Mikähän mahtaisi olla tehokkain tapa hoitaa narsisteja?
Itseäni henkilökohtaisesti suorastaan vituttaa, se valmiiksi säälivä, empaattinen asentautuminen potilasta kohtaan.
Kai odotin jotain muuta. Jotain rasti-ruutuun testejä, kysymyksiä, mutta mitä sain?
Voivottelua siitä, miten olen uhri, miten minun pitäisi tutkiskella itseäni sun muuta...
Mitenköhän tämän pitäisi sitten onnistua?!
Odotin, että mulle esitettäisiin joitain kysymyksiä, jotka paljastaisivat hieman kuka olen, millainen olen, sen sijaan että joutuisin pohtimaan sitä itse. Ei minulla ole aavistustakaan...
Onko siis ihmekään, etteivät minunkaltaiseni ihmiset kauan terapiassa viihdy?
Asennoidutaan valmiiksi siten, että olen elämän kolhima poloinen, keskitytään vain miettimään, miksi muut ovat kohdelleet minua paskamaisesti, ja yritetään keksiä syitä muiden käytökseen, sen sijaan että keskityttäisiin minuun. ( Aivan kuin minua kiinnostaisi, miksi ihmiset ovat kohdelleet, miten ovat, otetaan esimerkkinä vaikka vanhempani. Who cares... )
Voihan tietenkin olla, että sain välttelevillä vastauksilla tämän aikaiseksi, en tiedä...Luulisi, että terapeutilla tulisi olla silti kykyä lukea ihmistä myös rivien välistä.
Itse en kyllä koe terapian auttaneen minua millään lailla.
Tuntui, että koko terapia roikkui vain minun ajatusteni varassa...Olisi pitänyt miettiä, mitä tunnen ja miksi tunnen. Miksi, miten, kuinka...Kysymyksiä, joita lähdin juuri terapiasta hakemaan.
( Oikea syy oli "ulkopuolinen painostus", motivaatio tuli ( ja meni ) sitten myöhemmin. )
En tietenkään edes oleta, että terapeutti tietäisi vastaukset puolestani, mutta on tyhmää olettaa että itse osaisin vastata niihin. Miksi olisin mennyt terapiaan alunperinkään, jos näin olisi?
Myös varovainen asennoituminen, oli se mikä ärsytti suunnattomasti.
Ajattelin, että en minä säry, antaa tulla vain mitä on mielessä, mutta ei...Ymmärrän tämän itsetuhoisten potilaiden kohdalla, mutta en ole sellainen. Sen verran mulle on sanottu yhtä sun toista, että luulisi terapeutinkin ymmärtävän, ettei minua sen sanat juuri hetkauta...
Ehkä kyse olikin terapeutin pelosta, ja siitä miten reagoisin? Raivostuisinko...
Mikä oli siis pointtini?
Se, että mielestäni kannattavempaa olisi kartoittaa ensin potilaan persoonallisuus kunnolla, ennen kuin aletaan miettiä keinoja ongelmien korjaamiseksi...Miksi näin ei tehdä?
Onko liian kiire saada potilas heitettyä pois, että saataisiin tilaa muille ongelmaisille. Jaetaan samat neuvot ( ja lääkkeet ) jokaiselle, ihmisen tilanteesta riippumatta.
Perseestä koko järjestelmä, ei voi muuta sanoa...
( Totta puhuen, ei minua edes kiinnostanut asioiden korjaaminen...Halusin vain vastauksen siihen "kuka" olen. Sitä paitsi on vaikeaa lähteä korjaamaan mitään, ilman että tietää missä olisi korjattavaa. Ehkä vastausten myötä, olisi tullut motivaatiokin. Who knows?
Ei riitä kärsivällisyys turhaan paskanjauhamiseen... )
Itseäni henkilökohtaisesti suorastaan vituttaa, se valmiiksi säälivä, empaattinen asentautuminen potilasta kohtaan.
Kai odotin jotain muuta. Jotain rasti-ruutuun testejä, kysymyksiä, mutta mitä sain?
Voivottelua siitä, miten olen uhri, miten minun pitäisi tutkiskella itseäni sun muuta...
Mitenköhän tämän pitäisi sitten onnistua?!
Odotin, että mulle esitettäisiin joitain kysymyksiä, jotka paljastaisivat hieman kuka olen, millainen olen, sen sijaan että joutuisin pohtimaan sitä itse. Ei minulla ole aavistustakaan...
Onko siis ihmekään, etteivät minunkaltaiseni ihmiset kauan terapiassa viihdy?
Asennoidutaan valmiiksi siten, että olen elämän kolhima poloinen, keskitytään vain miettimään, miksi muut ovat kohdelleet minua paskamaisesti, ja yritetään keksiä syitä muiden käytökseen, sen sijaan että keskityttäisiin minuun. ( Aivan kuin minua kiinnostaisi, miksi ihmiset ovat kohdelleet, miten ovat, otetaan esimerkkinä vaikka vanhempani. Who cares... )
Voihan tietenkin olla, että sain välttelevillä vastauksilla tämän aikaiseksi, en tiedä...Luulisi, että terapeutilla tulisi olla silti kykyä lukea ihmistä myös rivien välistä.
Itse en kyllä koe terapian auttaneen minua millään lailla.
Tuntui, että koko terapia roikkui vain minun ajatusteni varassa...Olisi pitänyt miettiä, mitä tunnen ja miksi tunnen. Miksi, miten, kuinka...Kysymyksiä, joita lähdin juuri terapiasta hakemaan.
( Oikea syy oli "ulkopuolinen painostus", motivaatio tuli ( ja meni ) sitten myöhemmin. )
En tietenkään edes oleta, että terapeutti tietäisi vastaukset puolestani, mutta on tyhmää olettaa että itse osaisin vastata niihin. Miksi olisin mennyt terapiaan alunperinkään, jos näin olisi?
Myös varovainen asennoituminen, oli se mikä ärsytti suunnattomasti.
Ajattelin, että en minä säry, antaa tulla vain mitä on mielessä, mutta ei...Ymmärrän tämän itsetuhoisten potilaiden kohdalla, mutta en ole sellainen. Sen verran mulle on sanottu yhtä sun toista, että luulisi terapeutinkin ymmärtävän, ettei minua sen sanat juuri hetkauta...
Ehkä kyse olikin terapeutin pelosta, ja siitä miten reagoisin? Raivostuisinko...
Mikä oli siis pointtini?
Se, että mielestäni kannattavempaa olisi kartoittaa ensin potilaan persoonallisuus kunnolla, ennen kuin aletaan miettiä keinoja ongelmien korjaamiseksi...Miksi näin ei tehdä?
Onko liian kiire saada potilas heitettyä pois, että saataisiin tilaa muille ongelmaisille. Jaetaan samat neuvot ( ja lääkkeet ) jokaiselle, ihmisen tilanteesta riippumatta.
Perseestä koko järjestelmä, ei voi muuta sanoa...
( Totta puhuen, ei minua edes kiinnostanut asioiden korjaaminen...Halusin vain vastauksen siihen "kuka" olen. Sitä paitsi on vaikeaa lähteä korjaamaan mitään, ilman että tietää missä olisi korjattavaa. Ehkä vastausten myötä, olisi tullut motivaatiokin. Who knows?
Ei riitä kärsivällisyys turhaan paskanjauhamiseen... )
Vastaukset 23
Vanhimmat
On typerää lähteä ylipäätänsä kenenkään painostuksesta terapiaan, jos jo itse on tehnyt työtä itsensä kanssa ja tietää enemmän itsestään kuin terapeutti. Ei sinusta sen parempaa vanhempaa lapsellesi tule, eikä parempaa puolisoa vaikka istuisit maailman tappiin terapiassa. Minusta menet enemmän vain sekaisin, jos alat kuuntelemaan jonkun toisen mielipiteitä siitä, miten terapialla sinusta saadaan mallikelpoinen vanhempi ja kumppani. Kun tiedostat mitä olet ja tiedät vahvuutesi ja heikkoutesi ja teet parhaasi, se riittää. Kenenkään ei pidä alkaa muuttamaan toista siinä toivossa, että hänestä muokkaantuu itselle sellainen persoona, joka miellyttää joka suhteessa.
Olet lähtenyt toista miellyttääksesi tuohon urakkaan, joka ei välttämättä sinua auta ollenkaan. Sinä tiedät vastauksen siihen kuka sinä olet, sinun persoonasi on tuttu sinulle, sinä tunnet itsesi, mutta sinulla on vaikeuksia hyväksyä itsesi sellaisena kuin olet ja pelkäät ettet riitä toisellekaan.
Sinun terapeuttisi ei tosiaankaan vaikuta kovin "pätevältä" ja minusta on vain ajan haaskausta jauhaa tyhjää, kun terapeutti on noin kujalla sinun auttamisessasi.
Itsetuntemuksen kivikkoiselle polulle lähdettyään ihminen eksyy monta kertaa. Moni ei lähde ja moni luovuttaa. Kaikkein viisaimmatkin terapeutit voivat vain tarjota joitain työkaluja vaeltajalle, mutta jokaisen täytyy tehdä se kovin duuni itse. Sä löydät vielä itsesi. Se että etsit vastausta, on jo sinällään arvostettava asia. Moniko sitä tänäpäivänä tekee..
En ole varma olenko jo löytänyt...
Mielialat ja ajatukset vaihtelevat niin tiheään, että on mahdotonta sanoa kuka olen.
Ajattelin, että jonkun diagnoosin saatuani, voisin lopettaa tämän turhan mietiskelyn...
Siitä on vain tullut jo jonkinlainen pakkomielle. :)
Päättää mitä teen asialle, vai teenkö mitään.
Voi kyllä olla, että heittäisin diagnoosillani vesilintua, mutta ainakin olisi yhden puolueettoman ulkopuolisen mielipide millainen olen, kenenkään tuttavan mielipiteisiin kun ei ole luottamista.
( Ja ne muiden mielipiteet on jo tiedossa... )
Niin sekavaa, etten itsekään pysy enää kärryillä...
Oli vain pakko purkaa ajatuksiaan jonnekin.
Monet parhaat oivallukset tulee sen jälkeen kun lakkaa yrittämästä ja pitää breikkiä. Sun alitajunta on sun kanssasi ja se tekee yhteistyötä, miettii unessa ja valveilla kaiken taustalla. Kun vastaus on valmiina, saat sen kyllä! :)
Jos lohduttaa, tiedän itsestäni nimen ja sotutunnarin, kaikki muu onkin sitten epäselvää.. ;-D
Etsintä jatkuu...
Breikki tekis kyllä hyvää...Pitäis varmaan keksiä jokin harrastus.
Ehdotuksia otetaan vastaan. :)
Ei ainakaan postimerkkeily tai hohtokeilailu 8-)
Mikä tahansa mikä ei ole jonkun muun tuputtamaa, vaan tuntuu satasella susta hyvältä. Tähtien katsominen syysyönä pihalla kaljatölkki toisessa kädessä, tupakka toisessa, on yksi hemmetin hyvä harrastus! :)
(lapset, tähän kommenttiin ette sitten vetoa kiinni jäädessänne. Aikuisten juttuja:))
Olet oikeassa...postimerkkeily ei taida ihan olla se minun juttu. 8)
Hohtokeilailusta en ollut koskaan kuullutkaan, mutta mitä netistä katsoin, vaikutti aika hauskalta!
Tähtien tuijottelua on tullut harrastettua tässä tämän syksyn aikana paljon ( tupakka ja olut kourassa tietenkin ) kultsi vieressä.
Siihen ei kyllä koskaan kyllästy...
Monet, ehkä useimmat kumppanit, ei suhtaudu kovin suopeasti nettisurffailuun, esim palstailuun, miten sun kohdallasi? Ei riitaa aiheesta..?
No ei ole kyllä tullut mieleen kertoa, että kirjoittelen narsisti-sosiopaattina narsismipalstalle. :D
Ehkä joku päivä sitten...
Tuskinpa se edes mun miestä kauheana liikuttaisi...Tietää jo joitain juttuja menneisyydestäni, hymyili vain, kun kerroin...( Aloitin tietenkin lievemmästä päästä. )
Samalla lailla kuin minäkin, kun kertoi vähän omasta taustastaan. Normaali ihminen olisi siinä vaiheessa pistänyt vauhdilla pakin päälle.
Ei nyt kauheana olla menneisyydestämme puhuttu, ja hyvä niin...Tai mistään muustakaan syvällisestä, parisuhteen "säännöistä" tai muusta turhasta. ( Ei siinä että niitä sääntöjä kumpikaan noudattaisi... )
En nyt näe nettisurffailussa mitään pahaa, vähän samaa kuin tv:n katselu. Edellisessä suhteessa nyt saattoi tulla riitaa siitäkin, mutta nyt otan rennosti, enkä jaksa välittää mistään...
Pidetään vain hauskaa ja eletään päivä kerrallaan.
Se sopii molemmille...
Ehkä hienoista mustasukkaisuutta/omistushalua olen aistivinani kuitenkin mun miehen suunnalta. >:)
Ai niin...Unohtui. '
Ja mulle nyt on ihan sama, mitä mieltä mun mies olis jutuista mitä teen...
Teen kuitenkin mitä haluan, siinä ei paljon toisen sana paina. :)
Siihen ei toisen auta kuin sopeutua.
Hienoinen mustasukkaisuus on rakkauden ilmentymää; olet mun rakas, enkä halua sua menettää. Sun tarvii vaan kääntää toi ajatus toisinpäin. Sun on sopeuduttava siihen että toinen lähtee, jos sulle on kaikki ihan sama.
Hmm...Entä jos mulle on aivan sama, jos toinen lähtee?
Ainoa asia mikä merkitsee mulle elämässä on se, että on tekemistä.
Toisinsanoen ero tarkoittaa mulle samaa, kuin että mulla tulee olemaan ehkä aavistuksen tylsempää kuin aikaisemmin, joten pitäisi koettaa kehitellä jokin uusi harrastus...
Voi olla että se turhautuu minuun jossain välissä, mutta voi olla käy niinkin että minä kyllästyn...En kuitenkaan jaksa miettiä niin pitkälle. Onni on kuitenkin tässä päivässä. :)
Hmm...Asioiden merkitys on tärkeä juttu. Tällä palstalla ja sen kirjoittajilla on merkitys tai sitten ei ole. Toisen lähtemisellä on merkitys tai sitten ei ole. Henkilökohtainen ajatus jokaiselle mietittäväksi. Mutta siinä osuit oikeaan että tässä ja nyt hetkessä, tässä päivässä on se meidän kulloinenkin onni! Menneisyyteen emme pääse, tulevaisuudesta emme tiedä, olkaamme tässä ja nyt. :)
Mä suosittelen sulle tota yxexän kuvaterapiaa. Ja sitten voidaan kaikki mennä sinne Lotan saunan taakse ottaan sitä saunantausterapiaa ihan joukolla. Kyyllä se siitä.
Mutta karikkoise ovat vedet, missä yritetään luovia. Terapia on perseestä. Poislukien yllä mainitut.
Kerro ihmeessä oma näkemyksesi.
Tuskin se muuttaa mitään kuitenkaan...Luulen, että jos mulle joku diagnoosi pitäisi heittää, se diagnoosi olisi sosiopaatti. Miksi minun on niin vaikeaa sisäistää se, vaikka se on aika ilmiselvää. Ei tarvitse kuin vilkaista taaksepäin omaa elämäänsä. Huomenna saatan ajatella taas toisin...Kieltää kaiken, kunnes taas tapahtuu jotain, mikä laittaa miettimään uudestaan. Ei siinä, ei sillä ole lopulta mitään väliä. Ainakin voisin lopettaa tämän turhan itsetutkiskelun. :)
" Ainakin voisin lopettaa tämän turhan itsetutkiskelun. :) "
sielunsisko ...
Olisi hyvä jokaisen ihmisen edes kerran pysähtyä ajattelemaan kysymystäsi:
Kuka Minä olen?
Lisäksi; Miksi olen?
Olen iloinen että sä et ole pintaliitäjä! :)
Jotenkin on tunne että kaikista täälläolevista sä ymmärrät tän parhaiten; ehkä narsisti paranee vasta joutuessaan psykopaatin kynsiin. Kissa leijonan kynsissä. Oletko katsonut pesäpallomaila-mies 'karhujuutalaisen' 2005 ohjaamaa "Hostel.ia"? Siinä on sellaisia psykoja että yrjö lentää. Huomionarvoisaa on se että uhri pystyy aivan samaan kuin psykokin, vaikka motiivit on hiukka erilaiset.
Eli, kun ihmistä tarpeeksi raapii, tulee leijona vastaan. Jokaisella. Satavarmasti!
Vielä kerran, "The Green Leaves of Summer"
http://www.youtube.com/watch?v=NslWB3glglU&feature=related
Tavikset on hiiriä, narskut kissoja, psykot leijonia. On koiria jotka ajaa narskut puuhun. Leijonankesyttäjiä jotka pistää psykot kuriin. Sikoja. Dinosauruksia... ;-D
Narskuhan ei kauan psykon seurassa oleskelisi, kun ei saa lähdettä, mutta ymmärrän pointtisi...
Mielestäni muuttuminen lähtee kuitenkin ensisijaisesti omasta itsestään, eikä siihen toinen voi juuri vaikuttaa...Muuta kuin ehkä antamalla sen ensimmäisen sysäyksen, jonka jälkeen pallo lähtee vierimään mäkeä alas,( tai sitten takertuu ensimmäiseen pensaaseen. )
Alistamalla voi vain hajottaa tai kasvattaa kaltaisiaan...Toki jokaisen päätettäväksi jää, antaako elämänkokemusten kasvattaa vai katkeroittaa.
Kaikille ei löydy kuitenkaan kesyttäjiä, kuten psykopaateille, ( ei ole sellaisia tunteita mihin voisi vaikuttaa )Ei myöskään henkisesti vahvoja ihmisiä voida kahlita, eikä nöyryyttää.
( linkki ei jostain syystä toiminut, mutta kokeilen uudestaan jonkun ajan päästä... )
Ja olen katsonut molemmat Hostelit.
Vaikka täytyy sanoa että kyseisestä genrestä pidän enemmän saweista. Pidän sen älykkäästä juonesta, psykologisesta manipuloinnista ja yleensäkin siitä mukavasta psykomeinigistä, mitä siinä on. :)
Sekä ennenkaikkea sen sanomasta: "Jokainen on itsekäs, ja voi tehdä mitä tahansa, jos vaihtoehtona on jokin henkilökohtainen menetys... "
Hyvä vastaus! :) Joo, sitä just ajoin takaa, että ihminen joka talloo toisia alleen, saattaa saada omaan muuttumiseensa avaimet kun tulee norsu ja talloo sen littuun, ja potkaisee mäkeä alas. Siinä pyöriessä mahdollisesti alkaa funtsia jotain ;-D
Hostel oli kaamea. Kiitti saw-vinkistä, en ole ensimmäistäkään katsonut. Tietää pelontäyteisiä lähipäiviä meikäläiselle. Inhoan pelkoa, mutta jostain syystä käyn lintsillä ja särkkiksessä kesäisin usein kärsimässä niissä tappovehkeissä.. 8-)