aallot

Näin unta että tuli varoitus suurista aalloista ja päätin mennä uimaan niihin. Uin aalloissa kunnes niistä tuli niin suuret että ne olivat vaarrallisia. Ehdin juuri ja juuri pois alta ennenkuin suuri aalto osui minuun.

Olen myös nähnyt unta tytöstä joka surffailee jättimäisen isolla aallolla. Aalto on korkeampi kuin mitkään kerrostalot. Kaupunki on täyttynyt vedellä ja aurinko paistaa. Kaikki muut ihmiset ovat kerrostalojen päällä tai uivat alhaalla vedessä. Lopulta aalto loppuu ja tytölle tulee suuri pudotus alhaalle veteen. Uni loppuu pudotukseen, mutta sellaisen kuvan olen saanut että pudotuksessa ei käy hyvin. Tyttö myös tiesi koko ajan että pudotus oli tulossa

Molempia aalto unia olen aika paljon nähnyt. Toivoisin kovasti saavani selityksen
1244
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Sinulla on vahvoja tunteita jonkin asian takia. Ehkä otat riskejä rakkauselämässäsi. Esim. olet uskoton (arvaus). Tiedät, että teet väa¨rin, mutta kuitenkin teet sen. Varo aaltoja:-)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


minna990 kirjoitti:

Näin unta että tuli varoitus suurista aalloista ja päätin mennä uimaan niihin. Uin aalloissa kunnes niistä tuli niin suuret että ne olivat vaarrallisia. Ehdin juuri ja juuri pois alta ennenkuin suuri aalto osui minuun.

Olen myös nähnyt unta tytöstä joka surffailee jättimäisen isolla aallolla. Aalto on korkeampi kuin mitkään kerrostalot. Kaupunki on täyttynyt vedellä ja aurinko paistaa. Kaikki muut ihmiset ovat kerrostalojen päällä tai uivat alhaalla vedessä. Lopulta aalto loppuu ja tytölle tulee suuri pudotus alhaalle veteen. Uni loppuu pudotukseen, mutta sellaisen kuvan olen saanut että pudotuksessa ei käy hyvin. Tyttö myös tiesi koko ajan että pudotus oli tulossa

Molempia aalto unia olen aika paljon nähnyt. Toivoisin kovasti saavani selityksen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu