Mitä voin tehdä?

Työtilani muuttui puolitoistavuotta sitten eri rakennukseen, kun kunta alkoi säästämään. Nykyään herään aamuisin nenä tukossa, ääni painuksissa, pitkin päivää kurkkuuni valuu paksua limaa. Talvella on kunnon poskiontelontulehduskierteitä ollut. Kun olen pitkällä vapaalla tai lomalla niin nämä oireet häviävät. Sen takia pelkään että työpaikalla on hometta. Olisi mukava tuntea itsensä terveeksi. Työkavereiden kanssa juteltuani (nyt vasta avoimesti) asiasta kävi ilmi että osalla on ollut samanlaisia oireita, mutta ei kaikilla. Samassa rakennuksessa on ollut töissä muita ihmisiä pitempään, ennen minua. He kertoivat että joskus katosta on valunut vettä ja muitakin kosteusongelmia on ollut. He ovat asiasta ja sanan homeen maininneet työtervesyhoitajalle joka on asiasta suuttuntu ja kieltänyt käyttämästä kyseistä sanaa. Asia oli sitten jäänyt. Minusta tämä ei voi olla totta..käsittämätöntä. Mitä voin tehdä? Mihin voin olla yhteydessä? Haluaisin vain tehdä työtäni terveenä, en halua sairastua sen takia että teen työtä epäsopivassa paikassa. Viime talvena olin useita päiviä sairalomalla, kun oli tuo sitkas poskiontelontulehdus. Tuo kyseinen työterveyshoitaja syyttelevään sävyyn puhutteli minut siitä, että ei sais olla likaa sairalomalla...

Auttakaa miten tämän asian kanssa voi edetä? Mitä oikeuksia meillä työntekijöillä on jos mm. työterveyshuolto vain käskee olla asiasta hiljaa.
14345
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Työnantaja on velvollinnen huolehtimaan siitä että kiinteistön omistaja pitää rakennuksen kunnossa. Homma lähtee käyntiin siten että kerrot asiasi esimiehellesi, joka on velvollinnen ottamaan yhteyttä kiinteistönhoitoon. Mikäli kiinteistönhoito ei löydä syytä ongelmaan, tulee kiinteistön omistajan ryhtyä selvittämään asiaa.

Hometta on turha alkaa pelkäämään, se on harvoin syypää huonoon sisäilmaan. Usein on kyse siitä ettei ilmanvaihto toimi kunnolla. Puhaltimia voi olla pimeänä tai ilmanvaihto on tiloihin riittämätön. Tämä jo yksinään aiheuttaa samankaltaisia oireita kuin mikrobivaurio. Yksi suuri ongelma 80-luvulla rakennetuissa rakennuksissa on ilmanvaihtolaitteiston aiheuttama kuitupöly, joka on peräisin ääniloukuista ja vaimentimista.

Kunnille on laadittu ohjeet miten sisäilmaongelmia tulisi hoitaa moniammatillisesti:

http://hosted.kuntaliitto.fi/intra/julkaisut/pdf/p20100422123856061.pdf

Äänestä
  • Kerää kaikki jotka oireilevat ja yhdessä vaatimaan. Mikäli asiaan ei ala tulemaan pikkuhiljaa parannusta. Kierrä kaukaa rakennukset missä oireilet oli omistajana kunta tai kuka tahansa.
    "Homemyrkyt" "ehkä" usein syynä huonoon sisäilmaan.
    http://hyvaterveys.fi/artikkelit/Hometalo-tarvitsee-remontin/962/

    Tottakai imanvaihto pitää olla kunnossa. Totta maar.

    Homekoira löytää kosteusvaurion aiheuttamaa kasvustoa "hometta" ja siinä siivellä selviää jopa sädesienikin ja koira on vielä lahjomaton. "Suuntaa antava" liiankin suuntaa antava. Vasta sen jälkeen alkaa sitten ne kovemmat "puolueettomat" tutkimukset.
    Olkaahan tiukkana. Halvalla menee jos yksi pierunpyörittäjä vaihdetaan.
    Mutta kunnon tutkimuksia niitä todella puolueettomia ei voi kukaan sanoa mitään varmaa.
    Varmaa ei tällä hetkellä ole mikään muu kuin se, mitä olet itse kertonut ja tuntenut.

    "Hometta on turha alkaa pelkäämään, se on harvoin syypää huonoon sisäilmaan".
    Tuohon en ota enempää kantaa koska jotain on todella pielessä kertomasi perusteella.
    Tottakai rakennus täytyy tukia mutta puolueettomasti. Kuka sen tekeekin, niin vastuu on kova.

    Äänestä

  • vertti-eetu kirjoitti:

    Kerää kaikki jotka oireilevat ja yhdessä vaatimaan. Mikäli asiaan ei ala tulemaan pikkuhiljaa parannusta. Kierrä kaukaa rakennukset missä oireilet oli omistajana kunta tai kuka tahansa.

    paremmin voi enään sanoa varmaan kukaan toinen vai voiko?

    Lainaus alkaa:
    Hometta kasvattavassa rakennuksessa asuvat tai työskentelevät ihmiset altistuvat paitsi rakenteiden mikrobeille, myös niiden itiöille tai kuolleiden mikrobeiden osasille. Ilmaa pilaavat lisäksi mikrobien haihtuvat aineenvaihduntatuotteet ja homemyrkyt.
    Lainaus loppu.

    Jos joku vielä haluaa kyseenalaistaa professorien kirjoituksia, niin siitä vaan. Mutta tehkää se hyvin.
    Kannattaa varmaankin tutkia muutakin kuin ne tuulettajat. Vähättelyt tulevat kalliiksi sairastuneille tjsp... näin minulle kirjoitettiin joku aika sitten vastaukseksi tälläkin palstalla.

    Kiitos vastauksista. Kävinkin tutustumassa netissä lainpykäliin tuosta työnantajan velvollisuuksista tallaisissa asioissa. Nyt vain keräämään voimia alkaa nostaa kissa pöydälle. Kyl tää "ei terve olo" ja sairasteluptuket saa riittää!

    Äänestä

  • en tahdo olla sairas kirjoitti:

    Kiitos vastauksista. Kävinkin tutustumassa netissä lainpykäliin tuosta työnantajan velvollisuuksista tallaisissa asioissa. Nyt vain keräämään voimia alkaa nostaa kissa pöydälle. Kyl tää "ei terve olo" ja sairasteluptuket saa riittää!

    En voi puhua kuin omista kokemuksistani. Lähdin liikkeele liian myöhään. Vastaan tuli ikäviä ylläreitä enempi kuin tarpeeksi.
    Tästä alkaa vasta taistelu terveiden kirjoihin. Päivä kerrallaan.

    Ota yhteys.
    http://www.hengitysliitto.fi/Etusivu/

    http://www.asumisterveysliitto.fi/pages/sivut1/etusivu.php

    Kerro miten halusivat auttaa?
    Vertailen omiin saamiini vastauksiin.

    Sinun ei varmaankaan kannata tässä tapauksessa ottaa yhteyttä Heliin tai Asumisterveysliittoon. Kyse on työpaikan sisäilmasta ja nämä järjestöt toimivat lähinnä silloin kun kyse on kodin ongelmasta. Saatat vain aiheuttaa ylimääräistä närää työpaikalla ja asian hoitaminenkin voi vaikeutua kun joku närkästyy ja alkaa laittaa jarruja päälle. Lisäksi on hyvä huomioida että Asumisterveysliiton kanssa asioidessa ainakin alkuvaiheessa tulee sellainen tuntemus, ettei tässä vaurioita yritetä selvittääkään vaan lähinnä haetaan syyllisiä.

    Jos asia ei siellä työpaikalla lähde selviämään voit ottaa yhteyttä kunnan työsuojeluvaltuutettuun. Hänen tehtäviinsä kuuluu juuri tällaiset asiat.

    Myöskään homekoiriin ei kannata turvautua. Homekoirat ovat todellisuudessa lähinnä pelleilyä ja asialtasi menee kokonaan uskottavuus jos alat puhua homekoirista. Joku vielä luulee että kyse onkin vain työhalujen menettämisestä.

    Äänestä

  • kannattane kirjoitti:

    on velvollinen olemaan mukana sisäilmaasioissa.
    Kannattaa ottaa heti yhteyttä myös häneen.
    Minä yritin aluksi yksin puhua työnantajan kanssa ja eihän siitä mitään tahtonut tulla.
    Aivan liian hitaasti asiat etenevät yleensä.
    Toivottavasti kunnalla on mahdollisuus siirtää sinut heti toisiin työtiloihin.

    Äänestä

  • kannattane kirjoitti:

    Sinun ei varmaankaan kannata tässä tapauksessa ottaa yhteyttä Heliin tai Asumisterveysliittoon. Kyse on työpaikan sisäilmasta ja nämä järjestöt toimivat lähinnä silloin kun kyse on kodin ongelmasta. Saatat vain aiheuttaa ylimääräistä närää työpaikalla ja asian hoitaminenkin voi vaikeutua kun joku närkästyy ja alkaa laittaa jarruja päälle. Lisäksi on hyvä huomioida että Asumisterveysliiton kanssa asioidessa ainakin alkuvaiheessa tulee sellainen tuntemus, ettei tässä vaurioita yritetä selvittääkään vaan lähinnä haetaan syyllisiä.

    Jos asia ei siellä työpaikalla lähde selviämään voit ottaa yhteyttä kunnan työsuojeluvaltuutettuun. Hänen tehtäviinsä kuuluu juuri tällaiset asiat.

    Myöskään homekoiriin ei kannata turvautua. Homekoirat ovat todellisuudessa lähinnä pelleilyä ja asialtasi menee kokonaan uskottavuus jos alat puhua homekoirista. Joku vielä luulee että kyse onkin vain työhalujen menettämisestä.

    Koko homehommassa asennevamma. Epäilyä, vääristelyä, asioiden pimittämistä, pelottelua, leimaamista, vähättelyä ja oman edun tavoittelua homesairaiden kustannuksella. Tämä selviää kun lukee tämän palstankin juttuja. Vahvistuu kun lukee vieraskielisiä samasta aiheesta.
    Oikeasti täällä palstall kirjoittelee vähän ihmisiä joilla on kaikki hyvin. Ne joilla on kaikki hyvin kulkevat kakrujen perässä sisätiloissa ja yrittävät pitää huolen, ettei mehulasi kaadu parketille. Pitävät huolen, että salaojat ei ole tukossa. Pitävät huolen, että, astianpesukone ei vuoda tai, ettei pesukone jää päälle kun lädetään kotoa pois sekä pitävät tuuletus-ikkunat kiinni rankkasateella.
    Rakennuksensa rakennusvaiheessa tarkkailevat onko villat kuivat kun paikoilleen laitetaan. Sekin on totta, että kastuneet villat, niiden ainoa oikea paikka on se, että "ehkä" kärrätään ne kaatopaikalle. Niin minä tekisin rahan voimalla tai takuuseen.

    Homekoirien hommaamista en kadu koskaan. Merkkasi juuri ne oikeat paikat. Isännöitsijä sanoi aluksi tjsp. ei niitä kun ovat niin kalliita. Tilasin enkä kadu. Hommasi sitten isännöitsijä kuitenkin ne homekoirat myöhemmin seitsemääntoista toiseen asuntoon nuuskimaan kun meiltä löytyi "suuntaa antavia" paikkoja kolmesta huoneesta. Löytyihän niistä toisistakin samoilta seinustoilta ja samanlaisista paikoista makkareista.

    http://kodog.net/index.php/yritys/koiranohjaaja
    Tämä toiminta ei ole valitettavasti alueellani. Tähän luottaisin kuitenkin 100 prosenttisesti.
    HUOM! Koirien käynnin jälkeen alkaakin sitten se varsinainen tutkiminen ja se täytyy tehdä puolueettomasti eikä mittatilaustyönä.

    Se on varmasti totta maassamme, että kun sanot sanan HOME tai OLEN SAIRASTUNUT HOMEELLE, niin sen jälkeen yritetään sinusta tehdä se syyllinen jopa useiden lääkärien yrityksellä väännetää asiaa niin, että oireilut ja sairastelut ei ole mitenkään voineet tulla epäilemässäsi paikassa. Alkaa tulemaan niitä piileviä sairauksia jotka olet tuonut entisestä kotikunnasta vaikka 1000 km päästä useita vuosia sitten.
    Hometalkoot tekee hyvää työtä ja niihin meidän on vaan uskottava. Mutta muuttakaa asennetta joka rintamalla. Nimi Home on kokenut jo kaiken vastustuksen ja menoa on jollei muutosta tähän vääränlaiseen suhtautumiseen tule..

    Äänestä

  • vertti-eetu kirjoitti:

    Kerää kaikki jotka oireilevat ja yhdessä vaatimaan. Mikäli asiaan ei ala tulemaan pikkuhiljaa parannusta. Kierrä kaukaa rakennukset missä oireilet oli omistajana kunta tai kuka tahansa.
    "Homemyrkyt" "ehkä" usein syynä huonoon sisäilmaan.
    http://hyvaterveys.fi/artikkelit/Hometalo-tarvitsee-remontin/962/

    Tottakai imanvaihto pitää olla kunnossa. Totta maar.

    Homekoira löytää kosteusvaurion aiheuttamaa kasvustoa "hometta" ja siinä siivellä selviää jopa sädesienikin ja koira on vielä lahjomaton. "Suuntaa antava" liiankin suuntaa antava. Vasta sen jälkeen alkaa sitten ne kovemmat "puolueettomat" tutkimukset.
    Olkaahan tiukkana. Halvalla menee jos yksi pierunpyörittäjä vaihdetaan.
    Mutta kunnon tutkimuksia niitä todella puolueettomia ei voi kukaan sanoa mitään varmaa.
    Varmaa ei tällä hetkellä ole mikään muu kuin se, mitä olet itse kertonut ja tuntenut.

    "Hometta on turha alkaa pelkäämään, se on harvoin syypää huonoon sisäilmaan".
    Tuohon en ota enempää kantaa koska jotain on todella pielessä kertomasi perusteella.
    Tottakai rakennus täytyy tukia mutta puolueettomasti. Kuka sen tekeekin, niin vastuu on kova.

    Vai marssittaisi vertti-eetu homekoirat kosteusvauriotyöpaikoille.

    Kun homekoiratutkimus maksaa yli 600 euroa, niin kuvitteletko työantajan maksavan homekoiratutkimuksen TAI EDES SALLIVAN homekoirien tulon työpaikalle?

    No voihan sitä kaikenlaista tietämättömyydessään uneksia.

    Äänestä

  • Homeherkkä# kirjoitti:

    Viikon naurut. Säästävät sitten väärässä paikassa. Repiköön koko rakennuksen nurin, kyllä lähtee.

    En tiedä mitään ja kohta en sitäkään. Nöyränä myönnän.
    Pelastan vielä vinyyleitä ja tämä on pakko pelastaa. (Aineenvauihduntatuotteilta).
    http://www.youtube.com/watch?v=0meTY7YjqWk&NR=1

    Äänestä

Tilaisitko ajan tt-lääkärillesi ja antaisit hänelle kirjallinen selvitys oirekuvastasi, eli aamuisin nenä tukossa, ääni painuksissa, pitkin päivää kurkkuun valuu paksua limaa, talvisin ollut poskiontelotulehduskierteitä ja oireet häviävät pitkällä vapaalla tai lomalla, ja vaadi häntä kirjaamaan antamasi tiedot epikriisiisi.
Pyydä tt-lääkäriltäsi lähete labraan liman solukoostumusselvittelyä varten sekä lähete poskiontelokuvaukeen (NSO-rtg). Sinuna pyytäisin äänen painumisen takia lähetteen myös knk-lääkärin vastaanotolle sitä silmälläpitäen onko äänihuulissasi kroonista tulehdusta ja jos tt-lääkärisi ei anna lähetettä, niin tilaisin ja maksaisin itse knk-lääkärivastaanoton. Pyydä knk-lääkäritutkimuksesta itsellesi epikriisi.

Voitte myös porukalla alkaa painostamaan tt-lääkäriänne suorittamaan Örebro-kyselyn keskuudessanne.
Mikäli Örebro-kyselystä selviää mahdollinen sisäilmaoireilu (sisäilmaoireiluprosentti n. 30), niin työantajan on ryhdyttävä sisäilmamikrobimittauksiin. Jos ei ryhdy, niin ilmoitakaa tilanteestanne työsuojelupiirille.

Äänestä
  • oli ihan tyhmä. Siinä kysytään, että mitä oireita on tullut kolmen viimeisen kk:n aikana.
    Ennen kuin kyselyyn asti päästään, niin kyllä oireet ovat kestäneet jo pidemmän aikaa.

    Työkaverillani puhkesi astma työpaikalla, minulla oli muita oireita.
    Kun kyselyssä kysyttiin astmasta, niin tuloksiin kirjautui, että työkaverini astma on tullut aikaisemmin eikä siis kirjautunut niihin kolmen kuukauden sisällä ilmaantuneisiin oireisiin.

    Äänestä

  • kokemus... kirjoitti:

    oli ihan tyhmä. Siinä kysytään, että mitä oireita on tullut kolmen viimeisen kk:n aikana.
    Ennen kuin kyselyyn asti päästään, niin kyllä oireet ovat kestäneet jo pidemmän aikaa.

    Työkaverillani puhkesi astma työpaikalla, minulla oli muita oireita.
    Kun kyselyssä kysyttiin astmasta, niin tuloksiin kirjautui, että työkaverini astma on tullut aikaisemmin eikä siis kirjautunut niihin kolmen kuukauden sisällä ilmaantuneisiin oireisiin.

    THL ja IndoorAid tekevät kyselyjä paremmilla lomakkeilla.
    www.indooraid.com

    Äänestä

  • pistepistepirkko kirjoitti:

    THL ja IndoorAid tekevät kyselyjä paremmilla lomakkeilla.
    www.indooraid.com

    pistepistepirkko. Tätähän me poijat ei vielä edes tiedetty. Entä Homeherkkä# tiesitkö edes Sinä?
    Kaksitoistapäivää sitten ja perjantai. "Paketti aukastu" vai.
    Lainaus alkaa:
    Olen mukana myös Ympäristöministeriön HOMETALKOISSA, jotka avattiin virallisesti 1.10.2010 Helsingissä. Olethan Sinäkin? Materiaalia ilmestyy verkkosivuille www.hometalkoot.fi.
    Raikkain terveisin
    Tuula Putus

    Lainaus loppu.
    Eihän Pirinen olekaan yksin puurtamassa. Turha tuon ryhmän keskeneräistä työtä on lähteä meistä sairastuneista kenenkään arvostelemaan. Annetaan vaan työrauha. Nyt uskon vieläkin enemmän siihen, että kyllä noista "homemyrkyistä" taidetaan selvitä jatkossa paremmin.

    Kyllä varmasti olen tuossa ainagin "hengessä" mukana. Olethan SINÄKIN Homeherkkä#.
    Älä petä porukkaa vaan nyt.
    Rakkain terveisin vertti-eetu.

    Kohdallani kyselyt loppuivat siihen kun alkoi totuus sisäilman myrkyllisyydestä selviämään laajemmin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

en tahdo olla sairas kirjoitti:

Työtilani muuttui puolitoistavuotta sitten eri rakennukseen, kun kunta alkoi säästämään. Nykyään herään aamuisin nenä tukossa, ääni painuksissa, pitkin päivää kurkkuuni valuu paksua limaa. Talvella on kunnon poskiontelontulehduskierteitä ollut. Kun olen pitkällä vapaalla tai lomalla niin nämä oireet häviävät. Sen takia pelkään että työpaikalla on hometta. Olisi mukava tuntea itsensä terveeksi. Työkavereiden kanssa juteltuani (nyt vasta avoimesti) asiasta kävi ilmi että osalla on ollut samanlaisia oireita, mutta ei kaikilla. Samassa rakennuksessa on ollut töissä muita ihmisiä pitempään, ennen minua. He kertoivat että joskus katosta on valunut vettä ja muitakin kosteusongelmia on ollut. He ovat asiasta ja sanan homeen maininneet työtervesyhoitajalle joka on asiasta suuttuntu ja kieltänyt käyttämästä kyseistä sanaa. Asia oli sitten jäänyt. Minusta tämä ei voi olla totta..käsittämätöntä. Mitä voin tehdä? Mihin voin olla yhteydessä? Haluaisin vain tehdä työtäni terveenä, en halua sairastua sen takia että teen työtä epäsopivassa paikassa. Viime talvena olin useita päiviä sairalomalla, kun oli tuo sitkas poskiontelontulehdus. Tuo kyseinen työterveyshoitaja syyttelevään sävyyn puhutteli minut siitä, että ei sais olla likaa sairalomalla...

Auttakaa miten tämän asian kanssa voi edetä? Mitä oikeuksia meillä työntekijöillä on jos mm. työterveyshuolto vain käskee olla asiasta hiljaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu