Asiahan ei minulle kuulu, mutta mietityttää kuitenkin. En ole sen enempää koti- kuin uraäitiyden kannattaja, mutta kummassakaan äärimmäisyyksiin meneminen sopii varmaan aika harvalle perheelle.
Katselin tuossa ohjelmaa Vauva tulossa, jossa tuleva äityli on suunnitellut pukkaisevansa vauvan maailmaan ("pop it out") ja palaavansa töihin parissa päivässä, koska kukaan muu ei pysty tekemään hänen työtään (catering-yritys). En epäile, etteikö siitäkin lapsukaisesta voisi kasvaa onnellinen tasapainoinen aikuinen ensisijaisesti mummon hoivissa, mutta miksi, oi miksi tuo ihminen haluaa lapsen? Minusta kuulostaa hassulta tuo prioriteettijärjestys, että oman lapsen voi kyllä kasvattaa ja hoivata joku muu, mutta ruokaa ei kukaan muu osaa tehdä oikein? En ymmärrä.
Mitä motiiveja lapsen hankkimiseen on ihmisillä, jotka eivät itse haaveile lapsen kanssa olemisesta? Kysymys ei sisällä syytöstä, se on vain utelias.
Katselin tuossa ohjelmaa Vauva tulossa, jossa tuleva äityli on suunnitellut pukkaisevansa vauvan maailmaan ("pop it out") ja palaavansa töihin parissa päivässä, koska kukaan muu ei pysty tekemään hänen työtään (catering-yritys). En epäile, etteikö siitäkin lapsukaisesta voisi kasvaa onnellinen tasapainoinen aikuinen ensisijaisesti mummon hoivissa, mutta miksi, oi miksi tuo ihminen haluaa lapsen? Minusta kuulostaa hassulta tuo prioriteettijärjestys, että oman lapsen voi kyllä kasvattaa ja hoivata joku muu, mutta ruokaa ei kukaan muu osaa tehdä oikein? En ymmärrä.
Mitä motiiveja lapsen hankkimiseen on ihmisillä, jotka eivät itse haaveile lapsen kanssa olemisesta? Kysymys ei sisällä syytöstä, se on vain utelias.
Vastaukset 12
Vanhimmat
meitä on moneksi. Enpä osaa sen naisen motiiveita sen enempää arvailla kun sinäkään. omista motiiveista voin sanoa sen verran että ei minulla mitään ertyistä SYYTÄ siihen ole tai en ainakaan ole keksinyt mikä se olisi. Kun tutustuin mieheeni niin alkoi vaan tuntua siltä että sen ihmisen kanssa haluan tehdä jotain ainutlaatuista, eli lapsen :) ja toinen lapsi "tehtiin" kun tuntui vaan siltä että meillä "kuuluisi" olla kaksi lasta, että sitten perhe olisi vasta ihan valmis.
monilla varmaan muuttuu suunnitelmat sitten kun lapsen oikeasti saa, itsellä ainakin. olin ihan varma etten kotiäidiksi pystyis vaan tartteisin töitä, mutta nyt tätä kotiäitiyttä on takana reilu 2 vuotta! en siis palannutkaan töihin heti äippäloman jälkeen. enkä oikein tiedä raaskinko vieläkään palata, vaikka melkein jo aneleevat töihin :D
Auts, ohjelman äiti kuulostaa kyllä todella karulta tyypiltä ja tiivistyksesi on hyvä: voiko oman lapsen todella kasvattaa joku muu, sillä välin kun häntä tarvitaan tekemään ruokaa?!! Luulisi kattiloiden ja kauhojen siellä odottavan...
Kieltämättä nykyajassa on vahvana sellainen henki, että kaiken voi saada: uran ja perheen, hoidetun kodin ja vilkkaan harraste- & sos.elämän, treenatun kropan jne. Kuvitellaan että vuorokaudet ja viikot voi jotenkin taidokkaasti viipaloida niin että kaikkeen riittää tarpeeksi aikaa. Että kyllä se lapsikin siinä sivussa menee. Jos katsoo naisia jotka ovat saavuttaneet monenmoista, harva kai on saavuttanut asioita yhtäaikaa. Kyllä on oltu lasten kanssa kotona, sitten taas puskettu uralla. Välillä on harrasteltu enemmän, pidetty sapattivapaata. Tai sitten nuo naiset myöntävät, että uraa tms. "saavutusta" tehtiin perheen ehdoilla, saavutusten tavoittelu vei mennessään ja lapset kyselivät aikansa "onko sun äiti pakko mennä".
En minäkään osaa sanoa miksi sellaiset, jotka eivät aio juurikaan olla lastensa kanssa, niitä kuitenkin haluavat. Syitä voi arvuutella; puoliso halusi tai itse tunsi olevansa jotenkin vähemmän hyvä nainen jos ei lapsia hanki? Kieltämättä itsekin olen tuntenut itseni liian työkeskeiseksi, kun näin äitiyslomalla virittelen yritysasioita. Mutta selitykseni onkin että jos työllistän itseni taloudellisesti tyydyttävällä tavalla yrittäjänä, minun ei ikinä tarvitsisi palata 5pv viikossa / 8h päivä -työhön. Vaan voisin tehdä töitä joustavasti 2-3 päivää silloin tällöin. Ja antaa enemmän aikaa lapselle, kun saan palkan tehdystä työstä, en työpaikalla vietetystä ajasta. Tiedän kyllä että jotkut tutut ihmettelevät kuinka maltAn jo suunnitella työkuvioita..mutta niin kuin edellä kerroin, koen tekeväni tämän myös lapsen parhaaksi.
siis tarkoitin että "saavutusta" tehtiin sen työn tms. ehdoilla, EI perheen
on uraohjus...ainakin olevinaan korvaamatontoimistotyöntekijä..reilu 30v.
Hän ei koskaan puhunut että haluisi lapsia, päinvastoin..tapasi miehen, olivat yhdessä, naiselle tuli vauvakuume (itse kylläkin totesin sen olleen 30v kriisi..) ja pam, vauva tuli..toinen lapsi tuli kahden vuoden päästä koska "oli pakko" "ystävät painosti" "mies halus"..niin ja siis tämä uraohjus palasi töihin heti äitiysloman loputtua molemmilla kerroilla.Lapset ovat kesäloman ajan hoidossa että äiti saa "tehtyä jtn" eli siis hengailtua rauhassa...
Sen olen myös ystävästäni oppinut että hän on ns. "suorittaja"..Opiskellaan, mennään töihin, hankitaan sellanen ja sellanen tällänen ja tällänen...ja rivien välistä olen lukenut että ajatteli tämä lapsenkin vähän sellaseks "pakko, koska näin kuuluu tehdä" ..en ole huomannut hänen paljoakaan nauttivan lapsistaan ja minuakin kehottaa palaamaan töihin vaikka vielä 2 vuotta saisin olla kotona...ja eräs ystäväni palasi töihin kun lapsi oli 4kk..! hui! Vaikkakin voihan se olla niin että nämä ura-äidit eivät sitten nauttineetkaan kotona olosta vaikka kuvittelivat eikä se kuitenkaantietenkään vähennä heidän rakkauttaan lapsia kohtaan..jotkut vaan ei kestä sitä että se sosiaalinen elämä konttaa lattialla ja syö multaa :)
Mutta eikös tää ohjelma ole joku jenkki? muistetaan kuitenkin että siellä ei tunneta äitiyslomaa...en muista tarkalleenmikä aika se on, kun synnytyksen jälkeen saat jtn rahaa mutta sit loppu..puhutaansiis viikoista tai muutamasta kuukaudesta. ja vieläpä yksityisyrittäjällä varmasti hankalaa..jos palkkaat jonkun, joudut maksamaan hänelle myös säännöllisen palkan, riippumatta miten yrityksellä menee ja jos et itse saa rahaa mistään (kun meiltä kelasta) niin milläs elät..jos yritys pyörii mutta joudut siitä maksamaan palkan ja vieläpä ottamaan itsellesikin..hmm..niin..en tiiä..mä olen aina nauttinu lapsista ja kun olin töissä kahden lapsen välissä, vietin kyllä tasan jokaisen vapaapäivän lapsen kanssa ja mies ei saanut lähteä reissuun lapsen kanssa muuten kun silloin kun mul oli töitä ;)
Aivan, jenkeissä äitiysloma on -lomanen, en minäkään muista tarkemmin ks. ajan pituutta.
Heh, hauskasti sanottu toi "sosiaalinen elämä konttaa lattialla ja syö multaa". Se on oikeasti aika rankka paikka jos on suorittaja ja työssä tottunut pätemään. Tunnistan sitä itsessänikin. Ja jos on tosi sosiaalinen työ, eikä lähipiirissä muita äitiyslomalaisia, voi tippua aikamoiseen tyhjään aukkoon..
palasi töihin kun lapsi oli 4 kk niin kuka oli lapsen kanssa kotona? Jos se oli isä,niin hienoa. Näin olen muidenkin kuullut tekevän,että isä pitääkin sen vanhempainvapaan ja äiti palaa töihin. Siinä ei mitään ihmeelistä.
Jos lapsi joutui vieraalle hoitoon niin sitten ihmettelen.
Itse hankin lapsia koska minä halusin, mies halusi ja halusimme myös että molempien vanhemmat saavat lapsenlapsia. Aikaistin myöskin yritystä tehdä lapsia, koska isäni on aika sairas ja halusin todellakin että hän saa kokea elämässään niin suuren ilon.
Haluan vielä tarkentaa, emme siis tehneet lapsia kuitenkaan vaan isovanhempien takia! :D
Minä ja mieheni halusimme siis.:)
Mitätöikö työssäkäyti kaikki ns. hyväksyttävät syyt lastenhankintan? Mitä ne ovat ne oikeat ja hyväksyttävät syyt ylipäätään? Onko miehillä lainkaan moraalista oikeutta hankkia lapsia, sen verran harva isä kun ”viitsii” jäädä työelämästä lastensa arkea pyörittämään edes pariksi kuukaudeksi? Ja sen pienenkin isyysvapaan aikana minkä osa isistä pitää, äiti on yleensä kotona vahtimassa ja ohjeistamassa ja isä on lähinnä apulaisen roolissa.
Ja sitten omat selitykset: en vieläkään osaa antaa järkevää vastausta siihen miksi halusin lapsen. Tapasin miehen jonka kanssa ajatus lapsesta tuntui luontevalta, hyvältä ja oikealta. Mahtaakohan se olla ollenkaan hyväksyttävä syy? (Ei varmaan, koska käyn töissä, hehe ) Siltä pohjalta meillä perhettä joka tapauksessa lähdettiin perustamaan. En missään vaiheessa halunnut jäädä vuosiksi pois työelämästä. En vaikka muut kovasti manasivat että mieli kyllä muuttuu sitten äitiysloman aikana. Ei muuttunut. Meillä perhevapaat jaettiin ts. lasten isäkin on saanut hypätä välillä pois töistä ja viettää kunnolla aikaa lastensa kanssa kuten kohtuullista onkin.
En koe että olisin jollain tavalla menettänyt lapseni vaikka osan vuorokaudesta muutamana päivänä viikossa vietänkin. Taidan olla tosi paatunut kun en pode siitä edes huonoa omaatuntoa. Lasten kanssa on ihana olla, mutta mulla on myös kiva työ. Taidan olla myös aika onnekas. :)
Mulla on sellanen tilanne, että töihin on pyydetty takaisin. Haluaisin kovasti mennäkkin, koska tykkäsin työstäni ja niitä hommia alkaa olla jo ikävä. Ja toisaalta tuntuu myös siltä että tartteisin sitä "omaa tekemistä" mikä ei liittyis lapsiin tai äitinä olemiseen millään tavalla. Mutta nuorimmaiseni on vasta puoli vuotias ja vanheimpainvapaani loppu n. 3kk päästä. Tunnen suunnatonta huonoa omaatuntoa jo kun ajattelenkin etten olisi itse laittamassa aamupuuroja ja viemässä ulos. Ja pelkään myös miten harrastuksille käy jos päivästä lohkaistaan yhtäkkiä 8 tuntia työntekoon. Tuntuu että pää hajoaa tän asian kanssa. ja päätöksiä pitäs alkaa tekee. Vaakakupeissa painaa vielä seelasetkin seikat kun että isä jäis lasten kanssa kotiin, ei tartteis siis mihinkään hoitoon viedä. Työmatka tulis olee aika pitkä :( ja tää viimenen on ehkä aika itsekäs, mutta pelkään että musta tulis "toissijainen vanhempi" lapsilleni, jos olisin töissä. Tää on stressaavampaa kun tahtosin edes myöntää :(
Ymmärrän hyvin nuo huonon omantunnon tunteet. Lapsen kanssa elämän toivoisi olevan rauhallista ja stabiilia ja isot muutokset (kuten töihin meno) tuntuvat tosi isoilta jutuilta, ja ovathan ne. Töihinmeno oli minullekin monella tavalla rankkaa, vaikka työelämään mielelläni palasinkin. Uusien arkirutiinien muodostumisen myötä homma lähti kuitenkin rullaamaan oikeinkin mallikkaasti, eikä töihinmeno missään nimessä kaduta. Perhe voi hyvin ja elämä on muutenkin mallillaan.
Kun isä jäi kotiin, isälle ja lapsille muodostui ihan omia juttuja. Minusta se oli suloista. :) Varsinkin toiselle pojalle (meillä on siis kaksoset) isästä tuli tosi tärkeä ja joksikin aikaa ihan selkeästi "suosikkivanhempi". Nämä suosituimmuustilanteet vaihtelevat kausittain ja nyt tämä sama poika kiipeää mieluiten äitinsä syliin, vaikka isä toki edelleen on tosi pop.
Harrastuksista minun on pitänyt töiden myötä luopua melkein kokonaan; aika ei kertakaikkiaan riitä :/ Vapaa-ajan olen mieluiten lasten kanssa. Haaveilen kyllä ajasta kun taas voin käydä säännöllisesti jumpassa! :D No, onneksi työ vastaa mielenkiinnon kohteita ja opiskellakin voin, kun käytän työmatkat lukemiseen.
Nämä ovat hankalia päätöksiä ja isoja muutoksia elämässä, joten ei ihme että stressaa. Jaksamista sinulle, asiat loksahtavat varmasti jollaintapaa paikoilleen, oli päätöksesi työn suhteen kumpi hyvänsä!
Ei siinä äidin aikaisessa työhön paluussa ole ongelmaa, jos isä hoitaa lapsen. Miksi sen pitäisi olla aina äiti, joka jää kotiin?
Meillä minä lähdin töihin, kun lapsi oli 6 kk ja mies jäi koti-isäksi. Hyvin on mennyt eikä mitään vierastamistakaan ole ollut. Miksi se olisi hyväksytympää, että isä ei hoida lastaan kotona, vaan menee töihin. Ei äitiys ole minusta ihmeellisempää kuin isyyskään. Imetys tietysti piti lopettaa, mutta se loppui muutenkin, kun ei mitään enää tullut.
Miksi lapsia? Varmaan yhtä monta syytä kuin ihmisiäkin. Meillä syy oli ihan vaan se, että halusimme lapsia ja lapsista paljon pidämme.
Mulla yhtenä motiivina oli v-mäinen työpaikka, ja sen henkilöstöpolitiikka. muutenkin oli ollut puhetta aiheesta, ja ikä 30 sekä muut klassisemmat syyt, mutta painavampana halusin pois töistä. Sitten kävikin niin että hain ja sain koulutustani vastaavan unelmatyön kun olin n. 10rv:llä. eipä siinä mitään, reilu 4kk kerkesin olla töissä ennen lomaa. nyt varmaan palaan aikaisemmin töihin kuin olisin tuossa toisessa työssä palannut. lapsen kanssa on ollut mukavaa, en minä sillä. en vaan kehtaa olla putkeen pitkään poissa.. Ja tykkään työstäkin.