Mitä olette mieltä?

Minlta on otettu jostain syystä vain TSH, jonka arvo on 0,66. Kaikkia oireita kyllä riittää, hiustenlähtöä, kuivaa ihoa, ummetusta, painon laskua, väsymys, yleinen hitaus, hengenahdistus ymym. Vai voisivatko oireet liittyä johonkin muuhun? Varsinkin hiustenlähdön kanssa olen kamppaillut yli puoli vuotta, mutta mistään ei tunnu olevan apua. Syön monivitamiinia, ettei ainakaan vitamiinien puutteesta luulisi oireet johtuvan.
10450
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Minullakin otetttiin julkisella puolella vain TSH. Menin yksityiselle endokrinologille, jolloin myös T4V saatiin, ja se todettiinkin vajaaksi. Oireesi kertovat selvästä vajaatoiminnasta. Samoin minulla on ollut ongelmia hiustenlähdön kanssa lääkityksestä huolimatta.

Äänestä
  • Mitkä TSH ja T4V arvosi olivat? Oliko sinulla hiustenlähtöä jo ennen lääkitystä? Millaisia oireita sinulla oli ja ovatko ne helpottuneet?

    Äänestä

  • ihmeissäään kirjoitti:

    Mitkä TSH ja T4V arvosi olivat? Oliko sinulla hiustenlähtöä jo ennen lääkitystä? Millaisia oireita sinulla oli ja ovatko ne helpottuneet?

    TSH oli 1,2. Oireita oli muut paitsi lihoaminen. Hiustenlähtö oli erittäin runsasta, mutta on edelleenkin lääkityksestä huolimatta. Kun yksityisen lähetteellä T4V mitattiin, se oli 10 eli alarajalla. "Kun TSH nousee, T4V laskee" mainitaan Kilpirauhasliiton sivuillakin.

    Äänestä

  • Oireitani kirjoitti:

    Tänään tuli uuden kokeen tulokset. TSH noussut kuukaudessa 1.3:een ja T4V on 14. Hiustenlähtö edelleen hirveää ja ajatus hidas:(

    Äänestä

  • ihmeissäään kirjoitti:

    Tänään tuli uuden kokeen tulokset. TSH noussut kuukaudessa 1.3:een ja T4V on 14. Hiustenlähtö edelleen hirveää ja ajatus hidas:(

    Minulla on kestänyt puoli vuotta lääkityksestä huolimatta. Jotkin tällä palstalla ovat kirjoittaneet, että nimenomaan lääkityksen alettua hiustenlähtö on erittäin voimakasta.

    Dosentti Risto O. Roine (TY) mainitsi keväällä luennollaan, että lääkityksen aikana T4V:n pitää olla väh. 15, jotta ei puhuttaisi vajaatoiminnasta. Siis 15-20 olisi normaali silloin, kun lääkitys on päällä.

    Minulla ei noussut noin nopeasti keväällä kuin sinulla, vertailun vuoksi. Hirveä hiustenlähtö on yhteinen ongelmamme.

    Äänestä

  • on lääkitys kirjoitti:

    En tiedä pitäisiköhän varata aika yksityislääkärille.. Tuntuu vain ettei hiustenlähtö, vatsaongelmat ja outo olo ota laantuakseen. Hiuksista on suunnilleen 1/3 jäljellä ja lisää lähtee. Tuntuu kuin olisin jonkin tainnuttavan lääkkeen vaikutuksen alaisena :( En ole kuukausiin jaksanut lähteä kavereiden kanssa juhlimaan ja nukun kaikki päivät. Alkaa jo tympimään tämä olotila, mutta kuitenkin arvot ovat rajojen sisällä.

    TSH:n ja T4V:n selvittämiseksi yksityiselle endokrinologille. Sen jälkeen voi ajatella muita yksityislääkäreitä sen mukaan kuin endokrinologi suosittelee. Minullakin nimenomaan yksityinen endokrinologi ratkaisi ongelman. Tosin olin itse ensin käynyt yksityislaboratoriossa mittauttamassa kilpirauhasarvot.

    Oli lääkärin erikoistumisaala mikä tahansa, hän osaa yksityisvastaanotolla paremmin kuin jullkisen sektorin lääkärit. Olen havainnut asian käytännön kautta.

    Äänestä

  • endokrin:lle kirjoitti:

    Olen itsekin huomannut yksityislääkärit paremmiksi mutta mietityttää vaan nuo arvot, kun ne tosiaan ovat rajojen sisäpuolella. Miten lääkkeen määrä pystytään arvioimaan jos sellaista tarvitsisin kun arvot ovat valmiiksi rajojen sisäpuolella? Kun eikös se määrä kokeilemalla selvitetä?

    Minullakin arvot olivat rajojen sisäpuolella. Silti sain Thyroxin-lääkityksen, yksi tabletti päivässä. Sen jälkeen on tehty kahdet labrat.

    Nimenomaaan keskustellen asiantuntijan (endokrinologin) kanssa sopiva lääkeannos löytyy. Aina ensimmäinen kokeiluannos Thyroxinilla on 25 mikrogramman tabletti: yksi päivässä. Tiedot ovat tältä keskustelupalstalta vuosien varrelta oman kokemuksen lisäksi.

    Minullakin venyi monta vuotta enndokrinologin luo hakeutuminen vain siksi, että arvot olivat sisäpuolella. Muut lääkärit totesivat ne normaaliksi. "Vahingossa" kiinnostuin tutustumaan sisätautien keskusteluihin ja löysin tämän palstan. Siitä se alkoi.

    Äänestä

  • asiantuntijuus kirjoitti:

    Selvä, kiitos paljon sinulle:) taidanpa maanantaina varata ajan yksityiselle endokrinologille.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ihmeissäään kirjoitti:

Minlta on otettu jostain syystä vain TSH, jonka arvo on 0,66. Kaikkia oireita kyllä riittää, hiustenlähtöä, kuivaa ihoa, ummetusta, painon laskua, väsymys, yleinen hitaus, hengenahdistus ymym. Vai voisivatko oireet liittyä johonkin muuhun? Varsinkin hiustenlähdön kanssa olen kamppaillut yli puoli vuotta, mutta mistään ei tunnu olevan apua. Syön monivitamiinia, ettei ainakaan vitamiinien puutteesta luulisi oireet johtuvan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu