Meille on miehen kanssa tulossa eka yhteinen lapsi, raskaus on vasta aika alussa. Molemmilla on lapset myös edellisistä liitoista.
Olen huomannut jotakin outoa epävarmuutta... Vertaakohan miehet paljon exän ja nyxän raskautta? Mitä jos minun vauvamasuni ei ole hänen mielestään yhtä kaunis, ellei jopa kauniimpi? Exä synnytti keisarinleikkauksella, koska lapsi oli yli 4 kiloinen. Minä olen synnyttänyt ihan perinteisesti (pienen lapsen), joten jos ei tule ongelmia, samoin toimin tämän kanssa. Mitä jos tämäkin painaa yli neljä kiloa ja uudelleensynnyttäjänä kuitenkin onnistuu perinteisesti, niin pitääkö mies minua sitten jotenkin "löysempänä" kuin exä, joka ei siihen kyennyt? Mulle on tullut tosi iso pelko siitä, että mitä jos lapsi on suuri... Ei se synnytys siis pelota, vaan se jos mies vertaa exään.:(
Minulla ei onnistunut imetus kunnolla ensimmäisen lapsen kanssa. Mies arvostaa kovasti imetystä... Jos epäonnistun jälleen, koenko häviäväni exälle?
Mies ei raskaus/synnytys asioissa ole koskaan arvostellut exäänsä pahalla sanalla. (Muuten kyllä kovasti.) En tietenkään haluaisi, että minunkaan exäni sanoisi minusta kenellekään niissä asioissa pahaa, kun hänen lapsensa maailmaan saatoin. Mutta kun omassa päässä vertailen, on vaikea olla puhumatta niistä epävarmuuksista miehelle. Tämä ärsyttää puolisoani. Hän ei halua verrata.
Mies kertoo rakastavansa minua yms. Ja tiedän hyvin, ettei hän halua exän kanssa koskaan enää mitään, joten sellaisesta epävarmuudesta ei ole kyse. Jokin perfektionisti minussa vain haluaisi, että tämä yhteinen kokemuksemme olisi molemmille jotain suurempaa kuin mikään aiemmin... Mutta kun hän on jo saanut lapsen, voiko mikään ylittää sitä? En tarkoita sitä, että lapsen pitäisikään olla yhtään rakkaampi, vain yhtä rakas, mutta kokemus minun kanssani voisi olla parempi kuin exän kanssa...
Olen miettinyt myös sitä, että olenhan minäkin kokenut raskauden exäni kanssa. Hän oli synnytyksessä tukena ym. Voisihan vastaavasti nykyinen mieheni pelätä, että se oli minulle upeampaa... Mutta tänä päivänä en haluaisi rinnalleni ketään muuta kuin oman kultani.
Oman lapsen syntymä on aina mahtava asia, ihan sama kuka on lapsen isä/äiti. Tiedän sen, ja niin sen kuuluukin olla. Mutta miten pääsen eroon tästä kalvavasta halustani verrata itseäni hänen exään? Haluaisin vain nauttia massusta ja olla ylpeä raskaudesta. Tunnen itseni todella typeräksi.
Toivon etten kovasti saa haukkuja, kun tiedän että asia on pöljä. Haluaisin vertaistukea ja apua.
Olen huomannut jotakin outoa epävarmuutta... Vertaakohan miehet paljon exän ja nyxän raskautta? Mitä jos minun vauvamasuni ei ole hänen mielestään yhtä kaunis, ellei jopa kauniimpi? Exä synnytti keisarinleikkauksella, koska lapsi oli yli 4 kiloinen. Minä olen synnyttänyt ihan perinteisesti (pienen lapsen), joten jos ei tule ongelmia, samoin toimin tämän kanssa. Mitä jos tämäkin painaa yli neljä kiloa ja uudelleensynnyttäjänä kuitenkin onnistuu perinteisesti, niin pitääkö mies minua sitten jotenkin "löysempänä" kuin exä, joka ei siihen kyennyt? Mulle on tullut tosi iso pelko siitä, että mitä jos lapsi on suuri... Ei se synnytys siis pelota, vaan se jos mies vertaa exään.:(
Minulla ei onnistunut imetus kunnolla ensimmäisen lapsen kanssa. Mies arvostaa kovasti imetystä... Jos epäonnistun jälleen, koenko häviäväni exälle?
Mies ei raskaus/synnytys asioissa ole koskaan arvostellut exäänsä pahalla sanalla. (Muuten kyllä kovasti.) En tietenkään haluaisi, että minunkaan exäni sanoisi minusta kenellekään niissä asioissa pahaa, kun hänen lapsensa maailmaan saatoin. Mutta kun omassa päässä vertailen, on vaikea olla puhumatta niistä epävarmuuksista miehelle. Tämä ärsyttää puolisoani. Hän ei halua verrata.
Mies kertoo rakastavansa minua yms. Ja tiedän hyvin, ettei hän halua exän kanssa koskaan enää mitään, joten sellaisesta epävarmuudesta ei ole kyse. Jokin perfektionisti minussa vain haluaisi, että tämä yhteinen kokemuksemme olisi molemmille jotain suurempaa kuin mikään aiemmin... Mutta kun hän on jo saanut lapsen, voiko mikään ylittää sitä? En tarkoita sitä, että lapsen pitäisikään olla yhtään rakkaampi, vain yhtä rakas, mutta kokemus minun kanssani voisi olla parempi kuin exän kanssa...
Olen miettinyt myös sitä, että olenhan minäkin kokenut raskauden exäni kanssa. Hän oli synnytyksessä tukena ym. Voisihan vastaavasti nykyinen mieheni pelätä, että se oli minulle upeampaa... Mutta tänä päivänä en haluaisi rinnalleni ketään muuta kuin oman kultani.
Oman lapsen syntymä on aina mahtava asia, ihan sama kuka on lapsen isä/äiti. Tiedän sen, ja niin sen kuuluukin olla. Mutta miten pääsen eroon tästä kalvavasta halustani verrata itseäni hänen exään? Haluaisin vain nauttia massusta ja olla ylpeä raskaudesta. Tunnen itseni todella typeräksi.
Toivon etten kovasti saa haukkuja, kun tiedän että asia on pöljä. Haluaisin vertaistukea ja apua.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Meille tulee kanssa eka yhteinen. Minulle tämä on esikoinen ja miehelläni on edel.liitosta yksi lapsi. Minulla oli ennen raskautta enemmäkin tuon tyyppisiä ajatuksia kun sinulla. Mutta olen keskustellut avoimesti mieheni kanssa ajatuksistani/tunteistani vaikka tuntisin kuin typeräksi itseni. Ja se on ainakin meillä auttanut. Ja jos mulla tulee viel joskus sellainen höhlä olo, että vertaa itseään miehen ex:ään, niin sitten vaan otan järjen käyttöön ja ajattelen puhtaasti järjellä. Silloin myös tajuaa, että hormoonit taas tekee tepposiaa.. ;) Kannattaa ihan rohkesti puhua miehellesi ajatuksistasi, ja heti myöntää kun alkaa puhua, että tää varmasti kuullostaa tosi hölmöltä jne.. Että ei itsekkää ymmärrä kuin hassusti tuntee jne.. Mutta jos tuntuu, että ei osaa sanoa oikeita sanoja, niin sitten kirjoitat hänelle.. Tsemppiä! :)
Jokaisen naisen raskaus on erilainen ja jokainen nainen on erilainen. Miksi siis edes miettiä sitä vertailua? Anna asioiden mennä omalla painollaan. Turhaa stressiä tulee.
Mun miehen ex synnytti esikoisen luomusti ja imetti pitkään. Mä jouduin sektioon ja en imettänyt kuin 6 viikkoa. En edes miettinyt tuota että olisin jotenkin huonompi koska tilanteeni oli aivan erilainen. Puhu asiasta miehesi kanssa avoimesti ja jos mies on niin pöljä että oikeasti vertailisi, kerro miten erilaisia raskaudet ja naiset ovat. Kun rakastaa toista, ei vertaile eikä yritä olla parempi kuin joku toinen. Hulluksihan siinä tulisi. Ehkä sinulla on huono itsetunto?
Meillä on kanssa tilanne, että itse olen saamassa esikoistani ja mieheni toista lastaan. En ole vertaillut itseäni mieheni exään raskauden tai synnytyksen kanssa. Olen kyllä kysellyt, että mites viime kerralla se ja se asia meni jne... Se mikä itseäni rassaa on se, että mieheni on jo kokenut tämän kaiken aiemmin. Tämä ei ole hänelle ensimmäinen kerta eikä varmaan sitenkään yhtä jännä. Ensimmäinen lapsi on aina ensimmäinen... Toki hän on sanonut, että on saanut näin alkuunkin olla jo tässä raskaudessa mukana enemmän kuin aiemmin koko raskausaikana. Ja kyllä mieheni silti touhottaa. Esitteli innoissaan äitilleni jo ostettuja vauvan vaatteita :)
Meillä tilanne missä miehellä 4 lasta edellisistä liitosta ja meille tulossa toinen yhteinen.
Vertasin minäkin itseäni alkuun miehen eksiin, olin epävarma mutta lopulta asettelu kääntyikin päinvastoin, miehen yksi eksä koki mustasukkaisuutta ja katkeruutta meistä, minusta, yhteisistä lapsista ja yhteisestä onnellisesta perhekokoonpanosta----yms.
Naiset ovat hirveän herkässä vertailemassa itseään toisiin, olemme varsinkin raskausaikana tosi herkkiä kaikelle, myös vertamaan ja arvostelemaan kaikkea itsessämme.
Sinulle sanoisin että älä murehdi. Ei se mihinkään johda. Uskoisin että mies ei edes ajattele koko eksää ja eksän synnytystä!!! Miksi hän sitä nyt ajattelisi? Minäkään en ajattele eksiä, ne on olleet ja menneet ja niille ei mitään voi :) Jatketaan me elämää, ei jäädä menneisiin, joohan?
Kuinka kauan ajattelit armaan "ukkosi" jaksavan kotileikkiä sinun kanssasi? Oletko kolmas, neljäs vai peräti viides yritys?
En tunne tätä "Mama84*****", mutta pakko vastata vähän hänen puolestaan..
Siis, todella loukkaavasti kirjoitit. Kyllähän normaalilla 26v. on jo suhteita ollu, ihan normi elämää. Että ex:iä löytyy jokaiselta! Mitä väliä sillä vaikka hän olisi miehelle vaikka 10.yritys?? Jotkut vaan ei törmää heti teini iässä "siihen oikeaan" kumppaniin! Jollakin menee vuosikymmeniä ja jotkut valitettavasti ei löydä koskaan ja on yhtä hakemista koko elämä. Itse löysin oman oikean armaani 33v. Sitä edelsi yksi avioliitto ja useita useita muita seurustelu suhteita oli sitä avioliittoa ennen. Mutta tiedän tapauksia jotka vaan hammasta purren ovat huonossa suhteessa kun ei eivät uskalla olla yksin. Eikö se ole silloin parempi etsiä sitä oikeaa kenken kanssa toimii kaikella lailla?! Kertyy niitä ex:iä sitten vaikka kuin paljon..
No ex-suhteet, ja kumppanit ovatkin asia erikseen...mutta Mami84 viestistä kylläkin käy ilmi, ettei mies ole ensimmäistä, eikä toista kertaa lapsen teossa, vaan lapsi löytyy ennestään ainakin kahden eri naisen kanssa. Mielestäni on vähän väliä jos mies lykkii usealle eri naiselle lapsen maailmaan ja siirtyy sitten kohti seikkailuja ! Ymmärsitkö nyt, vai edelleen sisälukutaito kateissa ?
Anoppini teki lapsia ensimmäisen miehensä kanssa ja sitten vielä toisenkin miehen kanssa ja sitten vielä kolmannenkin kanssa. Siitäkin erosi ja on nykyisen miehensä kanssa ollut yhdessä 20 vuotta! Joillakin vain kestää aikaa löytää se oikea! Paskaako sillä on väliä monenko miehen kanssa niitä lapsia on tehnyt? Pitää jatkaa elämää eteenpäin ja jos vielä tuntuu, että lapsia tekisi niin sitten tekee. Miksi lopettaa siihen, että ensimmäinen tai toinen suhde menee nurin? Vähän laajempaa ajatusmaailmaa ihmiset!!!
Ei tää elämä oo niin mustavalkoista.. Ja tuo typerää, että tuomitaan vaikka ei edes tiedetä oikeita faktoja! Tietty niitä sellasia ukkoja ja akkoja jotka ei osaa/halua sitoutua eikä välitä oikeasta parisuhteesta ja ei olla järkeviä ja jätetään ehkäisyt pois. Mutta kyllä niitäkin löytyy jotka valitettavasti monien yrityksien kautta löytää sen haluaman kumppanin rinnalle. Ja lasta tullut sitten tehtyä muutamalleki eri henkilölle, on voinut luulla aina että tämä nyt on oikea, mutta sitten ei olekkaan ollut..
pieni virhe näköjään edel. kirjoituksessani;
"Mutta kyllä niitäkin löytyy jotka valitettavasti monien yrityksien kautta löytää sen haluaman kumppanin rinnalle"
tarkoitin;
"Mutta kyllä niitäkin löytyy jotka valitettavasti monien yrityksien kautta ei löydä haluamansa kumppanin rinnalle"
tiedät ettei ole nuo ex-naiset siirtyneet kohti uusia seikkailuja? Tai vaikka kuollut tms.?
No, voi h..vetti. En tiedäkää. Enkö mä kirjoittanu näin; "Tietty niitä sellasia ukkoja ja akkoja jotka ei osaa/halua sitoutua eikä välitä oikeasta parisuhteesta ja ei olla järkeviä ja jätetään ehkäisyt pois"
????
Niin, ja toki ihmisiä kuolee.. Sekin voi johtaa siihen että kumppanit vaihtuu ja lapsia tehdään useammalle. "voi hyvää päivää" tätä touhua!
sinun viestiisi! Katso tarkemmin ennen kuin alat vauhkoamaan!
Sorry.. enpä juu katsonu tarkkaa.. alkoi vaan niin ottaa aivoon..
Mulla oli ensimmäinen "suhde"18-vuotiaana ja siitä hetki ennen eroa syntyi lapsi jonka kuitenkin halusin pitää nuoresta iästä ja huonosta elämäntilanteestani huolimatta ja tänä päivänäkin tuo koullainen on minulle tärkeä.en kadu.
eron jälkeen pian tapasin nuoremman miehen ja hän oli isää tälle minun esikoiselleni.
suhde kesti 6-vuotta ja siihen syntyi kaksi muuta nuormepaa ihanaa lasta kunnes erosimme sillä ei rakkautta ei ollut alunperinkään minun puoleltani mutten sitä vain silloin ymmärtänyt ja olin aivan rikki edellisestä liitostani.
ero tapahtu nätisti ja lapset tapaavat isäänsä säännöllisesti kaikki ok.
vannoin etten enää suhteeseen rupea ennen kuin olen 35v .
No,tämä elämäni mies joka oli jo vähän vanhempaa sorttia käveli vastaan ja vei jalat alta heti ja silloin sen vaan tajusi että tässä tämä nyt sitten on.
Itse olen nyt lähellä kolmeakymppiä ja niin onnellinen ja edelleen rakastunut.
häitä suunnitellaan ja muuta yhteistä ja nyt sitten meille on jopa se yhteinenkin lapsi tulossa :)
eli,itse olen sitä mieltä että antakaa mennä vaan ja eläkää täysillä,mutta sen sanon vielä,että virheistä on opittava ja elämä otettava välillä myös tosissaan.
itse olennyt paljon viisaampi ja kokemukset vain vahvistaneet minua ja jääräpäisyyteni lievittynyt.
vaikka lapsillani on eri isät se ei minua hävetä eikä haittaa,koen sen rikkautena.
Meillä on sellainen tilanne, että itse odotan esikoistani mutta miehelläni on jo lapsi. Itse myös pelkään vertailun kohteeksi tulemista. Mieheni ei ole sanallakaan puhunut aiemman lapsensa syntymästä, odotusajasta yms. varmaan osaksi senkin takia, että tietää etten halua tietää ja että asia vaivaa minua. Olemme joskus paljon ennen raskauden suunnittelua puhuneet asiasta, mutta asia on meille hankala emmekä pysty asiasta juurikaan riitelemättä puhumaan. Mieheni ei ymmärrä, miksi asia minua vaivaa ja käskee vain asian hyväksymään (että hänellä on jo lapsi) ja tottumaan, koska asiaa ei voi muuttaa eikä voi hylätä aiempaa lastaan.
Uskon, että mies on tuolloin ollut enemmän mukana odotuksessa. Mieheni on käynyt kanssani innokkaasti mukana neuvolassa ja ultrissa, mutta muuten hän ei juurikaan ole kiinnostusta osoittanut. Itse olen hankkinut lapselle kaikki vaatteet ja tarvikkeet, mies ei edes taida tietää mitä kaikkea meillä edes on.. Mutta niin kuin joku kirjoittikin, että ensimmäinen lapsi on aina ensimmäinen.
Itseänikin vaivaa ehkä asiassa eniten se, että mies kokee tämän jo toistamiseen ja erilailla kuin minä. Samoin myös miehen sukulaiset. Heillä on jo lapsenlapsi, niin tämä ei juurikaan tunnu heitä kiinnostavan. Anoppi ei juurikaan kysele vointiani, eikä ole ostanut vauvalle mitään (ja kuitenkin on kertonut mitä kaikkea osti tuolle aikaisemmalle lapselle ja sanoi että voitaisiin mieheni exältä pyytää ne tavarat, kun olivat heidän erotessaan jäänyt hänelle!). Ensimmäinen asia, jonka anoppi sanoi kun sai kuulla raskaudestani oli "oliko se vahinko"!
En aina voi sietää miestäni, enkä hänen sukuaan, koska tuntuu, että he eivät todellakaan ymmärrä minua. Omat vanhempani ovat tarjoutuneet auttamaan ja hankkimaan mitä tarvitaan ja kiinnostuneita minun ja vauvan voinnista kun tämä on heille ensimmäinen lapsenlapsi..
Tilanteeni on kyllä hieman erilainen kuin sinulla, koska ymmärrettävästi sinulla vertailu exään korostuu koska olette ns."tasoissa" kokemusten kanssa, koska kummallakin jo entuudestaan lapsi. Mutta yritä saada itseluottamusta, että itse olet paras ja mitä kohdallesi sattuukaan (normi synnytys tai sektio, tai pystyitpä imettämään tai et), et voi itse asiaan juurikaan vaikuttaa eikä syy todellakaan ole sinun, kävipä mitä kävi! Luulisi miehenkin tämän tajuavan, että niihin asioihin ei pysty itse vaikuttamaan, eikä se tee kenestäkään parempaa tai huonompaa äitiä.
Ja luultavasti miehesti ajattelee samoin kuin sinä, että tällä kertaa ei haluaisi olla kenenkään muu tukena ja saada lasta kuin sinun kanssasi! :) Yritä hätistellä möröt pois mielestäsi ja ajattele että kävi mitä kävi niin olet aina parempi kuin tuo miehesi ex! ..ja itseasiassa, sinähän olet parempi kuin tuo ex, koska miehesi on juuri sinut valinnut! :))
Mulla kanssa samalla lailla kuin sinulla! Minulle tämä on ensimmäinen ja miehelle toinen. Ja miehen puolelta sukulaiset ei juurikaan ole kyseleet vointiani. Tässä mennään jo aika loppu suoralla raskautta ja mieheni sisko on todella mukava, mutta todellaki ihmetyttää kun näimme hänet muutama vk sitten, niin hän ei kysyny yhtään mitään. Ihanku en olisi edes raskaana. Itse sitten jotain puhuin voinnistani ja eipä siihen juurikaa kommentoinu. Minusta tää on outoa.. Muuten hän on kyllä todella mukava ihminen. Ja anoppiki kysyy todella harvoin mieheltäni kuinka olen voinut. Ja jos hänetkin näkee, niin ei välttämättä hänkään kysy mitään voinnistani.. Miksiköhän näin..?
Minä vuorostani tsemppaan teitä, että siinä kun miehen suku ei kysele vointia, ei ole välttämättä mitään, mikä johtuisi teistä. Itse kun odotan jo toista lasta, edes OMAT vanhempani eivät enää kysele mitään... heh. Siis esikoista odottaessani äiti soitti joka ikinen päivä... "Miten voit? Onko ollut neuvolaa? Mitä siellä sanottiin? Oletko syönyt hyvin?..." Oli kovin innokas, ensimmäinen lapsenlapsi...
Nyt ei mitään. Olen viikolla 17 ja yhtäkään kertaa edes oma äitini ei ole kysellyt voinnistani. Siis ei todellakaan kertaakaan! En siis odota sitä myöskään miehen suvulta, kun on jopa suvun neljäs pienokainen tulossa... heh. Varmasti lapsi on yhtä rakas, ei ole kyse siitä. Se "hypetys" ja uutuudenviehätys on vain vaihtunut rauhallisuuteen. Rakkaus lasta kohtaan on silti varmasti yhtä vahva.:)
Itse olen jo vähän onnistunut tsemppaamaan tästä exä vertailusta, mutta huonoja päiviä on. Jatkan tsemppaamista!