Masentaa

Jotenkin ollut tänään todella voimaton ja iloton olo. Olen vain istunut tässä ties kuinka monta tuntia. Nukuin yöni surkeasti, kun ensinnäkään en meinannut saada murheiltani unta. Ainoasta kaveristakaan ei nykyään kuulu oikeen mitään. Hänen elämä tuntuu pyörivän rakkaansa ja työnsä ympärillä ja hänellä on jo muutenkin uusia kavereita sielä. Hän asuu muualla, eikä nähdä koskaan. Itsellä on tosi epäonnistunut olo, kun tuntuu etten ole onnistunut missään. Työtön, ei kumppania, ei edes yhtä tyyppiä jota voisi nähdä edes vaikka kerran kuukaudessa... mitähän muuta? En ole onnistunut edes koulutusta itselleni hankkimaan, koska en tiedä mitä haluaisin tehdä ja minne mennä. En osaa rakentaa tulevaisuutta sitten ollenkaan. Tuntuu, että muilla on tarkat suunnitelmat elämälle tai muuten vain kaikki jo kohdallaan. Minä olen aivan hukassa elämäni ja itseni kanssa. Asun vain vanhempien nurkilla, kun ei ole rahaa muuttaa muualle ja mihin minä edes muuttaisin? Ei tunnu hyvältä idealta lähteä mihinkään, kun en edes tiedä mitä sielä muualla haluaisin tehdä ja olen näin hukassa kaikesta. Eipä kyllä vanhemmistanikaan ole minulle seuraa, vaikka he täälä ovatkin :(
13604
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Nyt olisi hyvä tilaisuus etsiä edullinen kämppä, siihen KELAlta yleinen asumistuki ja työmarkkinatukea (tai sossusta rahaa).
Sitten vaan miettimään ja TEKEMÄÄN jotakin tulevaisuuden eteen.

Äänestä
  • Sanat "nyt", "edullinen" ja "kämppä" eivät oikein sovi yhteen tällä hetkellä, jos olet vaivautunut asioita yhtään seuraamaan.

    Äänestä

  • 37 kirjoitti:

    Sanat "nyt", "edullinen" ja "kämppä" eivät oikein sovi yhteen tällä hetkellä, jos olet vaivautunut asioita yhtään seuraamaan.

    Nyt minulla 20 m² kämppä maksaa 155 €/kk.
    Ja jos KELA maksaa 80% kohtuullisista asumismenoista, mitä ruikutat?

    Äänestä

  • nytedullisesti kirjoitti:

    Nyt minulla 20 m² kämppä maksaa 155 €/kk.
    Ja jos KELA maksaa 80% kohtuullisista asumismenoista, mitä ruikutat?

    entä jos ei olekaan ollut koskaan töissä, niin ei saa työttömyyskorvauksiakaan?

    Äänestä

  • fssaf kirjoitti:

    entä jos ei olekaan ollut koskaan töissä, niin ei saa työttömyyskorvauksiakaan?

    Miksei saisi?

    Äänestä

  • "Jätä vanhempasi ja ala elää yhteiskunnan kustannuksella".

    Mitä jos menisit töihin tai jos et osaa itse hakea töitä niin työvoimakoulutukseen. Sitten oma kämppä ja oma elämä.

    Äänestä

  • 1210 kirjoitti:

    "Jätä vanhempasi ja ala elää yhteiskunnan kustannuksella".

    Mitä jos menisit töihin tai jos et osaa itse hakea töitä niin työvoimakoulutukseen. Sitten oma kämppä ja oma elämä.

    Entä jos ei saa samana päivänä töitä, kun lähtee vanhempien luota???

    Äänestä

  • fssaf kirjoitti:

    entä jos ei olekaan ollut koskaan töissä, niin ei saa työttömyyskorvauksiakaan?

    18-vuotias saa työmarkkinatukea, jos suostuu käymään työkkärin määräämillä turhilla kursseilla yms. Ja jos esim. ei mene määrättyyn tapaamiseen (työnhakusuunnitelman laadinta), tulee kahden viikon karenssi, jolta ajalta ei saa tukia.
    Jos työkkärin systeemit eivät nappaa, voi silti hakea toimeentulotukea.
    Sitten oli joitakin sääntöjä koulutukseen hakemisesta alle 25-vuotiaille.. lisää infoa Internetistä.

    Äänestä

niin, käy kateeksi ihmiset joilla on jonkinlainen kutsumus ja intohimo, tulevaisuuden suunnitelmia, tarmoa ja tahtoa...
Itsellä vähän sama tilanne, tuntuu etten ole osannut elää, tiennyt mitä tehdä, kuinka saada ystäviä...
Vähän kuin olisi häkissä neljän seinän sisällä lukittuna, ulkopuolella maailma ja muiden elämä...Toivoa vielä on tai ainakin mahdollisuuksia, uskon niin. Kun vaan olisi jotain mihin tarttua, jotain konkreettista. Aina elänyt sitten huomenna - elämää, taivaanrannanmaalari...

Äänestä

Jos olet tyytymätön nykyiseen tilanteeseen, niin yritä alkaa tekemään muita suunnitelmia. Minusta tuntuu, että koulutukseen hakeutuminen voisi olla hyvä ratkaisu, koska saisit sisältöä elämään, mahdollisuuden tutustua uusiin ihmisiin, mahdollisuuden muuttaa kotoa jos haluat, mutta ennen kaikkea koulutuksen ja ammatin. Onnistut jos haluat!

Vaikka sinulla ei olisikaan mitään "olen aina halunnut olla ____" toiveammattia, se ei estä sinua opiskelemasta JOTAIN ammattia. Mieti ammatinvalintaa esim. seuraavien kysymysten avulla. Mikä sinua kiinnostaa edes vähän? Missä olet hyvä tai huono? Minkälaisia töitä voisit tehdä, tai mitä et missään nimessä voisi tehdä? Millä alalla on tulevaisuudessa töitä? Millä alalla on hyvä palkka? Mitä oppilaitoksia on paikkakunnallasi, tai paikkakunnalla johon haluaisit muuttaa? Mihin oppilaitokseen pääsisit sisään? Mitä alaa pääsisi opiskelemaan oppisopimuksella, jos koulussa istuminen ei kiinnosta?

Esimerkiksi ammatillisen perustutkinnon opiskelu kestää peruskoulupohjalta kolme vuotta. Se ei lopulta ole kovin pitkä aika. Kuinka monta vuotta olet ollut tekemättä mitään?

Seuraava yhteishaku on alkuvuodesta. Ehdit hyvin miettiä joitain vaihtoehtoja siihen mennessä. Varaa vaikka aika työvoimatoimiston ammatinvalintapsykologille.

Minullakaan ei ole koskaan ollut unelma-ammattia. Opiskelin silti alalle joka kiinnosti edes jonkin verran, ja olen nyt vakituisessa työssä. Joinakin päivinä pidän siitä, joinakin päivinä vihaan sitä, joinakin päivinä mietin alan vaihtoa - kunhan keksisin sen alan mille vaihtaisin! :)

Linkkejä:
http://www.mol.fi/avo/ (ammatinvalintaohjelma)
http://www.ammattinetti.fi (tietoa aloista ja ammateista)
http://www.koulutusnetti.fi/ (tietoa koulutuksista)
http://www.opintoluotsi.fi/ (lisää koulutustietoa)

Äänestä
  • Minua jäi harmittamaan aloittajan elämä :( Haittaako se mitään jos asuisit vanhempien luona? Kai ne haluavat ettet muuta, he ainakin rakastavat sinua! Niin minäkin.

    Äänestä

Et ole ongelmiesi kanssa yksin, et ole maailmassa ainoa joka on hukassa. kannattaa koittaa tehdä asialle jotain, mieti mitkä ois sun vahvuudet, missä olisit hyvä ja sitä kautta miettisit esimerkiksi kouluttautua jollekkin alalle, sen kautta sitten muuttaisit esimerkiksi ihan uudelle paikkakunnalle. luulen että paikkakunnan vaihdos, uudet maisemat voisivat tehdä sulle hyvää. niin ne teki minullekkin, mutta silti joutuu tekemään paljon töitä että saa kavereita, etenkin ystäviä on vaikea saada kun tuntuu ettei nykyään voi luottaa oikein kehenkään, onneksi on kuitenkin niitäkin joihin voi. luulen että tätä kautta sun elämänlaatu vois parantua.

Äänestä

Yskinäinen ja hukassa olen mäkin :( Oon se outolintu ja joukon ulkopuoliene, lapsuudesta asti. Ei mitään käsitystä mistä johtuu, välillä rupee oikein mietityttään et toimiiko mun aivot eri taajudeella kuin muiden :D Joo, olen siis asiaa aika paljon pohtinut :D
Ei oo mullakaan mitään tulevaisuuden suunnitelmia, ahdistuisin jos olis, mutta sekin ahdistaa kun ei oo :(
Oon vielä lukiossa, mut mitä sen jälkeen tapahtuu, on ku musta aukko. En tiedä kuka mä oon, mihin mä meen ja mitä mä haluun, eipä sillä että ikinä olisin tiennyt, tai edes luullut tietäväni. Haluisin vaan alottaa uuden elämän jossain muualla, mut en usko et se ois niin yksinkertasta :(
Must kuitenki tuntuu et sun kannattais lähtee, et vaikka joku yhdentekevä työpaikka ja mieti rauhas mitä haluut. Vaihda maisemaa ja kokeile uusii asioita, eti ittees. Joo, hyvä mun on sanoo, ko mist mäkään mitään tiedän. Itse lähinnä unelmoin pois pääsystä vanhempien nurkista ja näistä maisemista. Yskinäisyys on mulle se pahin juttu, on aina ollut, mut jotenkin sen kaa on oppinut elämään :( Voimii sulle, et varmast oo yksin näitten asioitten kaa :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Eksyksissä- kirjoitti:

Jotenkin ollut tänään todella voimaton ja iloton olo. Olen vain istunut tässä ties kuinka monta tuntia. Nukuin yöni surkeasti, kun ensinnäkään en meinannut saada murheiltani unta. Ainoasta kaveristakaan ei nykyään kuulu oikeen mitään. Hänen elämä tuntuu pyörivän rakkaansa ja työnsä ympärillä ja hänellä on jo muutenkin uusia kavereita sielä. Hän asuu muualla, eikä nähdä koskaan. Itsellä on tosi epäonnistunut olo, kun tuntuu etten ole onnistunut missään. Työtön, ei kumppania, ei edes yhtä tyyppiä jota voisi nähdä edes vaikka kerran kuukaudessa... mitähän muuta? En ole onnistunut edes koulutusta itselleni hankkimaan, koska en tiedä mitä haluaisin tehdä ja minne mennä. En osaa rakentaa tulevaisuutta sitten ollenkaan. Tuntuu, että muilla on tarkat suunnitelmat elämälle tai muuten vain kaikki jo kohdallaan. Minä olen aivan hukassa elämäni ja itseni kanssa. Asun vain vanhempien nurkilla, kun ei ole rahaa muuttaa muualle ja mihin minä edes muuttaisin? Ei tunnu hyvältä idealta lähteä mihinkään, kun en edes tiedä mitä sielä muualla haluaisin tehdä ja olen näin hukassa kaikesta. Eipä kyllä vanhemmistanikaan ole minulle seuraa, vaikka he täälä ovatkin :(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu