Uteliaisuuttani kyselen onko kenelläkään muulla psoria joka pahenee kesän tullen ja paranee talveksi?Kun joka paikassa aina vaan puhutaan auringon parantavasta vaikutuksesta,ei koskaan näin päin tapahtuvasta.Vai olenko luonnonoikku?
kesäpsori
hellu
3532
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Itselläni kävi toissa keväänä kun uv-säteily oli erittäin voimakasta niin että yht`äkkiä olin täynnä pistepsoria ja guttataa. Olin käsivarsistani ja sääristäni aivan hirveän näköinen. Ensin luulin sitä jokakeväiseksi aurinkoihottumaksi.Kävin Ihopisteessä näyttämässä ihoanijaa he sanoivat että minulla oli yhtä aikaa sekä aurinkoihottuma että psori jonka pahenemisen aurinko oli laukaissut.
Aurinkoihottuma parani mutta psori jäi. Olin kuin rokkotautinen. Jouduin koko kuuman kesän kulkemaan pitkähihainen pusero päällä ja pitkät housut jalassa ja suojasin ihoni. Olen hyvin kuivaihoinen muutenkin. Ihotautilääkäri määräsi perusvoidetta ja sen imeydyttyä Silkis-merkkistä psorilääkevoidetta ihottuman päälle. Vasta lokakuussa ihoni alkoi olla paremmassa kunossa ja ihottuma alkoi toukokuun alussa, eli koko kesä meni siinä.
Viime keväänä aloin käyttää 60-kertoimista Ambre Solair merkkistä lasten aurinkovoidetta ja sisäisesti käytettävää palmunuute aurinkokapselia (saa apteekista ja luontaistuotekaupoista) Suojasin myös kevyellä vaatetuksella ihoni. Säästyin onneksi viime kesänä moiselta psoririesalta juuri näiden varotoimenpiteiden ansiosta:)
Kuulostipa tutulta kesänvietto,itse joudun joka kesä kulkemaan pitkähihaisissa paidoissa.Niitä kun ei vaan tahdo löytyä mistään,siis pitkähihaisia t-paitoja tms.Olen kesäisin aivan täynnä psoria,syksyllä sitten helpottaa.Täytyy kokeilla tuota sinun keinoasi,vaikka voikin jo olla myöhäistä tältä kesältä,on jo aika pahana!Kiva joskus kuulla "kohtalon toverista"eikä aina vaan siitä kuinka ihanaa on kun kesä ja aurinko tulee ja parantaa...Miten sinulla on kevät alkanut
onko pysynyt hyvin poissa?
Tänä keväänä ei ole ollut lainkaan niin paha kuin toissa keväänä. Nythän oli tuo hellekausi mutta voitelin heti aamusta aurinkovoiteet käsivarsiini ja suojasin kevyellä puserolla. Paitapusero on helteillä miellyttävämpi kuin kireä T-paita koska iho saa hengittää paremmin kankaan kuin kireän neuleen alla. Pitkähihaisia T-paitoja myydään varmaan talviaikaa enemmän kuin kesällä. Olen ostanut niitä talvella aina kesäksi jo valmiiksi.
Erityisesti varon olkapäitäni ja olkavarsien seutua auringonpaisteelta.
Ihoni on nyt kohtalaisen hyvässä kunnossa, mitä nyt tuota guttataa ilmestyy aina muutama sinne tänne muttei lainkaan sellaisena hirveänä, jolloin oli satoja ellei tuhansia pisteitä. Jokapäiväinen perusvoiteen laitto illoin ja aamuin on välttämätön minulle. Tietysti se on joskus tuskastuttavaa ja on kiusaus laistaa jatkuvasta rasvailusta mutta viitseliäisyys kannattaa koska iho säilyttää paremmin vastustuskykynsä.
Hyvää kesää sinulle ja toivottavasti saat ihosi sellaiseen kuntoon että voit nauttia kesästä!