Introvertit miehet

Olen poikkeuksellisen introvertti ja vieläpä nainen, eikä samantapaisia miehiä kuitenkaan löydy mistään. Vaikuttaa siltä että ~90% miehistä on kiinnostunut lähinnä juhlimisesta, baareista, sosiaalisoimisesta ja trendeistä, enkä ole pätkääkään kiinnostunut tuollaisesta. Urgh. Pidän pohdiskelusta ja taiteista, eikä mielikuvituskaan ole mihinkään kadonnut. Herkkyys on avainsana. Kerran seurustelin (tai yritin) ns. normaalin ihmisen kanssa, yhtä väärinkäsitystä ja selittelyä oli se.
Tänään selasin montaa deittipalstaa, mutta tehtävä tuntuu mahdottomalta tralalallaaa.
Mutta olispa hienoa jos löytyisi just sopiva.
151818
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Olen lähes 20 vuotta vasta, jos se nyt oleellinen tieto on.

Äänestä
  • Asuapa toisella puolen maata ja ollapa kymmenen tai ainakin muutaman vuoden nuorempi. ;)
    Kokemuksesta sanon että voi olla vaikeaa, mutta varmasti helpompaa kuin introvertillä miehellä.

    Suosittelen ettimään jonkinlaista kaveripiiriä koska sitä kautta niitä tuttavuuksia yleensä löytyy.
    Ja sitten kannattaa olla varuillaan varsinkin jos jotain nettipalstaa alkaa seuranhakuun käyttämään että
    moni mies haluaa "hyväksikäyttää" nuoren varsinkin ujompaa naista tämän hyväuskoisuudessa hyväksi.

    Tuossa viisi vuotta sitten olisin varmaan tehnyt vaikka mitä sinun kaltaisen tyttösen kohtaamiseksi muttei niitä vain löytynyt. :(

    Mut älä luovuta ja yritä hymyillä sekä tehdä tietäväksi että olisit vapaa missä tahansa liikutkin.

    Yötä.

    Äänestä

Mää en tiiä yhtään oonko semmonen tyyppi jota etit, mutta oon 24-vuotias poika, joka on aikalailla tämmöinen yksinäinen ajattelija. En oo kuitenkaan täysin mikään introvertti. Jos ehkä haluaisit tutustua niin pistä jotain osotteeseen [email protected].

P.S. Tampereelta olen myös. :)

Äänestä

Ei kai nyt kaikki miehet ole kiinnostuneet vain noista luettelemistasi asioista... en minä ainakaan. :) Mulla on taas ollut aina sama "pulma" naisten kanssa, kun on aina tuntunut ettei heitä kiinnosta mikään muu kuin se pämppääminen ja bilettäminen ja muu pintaliito... Introverttius on minuakin puraissut melko pahasti ja viihdyn joskus vähän turhankin hyvin omissa oloissani, mutta joku erityinen ystävä olisi kuitenkin mukava joskus löytää.

Äänestä

Kyllähän meitä herkkiä introverttimiehiä on. Tyttöystävän löytäminen on osoittautunut minullekkin erittäin vaikeaksi tehtäväksi. Minä olen kuitenkin jo yli 30 v ja asun pk-seudulla. Onnea etsintääsi.

Äänestä

Noinkohan ketkään on täysin sopivia toislleen. Kun katsoo ihmisiä, niin suhteet eivät koskaan kestä.

Äänestä
  • Serious type

    Äänestä

  • Serious type kirjoitti:

    Eiköhän tuo lukema ole kuitenkin reilusti alle kymmenen, about kolmen käden peukaloilla laskettava.

    Mihin perustat (erittäin väärät) käsityksesi?

    Herkän esittäminen on vähän kuin älykkään esittäminen. Hyvin vaikea esittää jos sitä ei oikeasti ole... Eli jos joku vaikuttaa herkältä/älykkäältä, niin hän todennäköisesti myös on. Ainakin pidemmän päälle (yli minsa) tollanen esittäminen on vaikeaa.

    Äänestä

Itsekin pidän taiteista, pohdiskelusta ja tähtitaivaan tuijottelusta. Luonnosta, eläimistä, kotiin kääriytymisestä. Trendibiletyssosialisointi ei voisi vähempää kiinnostaa. Olen älykäs, syvällinen ja yksinäinen. Kuten ilmeisesti sinäkin.

Olen kylläkin 30-v ja pk-seudulta. Mutta onhan meitä. Vielä kun olisi paikka, jossa kohdata... joku introverttideitti? ;)

Äänestä

no kokeile kirjotella mulle riki_88 (at) jippii.fi mut siitä on kyllä pitkä aika kun viimeks olin tosissani parisuhdemarkkinoilla.. löydän pelkkää puuta heinää

Äänestä

Kiinnostaiskos leidiä tällainen 59vuotias komea, sporttinen ja rikas renttumies, joka vie sinulta jalat alta?
Olen paljon parempi vaihtoehto kuin nuo ylläolevat intovertti miehet.

Äänestä
  • Hei olisikohan täällä ketään Turun seudulta. Ite oon tällainen 24-vuotias syvällinen pohdiskelijatyyppi. Olen kiinnostunut tieteistä ja merkityksellisistä keskusteluista. Tykkään lukea paljon, lähinnä tietokirjallisuutta, mutta myös romaaneja yms. Varsinkin klassinen kirjallisuus kiinnostaa. Joskus vaikea saada lähdetyksi ulos, kun viihdyn niin hyvin neljän seinän sisällä, mutta yksinäiseksihän siinä tulee. Enkä ole löytänyt yhtään samanhenkistä. Mutta jos jotakuta kiinnostaisi tutustua tai jutella muuten vaan..

    Äänestä

  • ujotyttö85 kirjoitti:

    Hei olisikohan täällä ketään Turun seudulta. Ite oon tällainen 24-vuotias syvällinen pohdiskelijatyyppi. Olen kiinnostunut tieteistä ja merkityksellisistä keskusteluista. Tykkään lukea paljon, lähinnä tietokirjallisuutta, mutta myös romaaneja yms. Varsinkin klassinen kirjallisuus kiinnostaa. Joskus vaikea saada lähdetyksi ulos, kun viihdyn niin hyvin neljän seinän sisällä, mutta yksinäiseksihän siinä tulee. Enkä ole löytänyt yhtään samanhenkistä. Mutta jos jotakuta kiinnostaisi tutustua tai jutella muuten vaan..

    Heippa. En ole kyllä turun seudulta, mutta olen kiinnostunut hyvin paljon samankaltaisista asioista kuin sinäkin ja viihdyn toisinaan myös liian hyvin täällä neljän seinän sisällä vaikka mielelläni ulkoilenkin, kun liikkeelle tulee lähdettyä. Olen noin 3-kymppinen mies.

    Äänestä

Hei minä ymmärrän. Minullekin syntyy mielikuvitukseni takia jatkuvasti väärinkäsityksiä sosiaalisempien miehien kanssa. Kohtaan jopa vihaa. Olisiko minullekin introverttimiehekkyyttä täältä? Olen Lahdessa. [email protected]

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Sorminekroosi (Tre) kirjoitti:

Olen poikkeuksellisen introvertti ja vieläpä nainen, eikä samantapaisia miehiä kuitenkaan löydy mistään. Vaikuttaa siltä että ~90% miehistä on kiinnostunut lähinnä juhlimisesta, baareista, sosiaalisoimisesta ja trendeistä, enkä ole pätkääkään kiinnostunut tuollaisesta. Urgh. Pidän pohdiskelusta ja taiteista, eikä mielikuvituskaan ole mihinkään kadonnut. Herkkyys on avainsana. Kerran seurustelin (tai yritin) ns. normaalin ihmisen kanssa, yhtä väärinkäsitystä ja selittelyä oli se.
Tänään selasin montaa deittipalstaa, mutta tehtävä tuntuu mahdottomalta tralalallaaa.
Mutta olispa hienoa jos löytyisi just sopiva.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu