Avuton henkilökohtainen avustaja

Henkilökohtainenorja

Aloin opiskelun ohella avustamaan pyörätuolipotilasta.Kaupassakäyntiä,siivoomista jne.Kerroin, että opiskelen ja voin tehdä työtä ennen ja jälkeen tuntien ja viikonloppuisin.Työsopimuksessa lukee että työaika sovitaan yhteisesti.

Kaikki sujui pitkään sujuvasti ja joustavasti.Avustettava alkoi kuitenkin kysellä, voisinko tehdä lisäksi sitä ja tätä.Minulle sopi kyllä. Mutta sitten hän ei enää kysellyt eikä sovittu yhdessä vaan hän alkoi vaatimaan ja syyllistämään tulemaan töihin kesken koulun ja lähtemään avustamaan matkoille muutamaksi päiväksi.Suostui vaatimuksiin koska tavallaan pystyin olemaan joskus tunnilta pois.Mutta yhdestä pidemmästä keikasta kieltäydyin asiallisesti niin jo alkoi syyllistäminen ja vaatiminen.

En halua draamaa,mutta kun avustettava ei kuuntele minua.Hän ei ymmärrä kieltävää vastausta. En haluaisi lopettaa pitkää työsuhdetta,mutta kun en saa pidettyä puoliani ilman riitaa.En tiedä kenelle voisin puhua,koska hän on työnantajani,ei ole mulle kerrottu kenestäkään muusta yhteyshenkilöstä jos sellasta olis.Haluaisin tietää mihin mun kuuluu suostua ja mihin ei.Olisi myös helpompi kieltäytyä jos voisi vedota johonkin. Avustettava on jotenki tehny musta sen "kaverin".Matkoillaki se pyytää multa kolikoita jos sil ei oo.Oon opiskelija,et ei oo kivaa maksaa työssäkäyvän ostoksia.En ees matkoilla tajuu mitä mun pitää maksas ite ja mitä ei.Ku nä matkat ei kuulu työsopimukseen ni en voi merkata niit tunteihin kokonaan tai tulee liikaa mut avustettava antaa ihan naurettavan vähän korvausta.Se kai aattelee et oon matkalla ruokapalkalla.

Osaisko kukaan antaa neuvoja asialliseen kieltäytymiseen? Ja miten työskennellä ihmisen kanssa joka heittäytyy marttyyriksi kieltäytymisen jälkeen?

9

970

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ta

      Mielestäni sinun pitäisi pyrkiä siihen, että tuo työaika määriteltäisiin työsopimuksessa tarkemmin, onko kyse esimerkiksi iltatyöstä ja mikä on työtuntien määrä viikossa. Jos työhön kuuluu matkustamista siitä olisi hyvä mainita sopimuksessa. Kunnollisella työsopimuksella turvaat itsellesi mahdollisuuden kieltäytyä asiallisesti.

      Jos et saa matkojen ajalta päivärahaa työnantajan puolelta on kohtuullista maksaa matkojen ohella ruoka ja majoitus ja muut mahdolliset kulut, esim. pääsyliput

      • Henkilökohtainenorja

        Kiitos :)

        Työsopimuksessa sanotaan et on osa-aikatyö,max 40 tuntii kuussa.Työkuvana kotityöt,ei puhuta matkoista.Kun suostuin kerran viikon matkalle ni tulihan siitä reippaasti yli 40 tuntia.Hän käskee laittamaan tunnit niin ettei ylity ja antaa mulle 50 euroo.Se on musta aika vähän siitä et oon 24/7 käytettävissä,ulkomailla ja pois koulusta.Siksi haluaisin kieltäytyä matkoista kun ne on silkkaa hyväntekeväisyyttä ja vuokra pitää kuitenki maksaa ja koulut käydä. :(

      • ääääääääääääääääääää
        Henkilökohtainenorja kirjoitti:

        ei sun tarvi lähtee reissuun palvelijaksi. Sanot, että sulla on omakin elämä ja koulu.

      • ta
        Henkilökohtainenorja kirjoitti:

        Kiitos :)

        Työsopimuksessa sanotaan et on osa-aikatyö,max 40 tuntii kuussa.Työkuvana kotityöt,ei puhuta matkoista.Kun suostuin kerran viikon matkalle ni tulihan siitä reippaasti yli 40 tuntia.Hän käskee laittamaan tunnit niin ettei ylity ja antaa mulle 50 euroo.Se on musta aika vähän siitä et oon 24/7 käytettävissä,ulkomailla ja pois koulusta.Siksi haluaisin kieltäytyä matkoista kun ne on silkkaa hyväntekeväisyyttä ja vuokra pitää kuitenki maksaa ja koulut käydä. :(

        Kuten itsekin olet ymmärtänyt työsuhteesi on ajautunut väärällä raiteelle: Palkkatyö ja vapaaehtoistyö ovat eri asioita. Palkkatyön tekemisestä korvaus voidaan maksaa rahana tai vapaa-aikana. Muunlaista oravannahkakauppaa ei tunneta. Rahallinen korvaus lasketaan kuukausi- tai tuntipalkan perusteella. Palkanmaksuperusteen eli onko kuukausi/tuntipalkka ja palkan määrän tulisi myös ilmetä työsopimuksesta.

      • MM
        Henkilökohtainenorja kirjoitti:

        Kiitos :)

        Työsopimuksessa sanotaan et on osa-aikatyö,max 40 tuntii kuussa.Työkuvana kotityöt,ei puhuta matkoista.Kun suostuin kerran viikon matkalle ni tulihan siitä reippaasti yli 40 tuntia.Hän käskee laittamaan tunnit niin ettei ylity ja antaa mulle 50 euroo.Se on musta aika vähän siitä et oon 24/7 käytettävissä,ulkomailla ja pois koulusta.Siksi haluaisin kieltäytyä matkoista kun ne on silkkaa hyväntekeväisyyttä ja vuokra pitää kuitenki maksaa ja koulut käydä. :(

        Hei

        Nyt yhteys työsuojeluvaltuutettuun. Noin ei saa toimia. Työnantajasi on rikkonut kaikkia mahdollisia työlakeja vastaan. Pyytänyt väärentämään työvuorolistoja, maksanut pimeästi palkkaa jne.
        Se, että työnantajasi on vammainen, ei tarkoita sitä, ettei hän osaisi noudattaa voimassa olevia määräyksiä

    • adsopif

      heh, mun entinen työnantaja tilas kerran inva-taksin itselleen, jolla tuli hakemaan mua koti-ovelta töihin, vaikka olin kieltäytynyt. Pitihän se sitten mennä, kun tultiin kotoa hakemaan. Mutta kyllähän työntekijällä on oikeus omiin rajoihin myös. Mihin tahansa ei tarvi suostua. Syyllistäminen on joillakin henkilöillä ihan perus-keino, jos eivät saa tahtoaan läpi. Jotkut kuvittelevat, että kun avustaja on työhön lupautunut, niin siihen pitää olla valmis mihin vuorokauden aikaan tahansa, milloin tahansa.

      • 17+18

        Minä sovin avustajani kanssa korkeintaan viikon avustuskäynnit kerralla. Sovimme ajat molempien aikatauluja kunnioittaen. Eikä ole tullut mitään ongelmia.

        Avsutajani on sanonut että ei tarvitse kuin soittaa, jos tulee hätätilanne sovittujen aikojen ulkopuolella ja hän tulee. Pari kertaa on käynyt niin että olen tarvinnut yllättäen apua ja apu on saapunut.

      • Anonyymi

        No pidä ne rajat ! Tiedät kyllä mihin kuuluu ottaa yhteyttä
        Sinulla on oikeus irtisanoutua
        On monenlaisia ihmisiä , myös Avustajissa
        On olemassa liitto joka hoitaa nämä asiat
        Ja jos et ole valmis katkaisemaan työtäsi ihmettelen onko itselläsi kaikki ok

    • MM

      Olet työsuhteessa, et kaveri. Et vippaa omista rahoistasi työnantajallesi mitään. Työnantajasi käyttää sinua härskisti hyväkseen, johon sinun ei tarvitse suostua. Onko hänellä muita avustajia? Voitko keskustella heidän kanssaan?

      Avustaja auttaa niissä asioisa, joita työnantaja tekisi ITSE ilman vammaansa tai sairauttaan.
      Ota yhteyttä liittoosi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      106
      12016
    2. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      107
      9086
    3. Kovan viikon ilta pitäisi lakkauttaa

      Käytännössä pelkkää SDP:lle ilkkumista koko ohjelma veronmaksajien kustannuksella.
      Maailman menoa
      129
      5086
    4. Yksi kuoli kolarissa Outokummussa

      -toisen auton kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta. Toisen auton kyydissä oli kuljettajan lisäksi neljä ihmistä. Hei
      Outokumpu
      83
      4321
    5. Tänään torille

      Tänään kuulema torilla tapahtuu klo.20. Tulkaaha paikalle kattoon.
      Hyrynsalmi
      102
      4281
    6. Pakoputkipörisijä syttyi tuleen kesken ajon

      Kyydissä oli 7 henkilöä, mutta hyvä onni matkassa epäonnistuneesta käyttövoimavalinnasta huolimatta, eikä kukaan loukka
      Maailman menoa
      50
      4214
    7. Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen

      Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti
      Maailman menoa
      7
      3953
    8. Borat ärhäkkänä, syyttelee kokoomusta vilpin suojelusta

      Hänen mukaansa kokoomus seuraa ”toimettomana vierestä, kun vilpilliset firmat vievät urakat rehellisten nenän edestä”, j
      Maailman menoa
      11
      3739
    9. Sdp on esittänyt maatalous- ja yritystuista leikkaamista

      Joihin menee 10 miljardia euroa vuosittain. Minkä vuoksi äärioikeisto änkyttää jostain vuodesta 2026, kun ei demareiden
      Maailman menoa
      40
      3623
    10. Persut on SYYLLISIÄ KAIKKEEN NEGATIIVISEEN SUOMESSA

      , ne haluaa neuvostoliiton putinin kanssa takaisin, shit voi valvoa kaikkea ja kaikkia, no tietty makeeta mannaa itselle
      Perussuomalaiset
      31
      3595
    Aihe