Ei minusta olisi eduskuntaan. Sinne pääsevät vain kaikista älykkäimmät kansalaiset. Noissa vihreissä minua jopa kadehdituttaa heidän intellektuaalisuutensa ja varma tietoisuus kosmoksemme haavoittuvaisuudesta. Mielelläni minä teen kaikkeni mitä he hallituksesta käsin ohjeistavat lakien ja asetusten muodossa. Käppyräporkkanoita en ole syönyt enää aikoihin. Puuveneeni vaihdoin lasikuituiseen, että säästyisin veneen tervaukselta/ilmaston saastutukselta. Uunipuuni sytytän aina päältä päin. Olkoonkin, että pari ylimääräistä tuntia siihen tärväytyy. Mitäpä en minä tekisi, ettei ilmasto saastuisi. Pakkopask. anteeksi jätevesiviemäröinnin saatoin jo hyvissä ajoin standardien mukaiseksi, ettei Itämeri ainakaan minun takiani saastuisi. Vihreänliiton tilille siirrän joka kuukausi 100 euroa ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Uskon, että nuo siirtämäni rahat siirtyvät lyhentämättöminä Mannin lätkämailatutkimuksiin. Niin ja energialamppuja käytän tunnollisesti joka paikassa, paitsi paskahuusissa. En kestä odottaa kymmentä minuuttia valojen syttymistä. Minulla on kovin kärsimätön luonne ja kiire aloittaa ristisanatehtävien täyttäminen.
Vihreä kolumni
kiltti kansalainen
1153
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
vaikka ehkä koulutukseni riittäisi vihreisiin,
pahus
en ole entinen "sekunda" kommunisti
en ole homo
en "tössäyttele" pilvee
ja olen yhteiskunnallisesti valveutunut
en kelpaa vihreisiin,
olen liian konservatiivi ja kunnioitan isiemme työtä ja perinteitä