Muistan kun alakoulussa päivän kohokohta oli aina, kun Matikainen ajoi koulun ohi yhdeksäksi kunnantalolle uudella Civicillään; moista autoa ei varpaisjärvellä ollut ennen nähty. Opettajan vastusteluista huolimatta (mukamas vastusteli, sillä halusi itsekin katsoa, ajoihan hän vanhalla tipparellulla) ryntäsimme aina ikkunaan, kun auton ääni kuului. Luokan ainoa ikkuna oli vaan niin ahdas, että opettajan lisäksi siitä mahtui vain yhsi tenava katsomaan kerrallaan.
Lähtemättömästi ovat mieleeni jääneet opettajan sanat "Kimmo-Petteri saa ensin katsella", sillä olin opettajan lemmikki.
Alakoulun paras muisto oli kun liikunnantunnilla olimme kentällä luistelemassa ja Matikainen ajoi helvetinmoista kyytiä koulun ohi. Lumi vaan pöllysi ja Hondan kone huusi kuin hyeena, kun Matikainen painoi kaasua. Myöhemmin meille selvisi, että kunnanjohtajalle oli tullut vatsavaivoja kaalikääryleistä.
Nyt perheellisenä ajan vanhalla preludella ja civicci on yhä haaveissani vain...
Lähtemättömästi ovat mieleeni jääneet opettajan sanat "Kimmo-Petteri saa ensin katsella", sillä olin opettajan lemmikki.
Alakoulun paras muisto oli kun liikunnantunnilla olimme kentällä luistelemassa ja Matikainen ajoi helvetinmoista kyytiä koulun ohi. Lumi vaan pöllysi ja Hondan kone huusi kuin hyeena, kun Matikainen painoi kaasua. Myöhemmin meille selvisi, että kunnanjohtajalle oli tullut vatsavaivoja kaalikääryleistä.
Nyt perheellisenä ajan vanhalla preludella ja civicci on yhä haaveissani vain...
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hyvä kimmo-petteri!
Noista lapsuus ajan muistoista on hyvä ponnistaa maailmassa eteenpäin!
Noin sitä pitää!
Olikohan ne kaalikääryleet sitten loppujen lopuksi syynä hurjasteluun?
Muistelisin että matikaisen vaimo kävi vieraissa keskustan rautakauppiaan luona takahuoneessa?
Ja kyllä meijänkin iskä tais kokasta, ainakin äiti kerran huusi ku hinaaja iskälle asiasta ja iskä punotti.
Niin, meillähän jokaisella on niitä ah niin rakkaita muistoja Hondista ja eritoten Civiceistä. Minäkin muistan se ensimmäisen kerran niin valtavan elävästi, kun näin ihkaoikean ja uuden Civiccin vuosimallia 1977. Tuo upea sporttinen perheauto teki lähtemättömän vaikutuksen tällaiseen takametsien pikkupoikaan, joka oli tottunut kotikylän kulmilla näkemään vain vanhakoppaisia Escortteja ja b-mallin Kadetteja. Tietysti jollakin kylän kovimmalla jätkällä oli jo silloin ihan oikea pikku-Corolla, jossa oli oikein leopardi-kuvioiset penkit, mutta aito sporttinen Honda oli näilläkin koviksilla ikuisena haaveena.
Niin, se oli joku naapurikylän vähän paremman talon poika, joka oli ollut oikein Helsingissä koulussa ja sieltä sitten lukenut itsensä oikein herraksi, liekö ihan ollut aito maisteri ja oli sitten noin vain ostanut aidon Hondan. Voi sitä jutun paljoutta, minkä sen Honda aiheutti. Taloissa ja mökeissä meni miesväeltä monta iltaa ihan hukkaan, kun joukolla puhuttiin tuosta komeudesta. Moni ison talon poika oli tosi kateellinen tuolle Honda-miehelle, eikä asiaa yhtään auttanut se, että seuraavana kesänä seurojentalon tansseissa tuo Honda-mies sai aina parhaat naiset.
No, niinpä sitä tässä keski-ikäisenä on kiva muistella niitä tuon huolettoman nuoruuden ja lapsuuden kohokohtia ja haaveilla omasta Hondasta, jota vieläkään en ole saanut hankituksi.