Ihanaa päästä palstalle:D Vieraiden tulva oli keskittynyt

sinisirkku-

tähän viikonloppuun! Viimeiset lähtivät hetki sitten. Oon seurustellut niin, että levolta tuntua saada istahtaa koneen ääreen omassa rauhassa.

Nyt kyllä huomaan, että on syntynyt riippuvuus tähäkin, ihan oli ikävä saada nähdä, mitä saitilla tapahtuu:D
Yhtään en ehtinyt aamullakaan lukea, vaikka kirjauduin, kun ensimmäiset tulivat jo aamupäivällä.

Hauskaahan tuo toki on ollut, mutta ah' niin työlästä:DDD pakko todeta nyt kun jo väsymys painaa, sain tiskikoneen täytettyä, ja loput suorittua, enkä mitään kaipaa hommia enään. Huomen aamulla on lähdettävä Kesäheinään syyshommiin, joten sekin päivä menee työntouhussa. Ehkä sen jälkeen onkin tasaisempaa, mitä nyt muotokuvan kanssa aikaa menee. Mutta sekin on mieluista ja koneeni on siinä vieressä, jolloin voin aina vilkaista siihenkin.

Ihan tuntuu kuin kotiin tulisi, omien rakkaiden ihmisten pariin, vilkkaan viikonlopun jälkeen! Leppoisaa iltaa teillekin

35

2926

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • *Kukkahame*

      Samaan suuntaan, tyttäreni oli joukkioineen tässä ja tanssitkin sitten katsottiin, mukavia nämä yllätys vierailut, vaikka olin kyllä jo viikolla odottanut heitä.
      Kyllä on pimeää, eipä taida kuukaan olla maailmaa valaisemassa, saattelin heidät ulos ja oikein jäin ihmettelemään kun ei nuo pihavalot oikein valaise, liekkö silmissäni vikaa.
      Taitaa uni tulla tämän puuhastelun jälkeen piankin.
      Hyvää Yötä, nukkukaa hyvin....

      • sinisirkku-

        myöhään:D---- On paljon aihetta kiitokseen. Vieläkin täytyy ihmetellä, kuinka hyvältä tuntuu istua tutulla paikallaan kirjoittamassa. Tästä on muodostunut mieluisa kommunikaation muoto, sen parin vuoden aikana kun olen täällä ollut.

        Alussa puolisoni kuoltua, oli tämä kuin oljenkorsi elämään. Ja niin paljon kuin sain tukea ja kanssaeläjiä, jotka olivat kokeneet saman menetyksen. Nyt on jo elämä voittanut, nautin yksinäisyyden tuomasta helppoudesta, minä joka varhain perustin perheen, olen aina ollut remmissä niin ruuanlaiton kuin muun huolehtimisen kanssa.

        Nyt voin tehdä niinkuin parhaaksi näen, syödä kun on nälkä, nukkua kun nukuttaa/ tai valvoa :DDDD Kiitos Luojalleni tästäkin ajasta elämässäni.

      • KÄVITHÄN sinä
        sinisirkku- kirjoitti:

        kyselemässä kuka vakikirjoittaja puuttuu,
        ja ihmettelemässä palsta huonoa tasoa.

      • sinisirkku-
        KÄVITHÄN sinä kirjoitti:

        kyselemässä kuka vakikirjoittaja puuttuu,
        ja ihmettelemässä palsta huonoa tasoa.

        Luuloja on aina näemmä, en ole edes huomanut mitään huonoa tasoa! En kylläkään ole jaksanut lukea kaikkea,

        nyt on hellitettävä, että jaksaa taas huomenna touhuta!---- Hyvää ja rauhallista yötä!

    • jallu ^

      Tuli tuossa aloituksessa mainituksi Kesäheinä.

      Sen toimikausi on vain kovin lyhyt, taitaa olla vain parisen kuukautta. Tunnus kuitenkin on ollut näkyvissä talvenkin ja se tuo ohi mentäessä mieleen kesän ja auringon.

      (Onhan kyseessä siis muuan ravitsemuspaikka??? Paikkakunta jääköön maintsematta. )

      • Korvatulpat

        Mökkikylä Seutulan lentokentän kupeessa. Karmea lentokoneiden melu yötä päivää. Ei todellakaan valkoisen ihmisen paikka.

      • sinisirkku-
        Korvatulpat kirjoitti:

        Mökkikylä Seutulan lentokentän kupeessa. Karmea lentokoneiden melu yötä päivää. Ei todellakaan valkoisen ihmisen paikka.

        On tainut mennä muutama vuosi sitten kun olet käynyt? Lentoreitit eivät kulje Kesäheinän yli enää aikoihin.

        Melu ei ole sen suurempi kuin Vantaalla yleensäkään. moikka...

      • tai myöhemmin
        sinisirkku- kirjoitti:

        On tainut mennä muutama vuosi sitten kun olet käynyt? Lentoreitit eivät kulje Kesäheinän yli enää aikoihin.

        Melu ei ole sen suurempi kuin Vantaalla yleensäkään. moikka...

        on kuulo tietysti mennyt kaikilta siellä enempi aikaansa viettäviltä oleksijoilta.

      • 70+Vantaalainen
        sinisirkku- kirjoitti:

        On tainut mennä muutama vuosi sitten kun olet käynyt? Lentoreitit eivät kulje Kesäheinän yli enää aikoihin.

        Melu ei ole sen suurempi kuin Vantaalla yleensäkään. moikka...

        Vantaalla on tavallaan kaksi Seutulaa, on Seutulan kylä ja lentokenttä, kaksi eri asiaa.

      • rasittaa sydäntä
        70+Vantaalainen kirjoitti:

        Vantaalla on tavallaan kaksi Seutulaa, on Seutulan kylä ja lentokenttä, kaksi eri asiaa.

        "Asuminen lentomelualueella rasittaa sydäntä, osoittaa tuore sveitsiläinen tutkimus.

        Tutkijoiden mukaan kuoleminen sydänkohtaukseen on todennäköisempää, jos ihminen altistuu säännöllisesti lentomelulle. "Vaikutus oli erityisen selvä niillä henkilöillä, jotka altistuivat todella voimakkaalle äänelle, ja vaihteli sen mukaan, kuinka kauan nämä henkilöt olivat asuneet meluisalla paikalla", kertoi Bernin yliopiston tutkija Matthias Egger uutistoimisto Reutersille.

        Tutkimuksen kohteena oli 4,6 miljoonaa sveitsiläistä aikuista. 5 532 tutkituista kuoli sydänkohtaukseen vuosien 2000 ja 2005 välillä. Tutkimusryhmä selvitti heidän asuntojensa etäisyyden lentokentistä ja valtateistä sekä tutki lähiympäristön pienhiukkaspitoisuudet.

        Ryhmän mukaan sekä lentomelun määrä että kesto vaikuttivat hengenvaarallisen sydänkohtauksen riskiin. Henkilöillä, jotka altistuivat päivittäin vähintään 60 desibelin metelille, oli 30 prosenttia suurempi riski kuolla sydänkohtaukseen kuin niillä, jotka altistuivat alle 45 desibelin melulle. Jos voimakas meteli jatkui yli 15 vuotta, riski kasvoi 50-prosenttiseksi."

      • en usko kaikkea
        rasittaa sydäntä kirjoitti:

        Voi olla tottakin.
        Kyllä melua ja ääntä on ympäriinsä niin ettei oikein enää huomaa sitä, se vaan kuuluu asiaan.
        Koneet nousevat ja laskevatkin suurien liikenneväylien suuntaisesti, jos ei ihan niin ainakin on yritystä.

        Voikin on tutkimusten mukaan myrkyllistä jos margariinin valmistaja teettää otoksen.

      • jjoutava
        en usko kaikkea kirjoitti:

        miten viihdyt mökillä kysyvät jotkut. Lento käytävä kulkee mökin ylitse mutta koneet on jo niin korkealla ettei ääni paljon kuulu. Muutenkin kun kaupungit ovat kaukana niin sen rauhallisempi seudulla on elämän tahti ja viihtyminen pitää suhteuttaa muihin etuihin. Läppäriäkään en viitsi kuljetella mukanani, viihtyisinkö sen ansiosta siellä paremmin? yksi viikko on minulle sopiva aika siellä oleskeluun. Tämmöistä on nyt, saa nähä miten on huomenna. Tätä päivää elellään eikä läheskään täysillä.

      • susmorsiin
        rasittaa sydäntä kirjoitti:

        "Asuminen lentomelualueella rasittaa sydäntä, osoittaa tuore sveitsiläinen tutkimus.

        Tutkijoiden mukaan kuoleminen sydänkohtaukseen on todennäköisempää, jos ihminen altistuu säännöllisesti lentomelulle. "Vaikutus oli erityisen selvä niillä henkilöillä, jotka altistuivat todella voimakkaalle äänelle, ja vaihteli sen mukaan, kuinka kauan nämä henkilöt olivat asuneet meluisalla paikalla", kertoi Bernin yliopiston tutkija Matthias Egger uutistoimisto Reutersille.

        Tutkimuksen kohteena oli 4,6 miljoonaa sveitsiläistä aikuista. 5 532 tutkituista kuoli sydänkohtaukseen vuosien 2000 ja 2005 välillä. Tutkimusryhmä selvitti heidän asuntojensa etäisyyden lentokentistä ja valtateistä sekä tutki lähiympäristön pienhiukkaspitoisuudet.

        Ryhmän mukaan sekä lentomelun määrä että kesto vaikuttivat hengenvaarallisen sydänkohtauksen riskiin. Henkilöillä, jotka altistuivat päivittäin vähintään 60 desibelin metelille, oli 30 prosenttia suurempi riski kuolla sydänkohtaukseen kuin niillä, jotka altistuivat alle 45 desibelin melulle. Jos voimakas meteli jatkui yli 15 vuotta, riski kasvoi 50-prosenttiseksi."

        pitänee vastata, vaikkei oikein kerkiiskään.
        Ovatkohan tällaiset jopa lentomelulle altistuvat erityisen stressiherkkiä muutenkin. Onhan sekä hyvää, tarvittavaa stressiä että vahingoittavaa stressiä. Itse kun kuulun niihin, jotka tarvitsevat annoksensa stressiä päivittäin, leppoisasti hiljaisuudessa oleskelu vasta tuottaakin stressiä. No, tietysti poikkeustilanteitakin on.Mitenhän reagoivat lentokenttätyöntekijät sitten.
        Minulle taas tuottaa erityistä mielihyvää tämä hornettien pauhinakin, ylilentoa saisi olla ihan päivittäin. Ja erilaiset konfliktitilanteet kuuluvat minulla elämän suht. tasapainon säilyttämiseen, ja sellaisiinhan minulla on tapana jostain syystä useinkin joutua.
        Hyvää päivänjatkoa, hiljaisuudessa taikka epähiljaisuudessa1

      • j o t k a
        susmorsiin kirjoitti:

        sota tekisi onnelliseksi.

        Itse päinvastoin kärsisin tosi paljon.

      • jjoutava
        j o t k a kirjoitti:

        sota tekisi onnelliseksi.

        Itse päinvastoin kärsisin tosi paljon.

        upseerit eivät pahimmassa tapauksessa saisi sotaa syttymään lainkaan, sen vuoksi syvällisesti ajattelevia upseereita on vain vähän, sanoi Aapeli vainaakin aikoinaan.
        Kenellekään henkilökohtaista tämäkään viisastelu ei tarkoita.
        Asioilla vain on taipumus paisua yli äyräiden ja joitakin ihmisiä häiritsee melu jota toinen ei huomaakaan.

      • Kesäheinäkö

        Sehän on siirtolapuutarha, pieniä koppeja pienellä maapläntillä kuraojan varrella. Uintikiellossakin se vantaa on. Turhaan olette kateellisia.

      • 11+10
        Kesäheinäkö kirjoitti:

        Sehän on siirtolapuutarha, pieniä koppeja pienellä maapläntillä kuraojan varrella. Uintikiellossakin se vantaa on. Turhaan olette kateellisia.

        mutta mukavaa porukkaa siellä.

      • sinisirkku-
        Kesäheinäkö kirjoitti:

        Sehän on siirtolapuutarha, pieniä koppeja pienellä maapläntillä kuraojan varrella. Uintikiellossakin se vantaa on. Turhaan olette kateellisia.

        laittaa paikat kuntoon. Vantaalla on myöskin siirtolapuutarha, mutta Kesäheinä on Kiinteistö oy, mökin alakerta on 30 neliötä ja yläkerta 20. Tontti on 400 neliötä, joka on aivan riittävä puutarhapalstaksi.

        Olen viihtynyt hyvin toistakymmentä vuotta, ihmiset on tulleet niin tutuiksi lähinaapurit. Nyt pienet nokoset raittiinilman uupumukselle:D

        Nykyiset pientalo tontit ovat 400m2, ja siihen rakennetaan ympärivuotiseen asumiseen talo.
        Poikani asuu Vantaalla jossa lähellä tuon kokoisia tontteja.
        Siinä kun on pieni kesäasunto ja ympäristö on sitten kauniisti hyöty- ja kukkakasveja, niin minusta ne ovat tosikauniita, kesäasuntoja.
        Niitä pieniä siirtolapuutarha-asunto alueita on paljon Hgin alueella,

      • aika isoja
        *Kukkahame* kirjoitti:

        siirtolapuutarha alueita on Helsingissä. Useita satoja pikku mökkejä / alue.

    • olisit hoputtanut

      niitä lähtemään, mokomat vievät aikaasi roikkua koneella. Kyllä se sukurakkaus on pientä tähän ihanaan nettikansaan verrattuna. Suku kun tietää asiat, ei voi leuhkia ja satuilla heille. Istukoon seuraavan kerran telkkarin ääressä keskenään , anna sipsipussi kouraan. Saat olla ihan rauhassa täällä.

      • sinisirkku-

        Vettä sataa koleassa aamussa kun haen lehden postilaatikosta. Hui, kuinka pimeää ja koleaa! Mutta sisälle kun pääsen tulvahtaa hyvä kahvin tuoksu nenääni jo eteisessä:)

        Istun aamukahvilla, sytytän kynttilän pöydälle, ja aamuhämärässä koen lämmön ja kodikkuden. Kiitollisuus täyttää mieleni, elävä tuli luo lämpöä ja väreilyä ympärilleen. On tämä kanava, jossa voi kirjoittaa ajatuksiaan, eikä tunnu yksinäiseltä silloin.

        Ei tarvitse lähteä minnekkään, saa viettää aamua ihan kiireettömästi.

        Muistan uneni, johon heräsin-----se sytytti taas tähdet loistamaan....

      • omahyväinen

        Kun itsensä kanssa juttelee, saa aina haluamiaan vastauksia.
        Se on nyt todistettu.
        Aamen.

      • mites sie?
        omahyväinen kirjoitti:

        Kun itsensä kanssa juttelee, saa aina haluamiaan vastauksia.
        Se on nyt todistettu.
        Aamen.

        Nätistihää tuossa jutteli. Yksinäinenkin taitaa joskus olla, ei se minua häirihe,,,, aamenta vaan

      • *Kukkahame*
        sinisirkku- kirjoitti:

        Vettä sataa koleassa aamussa kun haen lehden postilaatikosta. Hui, kuinka pimeää ja koleaa! Mutta sisälle kun pääsen tulvahtaa hyvä kahvin tuoksu nenääni jo eteisessä:)

        Istun aamukahvilla, sytytän kynttilän pöydälle, ja aamuhämärässä koen lämmön ja kodikkuden. Kiitollisuus täyttää mieleni, elävä tuli luo lämpöä ja väreilyä ympärilleen. On tämä kanava, jossa voi kirjoittaa ajatuksiaan, eikä tunnu yksinäiseltä silloin.

        Ei tarvitse lähteä minnekkään, saa viettää aamua ihan kiireettömästi.

        Muistan uneni, johon heräsin-----se sytytti taas tähdet loistamaan....

        Sataa täälläkin piti mennä tarkastamaan ulos kun luin kirjoituksesi, sitten on pitkälle pimeää kun paksut pilvet vie sen auringon tehon.

        Lokakuussa lotisee
        sataasataa ropisee
        kellastuu jo koivun lehti
        pimeäkin tulla ehti
        tuvan nurkkaan lämpimään
        kissa tuli kehräämään

        Tämä koulukirjassa ollut lokakuinen loru tuli mieleeni!

    • Kyllikki1

      Kun Kesäheinästä puhutaan, niin olisi mökki vuokrattavana sieltä ensi kesäksi.
      Mitähän siitä saisi vuokraa!

    • Jaa a, enpä ole kuullut, vaikka olihan siellä jotkut vuokrallakin.
      Kesäheinän etujahan on alueen hyvä maine,
      ja siisti hoidettu alue.
      Ehkä paikalliset voisivat arvioida, tai tietää jonkun vuokranneen,
      ainakin jokin nuori lapsiperhe asui useina kesinä siellä 1 alueella vuokralla, jolloin perheenisä kävi sieltä käsin töissä.
      Siinä mielessä nuo mökit ovatkin kysyttyjä:)

      Onnea yrityksellesi!

      ent.kesäheinäläinen.

      • mökkijeujeu

        Kymmenen vuoden kesäheinäläisenä uskallan kertoa, että kyllä lentokoneita välillä näkyy, mutta ääntä niistä ei kuulu.
        Faktaa: Kesäheinä on ryhmäpuutarhamökkialue eikä siirtolapuutarha. Kesäheinä on siis osakepohjainen, yksityisalue ja sinne on sivullisilta pääsy kielletty.
        Alue on turvallinen.
        Kaipaatpa seuraa, saat sitä, mutta jos haluat olla omissa oloissasi, se onnistuu, kunhan suljet suljet oman porttisi. Yksinkertaista ja nerokasta.
        Mökeissä on vähintään kaksi huonetta ja (avo)keittiö.
        Kesällä 2008 vietimme jussia ja kaikille (14) löytyi makuupaikka, siskonpeti-systeemillä. Hyvin nukuttiin.

    • Eilen lähti talvilomalaiset meiltäkin. Mukavaa oli, ehdin koneellekin kun kävivät laskettelemassa.
      Melkoista hässäkkää ruuanlaiton ja nukkumisjärjestelyjen kanssa lomalaisia oli viisi henkeä. Onneksi on iso asunto.

    • P. Veli

      Onhan oma elämyksensä tässäkin Tutustumisessa toiseen, sillä tavalla kuin vain koneella voi.. Ainakin tapaan, jolla hän ajatuksensa ja mielentilansa tuo kirjoitettuna tekstinä julki. Rivien välistä voi lukea sitten yhtä ja toista ja vaikkapa arvailla minkälaisesta ihmisestä on todellisuudessa kyse.
      Siinä sirtten jo mielikuvituskin alkaa laukata!

    • tahtoo samanlaisen

      Vantaan Kesäheinästä vielä: Meidän mökki 2/2014 -lehdessä on juttu yhden omistajan mökistä. Paljon valaisevia kuvia. Ei voi muuta sanoa kuin WAU!

    • Voi, pitää minunkin katsoa:) Niin paljon on hyviä muistoja, puutarhan ihanuudesta, saunailtojen rennosta oleilemisesta ja mukavien naapureiden kanssa juttelut. Kesäheinässä oli tuo vanhan hyvän ajan talkoohenki vielä olemassa, lähinaapurimme olikin pohjanmaalaisia työn oppineita jo nuorena, osaava ja monipuolinen ihminen:) Vieläkin kuuluu ystäväpiiriini vaimoineen. Kiitollinen elämälle olen vieläkin niistäkin yhteisistä vuosista, joita mieheni kanssa saimme siellä viettää.

    • Keidas kaupungissa

      Kesäheinän mökit ovat luksusta! Siellä on oma, ympärivuotinen talonmies, joka asustaa omakotitaloa sisäänkäynnin vieressä. Hän huolehti saunoista, vessoista ja yleisistä tiloista. Alue on yksityinen. Mökit ovat kuin pieniä omakotitaloja. Tämä alue on vertaansa vailla! Ja huom! mökit ovat tilavia, yhden tai kahden huoneen k pikkutaloja, röttelöitä Kesäheinästä ei löydy. Kesäheinän mökit ovat osakkeita, siksi lienevät hyväkuntoisia. Uima-allaskin löytyy... Joku tuossa mainitsi lentokentästä, lentomelu ei kuulu Kesäheinään.

    • Kesänviettoa lähellä

      Harkitsen mökin ostoa Kesäheinästä. Kertokaa minulle kesäheinäläiset:

      1) Minkä kokoinen uima-allas on ja onko se käytettävissä koko vuorokauden?
      2) Saako tontin ympärille rakentaa aidan, esim. puutarhaverkosta, ja onko jotain rajoituksia sen suhteen, kuinka korkea aita saa olla?
      3) Pääseekö mökille talviaikana ja saako siellä asua silloin?
      4) Peritäänkö hoitovastike 80 e / neliö koko vuoden?
      5) Nouseeko hoitovastike joka vuosi ja mitä luokkaa korotukset ovat olleet?

      • Keidas kaupungissa_2

        Suunnitteilla on hankkia ensi kesäksi 6x10 metrin allas, sitä voi toki käyttää milloin haluaa (ulkosuihkun jälkeen). Saunat lämpiävät joka ma, ke, pe ja la. Niistä ei peritä lisämaksua (paitsi perhesaunoista, 2 kpl, 10€/kk).Tonttien ympäri saa laittaa verkkoaidan, ja istutettu aita on jokaisen tontin ympäri. Kuka haluaa mitäkin: löytyy eri lajin angervoja, aroniaa, orapihlajaakin, joka nyttemmin on luokiteltu ongelmajätteeksi, kun ne pahuksen piikit eivät maadu.
        Talvellakin voi olla, mutta kirjoilla pitää olla muualla. 80€ joka kk. Tämä summa on ollut jo jonkin vuoden. Mitään suuria yllätyksiä ei tapahdu. Yhtiökokous pidetään kaksi kertaa vuodessa. Hallitus on toimiva. En osaa sanoa mitään negatiivista tästä alueesta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Upea peppuisella naisella

      Upea peppuisella naisella on upea peppu.
      Ikävä
      100
      6544
    2. Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta

      Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t
      Tornio ja Haaparanta
      31
      3910
    3. törniöläiset kaaharit haaparannassa

      isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/
      Tornio ja Haaparanta
      30
      3335
    4. Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!

      https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu
      Maailman menoa
      382
      1794
    5. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      33
      1418
    6. Upea peppuisella miehellä

      Upea peppuisella miehellä on upea peppu.
      Ikävä
      27
      1350
    7. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      47
      1073
    8. Anteeksi kulta

      En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv
      Ikävä
      11
      986
    9. Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."

      Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:
      Tv-sarjat
      11
      920
    10. Tykkään susta todella

      Paljon. Olet ihana ❤️
      Ikävä
      42
      889
    Aihe