alkavat olla tosiasia. Kuinka moni meinaa lähteä seilaamaan viikonlopuksi? Itsellä olisi huomenna hyvissä ajoin tarkoitus merelle.
syyskelit
skiglaaja.
18900
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
mutta viileää on. Tekisi mieli itsekin lähteä, mutta ei onnistu. Ehkä seur. viikonloppuna onnistuu. Viime vuonna syyspurjehduksella oli upeita pakkasaamuja, -5 astetta mittarissa ja kansi liukas. Yleensä satamissa aika hiljaista näin syksyisin.
Hyviä purjehduksia!
Huomenna merelle. Aamupäivällä varmaan. Lähden kaivarista ja suuntaan länteen..
Vesille vesille, tää on parasta aikaa. Perseveneilyn pellehyppääjät lämmittelee pattereiden ääressä ja suunnittelevat roskapussin vientiä, MIEHET VENEILEE ja nauttii!
Onko sen vaarallisempaa yhdistelmää kuin lasikuitu ja lumi ja jää. Kerran olen ollut nostamassa veneitä syksyllä joiden kannet oli aamukuurassa. Ei ole olemassa sellaista kenkää koka pitäisi ko. kannssa vaikka se olisi kuinka karhennetu.
Eikä se liity pelkästään lasikuitukansiin. Tiikkikansi oli pakkasilla erikoisen liukas - edellisessä paatissani oli sellainen. Treadmaster-päällysteinen kansi tuntuu paremmalta. Liukkaus yllättää autoilijat joka syksy. Samalla tavoin kannen liukkaus voi yllättää syyspurjehduksilla, kun aamukahvin jälkeen lähtee lämpimästä ruffista kannelle....
Pakkasyön jälkeen kannattaa muuten kokeilla ennen starttia, ettei vinssit ole jäässä.
Ajattelin lauantaina lähteä siirtämään venettä talvisäilöön Pohjaan. Toivottavasti kelit mahdollistavat purjehtimisen. Sunnuntaina vene ylös ja halliin...
Täällä lämmitin hurisee ja saunassa käyty. Bärön kaupalla näimme harmaan purjeveneen matkallamme länteen, mutta muuten paljon busteri kalastajia eikä muita purjehtijoita. Nyt löytyy tilaa, mutta ennätyskirkas vesi on todella matalalla. Ensi viikolla taas lämpenee, joten kautta voi jatkaa edelleen.
Siirtoreissu myös menossa Paraisilta Inkooseen. Ei oo paljon tunkua ollut, eilen pelkkiä bustereita ja tänään yksi isohko katti Hangon kohdalla sekä yksi purjevene idästä Hangon suuntaan. Liekö ollut sama kuin Bärössä... samapa tuo mutta fiilis ihan mukava. Huomenna vielä reilut parikymmentä mailia Inkooseen sitten alkaa tää kausi olemaan ohi, ikävä kyllä.
Pohjan sisääntulo oli aamulla 2 mm riitteessä 7 aikaan, Tammifaaniin saakka, siinois railo teille nyt, vaan on tainnu jo sulaa.
ja ilman sähkönkulutusta. Reflex.
Kamiinan edut tulevat esiin, kun säät kylmenevät. Lämmitys päällä koko syyspurjehduksen ajan.
La-aamuna lähtö n. klo 7.30 ja kivassa sivumyötäisessä Tallinnaan ja eilen illalla leppoisassa lännen ja lounaan välisessä tuulessa takaisin. Muutama muu paatti liikkeellä. Tallinnassa ei todellakaan tunkua satamassa, kaupungilla sitäkin enemmän turisteja. Sadama marketista pari keissiä Saaremaan Tuulikia, sitä vahvempaa, hintaan 12,72/lodju.
Tähän vielä lisäys: Tallinnan lahdella oli kolme purjevenettä eilen n. klo 15.30 maissa. Satamassa oli kymmenkunta purkkaria ja muutama isohko motopoto.
Mikä satama? Oliko satamapalvelut ja toimisto auki vielä kuten kesällä?
Vanha satama ihan keskellä. Auki oli.
Mitä se meille kuuluu jos sinä veneilet. Kyllä siellä näkyi olevan paljon muutakin porukkaa. Kummallista kun joka matka pitää raportoida täällä netissä. Minäkin ajoin autolla mummolaan eilen, oli kyllä muitakin tienpäällä.
Ystävän hienon hienoa 45 jalkaista siirtämässä Tallinnaan upeassa sivumyötäisessä. Kokeneemmat ruorimiehet porukassamme saivat vauhtiakin sellaiset 11,5 solmua ja hauskaa oli. Lämpimästi kun oli päällä niin ei päässyt kylmäkään yllättämään. Täytyy kyllä sanoa että AINUTTAKAAN venettä ei matkalla nähty ennen Tallinnan madalaa. Upeaa oli kyllä päästä näkemään miten hieno ja iso vene käyttäytyy niissä olosuhteissa mihin se on tehty.
tätä hain keskustelun aloituksella. Purjehdus kesällä on myös kivaa, mutta syksyllä seilauksesta saa irti jotain vielä enemmän / erilaista. Pimeys, kylmyys, nopeat sään muutokset ja kunnon tuulet.
Me oltiin perheen kanssa syyslomapurjehduksella melkein viikko. Tultiin Hangon länsipuolelta Espooseen. Ennen lauantaita ei nähty yhtään purjevenettä, pari moottorivenettä kyllä. Lauantaina olikin sitten jo tunkua. Tuuli kesyyntyi perjantai päiväksi ollen aivan normi tuuli perjantaina, lauantaina jopa kevyt ainakin Porkkalan selälllä. Torstai oli ainut kovatuulinen päivä. Silloin puhalteli Tulliniemessä 19 m/s (Ilmatieteenlaitoksen mittaus) läneestä siitä ohi pyyhkäistessämme. Aallokkoa ei ollut ollenkaan (mitä nyt pientä saariston aaltoa). Pakkasta oli perjantain ja lauantain välisenä yönä, rannan lätäköt olivat riitteessä, kansi ei ollut jäässä. Suojaisat satamat takasivat hyvät yöunet yhdessä koko loman hyrräneen Eberin.
P.S. Pohjoismyrskyt ovat etelärannikolla siitä mukavia, ettei saaristossa ole myrkyä, ainoastaan kova tuulli.