ei tarvi vauvautua tekemään mitään kannatuksen nousun eteen. Sen tekee hallitus ja eduskunnan enemmistö!
Onneksi on Perussuomalaiset!
Onneksi on Perussuomalaiset!
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
äänet perussuomalaisille,vanhat puolueet on jo rypeneet lahjuksien kans,suomen kansa on tullut muutoksen aikaan
joka ,ennen on äänestänyt valtapuolueita,on aikonut äänestää perussuomalaisia,olkoon kupla tai ei,muutosta pitää saada.aikaan
Onkos herrasväki tutkinut perussuomalaisten vaaliohjelmaa?
keskusta jälleen valehtelijan roolissa,eu-asioista,pikku pimu kieroilee ei anna totuuden mukaista asiaa eun-päätöksistä,kyllä on ilo katsella kun persuksien kannatus nousee,vanhat puolueet ovat kuralla,
Nyt puhaltaa uudet tuulet , kokeillaan vanhat on nähty ei sevoi ainakaan huonompaan suuntaan mennä. siis persuja äänestään kaikki.
Jep, äänet persuille ja fasismi sekä kulttuurinationalismi kukkimaan!!
äänet persuksille
ministeri seutukunnalta!
Pentti Kettuselle tai Aimo Remekselle voisi protestiäänen antaa persuissa. Tai sitten jollekin uudelle tyypille. Ei ainakaan näille samoille kepun jarruille täällä.
Kärsämäkiselle Aimo Remekselle annettu ääni ei ole protestiääni, Aimolle annettu ääni vaikuttaa koko Oulun Eteläisen alueen kehitykseen.
Varmista Aimo Remeksen valinta numerolla 51. linja ei ole horjunut ja kokemusta ja paineensietokykyä on vaikka muille jakaa.
Kyllä kansa tietää:
Terveisin perseaukiset
Aimo oli se arkkitehti joka junaili jo 70 vaaleissa Linnan Lassin eduskuntaan.Viedään nyt Aimo porukalla vuorostaan valtiopäiville.
Näin me tehdään Kärsämäkinen Aimo Remes tuupataan eduskuntaan.