HMT taas tukea Haminalta.

Näköjään myydään satamannosturi ja myyntirahoilla tuetaan taas HMT, onkohan yhteyttä siihen että kaksi edustajaa erosi satamanhallituksesta tämän takia, ainakin oli sama päivä kaupalle ja erolle. Noin 3vuotta sittenhän kaupunki antoi nosturit HMT käyttöön, vaikka olisi tullut rahaakin niistä Haminalle kun oli ostaja tarjokas, mikä sitten kokonaan lähtikin Haminasta.
1370
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Eli alunperin satama oy lahjoitti hmt:n yhtiöittämisen ohessa nosturin hmt:lle jonka hmt nyt myi sitten kunnallisrahoitukselle eli kaupungin liisingiin jonka laskut satama oy maksaa vuokraamalla nosturin ja lahjoittaa sen taas hmt:n käyttöön. Näin saadaan kassavajetta kuitattua edes parilla millillä, kätevää.

Järkevää bisnestä siirrellä rahaa taskusta toiseen, kai tarkoituksena onkin kaunistella taas hmt:n pakkasvoittoisia tuloksia kenties tulevia kauppoja ajatellen. Toisaalta taas, eiköhän tuo uutisoitu ostajakanditaatti ole varsin hyvin tietoinen putiikin tilanteesta, intressit on jotain muuta kuin alkaa tekohengittää jo kuollutta yritystä noiden kauppojen tiimoilta, luulisin, veikkaisin ja arvelisin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vanha jatkuu! kirjoitti:

Näköjään myydään satamannosturi ja myyntirahoilla tuetaan taas HMT, onkohan yhteyttä siihen että kaksi edustajaa erosi satamanhallituksesta tämän takia, ainakin oli sama päivä kaupalle ja erolle. Noin 3vuotta sittenhän kaupunki antoi nosturit HMT käyttöön, vaikka olisi tullut rahaakin niistä Haminalle kun oli ostaja tarjokas, mikä sitten kokonaan lähtikin Haminasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu