Kuinka lääkäri joka on seurannut koiraani joka on saanut jo 5 antibioottia vuoden aikana korvavaivojen takia. Ja joka voi vain syödä allergiaruokaa eikä mitään muuta. Laittaa juuri viimeisimmän hoitokäynnin yhteydessä jossa poistettiin hammaskiveä (Ja myös samalla nyt puhdistettiin korvat joista löydettiin taas hiivatulehdus) ohjeet että hammaskiven ehkäisemiseksi koiralle cet hammastahnaa, jotain hammaskiven ehkäisemiseen tarkoitettua ruokaa ja siihen tarkoitettuja puruluita. Voihan vittu. Ja aiemmin juuri on kielletty kaikki puruluut ja ylimääräiset ruoka-aineet. Ja koirani on allergiaruokavaliolla, jonka veroinen tuo Rc Dental koiranruoka ei mahda olla. Mitäköhän ruoka-aineita lie tuossakin ruoassa. Kun koirani ei voi syödä edes riisiä
cet hammastahnaa ruoka-allergiselle koiralle ?
Omituiset ohjeet
1176
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Tääyttä slaissiahan ohjeet olivat.