Eli kiihdyttäessä kun alan vaihtaa vaihdetta, painan kytkinmen pohjaan niin aina silloin tällöin kun veto loppuu akseleista kuuluu pelkääjän puolen jalkatilan suunalta outo ääni.
Sitten kun ajellee tavallisesti maantiellä kun löysää kaasun (alan jarruttaan moottorilla)niin kuulu miedosto tuo sama outo ääni samalta suuntaan. Eli kuuluu aina sillloin tällöin, ääni kuuluu noin sekunnin ajan. Ääni muistustaa mietoa vingahdusta (vaikea kuvailla).
Öljyt on tarkisteltu joka paikasta ja vaihdettu uudet (magneeti ropuisakaan ei ollut isommin hilua). Silmämääräisesti kaikki vetoakselit sun muut tuntuvat olevan kunnossa.
Auto on -07 ja ajettu n.94000. Auto on muuten tuntunut ihan mukavalta peliltä näin 4000km ajelleena.
Nyt kaipaisin muilta Captivan omistajilta onko saman kaltaista ääntä kuulunut, kun ei oiken vaikuta vialtakaan tai sitten on.
Captivan ääni vika vaiko ominaisuus??
15
3678
Vastaukset 15
- Ch
Tai siis kytkimen painelaakeri?
Tarkkaile/kokeile kytkimen toimintaa ihan vaan paikallaan ollen, eli mitä silloin?
Ääntelyä, värinää, vinkunaa - jotakin?- Rakki81
Paikallaan olessa ei mitään erityistä kuulu vaikka miten poljeskelee kytkintä, mieto värinä tuntuu mutta tuntuis ihan koneen värinältä.
Ääni kuuluu myös välillä kun löysää kaasun ja vaikka ei koske koko kytkin polkimeen, niin siinä suhteessa ei oiken kytkimeen viittais?? - rizla+
Rakki81 kirjoitti:
Paikallaan olessa ei mitään erityistä kuulu vaikka miten poljeskelee kytkintä, mieto värinä tuntuu mutta tuntuis ihan koneen värinältä.
Ääni kuuluu myös välillä kun löysää kaasun ja vaikka ei koske koko kytkin polkimeen, niin siinä suhteessa ei oiken kytkimeen viittais??Jakohihnan vaihdon yhteydessä vm 2007 (90 000 km) huoltomies kuuli outoa naputusta koneesta.Kansi auki ja selvisi että nokka-akseli oli kulunut ja piti naputtavaa ääntä.Netistä löysin ulkolaiselta keskustelupalstalta että olis aika yleinen vika captivassa.Alkaa yleensä tossa 80 000-100 000 km välissä.korjauskustannukset tulevat olemaan noin 1400 euroa.
- Lehmon Paroni
rizla+ kirjoitti:
Jakohihnan vaihdon yhteydessä vm 2007 (90 000 km) huoltomies kuuli outoa naputusta koneesta.Kansi auki ja selvisi että nokka-akseli oli kulunut ja piti naputtavaa ääntä.Netistä löysin ulkolaiselta keskustelupalstalta että olis aika yleinen vika captivassa.Alkaa yleensä tossa 80 000-100 000 km välissä.korjauskustannukset tulevat olemaan noin 1400 euroa.
Vähän helpottaa jos en ole ainut Captivan oikkuihin kyllästynyt.
Suuttimet uusittu tod. näk. turhaan merkkiliikkeen hölmöyden takia. Vika oli jo silloin nokka-akselissa ja nostajissa. Nyt on sitten tuhoja enemmän. Puolet moottorista näyttää menevän uusiksi. ( -07 ja 167000km ). Siinä on 50 tonnin elämänkaari. Audilla on vastaaville osille 12v takuu.
- xxi-
Nelivedon lukot ne siellä säksättää. Minulla uudesta saakka vm. 09 LT Dsl. Automaattina. Nyt ajettu 35000 Km. ja aina kuulunut tuo ääni, etenkin lumella.
Neliveto kytkeytyy pois noin 65 KM nopeudessa ja lukot toimivat myös, jos pyörissä on kierros eroja esim kadun kulmissa.
Samanlainen säksätys kuuluu esim ralli subarusta hypyn yhteydessä ja vaihtamisen yhteydessä. Siis, ei vika vaan ominaisuus. - metris
Kiitti xxi-
mulla on 2,0 Diesel Aut. ja etupäästä on Metroautossa vaihdettu kaikki mahdollinen, silti esim. lumella ja mukulakivella oikealta kuuluu kolinaa, ei kylläkään säksätystä? Tuntuu että siellä olis väljää mutta kun kaikki on nyt vaihdettu, iskareita myöten. Ihan muuten tämän jokemuksen perusteella Metroautolla on koko homma niin pahasti hakusessa kuin vain voi. Auton huoltohistoria pyyhkiytyy viikon välein heidän järjestelmästään pois ja sitten vaan uutena turistina kertomaan heille mitä kaikkea autoon on jo tehty. Oikeiden osien tilaaminen on myös ainakin Espoon Metroautolle täysin ylivoimainen tehtävä. Kolmannella kerralla yleensä saapuu sitten se oikea osa. Hienoja miehiä!- Kolinaa edessä
Samanlaista kolinaa etupäässä omassa Captivassa. Maailmalla ovat vaihtaneet ohjausvaihteita jolla ongelma selätetty. Juu ja Metrossa ollaan lähinnä huuli pyöreänä.
- Ohjausvaihde
Oli kolinan aiheuttaja. Rapiat 600 euroa osa päivän työ. Tyyppivika v.2007 alkupään malleissa vaikka huolto ei sitä myönnä.
- kokkoonen
onko captiva muuten miten vikanen auto teksi mieli vaihtaa tämmönen peli alle
- Lehmon Proni
Jonkun aikaa moottori on pitänyt turhan voimakasta ääntä, varsinkin kylmänä.
Nyt matka katkesi kokonaan.Hinaukseen. Nikka-akseli uusiksi ja yksi imupuolen venttili sokö ja nostaja hajonnut. Malli -07, ajettu 167000km. Ehkä viimeinen servolaattori- Captivated
Tuohan on näissä tyyppivika. Maahantuoja . Muutama on hajonnut tässäkin viestiketjussa. Maahantuoja lienee tullut vastaan / maksanut remontin. Selvitä Chevrolet Suomen kanssa asia asap.
- sarisus66
Moro, Chevrolet Captiva vm 2007, yhtäkkiä kovenivat kaikki auton sisäiset merkkiäänet, kuten vilkun merkkiääni, turvavyön merkkiääni jne todella koviksi. Mistä voi säätää hiljaisemmalle? Apuja, please....?
- Captivated
Sama juttu itellä. Ne äänet hiljenivät sitten itesestään, en tiedä syytä.
Ei taida aiheuttaa toimenpiteitä
- LT 2,0
Onko kukaan vaihtanut peilissä olevaa ledivilkkua? Tuntuu olevan hankala vaihdettava, kun ohjekirjakaan ei tunne koko vilkkua. Voisko joku neuvoa, kiitos?
- Anonyymi
Kytkin asetelma
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran99929Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?152860- 64730
Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."
Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y26692Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.47684Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.46644- 47604
Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla
Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä31562Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.29533Oot komea
etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n20533- 31531
Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan
Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee450518Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.35506- 6496
Se oli molemminpuolinen limerenssi
Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭81489- 44471
- 30456
- 41451
Rydman, herätys!
"Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 364437En laita sulle viestiä
Toivottavasti ymmärrät jo mies hyvä, että en tule koskaan laittamaan sulle viestiä enkä soittamaan sulle. Minusta ei sii39424