Olen kuntoutuksessa ja minulle on myönnetty kuntoutusraha, joka on ensisijainen tulonlähteeni.
Kelan päätöksessä oli maksupäivämäärät merkitty ,koska raha on tililläni. Kuntoutusrahaa on maksettu jo 3 kertaa ja kertaakaan en ole sitä saanut tuona päivänä jolloinka, se olisi pitänyt tulla maksuun päätöksen mukaisesti. Eivätkä muutkaan samalle kurssille osallistuneet kuntoutujat, ole saaneet rahoja maksupäivänä.
Ensimmäisen kerran maksu oli myöhässä toista viikkoa, ja syynä oli se että kelasta puuttui ylläpitotodistus. Kuntoutujat eivät saa itse sitä toimittaa kelaan suoraan, syytä meille ei perusteltu. Ja oppilaitos ei pysty tekemään niin että toimittaa sen siten että rahamme tulisi ajallaan.
Kurssin palveluntarjoajan mukaan on laitonta toimittaa ylläpitotodistus kelaan 2 päivää etukäteen, jolloinka saisimme rahamme ajoissa maksuun ja käsittelyajan vuoksi maksaminen viivästyy.
Onko se laitonta sitten maksaa raha aina myöhässä?
Ja miksi samalla kouluttajalla toimii eritavoin erikunnassa, siellä oppilaat saavat rahansa silloin kun se maksupäivä on merkitty....toimiiko kela eritavoin viereisessä kunnassa?
Olen niin väsynyt tähän epävarmuuteen koska tulee rahani, joka on minulle myönnetty kuitenkin ja mitään maksuesteitä kohdallani ole eikä poissaoloja.
Ja siihen että saan joka kerta kun rahaa ei näy, selvittää itse asiaa kelaan.
Kuntoutuskurssi
Kuntoutuja
0
389
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2944791Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1353076Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k522983Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281551Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2271242- 471199
Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa
Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.71016Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?
Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu78991Paskalaista valokuitulakiin
Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais52989Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58981