä sittenkin ideologisena vaikuttimena SDP ja Tarja Halosen ihanne sosiaalivaltiosta? Olenko oikeilla jäljillä?
- puhtoiset vetemme
Myös tämä pohjavesien yksityistäminen on hyvin mielenkiintoisia hankkeita, tämä aihe saattaa sivuta myös tätä aihetta, sitrassa on myös ulkomaisia sijoittajia vaikuttajina.
tästä lisää googlettamalla ja esim:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8850302 - isien työt
puhtoiset vetemme kirjoitti:
Myös tämä pohjavesien yksityistäminen on hyvin mielenkiintoisia hankkeita, tämä aihe saattaa sivuta myös tätä aihetta, sitrassa on myös ulkomaisia sijoittajia vaikuttajina.
tästä lisää googlettamalla ja esim:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8850302Nykyinen Suomi on niin myyty sijoittajille että en ihmettelisi etteikö tällaistakin tapahtuisi
- yksvaan88
isien työt kirjoitti:
Nykyinen Suomi on niin myyty sijoittajille että en ihmettelisi etteikö tällaistakin tapahtuisi
jonka arvo noin 50mrd myytiin 200 miljoonalla (Pekkarinen, Häkämies).
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1086957
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t324148törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/333577Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu3911902- 321447
- 341418
Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi501246Anteeksi kulta
En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv121058Hajoaako persut kuten 2017?
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen1711016Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."
Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:11980