mun veljeni kuoli äskettäin (n. kuukausi sitten). esitän olevani ok, mutta sisimmässäni tiedän etten ole. Veljeni oli vasta vauva (12 pvä vanha), kun lähti paikkaan parempaan. en ole päässyt vielä irti, en halua päästää irti.
en tiedä, pitäisikö käydä juttelemassa jollekin, siis ulkopuoliselle. mulla on kaikenlisäks niin uusioperhe kun vaan voi olla ( vanhemmat eronnu, ja molemmat on nyt uusissa liitoissa), joten oon hieman välikädessä. tiedä, että molemmat ymmärtää mun tunteeni, mutta jotenkin tuntuu sille, että he eivät enää jaksa kuunnella. tosin en kauhean usein edes pura itseäni, mikä on tietysti hieman huono asia.
veljeni kuolema oli minulle täysi shokki. se oli odotettavasti, koska veljeni syntyi kovin sairaana. mutta olin siihen asti pitää isäni puolen perhettä pystyssä, antanut isäni itkeä olkapäätä vasten ja hoitanut nuoremmat sisarukseni. sitten kun se tapahtui, oli kuin olisi jonkinlainen pimeä verho laskeutunut. olin itse mukana tilanteessa, kun hoito lopetettiin.
kertokaa mulle joku, olisiko hyvä mennä keskustelemaan jonkun ulkopuolisen kanssa? minkälaisia kokemuksia teillä on?
kiitos...
en tiedä, pitäisikö käydä juttelemassa jollekin, siis ulkopuoliselle. mulla on kaikenlisäks niin uusioperhe kun vaan voi olla ( vanhemmat eronnu, ja molemmat on nyt uusissa liitoissa), joten oon hieman välikädessä. tiedä, että molemmat ymmärtää mun tunteeni, mutta jotenkin tuntuu sille, että he eivät enää jaksa kuunnella. tosin en kauhean usein edes pura itseäni, mikä on tietysti hieman huono asia.
veljeni kuolema oli minulle täysi shokki. se oli odotettavasti, koska veljeni syntyi kovin sairaana. mutta olin siihen asti pitää isäni puolen perhettä pystyssä, antanut isäni itkeä olkapäätä vasten ja hoitanut nuoremmat sisarukseni. sitten kun se tapahtui, oli kuin olisi jonkinlainen pimeä verho laskeutunut. olin itse mukana tilanteessa, kun hoito lopetettiin.
kertokaa mulle joku, olisiko hyvä mennä keskustelemaan jonkun ulkopuolisen kanssa? minkälaisia kokemuksia teillä on?
kiitos...
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kannattaa ihmeessä mennä juttelemaan jollekin esim. terveydenhoitajalle, joka voi ohjata sut nuorisopsykiatrian polille.