Lastensuojeluilmoituksista uutisoitaessa ei koskaan tarkastella sitä, mikä lastensuojeluilmoituksen tekokynnyksessä todella LISÄÄ ilmoittelua. Kynnyksen madaltuminen tarkoittaa usein vain täydelliseen epätietoon eli asenteellisiin luuloihin perustuvaa kiusantekoa, käräyttelyä. Mahdollisuus tehdä lastensuojeluilmoituksia AIVAN KAIKESTA ja nimettömänä tuottaa niitä koko ajan. Niitä tulee kuin automaatista. Ilman aihetta ja ilman kunnon perustetta.
Lasten kanssa työskentelevät virkamiehet kyhäävät mieluummin kirjallisen lastensuojeluilmoituksen kuin juttelevat esille nostamistaan joka päiväisistä asioista lapsen vanhempien kanssa. DDR:n aikaiset Stasi-menetelmät ovat uineet mukaan suomalaiseen hallintoon ja saavutuksia näköjään juhlitaan toistuvasti Yleisradion uutisissakin.
Uutisoinnissa rakennetaan sellaista ideologista käsitystä, että kynnyksen alentuminen olisi tuonut paremmin lasten kärsimyksiä näkyviin. Näinhän ei ole käynyt - ainakaan kärsivät lapset eivät saa yhtään enemmän apua kuin ennen matalaa ilmoittelukynnystä.
Yleisradio uutisoi tänään, että joka kahdestoista lapsi tarvitsee lastensuojelun apua.
Uutisessa kerrotaan (toimittaja Linda Vettanen):
"Sosiaalityöntekijöiden mukaan osa kasvusta johtuu siitä, että lastensuojeluilmoituksen tekemisen kynnys madaltui kohta kolme vuotta voimassa olleen uuden lastensuojelulain myötä."
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2010/10/joka_kahdestoista_lapsi_tarvitsee_lastensuojelun_apua_2019978.html?origin=rss
Tuossa uutisen kärkeä kuvaavassa virkkeessä on jo noin kolme virhettä. Moniko noista lastensuojelun kohteista, asiakkaista, TARVITSEE kyseistä apua? Onko oikeasti kyse lastenSUOJELUSTA? Ja onko kyseessä APU?
Minua ärsyttää se, että sosiaalityöntekijät pääsevät joka kerta korostamaan omaa tärkeyttään ja kiireitään, kun puhutaan lastensuojeluilmoitusten tolkuttoman suuresta nykymäärästä. Lastensuojeluilmoituksista puuttuu hyvin usein substanssi, itse asia, täysin. Paljon on määrää, mutta ei minkäänlaista laatua
Lasten kanssa työskentelevät virkamiehet kyhäävät mieluummin kirjallisen lastensuojeluilmoituksen kuin juttelevat esille nostamistaan joka päiväisistä asioista lapsen vanhempien kanssa. DDR:n aikaiset Stasi-menetelmät ovat uineet mukaan suomalaiseen hallintoon ja saavutuksia näköjään juhlitaan toistuvasti Yleisradion uutisissakin.
Uutisoinnissa rakennetaan sellaista ideologista käsitystä, että kynnyksen alentuminen olisi tuonut paremmin lasten kärsimyksiä näkyviin. Näinhän ei ole käynyt - ainakaan kärsivät lapset eivät saa yhtään enemmän apua kuin ennen matalaa ilmoittelukynnystä.
Yleisradio uutisoi tänään, että joka kahdestoista lapsi tarvitsee lastensuojelun apua.
Uutisessa kerrotaan (toimittaja Linda Vettanen):
"Sosiaalityöntekijöiden mukaan osa kasvusta johtuu siitä, että lastensuojeluilmoituksen tekemisen kynnys madaltui kohta kolme vuotta voimassa olleen uuden lastensuojelulain myötä."
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2010/10/joka_kahdestoista_lapsi_tarvitsee_lastensuojelun_apua_2019978.html?origin=rss
Tuossa uutisen kärkeä kuvaavassa virkkeessä on jo noin kolme virhettä. Moniko noista lastensuojelun kohteista, asiakkaista, TARVITSEE kyseistä apua? Onko oikeasti kyse lastenSUOJELUSTA? Ja onko kyseessä APU?
Minua ärsyttää se, että sosiaalityöntekijät pääsevät joka kerta korostamaan omaa tärkeyttään ja kiireitään, kun puhutaan lastensuojeluilmoitusten tolkuttoman suuresta nykymäärästä. Lastensuojeluilmoituksista puuttuu hyvin usein substanssi, itse asia, täysin. Paljon on määrää, mutta ei minkäänlaista laatua
Vastaukset 1
Vanhimmat
Virallinen "totuus":
Ilmoituskynnyksen madaltuminen nostaa apua tarvitsevat lapset ls:n tietoon.
Oikea totuus:
Suurin osa ilmoituksista on aiheettomia, mutta nekin, joiden takana on todellinen avuntarve, tulisi oikea, auttava apu muualta kuin lastensuojelusta.
Virallinen "totuus":
Lastensuojelu antaa terapeuttista apua.
Oikea totuus:
Miten se voi antaa terapeuttista apua, koska sillä ei ole terapiakoulutuksen saaneita työntekijöitäkään?
Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Yksi esimerkki on sosiaalityöntekijän vahva näkemys siitä, että asiakasperheen ongelmat johtuvat alkoholinkäytöstä tai ainakin lisäävät niitä. Kun rehellinen asiakas kertoo, että hän ei käytä alkoholia ollenkaan, on ristiriita valmis. Asiakas kieltäytyy vastaamasta työntekijän ennakko-odotusta ls:n asiakkaasta, joten hänen täytyy salata jotakin, ehkä paljonkin elämästään. Kuka hyvä ammattiterapeutti suhtautuisi asiakkaaseen noin?
Eli kun hän ei ole stereotyyppinen asiakas, hänelle tarjottu "apu" ja "terapia" ovat kuin toiselle henkilölle tarkoitettuja. Kun asiakas ihmettelee tai protestoi, on hän ymmärtämätön ja hankala autettava.
Oikein kohdennettu apu siltä hallinnonalalta, johon asiakkaan tarve olisi, se on lakkautettu, sitä ei ole olemassakaan. Mutta sossun epätoivoinen tehtävä on kuitenkin survoa asiakas jotenkin ls:n raameihin. Mielivallasta nauttivalle työntekijälle tilanne on tietysti herkullinen, mutta ei asiakkaalle.
Kun tällaiset asiakkaat kertovat kohtelustaan julkisuudessa, vastaa Aila Paloniemi, että hänelle olisi järjestettävä tulkki, että hän ymmärtäisi toimien tarpeellisuuden ja tajuaisi omat "virheensä". Kun toinen asiakas kertoo, miten heidän kotikunnassa ei ole lapselle vammaispalveluja, kommentoi Sirkka Rousu Kuntaliitosta silmää räpäyttämättä, että ihan varmasti huostaanottoon on muitakin perusteita löydetty kuin vammaispalvelujen puute.
Kun sanoin sosiaalityöntekijälle aikanaan, että huostaanoton syyksi voidaan katsoa se, että minä en ole erikoislääkäri, jonka apua lapsi tarvitsee. Rehellinen työntekijä myönsi näin olevan. Joku toinen sossu olisi raapustanut syyksi "vanhemmat eivät kykene tukemaan lasta tarvittavalla tavalla" tai muuta vastaavaa. Viime mainittuun Paloniemi ja Rousukin ovat tyytyväisiä, koska lause vastaa heidän stereotypiaansa kyvyttömästä vanhemmasta, jonka lapsi-raukalle suloinen lastensuojelu pääsee tarjoamaan ihanaa apuaan.
Jo asiakasryhmästä on tietty malli, jota käsitystä pyritään julkisuudessa ruokkimaan.
Todellisesta tilanteesta vaietaan.
Tarjottu apu on ideaalista, stereotyyppiselle asiakkaalle suunniteltua apua.
Kun asiakas ei mahdu "muottiin" syntyy työntekijän kanssa ristiriitoja.
Ristiriidat kuitataan asiakkaan ymmärtämättömyydeksi ja haluttomuudeksi avun vastaanottoon.
Julkisuudelta salataan, että osa peruspalveluista on siirretty ls-laitoksiin.
Laitokset eivät ota vastaan muuta kuin huostaanotettuja lapsia.
Sossun tehtävä on vääntää huostaanottosyyt oikeudessa läpi meneviksi.
Näin saadaan lumeapua, ainut "apu" on huostaanotto.
Jos perheen tarvitsemaa apua ei ole edes laitoksessa, lapsi voidaan sijoittaa myös perheeseen.
Yleensä kyse silloin erityislapsesta, jonka ennuste tavallisessa perheessä on aina huono.
Hoitaja helposti väsyy, lapsi joutuu sijoituskierteeseen, josta myös syytetään vain vanhempia.