Venakon omistajille kysymyksiä

venakkoinen

Kertoisitteko millaista on omistaa venäjänvinttikoira noin ihan yleisesti? Varsinkin ensikertalaisilta venakon omistajilta olisi kiva kuulla, miten on pärjätty tämän kauniin jätin kanssa. Lisäksi olisi kiva tietää, eroaako venakon vietit esimerkiksi perussuomenajokoirasta ja miten erilainen esimerkiksi spk on venakkoon verrattuna? Mitä tulee muistaa venakkoa omistaessa? Miten terve rotu on nykypäivänä? Ovatko suurinosa venakoista ratakäytössä, vai enemmän kotisohvalla? Millaiselta kasvattajalta kannattaa venakko ottaa? Missä hintaluokassa keskimäärin pyöritään? Hmm.. ja toki muutakin saa kertoa, mitä tulee mieleen :-)

Metsävietikkäitä ja palvelusrotuisia koiria olen paljon omistanut 30vuoden aikana, mutta viimeiset viisi vuotta olen katsellut venakkoa "sillä silmällä" ja nyt koirattomana haaveilen tuosta aristokraattisesta venäläisestä.

3

568

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • gfjdthytjyted

      Minulla ei ole ollut venäjänvinttikoiraa, mutta äidilläni on. Se oli hänen ensimmäinen koiransa. Mies tosin oli kokenut koiraihminen mutta silti. Äitini sanoi että parasta siinä oli sen kauneus, se piti ulkoilusta paljon ja rakasti juoksemista. toisin kuin ajokoira, venakko hakee saaliin näöllään, sen vietit eroavat siis melkolailla. Ei se kuitenkaan metsästykseen sovi kuten varmaan arvata saattaa :) Jeku halusi aina lenkille, mutta jos se ovesta huomasi että pihalla sataa, niin johan stoppas. Eli osasi se "hienokin" olla. Muista aina, että sen vietti on voimakas. Jeku joskus näki tien toisella puolella jotain liikkuvaa ja lähti perään, juosten tietysti auton alle. Muihin kysymyksiin en oikein osaa vastata :)

    • sipowits

      Käypä tutustumassa Suomen borzoiklubiin,saat varmasti tarpeellista tietoa:)Toinen hyvä foorumi on Tuulenkoirat.Mukavaa alkutalvea ja toivotan hyvää jatkoa ja onnea mahdollisen oman koiran hankintaan!!!

    • giila

      kyllhän borzoi soveltuisi metsästykseen, mutta niillä ei Suomessa saa metsäsätää. Ne kun näet tappavat saaliin itse.
      Borzoista varmasti monet ovat täysin kotikoirina, mutta paljon myös näyttelykoirina, etenkin maastojuoksu puolella ja myös ratapuolella.
      Borzoi on ihana harrastuskoira.
      Sosiaalistaminen ja hyvä peruskoulutus ovat tärkeitä, koska kyse on suurikokoisesta rodusta, ja borzoit voivat olla pidättyväisiä toisinaan.

      Tärkeää borzoin kanssa on mielestäni se, että koulutus on johdonmukaista ja jämerää, muttei koskaan alistavaa eikä missään nimessä vähääkään agressiivista.

      Onnea borzoin hankintaan!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      179
      1742
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      109
      913
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      745
    4. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      107
      734
    5. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      207
      664
    6. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      133
      628
    7. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      51
      585
    8. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      51
      562
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      19
      558
    10. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      546
    Aihe