Netti on oletuslähtöisesti paha paikka.
Netti tuo monia sellaisia asioita kaikkien ihmisten ulottuville, joka ei ole aina hyvästä.
Netti ei ole hyvästä edes maallisessa mielessä.
Eli epäuskoisetkin ovat saaneet havaita netin pahuuden.
Tässä esimerkkejä:
Nettikiusaaminen on lisääntynyt hurjasti.
Nettikiusaaminen on paljon pahempaa, kuin pelkkä koulussa, tai työpaikalla tapahtuva kiusaaminen.
Sosiaalisen median käyttö on kasvanut räjähdysmäisesti. Ennen koulukiusattu pääsi hetkeksi hengähtämään kotia, mutta nyt nämä kiusaajat seuraavat häntä kotia asti netin kautta.
Netissä voi myös pilkata ja herjata ihmisiä niin, että se tulee laajemmalle ihmiskunnalle julki.
Saatetaan tehdä toisen nimissä kaikkea sellaista, että saadaan uhri mahdollisimman huonoon valoon.
Hyväksikäyttäjät ja raiskaajat hyödyntävät nettiä.
Ennen pedofiilit ja raiskaajat joutuivat valitsemaan uhrin joko lähipiiristä, tai satunnaisesti houkutella joku ohikulkeva henkilö. Raiskaaja joutui ennen pitkiä aikoja kyttäämään jossain pusikossa odottamassa ohi kävelevää uhria. Nykyään tällaiset henkilöt voivat esiintyä netissä muuna, kuin itsenä ja järkätä treffejä jne. Eli he saavat uhrin tulemaan tiettyyn paikkaan. Kaikki ihmiset eivät tajua tätä netin vaaraa, joten saattavat mennä lankaan.
Anonyymius on yksi asioista, mitä netissä voi käyttää väärin. Ihminen, joka laatii itselleen useita eri nimimerkkejä ja niille omat mielipiteensä, unohtaa lopulta omat oikeat mielipiteensä. Tällainen henkilö alkaa helposti valehtelemaan myös tosielämässä. Ihminen kun tottuu valehteluun netissä nimimerkin takaa, se jää monilla näes helposti päälle. Syntiä se on anonyyminäkin valehtelu!!
Netti tuo television jokaiseen kotiin.
Harmillisen monet vl:tkin ovat jääneet kiinni televisiosarjoihin ja elokuvien katsomiseen, kun niiden seuraaminen on niin helppoa. Houkutuksille on vaikeampaa sanoa ei, kun synti on muutaman hiirenklikkauksen päässä. Itse televisiosarjojen vahtaaminen ei ole suoranainen synti, mutta sen kautta ihmiset omaksuvat vääränlaisia ajattelumalleja ja alkaa tapahtumaan uskosta vieraantumista.
Tämän seuraukset ovat jo nähtävissä. SRK-kriittisyys, opillisista asioista kiistely jne ovat lisääntyneet.
SRK nähdään jonain tahona, joka laittaa sanat puhujien suuhun. Osa vaatii vihaisena, että puhujainkokouksissa käydyt asiat täytyisivät olla julkisia. Naispappeuskin jakaa mielipiteitä, samoin korvakorut.
Yksimielisyys uskonasioissa ei ole enää itsestään selvyys.
Netissä on paljon muutakin pahaa.
Ja mikä tässä on pahinta, netin suhteen ei voi tehdä samaa päätöstä, mitä aikoinaan television suhteen tehtiin. Emme voi täysin vieraantua yhteiskunnasta.
Netissä on paljon myös välttämättömiä palveluita ja monia asioita, jotka helpottaa elämää.
Sen kautta voi tehdä nettiostoja, maksaa laskuja, katsoa aikatauluja ja olla yhteydessä tuttaviin.
Ilman nettiä tämän ajan ihminen ei tahdo enää oikein tulla toimeen.
Jotenkin tässä haikailee netin alkuajoille, jolloin yhteydet olivat hitaita, ja jolloin television seuraaminen netistä oli sula mahdottomuus. Aikaa ennen facebookkeja, messengerejä jne.
Mutta niin se raamatun mukaankin valitettavasti menee, että maailma pahenee loppua kohden.

Vastaukset 3
Vanhimmat
"Nettikiusaaminen on paljon pahempaa, kuin pelkkä koulussa, tai työpaikalla tapahtuva kiusaaminen."
Koulu/työpaikka kiusaaminen on vakava ja erittäin paha juttu! netti kiusaamisen voi välttää kun nappaa esc...
"maksuvat vääränlaisia ajattelumalleja ja alkaa tapahtumaan uskosta vieraantumista.
Tämän seuraukset ovat jo nähtävissä. SRK-kriittisyys, opillisista asioista kiistely jne ovat lisääntyneet."
-Tämä on positiivista kun kliseitä aletaan kyseenalasitamaan!
"Mutta niin se raamatun mukaankin valitettavasti menee, että maailma pahenee loppua kohden."
No onhan tässä aikaa jokunen miljarivuotta..
En sanoisi netin pahuus. Vaan ihmisten pahuus.
Joka ei ole juuri muuttunut. Sitä on myös ilman nettiä. Antaa kyllä keinoja siihen tämä netti.
Netti tuo ja voi tuoda myös hyvää. Kehitystä parempaan, kun asioista voidaan puhua ja tieto leviää.
Mutta riskit on ja niistä on hyvä olla tietoinen, etenkin lasten (ja muidenkin jotka eivät osaa pitää itsestään huolta) kohdalla.
Netin aikana jos koskaan, tarvittaisiin kasvatusta kriittiseen ajatteluun. Sekä myös oman arvomaailman rakentamista vahvalle pohjalle ja itsetunnolle. Ettei ole höynäytettävissä niin helposti. Eikä johdateltavissa uskomaan mitä tahansa.
-------------------------