12,5%

Perussuomalaiset näyttää tällä hetkellä vakinuttaneen kannatuksensa !0,5-12,5% väliin. Tämä osoittaa Perussuomalaiseten tuoneen kauttamaan ihmisläheisempää kunnallispolitiikkaa. Minkä on Työväestö on ottanut uutena poliittisena voimana omakseen.

Kaikissa Eduskunta, Euro ja Presitentinvaaleissa Kymenvaalipiirissä olemme olleet valtakunnankannatuksen yläpuolellä. Tästä on hyvä jatkaa seuraaviin Eduskuntavaaleihin pitkäjännitteisellä työllä nöyrästi kansan syvienrivien kuuntelemista mitä olemme täällä Kotkassakin kunnallispolitiikassa tehneet yhtenäisenä valtuustoryhmänä.

Arto Hirvonen PS
Järjestöpoliittinen taustavaikuttaja
30356
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Kunnallispolitiikassa nää perseet on ehkä saaneet paikkoja kauttamaan, mutta kun se ei ehkä riitä, että aina vaan vastustaa kaikkea tarjoamatta jotain järkevää vaihtoehtoa. Toivottavasti ihmiset tajuavat,että on helpompi heittää vanhoja ja kuluneita fraaseja ja kalastella ääniä kuin antaa jotain järkeviä ehdotuksia ihmisten reaalieläään.

Äänestä
  • kuin kuntamme Demarijohdon viitoittama tuhon tie!

    Äänestä

  • Muutosta haetaan kirjoitti:

    kuin kuntamme Demarijohdon viitoittama tuhon tie!

    Rosvot kuriin ja Merivirta eduskuntaan.

    Äänestä

  • W Wennamo kirjoitti:

    Rosvot kuriin ja Merivirta eduskuntaan.

    Ei Tony Halmekaan saanut mitään aikaan. Ihan turha äänestää näitä taloudesta ja mistään muustakaan ymmärtämättömiä päättäjiksi.

    Äänestä

  • Joku roti kirjoitti:

    Ei Tony Halmekaan saanut mitään aikaan. Ihan turha äänestää näitä taloudesta ja mistään muustakaan ymmärtämättömiä päättäjiksi.

    Ymmärtääkö Lindelöf taloudesta, kuin moni oikeesti ymmärtää siellä taloudesta kun katselee sitä miten maatamme johdetaan ja minne rahat ohjataan ja mistä ne pimeät vaalirahat tulee jne.... Jos jatkuvasti nostetaan polttoaineen hintaa verojen avulla ja elintarvikkeita ym niin voidaanko sanoa että siellä on taloudesta osaavaa väkeä päättämässä?

    Jos taloutta osataan hoitaa niin ei niitä pieniä ihmisiä tarvis kokoajan rankoa lisää ja lisää, vaan balanssi pysyisi paremmin hallussa, mutta kun rasitetaan taloutta niin reumasairaalat ym lakkautetaan ja veroja nostetaan, sie varmaan maksaisit bensastakin mielellään 3e litra eikö ja silti haukkuisit niitä puolueita jotka lakkauttaisi kaiken turhan kuten maahanmuuttajien tulon ja turhat investoinnit yms... niin tai näin ei sun kaltainen pässi ole mihinkään tyytyväinen!

    Äänestä

  • Tiistain lehdessä kerrottiin, että Juho Eerolan ansiosta Metsolan kentän turva-aitaa korotettiin ja leikkikentän lasten turvallisuutta parannettiin.

    Äänestä

paljastaa, että PerusSuomalaisten kannatus on noussut peräti 19.6% ja jatkaa nousuaan.
Tulevissa hallitusneuvotteluissa PS saavat ministerienemmistön, jossa Jussi Halla-aho valitaan pääministeriksi.

Äänestä
  • Halla -aho pääministeriksi ja Merivirta valtionvarainministeriksi. Tulisi asiat selviksi tässä maassa.

    Äänestä

rötösherrat kiikkiin ja 0,5% on persujen kiljussa voimaa

Äänestä
  • sai aikaiseksi ja Perussuomalaiset korjaa potin heidän nenän edestä.

    Äänestä

Mitä te tekisitte, jos todella teidät valittaisiin suurellä äänienemistöllä hallitukseen, ja Eerolasta tulisi pääministeri ja Hirvosesta sisäministeri Taipaleesta oikeusministeri, jne...........

Äänestä
  • Tällä kertaa vain Juho Eerola on saamassa jonkin aseman Eduskunta ryhmässä. Hallitukseen valitaan oikeat miehet tai naiset. Vähimmäisvaatimus on olla ehdolla ja tulla valituksi.

    Siksi tämä on turhaa jauhamista jos olisitte noissa tehtävissä. Arton ja Jarin tehtävä on edesauttaa Perussuomalaiset vaalivoittoon ja ehkä hallitukseen siinä on meidän tehtävä auttaa SUOMEN kansaa parhalla mahdollisella tavalla.

    Arto Hirvonen PS
    Järjestöpoliittinen taustavaikuttaja

    Äänestä

  • Arto Hirvonen kirjoitti:

    Tällä kertaa vain Juho Eerola on saamassa jonkin aseman Eduskunta ryhmässä. Hallitukseen valitaan oikeat miehet tai naiset. Vähimmäisvaatimus on olla ehdolla ja tulla valituksi.

    Siksi tämä on turhaa jauhamista jos olisitte noissa tehtävissä. Arton ja Jarin tehtävä on edesauttaa Perussuomalaiset vaalivoittoon ja ehkä hallitukseen siinä on meidän tehtävä auttaa SUOMEN kansaa parhalla mahdollisella tavalla.

    Arto Hirvonen PS
    Järjestöpoliittinen taustavaikuttaja

    Kysymys on ihan oikea ja aito, mutta vastaus on verraten omituinen

    Äänestä

Tukkikaa vihdoinkin "järjestöpoliittisen taustavaikuttajan " TURPA!! Hankkikaa hänelle niin paljon reikiä rassattavaksi jottei ehdi älyttöymyyksillään tuhota orastavaa oikeanlaista poliittisen uudistumisen kasvua.

Ja Kervinen,jos olisit istunut tämänkin itkujakson energiaturpeessa ,niin korjaisit myyntiin kelpo sieni satoja aivan lähi tuntumastasi.

Hirvonen olet todella surkea.

Äänestä
  • Teet itsesi narriksi, kun et osaa koskaan vastata järjellisesti politiikkaan. Miksi minun pitäisi hörhö kysymyksien antaa kaataa orastavan Perussuomaslaisten maihinnousun Edsuskuntaan.

    Arto Hirvonen PS
    Järjestöpoliittinen taustavaikuttaja

    Äänestä

  • Arto Hirvonen kirjoitti:

    Teet itsesi narriksi, kun et osaa koskaan vastata järjellisesti politiikkaan. Miksi minun pitäisi hörhö kysymyksien antaa kaataa orastavan Perussuomaslaisten maihinnousun Edsuskuntaan.

    Arto Hirvonen PS
    Järjestöpoliittinen taustavaikuttaja

    "Miksi minun pitäisi hörhö kysymyksien antaa kaataa orastavan Perussuomaslaisten maihinnousun Edsuskuntaan"

    "Hörhöt" vastauksesi "orastavan Perussuomalaisen maihinnuosun" pahin uhka on.Ei kysymykset.

    Äänestä

  • Arto Hirvonen kirjoitti:

    Teet itsesi narriksi, kun et osaa koskaan vastata järjellisesti politiikkaan. Miksi minun pitäisi hörhö kysymyksien antaa kaataa orastavan Perussuomaslaisten maihinnousun Edsuskuntaan.

    Arto Hirvonen PS
    Järjestöpoliittinen taustavaikuttaja

    Hirvonen spekuloi sekundäärisillä argumenteilla, ja siksi taidan ottaa distanssia tältä areenalta.

    Äänestä

  • perusvirulainen kirjoitti:

    Hirvonen spekuloi sekundäärisillä argumenteilla, ja siksi taidan ottaa distanssia tältä areenalta.

    Even I´ll leave this forum. Ja se vasta on a pitty (sääli) ja menetys keskustelijoille.

    Äänestä

  • Sivistynyt.. kirjoitti:

    Even I´ll leave this forum. Ja se vasta on a pitty (sääli) ja menetys keskustelijoille.

    Ei voi muuta kuin ihailla Hirvosen kirjoituksista huokuvaa älyn säihkettä. ... Hallitukseen valitaan oikeat miehet tai naiset. Vähimmäisvaatimus on olla ehdolla ja tulla valituksi...

    Jatka Arto valitsemallasi tiellä. Persut varmasti kiittävät sinua.

    Äänestä

  • steel 2 kirjoitti:

    Puoleen Eduskuntavaali taistelun siirtämistä kansan syvienrivien tuntemuksen omavan henkilön puoleen.

    Kymen piirijärjestön kokouksessa Kotkassa konkari Arto Hirvonen suostuteltiin hoitamaan ja johtamaan Etelä-Kymen Perussuomalaisten vaalitaistelua. Perustelut Arto Hirvosen valintaa järki aatteellisuus lojallisuus ja kenttäväen innostaminen pitkäjännitteiseen kentällä tapahtuvaan vaalitaisteluun.

    Näin Perussuomalaiset kiittävät Hirvosta kentän ja äänestäjä kunnan perin pohjaisesta tuntemisesta. Luottamus on kunnossa puolueen puheenjohtajan kanssa. Timo Soinin luottamuksellisella ja yhteistyöllä edetään kohti Eduskuntavaalia uutta mukaan ottamalla ja perinteisellä työllä saadaan kentänluottamus ehdokkaisiin, joka muuttuu galuppien ääeinen realisoinilla Perussuomalaisille.

    Olet "verrrrrratoooon!!

    Äänestä

Persujen menestys perustuu vain kansan tyhmyyteen ja muiden puolueiden oikeiden asioiden hoitoon. Valitettava tosiasia on että oikeassa politiikassa pitää päättää harmillisista asioista kuten leikkauksista ja veronkorotuksista. Persujen maailmassa on tärkeämpää että pihatien ali vedetään rumpu ja urpo kervinen saa kiristysrahansa kuin että otetaan kantaa vaikkapa maata koettelevaan lamaan.

Suomen tasolla Persuilla on hyviä kommentteja maahanmuutosta ja yritysten tukemisesta, mutta kymenlaaksossa toivotaan venäläisten maahanmuuttoa ja työntekijöiden oikeutta aina yrityksen kaatumiseen asti. Kymenlaakson persuilla on päämääränä vain asioiden sotkeminen kervis/pf akselilla ja loputtoman räkätyksen ylläpito, mitään rakentavaa sanomatta. Voisi jopa kärjistäen todeta ettei KYMENLAAKSON persuista ole hoitamaan oikeita asioita.

Ps. En ole demari, kannatan totalitarismia, jota valittettavasti ei Suomen hihhulidemokratiassa suvaita.

Äänestä
  • Tavattiin vihdoinkin AASI ilman korvia!!Totalirismi haluatko toteemin anaalisi aukkoon? Tarjolla on mikäli haluat.

    Äänestä

  • nussikaamme heitä kirjoitti:

    Tavattiin vihdoinkin AASI ilman korvia!!Totalirismi haluatko toteemin anaalisi aukkoon? Tarjolla on mikäli haluat.

    Varteen otettavia politiikan muutosvoima. Se on jatkuvasti yksi maamme parhaimmista keskustelun aiheista.

    Äänestä

  • Viittaat alatyyliin Asko Kervisen oikeutettuja vaatimuksia saada asiansa oikeudenmukaiseen ratkaisuun.
    Kervisen vaatimus ei ole kiristysraha, vaan korvaus laittomin keinoin tehdyistä päätöksistä hänen asiassaan.
    Kervinen on sen tähden vahvoilla, koska on kirjoittanut totta.

    Oletko itse syyllistynyt päätöksentekoon Kervisen asioissa, kun mustamaalaat perussuomalaisia?

    Perussuomalaiset ovat uskaltaneet puuttua yksilön väärinkohteluun ja tuovat sen ilmi!

    Äänestä

  • totuus koskettaa kirjoitti:

    Viittaat alatyyliin Asko Kervisen oikeutettuja vaatimuksia saada asiansa oikeudenmukaiseen ratkaisuun.

    Jos Kervinen saa Kotkan kaupungilta korvauksia hakemansa 190 000 euroa, niin mistä Kotkan kaupunki joutuu luopumaan ?

    Äänestä

  • stefan kurppa kirjoitti:

    Jos Kervinen saa Kotkan kaupungilta korvauksia hakemansa 190 000 euroa, niin mistä Kotkan kaupunki joutuu luopumaan ?

    Korruptiosta

    Äänestä

  • totuus koskettaa kirjoitti:

    Viittaat alatyyliin Asko Kervisen oikeutettuja vaatimuksia saada asiansa oikeudenmukaiseen ratkaisuun.
    Kervisen vaatimus ei ole kiristysraha, vaan korvaus laittomin keinoin tehdyistä päätöksistä hänen asiassaan.
    Kervinen on sen tähden vahvoilla, koska on kirjoittanut totta.

    Oletko itse syyllistynyt päätöksentekoon Kervisen asioissa, kun mustamaalaat perussuomalaisia?

    Perussuomalaiset ovat uskaltaneet puuttua yksilön väärinkohteluun ja tuovat sen ilmi!

    Mielenkiintoinen kommentti.
    Tuossa aiemmassa kritisoitiin esimerkiksi mitäänsanomattomuutta ja sitä ettei peruSS ota kantaa isoihin asioihin. Sitten tulee vastaus jossa on otettu herne nenään kervisestä.

    Mikä olikaan todistettava?

    Äänestä

  • Huhhuh2 kirjoitti:

    hyvä huomio!!

    Äänestä

En paljon noteeraisi sellaisen henkilön postauksia, joka puhuu itsestään kolmannessa persoonassa ja vielä ilmeisen vakavalla naamalla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Arto Hirvonen kirjoitti:

Perussuomalaiset näyttää tällä hetkellä vakinuttaneen kannatuksensa !0,5-12,5% väliin. Tämä osoittaa Perussuomalaiseten tuoneen kauttamaan ihmisläheisempää kunnallispolitiikkaa. Minkä on Työväestö on ottanut uutena poliittisena voimana omakseen.

Kaikissa Eduskunta, Euro ja Presitentinvaaleissa Kymenvaalipiirissä olemme olleet valtakunnankannatuksen yläpuolellä. Tästä on hyvä jatkaa seuraaviin Eduskuntavaaleihin pitkäjännitteisellä työllä nöyrästi kansan syvienrivien kuuntelemista mitä olemme täällä Kotkassakin kunnallispolitiikassa tehneet yhtenäisenä valtuustoryhmänä.

Arto Hirvonen PS
Järjestöpoliittinen taustavaikuttaja

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu