Magnifik Midget

Mitä tiedätte tästä veneestä.
Mistä saisi tietoja?
41305
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kuvan ja ruotsalaisen veneopuksen tekstin
perusteella annan seuraavanlaisen arvion. Vene
vaikuttaa kapeutensa takia aika ahtaalta. Itse
purjehdusmukavuutta ajatellen sen istuinkaukalo
on huomattavan pieni. Suunnitteluvuodesta (1965),
datasta ja LYS-luvusta (0,95) voi myös päätellä
sen, että purjehdusominaisuudet eivät ole mitkään
suurenmoiset. Vene on kohtuullisen pitkäkölinen
ja varustettu melko pienellä purjepinta-alalla.
Aikanaan 60-luvun lopulla ja 70-luvun alussa
sillä on menestytty kohtuullisesti myös Itämeren
alueen tasoituskisoissa, mutta silloin taisi
pärjätä myös tukkiproomuilla. Ilmeisesti tukeva
vene, koska sillä aikanaan ajettiin paljon
avomerikisoja.

Äänestä
  • Niin joo unohtui sanoa, että niitä on valmistettu
    kahdella tai kolmella eri veistämöllä ja laadun
    jälki kuulemma vaihtelee. En nyt tietenkään
    muista millä veistämöillä. Ruotsalaisessa
    opuksessa, jonka nimi on suurinpiirtein (hatara
    muistikuva) "300 segelbåtar i test" on eri
    veneistä kuva ja sivun mittainen juttu
    purjehdusominaisuuksista, laadusta sekä
    asumismukavuudesta. Yhteen sivuun ei paljoa saa
    mahtumaan, mutta ehkä oleellisimmat tiedot.

    Äänestä

  • ...osaapahan nyt jo vähän tietävämmin silmin
    katsella ja arvioida...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


T kirjoitti:

Mitä tiedätte tästä veneestä.
Mistä saisi tietoja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu