Onko narsisti parantumaton, voisiko joku katastrofi ehkä herättää hänet jotenkin näkemään tosiasata? Onko kenelläkään kokemusta tuollaisesta?
Voiko narsisti parantua?
Seijja.
13883
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Voi parantua :) Herääminen tapahtuu siinä vaiheessa kun joutuu nielemään itse samat 'lääkkeet', mitä on siihen mennessä syöttänyt toisille. Sen jälkeen voi olla hiukka hutera olo. Mutta oivaltavampi olo.
Narsisti ei ole sairas, joten ei voida puhua parantumisesta.
Vastaukset: Voi ja on.
Joku katastrofi voi JOTENKIN herättää häntä näkemään tosiasiat, ja voi joskus hyvin harvoin herättää jopa menemään hoitoon. Hoito on hyvin pitkäaikainen (muistelen jostain lukeneeni että 8-10 vuotta?), yleensä narsisti ei ole motivoitunut jatkamaan hoitoa muutamaa kertaa pidemmälle, yrittää manipuloida ja alistaa hoitohenkilökuntaa, jos ei tässä onnistu, niin turhautuu ja suuttuu. Eli periaatteessa ei voi parantua juuri koskaan.
Tästä ollaan Henna juteltu aiemminkin, ja minä ainakin luotan lääkäri Jorma Tähkän tuloksiin ja näkemykseen.
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9192453/44907193
Mitäs tuo linkki suomi24:n keskusteluun todistaa? (No ainakin sen että hirveästi "kirjoittaja poistanut tämän viestin" viestejä, mikä on minusta täysin omituinen tapa toimia tällä palstalla.)
Jos todella olisi keksitty parannuskeino narsistiseen persoonallisuushäiriöön, niin uskoisin että sillä olisi uutisarvoa mutta enpä minä ainakaan ole huomannut tällaista asiaa.
Minulla ei ainakaan olisi mitään sitä vastaan jos 75 % narsisteista paranisi, on se sen verran vakava ja narsistin lähipiirissä olevia ihmisiä vammauttava asia. Luulisin myöskin että koska esim. narsistien puolisot ovat rakastuneita siihen narsistiin ja yleensä toivovat narsistin parantumista viimeiseen asti, niin jos näin olisi käynyt löytyisi tästä asiasta riemuitsevia kirjoituksia. Enpä ole nähnyt ainuttakaan.
Kun Jorma Tähkä puhuu paranemismahdollisuuksista, niin tarkoittaako hän NARSISTISESTA persoonallisuushäiriöstä parantumista vai persoonallisuushäiriöistä yleensä, esim epävakaasta persoonallisuushäiriöstä?
Tän linkin laittoi ilkikurimus, ja on täyttä asiaa.
http://www.mielenterveys-taimi.fi/mielekas/2004_4/12.htm
Häiriöt on parannettavissa.
"Jorma Tähkän käsityksen mukaan epävakaista potilaista enemmistö eikä vain puolet olisi parannettavissa, jos hoitoon olisi mahdollista panostaa enemmän."
EPÄVAKAISTA, ei narsistisista, on eri asia.
"– Sama pätee luultavasti moniin muihin persoonallisuushäiriöihin, hän lisää."
Vain Jorma Tähkän OLETTAMUS, JOS hoitoon olisi mahdollista panostaa enemmän. Persoonallisuushäiriöitä monenlaisia, MIHIN MONIIN MUIHIN, myös NARSISTISEEN?
on yleisin persoonallisuushäiriö ja kuuluu samaan ryhmääa7n narsistisen kanssa. Sinä et erota narsistia epävakaasta. Et tosiaan erota.
Tuon julkaisun jälkeen on Tähkäkin tehnyt paljon lisätyötä ja tutkimusta.
Miten noin yleensä ottaen mielestäsi on, jos potilaista paranee VAIN puolet, onko mielekkäämpää antaa 100 % sairastaa?
Kuuluuko epävakaa parannettaviin persoonallisuushäiriöihin? (Tähkän mielestä) Onko se parannettavissa oleva narsistinen häiriö,vai onko kyseessä vain koko elämän kestävä oireen mukainen terapiahoito?
ei ole etukäteen päätettävissä. Joillakin juttu kestää elämän. Joillakin ei.
En ole asiantuntija, mutta näin maallikon näkökulmasta katsoen narsistin paranemisennusteelle en näkisi kovinkaan optimistisia ennusteita.
Täytyy jotakin sellaista tapahtua, että narsisti joutuu elämässään seinää vasten ja en ole keklsinyt mikä se olisi.
Jos narsisti tulee uskoon niin hän uskoa keppihevosenaan käyttäen alistaisi vääräuskoisia.
Jos narsisti joutuisi pyörätuoliin niin hän pyörätuoliin kytkettynä kurmuuttaisi avustajiansa ja hoitajiansa.
Jos vaikka menettää omaisensa (kuolema) niin ei sekään paatunutta narsistia nöyryytä vaan päinvastoin hän vaatii kaikilta lähellä oleviltaan myötäsuremista.
En ole kylmä enkä kyyninen ja osan ottaa osaa silloin kun joku ihminen menettää läheisen ja rakkaan ihmisen, mutta en jaksa olla olla myötäsurija silloin jos mulla ei ole kuolemantapauksia sattunut lähipiirissä.
Mulla on kokemusta 20v. ystävyys perusnarsun kanssa ja hänelle sattui lyhyessä ajassa todella traumaattisia ja ikäviä asioita. Meillä oli ollut paussi ystävyydessä, en jaksanut kyykytystä ja loukkaamista ja mahtailua.
Kun hänelle sattui ikäviä asioita niin tottakai tunsin myötätuntoa ja naivisti luulin, että vastoinkäymiset ja menetykset olisivat häntä kasvattaneet.
Mutta mitä vielä, nyt oli meillä kääntyneet asiat niin, että hän joutui työttömäksi ja mä sen sijaan työllistyin ja onnistuin saamaan töitä missä oli kilpailukykyinen palkka ja elämäni rupesi ihmeenkaupalla järjestymään kaikin puolin.
Nytpä rouvalla kateus kaiken surun keskellä nosti päätään ja sain kuulla jatkuvaa nalkutusta ja muistutusta siitä, että mitä minä tekisin jos lapseni kuolisi tai joutuisin työttömäksi.
Kun väsyin siihen tulevaisuuden uhkien maalailuun niin sanoin hänelle, että jokainen kuolee aikanaan ja enkö nyt saa nauttia elämästä kun on synkän vaiheen jälkeen elämä paremmassa reilassa.Mutta hän näki, että mulle ei mikään hyvä kuuluisi silloin kun hänellä ei mennyt hyvin.
kokemukseni perusteella näen, että narsisti on parantumaton ei narsua mikään pistä nöyräksi.
Käsitykseni on, että vaikeasti todella luonnehäiriöinen ei missään elämäntilanteessaan kykene tunteisiin, koska hän on niin "sairas", että hänellä ei kertakaikkiaan ole tunteita. Hän elää elämäänsä kaikkivoipaisuuden vaatimuksissaan ja näyttelee tunteitakin tarpeenvaatiessa. Hän ei kertakaikkiaan elä inhimillistä elämää, vaan on täysin kyvytön tunteisiin. Ei sellaisen ihmisen kanssa kannata yrittää yhteiseloa.
Aivan toinen asia sitten on näissä narsismikeskusteluissa, että me ihmiset liian helposti leimaamme lähimmäisiämme narsisteiksi. Totta mooses meissä jokaisessa suurennuslasilla katsottaessa on ns. narsistisia piirteitä tiukanpaikantullen. Se ei kuitenkaan oikeuta meitä leimaamaan narsisteiksi jokaista ihmistä, joiden kanssa emme tule toimeen. Henkilökemiat eivät aina toimi ja väärinymmärrykset ovat normaali osa arkielämäämme. Lopulta auttamattoman toivottomia narsisteja on lopulta keskuudessamme hyvin vähän. Ymmätämättömyyttä ja vajavaista kommunikaation kohtaamattomuutta sitäkin enemmän. Kuinkas se juttu menikään vanhasta intiaanista; Älä koskaan kadehdi toista ihmistä, ennekuin olet kulkenut viikon hänen mokkasiineissään.
Meidän jokaisen ainoa elämänehto on, että olisimme itse joskus niin ehjiä, että hyväksyisimme omat puutteemme ja vajavaisuutemme. Ei meillä kenelläkään rehellisesti peiliinkatsoassamme ole kovin puhtaita jauhoja pussissamme. Miksi odottaisimme muilta sellaista, mitä ei ole itsellämmekään.
Olen kanssasi samaa mieltä. Nämä on niin monisäikeisiä asioita lopulta kun lähtee purkamaan jotakin.Selviä tunnusmerkkejä löytyy niin monista.