Kyllä Te huusitte suu ammollaan ja parjasitte milloin Hoskosta, milloin muita kunnan luottamusahenkilöitä. Oman osansa saivat myös virkamiehet. Nyt kun PAMPALO aloittaa pian tuottamaan kultaa olen ihmetellyt mihin nämä viisat ovat kadonneet.
Yli 100 henkilöä on ollut rakennustöissä ja 70 henkilö saa pysyvän työpaikan.
Olisiko jo aika lopettaa muukin parjas, yrittävien ihmisten haukkuminen ja oman kunnan häpäisy?
Yli 100 henkilöä on ollut rakennustöissä ja 70 henkilö saa pysyvän työpaikan.
Olisiko jo aika lopettaa muukin parjas, yrittävien ihmisten haukkuminen ja oman kunnan häpäisy?
Vastaukset 54
Vanhimmat
Endomines on palkannut ensimmäisen erän koulutettuja kaivosmiehiä ja uusia koulutetaan Outokummussa, kuten Pogostan Sanomissa torstain 14.10. sivulla 3 olevasta ilmoituksesta voi lukea.
Pampalo todella työllistää, kuten Vanha rakentaja edellä totesi.
Mainareita tarvitaan lisää, vielä ehdit kurseille.
"Olisiko jo aika lopettaa muukin parjaus" => Joo, olisi. Aloittaisitko itsestäsi?
Näitä väinöjen ja liisojen syyttelijöitä on montun lisäksi aivan "sivistyneistön" piirissä. Kateutta ja ahneutta se pursuaa moinen käytös ja osoittaa kuinka kieroja osataan olla.
J.Kärnä lähti, miksi Te kiusaatte itseänne täällä meidän tyhmien joukossa. Emme kaipaa Teitä, joten näkemiin.
Kaikenkaikkiaan Pampalon työllistävä vaikutus on yli 200 henkilöä. Repikää siitä Te tyhjänpuhujat.
Oli sitkeä ukko. Muistan kuinka ei antanut vastoinkäymisten lannistaa.
Taisivat montun työttömät säikkyä. Olkaa huoleti. Kurssien kautta saa töitä. Suunta aamulla turvakotiin.
Hattuvaarassa loppuvat asunnot.
Kultaa tulee ja maatalous kukoistaa.
Ruokavieraita tulee Taistelijan talolle.
pillua vain joutuuko tyytymään vanhaan lotuvittuun
Kunta supistaa menoissaan ja kiristelee kukkaronnyörejä ei taida pampalonrikkaudet jäädä pogostalaisten törsättäväksi. pörssipelurit vie kultahiput ja irlanti eurot.vai kiistääkö joku kepuli faktat kun ei jää tukiaisiin rahoo
Kippoaa muutaman kuorman kunnantalon eteen kultaa.
Mitäs aikoisit tehdä, jos tietäisit näiden "suu ammollaan" olevien olinpaikan?
omiksi aikaansaannoksisi kehutuista asioista.
Näette aikanaan että 1000 kiloa kultaa vaatii 1.000.000 kiloa kultaa saattaa luonto entiselleen. Ja sekään ei riitä.
Helevetin hölömöjä ovat nuo meijän Ilomantsin piättäjät. Ku Pampalon Kulta annettaa louhhia ilimasiks jätkän palakkoja vastaa. Sitte kullanhuuhonta paskat laskettaa Hattujärvee ja sitte Koiterreesseen.
Tiälä ois tarvittu J.Kärnee, ainut jonka puhheissa ja esityksissä on vuos kymmenii ollu jottai järkee. Kärnä sano vuossii sitte, Pampalo tullee paskaamaan ja myrkyttämään Koiterreen kalat muotopuoliks. Sitte Kärnä sano, kultoo ei pie antoo ilimasiks. Jokapäivän kultatuotoksesta puolet puhtaasta kullasta on nurisematta annettava Ilomantsin kunnalle. Kullalla maksettaa Ilomantsin kaikki velat pois ja kullalla estettää Koiterreen suastuminen. Nyt kaik männöö perseelleen, Koitere suastuu, verotuloja ei juuri tule ja vuotessa tuhanssii kiloja kulttoo männöö huijareitten taskuu, kunnalta jiäpäi suamatta tuotto maaperästä, kulta ei oo uussiutuva luonnonvara.. Miehet sielä mua alla minimi palakala kallijota ampuu, miehhii minimi palakasta veroja ei juuri pysty perimmää. Muutama vuuve piästä ku kaevos lopetettaa kaekilla miehilä oo pölykeuhko ja kaivoksen paskat kokonnaa männööt Koiterreesseen, suaste haetta jiäpi kokonnaa kunna hartteile ja kunnan kaekki entiset velat on eelleen maksamata
tietää kaivostoiminnasta mitään, puhut skeidaa. pampalossa on oma rikastushiekka-allas johon lasketaan ja josta nostetaan vesi rikastukseen.Niitä ei lasketa hattujärveen eikä koitereeseen, tutustu faktoihin ennenkuin alat parjata koska ET NÄKÖJÄÄN TIEDÄ ASIOISTA YHTÄÄN MITÄÄN.TAIDAT OLLA NÄITÄ MONTUN "SAA SOSKU ELÄTTÄÄ" HENKILÖ.
Kaevoksesta pumputtaa pilssivettä suorraan Koiterreesseen. Pumput siell muan uumeniss kokoaika jurissee, pilssivess pumputtaa poikkee
vai koitereeseen eiköhän sentään rikastushiekka-altaaseen.....kysy jurpo ympäristökeskuksesta kun ei tuohon sun tyhjään kuuppaan tieto muuten mee...vai meniskö mitenkään..
Kaikki mitättömät suunpieksäjät ovat päällekäyvimpiä räksyttäjiä. Oma talous on mitä sattuu mutta viisautta riittää neuvoa jopa lakisääteisissä toimissa olevia. Vihreä ja vasemmistolainen viisaus ei ole johtanut missää muuhun kuin suuriin kiistoihin ja taloudellisiin tappioihin.
Patalaiskoille tulisi osoittaa luuta käteen saiputtavettä ämpäriin ja panna sotkujaan siivoamaan.
Ilomantsin luonnonystävät, lunnonsuojelijat, kalastajat, Koiterreen kalansyöjät ja hirventutkija Tuire toimmiin. Selvittäkkää mitä sisälttää Pampalon kaivoksesta pumpattava pilsssivesi. Pilsssivesi on myrkyllistä. Jos joku väittää toisin, tarjotkaa heti väittäjälle uskallatko jouda pilsssivettä?? Pilsssivesi valluu Koiterreesseen! Miusta pilssiveissä on mm. asbestia, kivipölyä, mineraaleja, trotyylin räjähdysainejäämiä... Kukapa uskaltaa juota aspesti vettä??
Kullankaivajan täyttyy vietä pilssivesi poikkeen kullan mukana, eikä valuttaa tippaakkaan myrkyllistä pilsssivettä Hattujärvveen.
haist kukkanen kun et tiedä asioista mitään ota faktoista selvää ennen kuin purppaat pampalo työllistää...
Kyllä kaivoksesta on hyötyä kuntalaisille,myös haitat tulevat kaupanpäällisinä.Näin se vaan on.
Taitavat nämä parjaajat olla niitä hemmoja joilla elämä on lipunut kaljamukin kautta ja oma kyky ulottuu vain suunsoittoon.
Tuollaista se on jos lakkaa saamasta.
arvostelu on.
Vielä verta pieree kepulaiset verta kun kalaa ei nouse vesistöistä, karpalot ja lakat jäävät poimimatta ja metsälinnut löytyvät enää lintukirjojen sivuilta.
Oletteko sitä Gronbergin pelottelusakkia. Uranilla pelotellaan, vaikka voisitte pelotella taivaalta tulevalla säteilyllä, jota on enemmän kuin uraanista tulee.
Se taivaalta tuleva säteily on kyllä tiedemiesten mukaan olluyt iät ja ajat ja maapallomme on sitä aina saanut.
Mutta kun pelottelu on enää ainoa keino jolla yritätte saada kannatusta sitäkin käytäötte.
Onhan se vähän fiksumpaa kuin sukupuolineutraalisuuden ihannointi ja kun kan sa ei moista neutria ymmärrä käsitteenä.
Tietysti teissä on kepun vihaajia, sillä kun itse on p...ka niin pitäähän muutkin haukkua paskaksi.
kun tunnut tietävän peilikuvasi noinkin hyvin.
Kyll sameeta pilssivettä pumpattahan Koiterreeseen. Kultakalliossa on uraania ja asbestiakin. Kuka uskaltaa viell väittää ett uraani ja asbestia sisältävä pilssivesi on puhtasta Koitereeseen laskettavaksi??
Taatusti Koiterreeseen päätyvä pilssivesi on saastevettä..
Menkää kaikki Ilomantsin kunnanvaltuutetut Pampaloon eräretkelle ja keittäkää Uraanin- Asbestin ja dynamiitin saastuttamasta kultaonkalon pilssiveestä päivän ruokanne ja kahvinne.
Jokohan illasta silmänne alkais loistaa pimeessäkin...kun myrkkyvettä ryyppäätte!
väitteesi tule vaan kys. kaivokselle saarnaamaan jos uskallat ilomantsin tietäen katsellaan sitten miten suu pannaan.Hyvä on selän takana paasata mutta kun ei oo munaa mennä sanomaan päin naamaa.Meillä nim.mainitsemattomalla kaivoksella homma on hoitunu näin että on esitetty faktat. Mutta taitaa valittaja olla PULIUKKO joka ei uskalla mennä paikan päälle valittamaan. Meillä uskalsivat ja mieli muuttui.
Taitaa noilla Pampalon ja Ilomantsin elkinkeinoelämän haukkujilla olla pelko pehvassa, että heidät komennetaan aputöihin.
Pelko on turha, sillä ei töihin oteta mölykeuhkoja, vaan ajattelivia.
Vaara on suuri, että nämä meidän kaikkitietävät mölykeuhkot joutuvat maastoetsintöihin, eli työhön, kultamaille. Pojilla taitaa mennä päiväjärjestys piloille kun keskipäivän kaljaa ei pääse nauttimaan eikä tappelemaan.
Surkeaa se on heillä elämä pelonkeskellä.
Ei ihme, että mäkätys käy.
Keskipäivän kalja varmaan on mielessä mutta tuskin rahkeet riittää tappelemaan.On voineet jo kuntonsa juoda luusereita luusereita...
Vaskoolit käteen ja kultaa huutomaan. Missä on savimaata siellä on kultaa.
Keväällä kaikille Ilomantsin työttömille ja opiskelijoille vaskoolit käteen ja kultaa huuhtomaan. Sieltä se päivän tienesti löytyy.
Kullanhuuhtojan työpäivänpituus on vuorokauden valooisa-aika.
Kesää varten jonkun yrittäjän tulisi valmistaa vaskooleja aluksi 10.000 kappaletta, keväällä vaskoolit olisi kullanhuuhtojille valmiina.
Ei noista rääväsakista ole mihinkään.
Yksi rakki vielä puhuu pehmosia ja väittää paikkansapitämättömiä.
toteutuu - yksi toisensa jälkeen.
Kohta myös Ilomantsissa räpiköidään paskassa.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011090114306129_uu.shtml
Hattuvaaran alue on kultapitoista kalliota. Pian meillä on kuusi louhosta jista saadaan parkymmentävuotta kultoo rikastettavaksi. Riittää työtä ja toimeentuloa myös ilomantsilaisille.
Alueelle kannattaisi rakentaa uusia majoitustiloja.
Entäs parikymmentä vuotta kun on männy... Oot aika tyhmä eikä ivan vähhee...
"Olisiko jo aika lopettaa muukin parjas, yrittävien ihmisten haukkuminen ja oman kunnan häpäisy?"
Olisi, joten lopeta!
Tarkoittaakohan kirjoittaja sitä, että kun sanoo."...lopettakaa haukkuminen..." antaa luvan itselleen haukkua muita?
Siirretään kukkostien purettava kerrostalo Hattuvaaraan.
Työtä työtä.
On hyvä kun saadaan työtä.
Ilomantsilaiset kurssitetut töissä Pampalossa.
http://www.karjalainen.fi/fi/uutiset/uutis-alueet/kotimaa/item/8686-vanhoista-kaivoksista-paasee-yha-haitallisia-aineita-ymparistoon
Hei missä olette PAMPALON kaivoslupien antajat?
Eikös se ollut sen Keskustan ympäristöministerin valvonnassa ja kepulaisen Ilomantsin valtuuston siunaamana.
Kunnallisvaaleissa tavataan!
http://www.youtube.com/watch?v=URzTW2iNcWM
Kaivos perseest!
Karjalaisessa juttua Pampalosta. Ei likaa ..työt antaa
Viranomaisia vielä vuosikymmeniä. Saatte sitten lukea raporttia kun ryystätte Paula-Mokaa avec Pikehill ja ihmettelette kuinkas tässä nyt näin pääsi kaväisemään, vaikka parhaat ilomantsilaiset kepu ja demu poliittiset voimat olivat kumauttaneet luiset kallonsa yhteen.
http://elisa.net/uutiset/kotimaa/?id=96024360
Hävetkää omanpesän likaajat.
Nimimerkin takaa syyttelette perättömin puhein milloin ketäkin.
Pampalon kaivostekniikka ei saatuta.
Antaa nytkin työtä yli 100 talouteen.
Olisi aika virkavallan tukkia syytömiä herjaavien kidat.
juntturamulukeroille ja hevonkaavitun loukuttajille. Ei kannata lähteä lähteä Nordean, Kepun ja Pogostan Sanomien sijoitusneuvojien kelekkaan. Siitä ei hyvä seurroo..
Itkettää ja naurattaa yhtä aikaa kun lukee näitä Pampalon ylistyksiä Kepun paimentorviorkesterin pankolta. Vielä sitä putsataan pitkään näitä Hoskosen kauden aikaansaannoksia. Työllistävä vaikutus - buahahahahaaa. Muutkin hankkeet alkaa tuottaa "tulosta".... https://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/maakunta/item/210159
Joko nyt alkaa silmät aueta kaivoksen puolustajilta? Näitä esimerkkejä on aivan liikaa sekä Suomessa että ulkomailla. Kaivostoiminnan loputtua luonto on pilalla. Yrityksille ei ole kunnollista sanktiota jotta ne siivoaisivat jälkensä. Miksi pitäisi olla, kaikki tuotot kun valuvat pois Suomesta? Ollaanko me niin tyhmiä että annetaan yritysten riistää meidän luonnonvaroja loputtomiin ja itse saadaan vaan pilaantunut luonto vaihtokaupassa? Kaivostoimintaa pitäisi kehittää niin että siitä olisi hyötyä sekä paikallisesti sekä valtiolle erilaisina tuloina.
Seuraavana vuorossa Ilomantsin järvi muutaman vuoden päästä
Pannu Paskonen keittelee tummapaahtoista kahvia johon ei tarvittu edes jauhoja. Alkaa realisoitumaan tämän Isä Auringonnoususen puuhat. Lue Seura lehden artikkeli kuinka on käynyt. https://seura.fi/asiat/tutkivat/lupa-saastuttaa-nain-kultakaivos-sai-laillisesti-sotkea-lahiseutuaan/?shared=1855693-a9958d57-500&fbclid=IwAR0dX88eNaA9kxC4MdbfBGmni64U95ZPQ1MimFvdBJ1S0y-397d5QD57i7A
Luettu on, sain tänään vinkin kyseisestä jutusta. Kaikkien tulisi lukea tuo. Kerrankin totuudenmukainen kirjoitus. Jos Pampalo ei ole tehnyt mitään väärää niin miksi he tarjosivat sopimusta vaitiolovelvollisuudella????? Näin meitä riistetään. Maat ja mannut kyllä kelpaa.
"Poliisi voi puuttua
11.11.2012 19:59
Hävetkää omanpesän likaajat.
Nimimerkin takaa syyttelette perättömin puhein milloin ketäkin.
Pampalon kaivostekniikka ei saatuta.
Antaa nytkin työtä yli 100 talouteen.
Olisi aika virkavallan tukkia syytömiä herjaavien kidat."
Mitähän tämänkin kirjoittaja nyt sanoo