Ollessani nuori 18-vuotias ja edelleen neitsyt nuori mies, päätin lähteä kesällä reissaamaan ja samalla eroon neitsyydestäni. Matka kohteeni oli Hollannissa ja siellä asustelin eräässä Bed & Breakfast majoituksessa, sen omistajana toimi n. 40-kympissä toimiva nainen nimeltään Emily. Emily oli erittäin kaunis ja normaalivartaloinen nainen. Yllään hänellä oli aina nuorekkaita vaatteita, joissa hän näytti tosi seksikkäältä ja haluttavalta naiselta.
Pari päivää oli mennyt ja useasti aamulla juttelin Emilyn kanssa ennen lähtöäni kiertelemään kaupungilla. Kaupungilla meni aamusta iltaan juostessani eri tapahtumissa ja nähtävyyksissä kierrellen. Eräänä lauantaiaamuna tulin yllättymään iloisesti, sillä majatalo minua lukuun ottamatta tyhjentynyt ja aamulla herätessäni oven koputukseen sain päivään parhaan mahdollisen lähdön. Oven takana oli Emily läpikuultavassa aamutakissaan ja kädessään hänellä oli tarjottimella aamupala kahdelle.
Päästin Emilyn sisään huoneeseen hänen kertoessaan aamupala menuun, oli tuoremehua, kahvia, paahtoleipää ja paljon muuta. Hän laski tarjottimen yöpöydälle ja laskeutui sängylle istumaan, hänen paljas reitensä jäi näkyviin helman alta kun hän ristipolvensa kutsuvasti minuun päin. Istuuduin hänen viereensä, Emilyn taputtaessa paikkani merkiksi kohtaa sängyllä hänen lähellään. Jännitys sai verenpaineeni kohoamaan ja aamuseisokkini ei ottanut laantuakseen ainakaan sillä mitä kuvittelin Emilyn haluavan minusta tai mitä minä halusin häneltä.
Olin kertonut aikaisemmin eräänä iltana jo Emilylle omistavani edelleen poikuuteni, sen jälkeen kun hän oli kertonut miehensä kuolemastaan. Nyt hän oli siinä vieressäni ja kysyi minulta voinko kuvitella hänet naiseksi joka vie poikuuteni. Sain hädin tuskin sanotukseni ainoan lauseen joka mieleeni tuli, olet niin kaunis nainen. Emily hymähti kauniisti, pyysi että ottamaan rennosti ja nauttimaan. Hänen lantionsa kääntyi minua kohti Emilyn kurottautuessa suutelemaan minua. Hänen täyteläiset huulensa olivat silkin pehmeät ja kätensä siloisen lämpimät, tuntiessani niiden koskettavan lantiotani. Nojauduin taaksepäin käsieni varaan ja Emily suudellessa kosteilla huulillaan rintakehääni.
Emilyn käsi oli laskeutunut jo alushousujeni kaulukselle ja tunsin kuinka hän hivutti sen kalulleni. Hän hymyili viekkaasti riisuessa alushousuni, paljastaen kovana seisovan kaluni. Emily katseli aarrettani (kuten hän sitä kutsui siitä eteenpäin) ja painoi sitten päänsä suudellakseen terskani päätä. Tuntui kuin kaluni olisi siinä samassa halunnut räjähtää hänen suuhunsa ja varovaisesti Emily jatkoi hyväilyä, mutta lopetti pian tietäen minun laukeavan millä sekunnilla hyvänsä.
Emily nousi eteeni seisomaan ja sanoi että saisin tehdä hänelle nyt mitä haluaisin. Vaistomaisesti käteni ohjautuivat kokeilemaan hänen lanteitaan jotka keinuivat edessäni hiljaa puolelta toiselle. Aamutakki oli kiinni silkkisellä nauhalla joka oli rusetissa edessäni ja sen avattuani liepeet avautuivat ja paljastivat jumalallisen vartalon, joka oli enää verhoiltu valkoisilla seksikkäillä rintaliiveillä sekä alushousuilla. Emily siirtyi makaamaan sängylle pyynnöstäni. Siinä hän makasi, jumalainen nainen alusvaatteillaan odottamassa seuraavaa siirtoani, muistan ajatelleeni.
Hollannissa...
2
16778
Vastaukset
- JoPe78
Emily pyysi minua tulemaan päällensä ja suutelemaan häntä. Painauduin vasten hänen pehmeän lämmintä vartaloaan ja suutelin Emilyä. Suudellessamme Emily avasi rintaliivinsä selän alta, minun tehtäväksi jäi heittää ne vain lattialle. Isot pyöreät rinnat joissa nännit olivat kuin kirsikat koholla. Hän pyysi minua imemään niitä, puristin rinnan käteeni hellästi ja laskin huuleni nännille. Emily huohkaisi kiihottuneena kosketuksesta ja nautti silmin nähden ensimmäisestä imaisusta lähtien. Hänen ohjaili käsillään minua vuorotellen molemmille rinnoille.
Emilyn kiihottuminen oli kuultuna kiihottavaa myös minulle, sain hädin tuskin tarpeekseni rinnoista kun hän pyysi minua riisumaan alushousunsa ja maistamaan hänen kukkaansa. Muistan miettineeni pari päivää aikaisemmin minkälainen karvoitus hänellä olisi ja yllätyksekseni hän sanoi ajelleensa sen minua varten posliiniksi, jotta saisin ikimuistoisen ensimmäisen kerran. Vain minun vuokseni ihmettelin kun katselin, hänen kaunista ja juuri kuin kukkaan puhjennutta pillua. Uloimmat häpyhuulet olivat kuin lehdet jotka olivat auenneet ja ne olivat kuin aamukasteen jäljiltä. Klitoris oli nuppuna kuin kukka häpyhuulien välissä.
Emily opasti minua olemaan hellä klitoriksen kanssa ja välttämään jatkuvaa kosketusta klitorikseen. Painoin pääni hänen reisien väliin ja suutelin ensin hiukan kauempaa hänen sisäreittään. Lähestyin suudelma suudelmalta hänen pientä kukkaa, muistan miettineeni miltä se maistuisi. Maistut hyvältä sanoin Emilylle hiukan yllättyneenä ja jatkoin hitaita pyöriviä liikkeitä klitoriksen ympärillä hänen nauttiessa korvia huumaavasti. Tunsin kuinka hän välillä ohjasi liikkumaan alas häpyhuulien välissä ja taas ylös, välillä hän pyysi imemään klitoristaan. Sain kädestä pitäen opastusta samalla kun yritin käyttää leffoista nähtyjä juttuja häneen.
Työnnä sormesi sisään minuun hän sai vaivoin sanottua imiessäni häntä. Nostin päätäni, halusin nähdä kuinka sormeni uppoaa hänen sisäänsä. Hitaasti ja hiukan tärisevin käsin työnsin sormen hänen sisäänsä. Nyt koukista sormiasi ylöspäin hän sanoi ja jatka vielä kielellä hyväilyä hän opasti ja minä tein kuten Emily sanoi. Halusin antaa hänellä orgasmin, jonka tuottaminen ei ollutkaan loppujen lopuksi niin vaikeaa kuin olin kuvitellut, sillä ei kestänyt kauan kun jatkoin Emilyn ohjeilla hänen hyväilyään kun hän räjähti riemukkaaseen huutoon. Jähmetyin hetkeksi ja tajusin juuri nähneeni livenä aidon orgasmin, en mitään pornossa tapahtuvaa näyteltyä orgasmia.
Hengityksen tasauduttua Emily katsoi ja sanoi että hän veisi nyt loppuun minun kiihotukseni. Haluatko olla alla vai päällä kun tulet hän kysyi kiimaisilla silmillään. Halusin ehdottomasti että hän ratsastaa päälläni, jolloin hän nousi ylös ja pyysi minut makaamaan sängylle. Hän asettui hajareisin päälleni ja otti kaluni käteensä ohjatakseen sen samassa lämpimään pilluunsa. Oli kuin aika olisi pysähtynyt sillä hetkellä kun hän hitaasti laskeutui kokonaan sen päälle.
Se on iso ja ihana kalu, hän sanoi aloittaessaan lanteidensa nostamisen. Kurotin käteni hänen rinnoille ja painoin ne yhteen. Ne tuntuivat niin pehmeiltä ja olin lumoutunut niin niiden hyväilyyn että unohdin tunteen hetkeksi kuinka Emilyn pillu puristeli tuntuvasti kaluani aina kun hän nousi ylöspäin. Tunsin kuinka orgasmi lähti hiljaa liikkeelle varpaista lähtien ja liikkui hitaasti ylöspäin. Emilykin näytti huomaavan sen ja kiristi vain tahtia päälläni. Ilman täytti kostean pillun aiheuttama litinä ja meidän molempien tihenevä huohotus, joka lopulta räjähti yhtä aikaiseksi huudoksi.
Aivan käsittämätöntä ajattelin kotvan kuluttua Emilyn maatessani päälläni ja kaluni sekä hänen pillunsa sykkiessä vuorotahdein. Olin saanut muiston jota ei hevillä unohda….- heheh
uskottava kuin mikä...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1404135
- 1241620
Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.701416Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2831402Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr181274Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie481140Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791131- 301096
IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku601081- 611050