Gero Hottinger käyttääytyy ylimielisesti.

Kulinaristi, keittiömestari Gero Hottinger pysäköi autonsa pohjois esplanadille ajokaistalle, kun hän asioi stockkan herkussa. Hänen salaattiostoksensa pahimpaan ruuhka-aikaan ovat niin tärkeitä, ettei mitenkää kykene pysäköimään autoaan parkkihalliin.
Saattaa myös olla niin, että yhden tai kahden euron pysäköintimaksu on Gerolle ylivoimaisen suuri kustannus.
181962
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Peltilehmä pitää pysäköidä mahdollisimman lähelle kaupan ovea. Tämän tekee turistit, mamut ja ihan tavikset. Virkavalta tietää asian, mutta EIVÄT PUUTU, ellei auto ole vaaraksi muille. Lappuliisalle voi soittaa, mutta se ainut maamme pysäköintivalvoja voi olla vaikka tampereella ja ei kerkiä paikalle. Silti suomessa on TYÖTTÖMIÄ POLLAREITA, kun päättäjät säästää. Tosin se 50 e virhepysäköinti maksu ei paljon kiinnosta edes tavista. Maksu pitäs nostaa vaikkapa 250 e, niin ehä osa viittis ajaa sen auton parkkiin laillisesti.

Nää huippu kakit on ihan turhia ja niiden safkat aivan syvältä. Jos käy jossakin oikeessa ravintelissa syömässä, niin pitää hakee täydennystä ekasta burgeri mestasta. Ihan YLIARVOSTETTUA moskaa kovalla rahalla.

Äänestä
  • Sinulla ei näytä olevan ELÄMÄÄ tämän paskapalstan ULKOPUOLELLA kun et osaa mihinkään MUUALLE kirjoittaa.

    Äänestä

  • julkkisjuoru? kirjoitti:

    Sinulla ei näytä olevan ELÄMÄÄ tämän paskapalstan ULKOPUOLELLA kun et osaa mihinkään MUUALLE kirjoittaa.

    Siinä nyt taas nähtiin tyypillinen tämän palstan pilaaja.
    Vastata pitää joka asiaan, mutta itse aiheeseen ei ole yhtään mitään sanottavaa.

    Julkkis kulinaristi Hottinger on usein nähty jättävän autonsa ihan mihin vaan. Hän voi omasta mielestään pysäyttää koko keskustan liikenteen pysäköimällä vaikka manskun ja espan risteykseen siksi aikaa kun HÄN käy ostoksilla.

    Äänestä

  • Keskustan liikenne kirjoitti:

    On tainnut keittömestarilla nousta virtsa päähän, kun jättää auton oven eteen.

    Äänestä

  • Jalankulkija kirjoitti:

    Keittiömestarilla on se OMA etu kaikkein tärkein.

    Sivistyneet ihmiset käy ostoksilla stockmannilla. Kusipäät pysäköi keskelle tietä.

    Kumpi on Gero Hottinger?

    Äänestä

  • Keskustan liikenne kirjoitti:

    Keittiömestarilla on se OMA etu kaikkein tärkein.

    Sivistyneet ihmiset käy ostoksilla stockmannilla. Kusipäät pysäköi keskelle tietä.

    Kumpi on Gero Hottinger?

    Kulinaristi Gero on sivistynyt ihminen. Autoa kielletylle paikalle pysäköivä Gero on kusipää. Kyseessä on siis kaksijakoinen persoona. Oman edun tavoittelu menee ylitse kaiken muun, eikä laiska paska jaksa kävellä viittä metriä sallitulle pysäköintipaikalle. MINÄ ITE asenteella pysäköidään oven eteen.

    Jos kaikki kolme miljoonaa autoilijaa teklis samoin, olis stockkan ovella aika paljon autoja.

    Onneksi kaikki ei käyttäydy niin kuin GERO

    Äänestä

  • Gero on syvältä kirjoitti:

    Onneksi kaikki ei käyttäydy kuin GERO.

    Enemmistö osaa pysäköidä oikein, mutta GERO ei osaa pysäköidä oikein.
    Asennekasvatus olisi tarpeen, mutta kun ego on kasvanut suuremmaksi kuin mikään asenne, niin ei voi mitään.

    On varmasti hienoa olla sivistynyt kulinaristi keittiössä.
    On varmasti hienoa ollasivistymätön kusipää liikenteessä.

    Muualla sivistynyt ihminen, saattaa käyttäytyä liikenteessä kuin täysin sivistymätön kusipää. Gerolle oman auton pysäköinti mahdollisimman lähelle ovea on se kaikkein tärkein asia. Ei ole mitään väliä sillä, että koko espan liikenne seisoo jumissa kun HÄN ITSE käy ostoksilla.
    Sivistystäkin on enemmän ja vähemmän. Enemmän sivistyneet ihmiset osaavat pysäköidä autonsa oikein. Gero ei kuulu heihin. Opintie on vielä kesken. Ehkä jonain päivänä Gero löytää autoilustakin korkeamman tason ja oppii pysäköimään autonsa oikein.

    Olikos tämä se Geron funclub johon voi ilmottautua? Ihana kuulla että hän on vielä hengissä. Sinnikäs mies on tämä gourmet kokki ja uran uurtaja myös Suomessa. Kaikki plussat Gerolle vaikka hän osaakin joskus olla ajattelematon...

    Äänestä

  • Gero on syvältä kirjoitti:

    Kulinaristi Gero on sivistynyt ihminen. Autoa kielletylle paikalle pysäköivä Gero on kusipää. Kyseessä on siis kaksijakoinen persoona. Oman edun tavoittelu menee ylitse kaiken muun, eikä laiska paska jaksa kävellä viittä metriä sallitulle pysäköintipaikalle. MINÄ ITE asenteella pysäköidään oven eteen.

    Jos kaikki kolme miljoonaa autoilijaa teklis samoin, olis stockkan ovella aika paljon autoja.

    Onneksi kaikki ei käyttäydy niin kuin GERO

    gero oli entinen esimieheni, Tosi hankala ja vaikea tyyppi, täynnä itseään, eikä arvostanut ketään

    Äänestä

  • treww kirjoitti:

    gero oli entinen esimieheni, Tosi hankala ja vaikea tyyppi, täynnä itseään, eikä arvostanut ketään

    Joillekkin se oma napa on aina tärkein.
    Pysäköimällä väärään paikkaan voi tukkia liikenteen aika tehokkaasti, vaikka omasta mielestään kävisikin vain nopeasti kaupassa.
    Gerolla on tainnut nousta salaattikastike päähän.
    No jos ei välitä muista liikenteessä liikkujista yhtään, niin sittenhän voi pysäköidä ihan miten vaan.

    Äänestä

  • jalankulkija kirjoitti:

    Millään muulla ei ole mitään väliä, kunhan omat asiat saa hoidettua.
    Gero hoitaa omat asiat todella hyvin.
    Koko Esplanadin liikenne saa silloin seistä täysin jumissa kun Gero hoitaa omat asiansa.

    Äänestä

Samantekevää pitääkö Gero peppuseksistä, kun onnekseni en ole hänestä koskaan kuullutkaan.

Äänestä

Geron seksuaaliset tottumukset voi olla ihan mitä tahansa. Liikenteessä hän saa omasta mielestään tukkia autonsa mihin vaan välittämättä muista mitään.

Äänestä
  • Vieläkö Gero ajaa. Tsemppiä Gero.

    Äänestä

Nyt hän on edesmennyt joten voitte rauhoittua.

Äänestä

Gero WHO!?? Yksi kysymys Gerovitalille = WHO ARE YOU?

Äänestä
  • Horo Get Tinger = Tuksun salainen miesystävä eli Herra G

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Gero on syvältä kirjoitti:

Kulinaristi, keittiömestari Gero Hottinger pysäköi autonsa pohjois esplanadille ajokaistalle, kun hän asioi stockkan herkussa. Hänen salaattiostoksensa pahimpaan ruuhka-aikaan ovat niin tärkeitä, ettei mitenkää kykene pysäköimään autoaan parkkihalliin.
Saattaa myös olla niin, että yhden tai kahden euron pysäköintimaksu on Gerolle ylivoimaisen suuri kustannus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu