joulun ja uudenvuoden alla vailla majoituspaikkaa hiihtokeskuksesta. Olemme kotoisin aivan lounaissomen rajamailta ja laskettelumatkalle perheen kesken olisi tarkoitus lähteä pohjoiseen. Onko kellään antaa vinkkejä että mistä kannattaisi aloittaa kysely ja soittaminen. Olemme miettineet Sallatunturia, ja myöskin Yllästä. Onko Ylläs nykyään enään lapsiperheelle sopiva kohde, vai onko sekin paikka muuttunut liian semmoiseksi örveltäjien paikaksi? Tahkokin on käynyt meillä eräänä vaihtoehtona mikäli lappii emme pääse ja olisi loppuunmyytyä. Tahkon keskusvaraamolle otimme yhteyttä eilissä päivänä ja kertoivat että joitain hajamökkejä löytyy vielä. Kuitenkin matka tulisi olemaan tosi kallis kun laskee vielä bensakulut yli 100euroa ruokailut ravintoloissa ja juomat. Entä jos 2 aikuista ja 3 lasta menee kylpylään ja illalla hohtokeilaukseen tulee hinnaksi melkein 100 euroa. Melkein kyllä tämänpäivän mökeistä löytyy jo senverran hyvin varusteltuja keittiöitä ja tarvikkeita että ei kannata paljoa ravintolaruuhkiin mennä sitten lainkaan. niin ja laskeskeltiin tässä että 4 aikuisten ja yksi lapsen hissilippu viikoksi tekee satoja euroja. eli kaikkiaan viikon reissu tahkolla tulisi maksamaan varmaan 3000 euroa. Vaikka minä ymmärrän että sesonkina hinnat on aina ihan erilaiset ja kun venäläisiltä turisteilta halutaan ryöstää rahat kun ne kerran vuodessa täällä vaan on. Niin tosiaan onko Sallatunturi, Ylläs ja tahko lapsille sopivia kohteita? mikä kannattaa sulkea pois onko mitään mikä on ehdoton kestosuosikki lapsiperhe kohde ja onko jotain mitä olisi hyvä ennakoida. Rohkeasti vaan yhteydenottoja ja vastauksia kaivaten, joulua ja uutta aikakautta odotellessa!
Lapsiperheellinen paikka?
Kamanjalle
2
351
Vastaukset
- kestosuosikki, ja
Menkää rukalle, ja vuokratkaa mun mökki. niin se on tosi hyvä, ja kodikas. se on myös halpa, ja tiivis.
- Kamanjalle
palvelu oli todella ala-arvoista, ja rinteet oli surkeet ja mitättömät. Kiitos kuitenkin vastauksesta, voisitko laajentaa sanaa lappi? onko kokemuksia lapin paikoista, löytyisikö vielä majoituksia?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka1092740EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje291331- 981182
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621007Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta366997Empaattisuus ja suoruus.
Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi133958- 55845
Sä saat mut tuntemaan
Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne22683- 40678
Tunnettujen vanhempien lapset, tv-sarja
Tunnettujen vanhempien lapset saa tv-sarjan. Juurihan yksi heistä oli MTV:ssä 6.5.26 kertomassa ettei halua julkisuutta110632