Onko kuluneena kesänä toiminut laiva- tai lauttayhteys Kotkasta tai Haminasta Viron puolelle?
Luin siitä joskus viime keväänä, mutta en ole löytänyt mainoksia reitistä.
Lähtikö se hanke liikkeelle?
Sinällään se olisi aivan oiva reitti autolla matkustaessa. Auto mukaan ja matkailua Virossa, Suomeen Tallinnan kautta tai Pietarin kautta maitse.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Kananlento.Harmi sinänsä,olisi varmaankin tullut kokeiltua.
Eihän semmoinen kannata. Kun muilla laivoilla pääsee 2-3 tunnissa.
Kuusi tuntia on epäsopiva aika seilata lahden yli Viroon. Joko niin pitkä, että ehtii yöpyä edullisesti laivassa tai niin lyhyt, että ehtii maihin yöksi muuannekin kuin satamaan.
Jos matka kestäisi vaikkapa kaksi tuntia, ehtisi samana päivänä vaikkapa Tallinnaan, Tartoon tai vaikkapa Pietariin.
Kotka-Sillamäe-reitti taisi toimia vain puoli vuotta, SÄÄLI! Ehdottomasti tarvittaisiin uusi linja tilalle, mutta ei näillä systeemeillä jotka tällä kokeilijalla oli. Matka-aikaa pidennettiin kaikenlaisella vetkuttelulla ylipitkäksi ja aikataulu oli huono.
Toivottavasti joskus tulee uusi yritys, mitä JÄRKEÄ on kuljettaa kaikkien laivayhtiöiden matkustajat Helsingin keskustan kautta? Ei mitään :/