Onko teillä paljon ystäviä?
Miten ystävä/ystävät ovat muuttuneet raskautenne ja lastensaamisen myötä, JOS ovat?
Onko teillä lapsettomia ystäviä? Jutteletteko heidän kanssaan lapsista/raskaudesta juurikaan..? Ovatko kiinnostuneita, vai miten?
Itelläni on muutama ystävä ja muutama kaveri. Osa lapsettomia, osalla yksi tai kaksi lasta. Lapsettomat ystäväni ovat hirmu huonosti ottaneet kantaa elämäntilanteeseeni; lapseeni ja raskauteeni. Harmittaa että eräskään ei tahdo enää minua minnekään rientoihin mukaan, ei edes ulos syömään, VAIKKA en puhu lapsista tai odotuksestani juurikaan koskaan mitään. Pitkiä välejä yhteydenotoissa nykyisin, vaikka olen se sama ihminen kuin ennen, on vain lisäksi jälkikasvua. Olen jotenkin nyt ilmeisesti "mummoutunut" kun on koti ja perhe.
Lapselliset ystävät sen sijaan ottavat yhteyttä usein, vaikka ei meidänkään tarvitse puhua aina lapsista ja perheestä. Myös lapsellisilla ihmisillä on muutakin puhuttavaa kuin koti ja perhe. Ja myös me tahdomme elää muutakin välillä kuin lastenhoitoa ja taloustöitä. Miksiköhän jotkut on niin ennakkoluuloisia perheellisiä kohtaan? Onko teillä kokemuksia asiasta??
Miten ystävä/ystävät ovat muuttuneet raskautenne ja lastensaamisen myötä, JOS ovat?
Onko teillä lapsettomia ystäviä? Jutteletteko heidän kanssaan lapsista/raskaudesta juurikaan..? Ovatko kiinnostuneita, vai miten?
Itelläni on muutama ystävä ja muutama kaveri. Osa lapsettomia, osalla yksi tai kaksi lasta. Lapsettomat ystäväni ovat hirmu huonosti ottaneet kantaa elämäntilanteeseeni; lapseeni ja raskauteeni. Harmittaa että eräskään ei tahdo enää minua minnekään rientoihin mukaan, ei edes ulos syömään, VAIKKA en puhu lapsista tai odotuksestani juurikaan koskaan mitään. Pitkiä välejä yhteydenotoissa nykyisin, vaikka olen se sama ihminen kuin ennen, on vain lisäksi jälkikasvua. Olen jotenkin nyt ilmeisesti "mummoutunut" kun on koti ja perhe.
Lapselliset ystävät sen sijaan ottavat yhteyttä usein, vaikka ei meidänkään tarvitse puhua aina lapsista ja perheestä. Myös lapsellisilla ihmisillä on muutakin puhuttavaa kuin koti ja perhe. Ja myös me tahdomme elää muutakin välillä kuin lastenhoitoa ja taloustöitä. Miksiköhän jotkut on niin ennakkoluuloisia perheellisiä kohtaan? Onko teillä kokemuksia asiasta??
Vastaukset 15
Vanhimmat
onko ystäväsi tahattomasti lapseton...onko hän yrittänyt lasta pitkään?
me olemme mieheni kanssa 5 vuoden ja negatiivisen ivf:n jälkeen ihan luomusti raskaana.vasta viiko 9 menossa joten lapsettomuuden tuska ei ole unohtunut.
ennen raskaaaksi tuloa meillä todella todella vaikeaa aikaa. lapselliset perheet, ystävät sisarukset jne...saivat unohtua.
ahdistaa, itkettää, raivostuttaa jne....olla esim raskaana olevien seurassa.
minä manasin monet alimpaan helvettiin, jos et ole kokenut lapsettomuuden aiheuttamaa tuskaa, niin et voi sanoa että ystäväsi tekee väärin. hänelle kohtaaaminen ja yhteydenpito voi olla erittäin vaikeaa.
minun oli esim vaikea onnitella ja mennä katsomaan sisareni/veljeni vauvaa.
yleenä jutut menee että nyt se meidän "mari" on oppinut kääntymään, seisomaan tukee vasten jne...miten voit ihastella jos sinulta se puuttuu ja on tuottanut mielenmurhetta.
annetaan ihmisten olla, voit sanoa ystävällesi että jos hänestä tuntuu pahalta, ottaa yhteyttä kun on saanut mielenrauhan.
Samaa mieltä kuin edellinen, lapsettomuus aiheuttaa niin kipeitä tunteita, että ei kestä edes ystävää, joka on raskaana ilman lapsettomuushoitoja. En usko muun seikan vaikuttavan. Ymmärrystä lapsettomuudesta kärsiville.
vain päätitte, että kyseessä on ihminen joka ei voi saada lapsia. Ehkä se onkin sellainen joka ei edes halua lapsia tai ihan tavallinen pulliainen. Aika niukat vaihtoehdot teidän elämässä.
Yhtään lapsettomuuden tuskia vähättelemättä...
"Minun paras ystäväni aloitti yrittämisen tämän vuoden alusta ja itse aloitin kesän kynnyksellä (meillä ei siis ole ennestään lapsia). Ystävälläni ei ole vieläkään tärpännyt ja minulla tärppäsi heti toisesta kierrosta. Ystäväni kanssa ollaan puhuttu jo ennen yrittämisen aloittamista lapsettumuudesta ja lasten saamisesta, että kuinka voisi suhtautua, että jos toinen saisi ja toinen "jäisi rannalle". Ilmoitin tietysti heti plussaamisen jälkeen ystävälleni, joka oli onnellinen puolestani."
- aloittajan kertoman mukaan, hänen ystävänsä on aloittanut yrittämän lasta, mistään ei käy ilmi, hän ei halua lasta, päinvastoin.
en päättänyt että kyseessä on sellainen joka ei voi saada lapsia...toin vain esille mielipiteeni sillä tosi monelta unohtuu tahattomasti lapsettomat....ei kaikki ihmiset julista koko maailmalle että eivät voi saada lapsia.Tosi moni ystävä ja läheinen unohtaa vaikka on kertonut kuinka asia satuttaa...niin he vaan kertovat lapsi/vauva tarinoita...uudelleen ja uudelleen...
Jos kaverisi vaan haluaa mennä ja ei halua lapsellisten seuraa....anna hänen mennä.... :)
Minun paras ystäväni aloitti yrittämisen tämän vuoden alusta ja itse aloitin kesän kynnyksellä (meillä ei siis ole ennestään lapsia). Ystävälläni ei ole vieläkään tärpännyt ja minulla tärppäsi heti toisesta kierrosta. Ystäväni kanssa ollaan puhuttu jo ennen yrittämisen aloittamista lapsettumuudesta ja lasten saamisesta, että kuinka voisi suhtautua, että jos toinen saisi ja toinen "jäisi rannalle". Ilmoitin tietysti heti plussaamisen jälkeen ystävälleni, joka oli onnellinen puolestani.
Olemme sen jälkeen itkeneet ja nauraneet yhdessä näistä asioista.. kaverini on kertonut kuinka pahalta hänestä toisaalta tuntuu, että minä jo odotan lasta eikä hän ja toisaalta syyllisyyden tunteesta jota hän tuntee kun ei voi välttämättä niin täysillä olla onnellinen minun puolestani. Minä olen tietysti pahoillani hänen puolesta, mutta toisaalta ikionnellinen omasta tilanteestani.. tunnen syyllisyyttä, että minulla tärppäsi nopeammin ja saan iloita joka päivä raskaudesta, mitä minun paras kaverinikin toivoo enemmän kuin kuuta taivaalta.
Helppoa asioiden läpikäyminen ei ole ollut, mutta toisaalta parhaan ystävän tuntee siitä, että asioista voi puhua suoraan puolin ja toisin.. kunnioitan aivan älyttömästi ystävääni kun hän on uskaltanut kertoa tunteistaan ja ajatuksistaan. En nyt ystävälleni toitota kaikista raskauteeni liittyvistä käänteistä (enkä kyllä muillekaan niin hirveästi), mutta toisaalta en sitä piilottelekaan ja häpeillen yritä peitellä ja puhua muista asioista vain sen vuoksi, etten ystävääni satuttaisi millään lailla. No, okei.. niinä päivinä kun ystäväni kuukautisten pitäisi alkaa, niin silloin puhutaan muista asioista kuin raskaudestani ellei hän itse kysy (olemme näin sopineet, koska se on hänelle vaikeaa aikaa).
Muut ystävät ovat ottaneet pääosin ilahtuneesti tiedon vastaan.. varsinkin he, joilla on ennestään lapsia olemassa. Suurin osa ystävistä ei edes tiedä.. kerron sitä mukaa kun asiaa kysytään ja maha kasvaa. Minä nyt en muutenkaan hirveästi raskaudestani hihku ja huutele niille, jotka asiasta tietää (vaikka ylläolevasta ehkä sellaisen mielikuvan sai).. 90% asioista joista puhutaan koskettelee muita asioita (enemmän hihkun sitten miehelleni kotona, että hän pysyy kärryillä missä mennään). En sitten tiedä miten käy kun maha on oikeasti valtava ja vaivaa enemmän kuin tällä hetkellä, että tuleeko puhuttua enemmän.. kysymyksiä varmaan tulee sitten enemmän ystäviltä. Aika näyttää...
korjaan: lapsettomat ystäväni ovat aika nuoria eivätkä ole halunneet vielä itse lapsia. Joten voimme kaikki huokaista helpotuksesta siinä mielessä. Lähinnä haluavat mennä "vielä kun voi."
Ei ole paljon ystäviä, mutta muutamia. Kaikilla ystävilläni on jo lapsia. Miehen ystävillä ei niinkään. Silloin kun en ollut vielä raskaana minä kyllä mielelläni olisin kyläillyt ystävilläni ja pyytänyt kylään, syömään leffaan tms. Mutta harvoin heillä oli aikaa. Ja olivat mieluummin ystävien kanssa joilla oli lapsia, kun heillä oli yhteistä keskusteltavaa ja ymmärsivät toisiaan, kun olivat kokeneet saman. Ja näkivät myös vaatteiden kierrätyksen yms. yhteydessä. Heillä kävi myös usein pariskuntia kylässä joilla oli lapsia. Ehkä he ajattelivat, että lapset häiritsevät miestäni ja minua jotenkin. Siskollani on kolme lasta ja eivätkä häiritse. Toki joskus, kun ovat porukalla yötä kylässä niin kun lähtevät huokaisen, että onpa rauhallista. Mutta kiva se on kun käyvät. Ja siskoni kanssa meillä on muutakin puhuttavaa kuin lapset.
Silloin tällöin kuin minut muiden ystävien joukossa kutsuttiin, niin keskusteltiin melkeinpä vain raskaudesta/lapsista. Tunsin itseni hiukan ulkopuoliseksi. Mutta koitin sen minkä pystyin osallistua keskusteluun ja olla kiinnostunut. Mutta kun puhuttiin hyvin yksityiskohtaisesti niskapoimu-ultran tuloksista yms. ja suurinpiirtein vauvan kakan koostumisesta niin olin vähän pihalla, kun en silloin tiennyt sellaisista mitään. Ja olisi ollut kiva puhua omistakin kuulumisista. En tarkoita, että olisin halunnut vain ainoastaan puhua omista asioistani.
Itse olen ajatellut, että puhun muistakin kuin raskaudestani/lapsista. Ja olen suht hyvin onnistunutkin, mutta kyllähän sitä kieltämättä itsekin innostuu raskaudestaan puhumaan. Ja kyllä ihmiset on itsekin kyselleet.
Kun ystäväni kuuli minun olevan raskaana, he olivat todella iloisia puolestani. Ja aluksi pitivät taas yhteyttä ja kyselivät kuulumia yms. Ja kerran tapasimmekin porukalla ja yhteistä juteltavaa riitti. Tosin nytkin olisin halunnut puhua muustakin kuin lapsista/raskaudesta. Nyt on taas ollut hiljaiseloa. En jaksa yksipuolisesti pitää yhteyttä.
Ymmärrän kyllä sen, että varsinkin ensimmäisen lapsen kohdalla sitä on innostunut asiasta. Ja tietenkin on mukava puhua ihmisen kanssa jolla on kokemusta asiasta. Mutta lapsetonkin voi haluta (jossakin määrin) puhua lapsista. Jos ei sitten inhoa lapsia. Mutta voisi myös puhua muustakin?
Itselläni ei yleensä ole tapana vastata keskusteluihin, kunhan vain lueskelen. Mutta tähän keskusteluun koen haluavani vastata.
En tiedä ikääsi, mutta itse olen 22-vuotias opiskelija. Ystäväni ovat suunnilleen samanikäisä ja he KAIKKI ovat jo perheellisiä. Joillakin on kaksi lasta, joillakin yksi ja muutama ystäväni odottavat lasta tällä hetkellä. Olen heidän kaikkien puolestaan onnellinen, mutta en koe heitä enää samalla tavalla kuin ennen raskautta. Tiedän, että saan tästä varmasti moitteita tällä palstalla, mutta uskaltaudun silti kirjoittamaan. Toivon, että kuitenkaan loukkaisi ketään tällä kirjoituksellani. Se ei missään nimessä ole tarkoitus.
Koen, että nämä raskaana olevat/perheelliset ajattelevat minusta jotenkin säälivästi. Olenhan perheetön. Olen siis huonompi? Näin heidän ajattelunsa koen.. He kyselevät "kuinkas miesrintamalla? ;) Kai sää ny muutakin teet kuin opiskelet". Opiskelen yliopistolla ja opiskelu vie täysin aikani. Ymmärrän heidän puheistaan, että he säälivät ja pitävät itseäni tylsänä.. enhän ehdi paljon muuta kuin lukemaan.. Ja miehiä on toki välillä ollut lähettyvillä, mutta en ole henkilökohtaisesti kokenut niin PALAVAA halua ja polttavaa tarvetta lähempään "juttuun".
Tämä seuraava asia minua hieman harmittaa ja surettaa. Myönnän, että ystäväni, vaikkapa nyt Hilda on tällä hetkellä raskaana ja hän on yrittänyt pitää itseeni enemmän yhteyttä, kun minä häneen. Hän on asiasta maininnut ja yritin sitten hieman tsempata ja pyysin häntä yhtenä iltana leffaan. Itselläni oli rankka koulupäivä takana ja kävin nopeasti kotona syömässä ja sitten lähdin sovitulle treffauspaikallemme. Hän katsoi minua päästä varpaisiin ja kysyi, miksi en ollut laittautunut? Olin ihan normaalisti farkuissa, topissa ja villapaidassa, hiukset ponnarilla. Hän oli laittautunut viimesen päälle ja selitti, kuinka oli tehnyt hiuksille juurihoitoja ja lakannut kynsiä kasvonaamio kasvoilla.
Mm. Hän aina mainostaa mitä kaikkee hän ehtii tekemään. TOTTAKAI EHTII, onhan hän kotona. Hän oli siis työtön tulleessaan raskaaksi, joten on raskauden alusta asti ollut "vain kotona". Ihan niinkuin työttömänäkin. Enkä sano tuota pahalla, olin itsekin vähän aikaa työtön, ennen kuin pääsin opiskelemaan. Pointti on siis, se että tottakai itsekin haluisin valmistautua iltaan tunti kaupalla ja laittautua kauniiksi, mutta en kertakaikkiaan ehdi. Tämän leffaillankin sain junailtua oikein työllä ja sitten hän mollasi minua täysin. Ja seuraavana viikolla taas tulee soittoa, miksi olen niin huono pitämään yhteyttä..
En tiedä, oliko tällä kirjoituksella mitään väliä tai auttoiko tämä ollenkaan. Mutta toin myös toisen näkökulman esille. Miksi jotkut ajattelavat vain omasta elämäntilanteestaan ja pitävät sitä ainoana, oikeana vaihtoehtona?
Olipas tökeröä käytöstä ystävältäsi. Ei kävisi mielessäkään laittautua pimeään leffa teatteriin. Saatika vaatia muita itseään laittamaan.
Sain ns. vahinko lapsen jonka pidin. Isä kuvioissa vaihtelevasti.
Ystäväni todellakin alkoivat vältellä minua ja olo oli erittäin hylätty. Ei 22-vuotiaana halua, että ainoat ihmiset ketkä vastaavat puhelimeen ovat äiti, isä, mummo ja pari sukulaista. Isä hoiti lasta muutamat illat kuukaudessa, että pääsen ulos, mutta kukaan ei ollut valmis tulemaan kanssani.
Minua ei kiinnosta keskustella siitä minkä väristä kakkaa lapsestani tulee ja vaikka rakastankin häntä yli kaiken, viihteellä nautin siitä että saan puhua muustakin.
Yritin laittaa viesti muutamalle ystävälleni kuinka olen pahoillani että he eivät pidä yhteyttä ja vastaus oli, että heidän mielestään äideistä tulee tylsiä jne. Vaikka he eivät kertaakaan olleet tavanneet minua lapsen syntymisen jälkeen tai ylipäätään heti kun maha alkoi näkyä.
Yksi ystäväni 'suostui' minua näkemään ja vietimme mukava illan jutellen ja muutamat kaljat juoden. Hän sanoi, että pelkäsi että olisin muuttunut, muuta enhän siiten ollutkaan. Vähän tasapainoittunut enintään.
En ole koskaan ollut niin pettynyt ystäviini kuin silloin, kun olisin eniten heidän seuraansa tarvinnut ja silloin en sitä saanut. Eikä kellään heistä ollut mitään halua hankkia omia lapsia.
Itse olen saanut ensimmäisen ja tällä hetkellä ainoan lapseni 20-vuotiaana.Tietäähän sen että mitä tuon ikäisenä tehdään,ryypätään,rellestetään ja eletään sitä elämää.Minäpä odotin lasta.Noh,kun ei minua kiinnostanut lähteä baariin valvomaan yömyöhään ja katselemaan kännisiä ihmisiä,kaikki ystäväni hylkäsivät minut.Ketään ei kiinnostanut pitää yhteyttä raskausaikana,ei lapsen syntymän jälkeen joten annoin minäkin olla.
Eräs sukulainen haukkui minut pystyyn koska hänellä ei ole miestä mutta kova halu olisi saada lapsi.Hän koki asian niin että minä olen k*sipää joka en osaa arvostaa sitä että minulla on lapsi,mies ja kaikki elämässä mallikkaasti.Tuo loukkasi sillä yritimme mieheni kanssa lasta reilusti yli kaksi vuotta.
Tästä viisastuneena en koskaan kysy keneltäkään vauvan yrittämisestä.Se että on nuori ei tarkoita sitä että sinulle suodaan lapsi.
Taisi nyt mennä ohi aiheen mutta nuorena äitinä koen että minun ainoa tukeni on ollut puolisoni.Isovanhempia ei kiinnosta,ystäviä vielä vähemmän.Harmillistahan se on mutta minkäs teet :(
itkuhan täs oikee pääsi ku luki kirjoituksianne... itsellä menossa rv38 ja koko raskauden aikana ystävien yhteydenoto ovat vähitellen hiipuneet.. näin loppu vaiheessa kaipais ystävien seuraa ja aikaa jutella asioista..tehdä jotain mukavaa ja naureskella ja unohtaa hetkeksi pelko synnytyksestä.
kaveripiiriini kuuluu aika tasapuolisesti nii perheellisiä kuin sinkkuja tai parisuhteessa ilman lapsia eläviä. sinkku ystäväni katos elämästä melkeempä saman tien kun kuulivat raskaudesta. toki sanoovat et on onnellisia puolestani, mutta sen kummempaa yhteydenottoa ei oo sen koommin tullu. sitten nää perheelliset... heillä tuntuu olevan arki nii töiden ja lasten täyttämänä ettei aikaa riitä muuhun tai jos aikaa on järjestetty se painottuu vklopulle jolloin lapsi hoidos ja kaljaa nassuun.
ainoat ketkä pitää yhteyttä aktiivisesti on sisko ja äiti. poikaystävä on tietenki koko ajan arjessa, mutta vaikea senkää on kaikkea naisten juttuja ymmärtää. onpa sit itelläki jääny ottamatta yhteyttä kun kerta toisensa jälkeen se oon mä joka ottaa yhteyttä. onneks poikaystävä on sentää jaksanu kuunnella ja pysyä rinnalla kun on tuntunu yksinäiseltä. ja toinen onni on se et ostettii 3,5 kuukautta sitte oma tupa nii on saanu laittaa ja remontoida...siinä jos missä hommassa sielu lepää.
jaksan kyllä toivoa vielä et jossain kohtaa joku soittaa ja pyytää tekemään kanssaan jotai mukavaa. toivossa on hyvä elää...
täällä on aivan sama juttu; ystävät katosivat plussauksen myötä.. alkuun tuli nähtyä, mutta kerrat harvenivat ja sitä huomas olevansa se, joka laittoi viestiä, soitteli, olisi halunnu nähdä. lopulta en enää jaksanut, mitä järkee yks-puolises ystävyydes, josta et saa itse mitään ? suututti ihan tosi paljon. onhan minul mies ja ihana mies onkin, mutta kaipas niitä "tyttöjen juttuja" kuitenkin..
nyt kun lapsi päälle 1kk ikäinen, niin nämä "ystävät"alkaneet vähän pitää yhteyt, mutta katkera olen edelleen :/
mistä päin te muuten olette ? :)
Mulla ei ole lapsia enkä ole raskaana, mutta kerronpa oman kokemukseni lapsettoman ja lapsellinen väliseestä ystävyydestä. Ensinnäkin, otatko itse yhteyttä tähän lapsettomaan ystävääsi? Minulla on yksi erittäin pitkäaikainen hyvä ystävä, jolla on nyt kaksi lasta. Etäännyimme toisistamme jo hänen odottaessa ensimmäistä lastaan. Minä yritin soitella ystävälleni ja laitoin hänelle viestiä, mutta harvoin hän niihin vastasi eikä koskaan ottanut itse yhteyttä minuun. Lopulta en enää edes yrittänyt, koska on aika tylsää yrittää pitää yhteyttä ilman vastakaikua. Ihmettelin asiaa, koska olimme aina olleet todella hyviä ystäviä ja pystyimme aina puhumaan kaikesta ja hän oli todella tärkeä ihminen minulle. Minä olin kyllä kiinnostunut hänen raskaudestaan ja kyselin kaikkea. Saatoin myös kysellä tyhmiäkin, mutta eiköhän se ole ihan anteeksiannettavaa, koska minulla ei ole lapsiasioita omakohtaista kokemusta. Minä olisin halunnut saada jonkinlaisen selityksen hänen käytökselleen. En minä olisi pahastunut, jos hän olisi vastannut minulle, että nyt on kiirettä ja härdelliä perheessä ja nähdään sitten, kun vähän helpottaa. Nyt sain vastaukseksi yleensä vain välinpitämättömän hiljaisuuden. Koen, että ystäväni ei enää kaipaa minua elämäänsä.
Minulle kävi sillain, että yhdelle todella hyvälle ystävälleni kerroin raskaus-uutisen niin sen jälkeen hänestä ei ole kuulunut mitään, eikä ole kutsunut meitä heille kylään eikä mitään muutakaan. Tämä kalvaa mieltäni helvetisti, mutta eihän se ole ystävyyttä, jos hylkää ystävän onnelisten asioiden tähden?