Kysyisin tähän ikäryhmään kuuluvilta, mitä mieltä olette, onko tämä ikä kultainen ikä niinkuin olen usein kuullut sanottavan. Minulla itsellä on epäilys että nuorempi ikä olisi kultaisempi. Jos tämä ikä on mielestäsi kultainen niin perustele millä tavoin, ehkä minäkin voisin uskoa samoin.
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Vielä hehkuu elon kypsyttämä ihminen, tietoisena sen päättymisestäkin. Ehkäpä juuri se tekeekin elämän niin arvokkaaksi. Tasoittava lempeyskin on saanut sijaa, nöyryys elämän suurten kysymysten äärellä. Ja kiitollisuus
Luojaa ja kanssaihmisiä kohtaan.
Se oli hieno elokuva vanhenevan pariskunnan elämästä. Muistaakseni siinä oli näyttelijöinä ainakin Katherine Hebrun ja miesroolissa Jane Fondan isä (sry en muista nimeä just nyt). Se oli kauniisti tehty ja hienosti kuvattu elokuva elämän ehtoopuolesta. Maisematkin oli tosi 'kultaiset' elokuvassa - syksyn ruskan värejä.
Tämä vaihe elämässä kauniisti ajatellen on niinkuin ruska-aika. Joskus kuitenkaan ei jaksa ajatella niin.
Päälle vyöryy huolia ja murheita joskus liikaa samaan aikaan. Ystävät ja ikätoverit vähenevät jatkuvasti, jättävät tämän maailman, tai sairastuvat tai dementoituvat.
Hyvin harvat ovat opetelleet tietokoneen käyttämistä, kännykän käyttö tuntuu jo heistä vaikealta.
Nyt taidan olla taas siipi maassa.
Olen kyllä aktiivisesti eläkeläistoiminnassa mukana ja muissakin riennoissa mahdollisuuksien mukaan mutta joskus on mieli matalalla.
Vastaan tähän miten omalta kohdaltani tunnen. Muistot minulla kuten monella muullakin ovat kultaisia muistoja, lienevätkö kultautuneita.
Laulussa lauletaan "ei kultainen nuoruus jää unholaan", ei niin, mutta saattoihan nuoruudessakin olla omat tuskansa ja vaikeutensa. Jos jätetään se suuri rakkaus nuoruudesta pois, niin iso osa kultaisuutta häiviäisi kuin tuhka tuuleen.
Elämään sisältyy eri värejä kirkkaista tummiin, kuin räsymatossa. Ei mikään elämänvaihe ihan täyttä kultaa ole ollut. Optimistina elämääni suhtautuvana elämänhaluni olen kaikkina aikoina säilyttänyt, uteliaana katson sen loppuun asti. Mielenkiintoista on ollut iloineen ja suruineen. Nuorempana usko tulevaan ja aina parempaa oli voimakas.
Nyt voi huokaista, kestäisipä tätä vielä tällaisena tätä "kultaista aikaa". Vanheneminen kuulee elämään, ihana on aina herätä uuteen aamuun.
http://www.youtube.com/watch?v=iq4Uhk9Imps
Violeta Parra on saman laulun tulkinnut. En tiedä kummasta pidän enemmän.
http://www.youtube.com/watch?v=UW3IgDs-NnA&feature=related
Molemmat yhtä kauniita!
Ihania ovat.
Jolloin muisti/muistoyhteys menneisyyteen hapertuisi. No vitsi vitsi; ikä-ihmisellä 'kela' pyörii mieluummin entiseen aikaan.
Sitä tässä viisastelen, ettei piilotajunnasta virtaisi sitä ahdistavaa sisältöä päivätajuntaan, mutta näin ei käy. Tuleehan sieltä onnellisiakin muistoja, mutta mutta.
Ne käsittelemättömät lapsuudentraumat saattavat tulla ukkosmyrskyn lailla varjostamaan rauhaisaa ikätyypin iltaauringon loistetta.
Se olisi onnellinen ikävaihe, että entiset karut kokemukset voisi unohtaa. Sellainen toive on psykologisesti epärealistinen jo teoriassakin.
Säästin minäkin aina äitiäni, kun oli se sotökin ja ylivoimaisen paljon koko ajan työtä hällä,
niin ei niitä pahoja olojaan juurikaan voinut kertoa silloin, vain hyvät asiat.
Sinne jäivät pahat asiat käsittelemättömien joukkoon.
.......
Kyllä kai se onnellisuus, mielen rauha ja tasapaino riippuu hyvin monesta asiasta.
Tämänhän pitäisi olla "kultaista ikää". Voidakseen tuntea niin pitää asioiden olla jonkinlaisessa järjestyksessä, että voi saada mielen rauhan ja elää sitä kultaista ikää.
Raha ei kaikkea ratkaise, enempi terveys. Tärkeintä on että osaa elää sen jäljellä olevan terveyden kanssa, niillä ehdoilla. Ja nauttia siitä mistä voi.
Onnellisuuteen vaikuttaa sekin onko saanut pitää kumppaninsa. Silloin monta yksinäistä hetkeä jää kokematta.
Jos on kaveri, jonka kanssa keskustella ja touhuta milloin mitäkin. Nauttia luonnon kauneudesta ,vuodenajoista. On lukematon määrä kivoja asioita
Itse voin sanoa eläväni elämäni kultaista aikaa.
Ymmärrän kyllä ihmisiä, joita joskus masentaa. Jos ei ole ketään jonka olkapäähän nojaisi, kenelle murheensa kertoisi.
miten osaisin rohkaista,,, kuin Tsemppiä elämään, aina toinen päivä voi olla positiivisempi ja valoisampi !
Vaihtelevaa on tämä ihmisen elo, kaikkinensa.