Helsinki on kulttuurin runsaudensarvi, mutta teatterille ei ole ennen omistettu klubia,
jonne voisivat kokoontua kaikki, joilla on rakkaus-, ystävyys- tai työsuhde teatteriin.
Joka kuun kolmas keskiviikko klo 20 Cafe Pirittan Teatteriklubille Helsingin Tokoinrantaan saapuu paikallisia teatterintekijöitä kertomaan työstään ja esittelemään kauden ohjelmistoa.
Haastattelujen lisäksi nähdään videoita ja live-esityksiä.
Ilmainen sisäänpääsy.
Lisätetioja: http://ursula.fi/piritta/klubit Facebook (löytyy hakusanalla Teatteriklubi).
Alla lokakuun klubin ohjelma ja kaikki syksyn vieraat.
---------------------------------------------------------------------
Keskiviikkona 20.10.2010 klo 20 – KANSAINVÄLINEN ULOTTOVUUS
“Hyvässä naamiossa on aina metamorfoosin mahdollisuus”
Teatteri Metamorfoosi on Suomen ainut yksinomaan naamioteatteria tekevä ryhmä, joka tuottaa omia esityksiä, kouluttaa ja
järjestää kahden vuoden välein kansainvälisen MasQue-festivaalin.
Ranskalaisessa Jasque Lecoq -teatterikoulussa opiskellut taiteellinen johtaja Soile Mäkelä kertoo naamioteatterin estetiikasta, naamioiden valmistuksesta ja demonstroi naamionäyttelemistä Johanna MacDonaldin kanssa.
Saamme maistiaisia Kalevala dell’Arte -esityksestä, joka yhdistää kansalliseepoksemme voimahahmot commedia dell’arte -esitysperinteeseen.
Ryhmän vaikuttavia esitystrailereita osoitteessa: http://www.metamorfoosi.com/
"Festivaali itsessään on taideteos"
Marraskuussa järjestettävä Baltic Circle Festival on kansainvälinen esittävän taiteen happening.
Rajoja haastavien esitysten lisäksi tarjolla on työpajoja, seminaareja ja festarilounge.
Viestintäkoordinaattori Vilma Pietilä paljastaa BC:n uudet kujeet ja esittelee neljä festivaalireittiä:
Explore the City, On the Dark Side, Twisted Love ja Sunday Off.
Esimakua tämän vuoden ohjelmistosta tarjoilevat Todellisuuden Tutkimuskeskus ja Oblivia-ryhmä.
Baltic Circle Festival 17.-21.11.2010: http://balticcircle.fi/
-------------------------------
Syksyn 2010 vieraat
15.9. Q-teatteri Antti Hietala, Elina Knihtilä, Elena Leeve, Jussi Nikkilä
20.10. Teatteri Metamorfoosi Soile Mäkelä, Johanna MacDonald
Baltic Circle Festivaali Vilma Pietilä
Oblivia-ryhmä Annika Tudeer
Todellisuuden tutkimuskeskus Saara Hannula ja Pekko Koskinen
17.11. Suomen Kansallisteatteri Mika Myllyaho, Kristian Smeds, Heini Junkkaala
15.12. Helsingin Ylioppilasteatteri Ossi Koskelainen ja Juntta
TEATTERIKLUBI Tokoinrannassa
Sarka H.
0
502
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092250- 103896
- 67861
- 48835
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???22832Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha538761- 80687
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76650Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23600- 57561