Milla Clementsdotter

Sinun olisi hyvä löytää (kirjastosta esim) Seppo Lohen kirjoittama kirja: Sydämen Kristillisyys,
se kirja kertoo Laestadiuksen elämästä.
Niistä tapahtumista on näin vähän vaikea lyhyesti kirjoittaa.Toivottavasti saat sen kirjan luettavaksesi.

'(Vl-)Liikkeen alkuvaiheessa avainhenkilö oli nainen, Lapin Maria (Milla Clementsdotter, s. 1813). Juuri hänen Åselessa julistamansa evankeliumi aiheutti rovasti Lars Levi Laestadiuksen (1800-1861) elämässä käänteen. Tapahtumaa on pidettävä itse asiassa lestadiolaisten herätysten alkuna. Naisen paikka oli siis eturivissä.
Laestadius tunnetusti ihasteli Lapin Mariaksi kutsumansa naisen tavatonta hengellistä viisautta. Alkuvuodesta 1844 käyty keskustelu on kasvanut suorastaan myyttisiin mittoihin myöhemmässä lestadiolaisuudessa – jopa siihen asti, että ei ole lainkaan piitattu siitä, ettei Laestadius omien sanojensa mukaan saanut tuossa tilanteessa edes äänellistä synninpäästöä, mitä sentään on pidetty lestadiolaisuutta ehkä enimmin konstituoivana piirteenä.'

selkokielinen tiivistelmä.

Maria - lappalaistyttö

Oliko häntä?

Lappalaistyttö Mariasta tuli paljon merkitsevä henkilö sekä Lars Levi Laestadiukselle että Pohjolan kirkkohistorialle. Laestadiuksesta on monia kirjoja, mutta onko Mariasta, jonka Laestadius tapasi Åselen Lapissa? Missä tyttö oli päässyt osalliseksi elävästä kristillisyydestä? Pitkään Mariasta ei tiedetty juurikaan mitään. Jotkut tutkijat alkoivat jopa epäillä hänen olemassaoloaan! Onko häntä ollut?

Tutkimus

Vuonna 1952 aikoinaan Härnösandin tuomiorovastina toiminut Gunnar Wikmark(1 pääsi Laestadiuksen Marian jäljille. Nordisk Kyrkotidning -aikakauslehden 1.vuosikerrrasta (1840) hän löysi nimettömän artikkelin otsikolla "Lappflickan. Ett prov på ställningen i Svenska Lappmarken". Se oli kirjoitettu kolmea vuotta aiemmin kuin Laestadius kohtasi Marian. Se täsmäsi hyvin rovastin kuvauksiin: "Tyttö oli vaeltanut pitkiä matkoja etsiessään valoa pimeydessä. Vaelluksillaan hän päätyi vihdoin pastori Brandellin luo Noraan, ja kun hän avasi papille sydämensä, tämä vapautti hänet epäilyksistä. Tyttö pääsi hänen avustamanaan elävään uskoon."


Artikkeli oli mitä todennäköisimmin Johan Berglundin, Sollefteån ja Multrån varapastorin kirjoittama. Artikkeli oli siinä mielessä ongelmallinen, että lappalaistytön nimi ei ollut Maria vaan Milla Clementsdotter. Oliko nimi vaihtunut vai eikö tämä ollutkaan "Lapin Maria"? Puolen vuoden päästä kysymys nousi pintaan. Silloin arvidsjaurilainen talollinen ja kotiseutuhistorioitsija Valter Lenman julkaisi artikkelin Norra Västerbotten -lehdessä. Hän kirjoitti Mariasta kuten hänen setänsä Åselesta, Johan Lenman, oli kertonut. Siinä tyttöä kutsutaan vaihtelevasti Mariaksi ja Millaksi.


Lappalaistyttö uskoi uskonnollisissa pähkäilyissään ja mielen sairauksissaan olevansa neitsyt Maria ja että hän synnyttäisi takaisin palaavan Ihmisen pojan. Jotta tämä aatos saataisiin pois hänen päästään, häntä ryhdyttiin kutsumaan Millaksi. Sitä paitsi Wikmark oli yhteyksissä Åselessa asuvaan Göte Rådströmiin, joka puolestaan oli kuullut äitinsä puhelevan usein "Laestadiuksen lapintytöstä" ja oli kutsunut tätä aina Millaksi. Milla -niminen tyttö löytyy Föllingen seurakunnan kirkonkirjoista. Vihdoinkin lapintyttö Maria oli henkilöllistetty!



Marian vaiheita



Milla Clementsdotter syntyi 1.11.1813. Millan isän nimi oli Clemens Andersson ja äidin Anna Larsdotter. Nämä saivat kolme lasta: Milla, Marget ja Lisa.


Millan isä oli joltisenkin varakas, mutta hän hävitti omaisuutensa juopottelemalla. Humalapäissään hänet pahoinpideltiin kuoliaaksi.


Millan äiti avioitui leskimies Torkel Johanssonin kanssa ja he saivat tyttären nimeltä Sara Brita.


Milla oli silminnähden kiinnostunut uskonnollisista kysymyksistä varhaislapsuudessaan. Hän oli usein mukana isäpuolensa ja äitinsä kassa pitkillä vaelluksilla. Ramselessa hän viipyi kuusivuotiaasta muutamia vuosia vuohipaimenena. Hänet jätettiin sinne vakavasti evästettynä rehellisyyteen. Milla tiesi jo siinä vaiheessa, millainen rangaistus varastamisesta koituisi. Äiti oli nimittäin jo varhain laittanut hänen käsiinsä palavia hiiliä ja kysynyt josko se tuntui hyvältä. Joka ottaa luvatta jotain, joutuu helvetin tulella vaivattavaksi. Tyttöä ei miellyttänyt siellä eläminen, minkä vuoksi talonväki kätki hänen vaatteensa. Mutta keskellä yötä hän hiipi ulos ja vaelsi alusvaatteisillaan ja sukkasillaan pari peninkulmaa vanhempiensa tykö. Mutta isäntä tuli päivällä noutamaan hänet. Isäntä yritti opettaa tytön lukemaan, mutta se oli takkuista touhua. Ei hän viihtynyt. Häntä piiskattiin usein.


Jonkin ajan kuluttua hän pääsi parempaan taloon Fynin kylässä. Siellä naapurin emäntä yritti opettaa häntä lukemaan, mutta tytön suurin huolenaihe oli, ettei vain etääntyisi Jumalasta. Hän etsiytyi Ramseleen pappi Paul Norbergin pakeille saadakseen puhua sisäisestä hädästään. Talvella hän vieraili taloissa ja lauloi lauluja ja virsiä ruokansa eteen. Hän tuli mm. Sollefteån pappilaan, missä hän sai rahaa ja silkkihuivin, mikä rohkaisi häntä opettelemaan Jumalan sanan lukemista.


Nimismies Johan Gröndahl otti hänet kasvatikseen. Gröndahlilla Milla oppi katekismuksen ulkoa. Mutta pian kasvatusvanhemmat kuolivat. Hänen oli lähdettävä taas matkaan. Hän vaelteli seudulla muutamia vuosia. Näiden vuosien jälkeen hän joutui rikkaan, lapsettoman enonsa luokse. Tämä ja hänen vaimonsa ryyppäsivät rankasti. He tappelivat ja polttivat vaatteensa ja antoivat pois ruokansa. Milla sai viinan esimakua ja näki juoppouden syntinä.



Viisi suruntäyteistä vuotta



Milla paimensi viisi suruntäyteistä vuotta heidän porojaan. Hän valvoi yötä päivää nukkuen sangen vähän. Hänen ainut ruokansa oli luista jauhettu ja keitetty puuro. Juoppous, nälkiintyminen ja heidän kovuutensa saivat aikaan sen, että hän yritti ansaita jotenkin oman elantonsa. Öisin hän ryhtyi kehräämään ihmisille, mutta eno pieksi hänet. Kirjoja hän ei voinut lukea. Ne oli häneltä kätketty. Kerran hän sai käsiinsä lukea salaa Peter Jonsson Toppin kirjaa "En Ropandes Röst i Öknen". Lukeminen nostatti monet kyyneleet silmiin.


1833 Millan vanhemmat yrittivät naittaa hänet jo vähän ikääntyneelle miehelle, joka ei ollut ainakaan raittiudesta ja kristillisistä hyveistä tunnettu maanmiestensä parissa. Tyttö ei halunnut avioon. Mies tuli silloin viinaksien kanssa hänen luokseen ja halusi silloisen tavan mukaan yöpyä Millan sängyssä. Milla hiipi ulos, varasti veneen ja karkasi. Mutta järven vastarannalla mies oli vastassa. Tässä vaiheessa hän tutustui kahteen lappalaispoikaan, jotka olivat tavanneet Noran pappi Brandellin. Kosija ei ollut antanut periksi, joten Milla karkasi; lähti näiden lappalaispoikien, Lars Larssonin ja Lars Anderssonin kelkkaan. Mutta kosija palasi, yrittäen nyt pakolla viedä hänet papin eteen kuulutuksia varten. Tästä koulumestari pelasti hänet.


Lars Larsson neuvoi Millaa vaeltamaan Noraan ja Sollefteån seurakuntaan. Näin hän menetti enonsa perinnön. Seuraavat kaksi vuotta olivat hänen elämänsä raskaimpia koetusvuosia.


Vanha kosiomies oli väsähtänyt, mutta tilalle tuli uusi, juoppolalli. Milla oli menehtyä tämän väkivaltaisuuden johdosta. Tyttöä pidettiin sielun levottomuuden vuoksi hulluna. Hän ei ollut saanut vielä sielunsa asioita kuntoon eikä rauhaa levottomalle tunnollensa. Hän oli "itsepäinen, kova ja vastahankainen aivan kuten lain sitomat ihmiset tapaavatkin olla". Hän puheli vähemmän rakkaasti vanhemmilleen viinasta erillään pysymisestä. Häntä alettiin vihata - oli hänen kuritusvuotensa.


Tänä aikana Milla näki unen, joka teki häneen syvän vaikutuksen. Uni vahvisti hänen sielunsa toivetta päästä osalliseksi täydellisemmästä opetuksesta sielun autuuden asiassa ja rauhan saamisessa. Hän antoi pois vaatteensa, mutta ei se koitunut hänelle rauhaksi. Hänen läheisensä halusivat saada hänet naimisiin.



Vaelluksella



Milla sopi sisarensa kanssa lähtevänsä vaellukselle. Milla sairastui pian ja pelkäsi kuolemaa ja tahtoi saada opetusta autuuden tiestä. Milla sairasti viisi viikkoa ja näki unta ikuisesta tulesta. Yöt läpeensä hän näki miehen, joka istui tulisijan ääressä ja vartioi tulta. Tyttö puhui parannuksesta isäntäväelle. Silloin hän kuuli äänen sanova: "Mene." Ja hän lähti. Yhden talollisen avustamana hän pääsi Hotingiin. Siellä Milla viipyi kahdeksan päivää, sillä hän sairastui uudelleen, mutta hän ikävöi niille seuduille, missä olisivat "oikeat hengelliset opettajat". Eräät nuoret ottivat hänet mukaansa, mutta pettivät hänet ja jättivät hänet tiepuoleen väsyneenä ja kuolemansairaana. Hän jatkoi kulkua kunnes tuupertui. Satava lumi peitti Millan. Oli joulun tienoo, eikä ollut todennäköistä, että kukaan kulkisi sitä tietä, mutta muuan talollinen ajoi siitä sinä yönä ja yhtäkkiä hevonen pysähtyi. Hän äkkäsi tytön lumesta - kuolemaisillaan olevana. Heti seuraavana päivänä Milla jatkoi kulkuaan, mutta sairastui taas. Näillä seuduilla oleili sattumoisin hänen maanmiehiään ja vieläpä hänen vanhempansa. Milla tapasi heidät ja pyysi heiltä anteeksi. He veivät hänet Solefteån pitäjään, ja perille tultaessa hän pyysi päästä kinkereille, joita johti varapastori Johan Berglund. Vanhemmat eivät sitä sallineet, joten hän karkasi. Jumalan sana oli hänelle tärkeintä.



Kohta Norassa



Johan Berglund ehdotti, että Milla ei palaisi aivan heti vanhempiensa tykö, vaan etsisi palveluspaikan seudulta saadakseen kuulla runsaammin Jumalan sanaa. Tyttö jäi kernaasti ja kirjoittautui Sollefteån raittiusyhdistyksen jäseneksi. Berglund kertoo: "Tyttö toivoi saavansa kuulla myös Noran varapastori Brandellia. Vanhemmat, jotka eivät edelleenkään hyväksyneet tytön vetäymystä Sanan kuulemiseen, lähtivät hänen peräänsä, sauttoivat hänet matkalla ja ottivat hänen paremmat vaatteensa". Tyttö joutui Härnösandiin, missä he vartioivat häntä tarkoin. Siellä hän kyseli, josko olisi synti karata Jumalan sanan kuuloon. Hän sai rahaa kenkien hankkimiseen ja niin hän karkasi. Vihdoin hän pääsi kauan kaipaamansa Noran pastori Brandellin luo. Siellä hän koki vapautuksen epäilyistään.



Jäljet loppuvat



Vihdoin Milla tapasi tulevan kumppaninsa, lappalaisen nimeltään Thomas Pålsson, ja he avioituivat. Kohdatessaan Laestadiuksen hän oli ollut naimisissa kolmisen vuotta. 1846 Thomas ja Milla saivat tyttären, Anna Britan. Vuodelta 1868 on Frostvikin rippikirjoissa merkintä heidän ehtoollisella käynnistään. Sen jälkeen on merkintä: "oleskelevat luultavasti Norjassa". Tänne Milla Clementsdotterin eli Lapin Marian jäljet päättyvät.



Maria ja Laestadius



Päätämme kertomuksemme Millasta Laestadiuksen omaan kuvaukseen siitä, miten hän kohtasi Marian:2) "Talvella 1844 saavuin Åselen lappiin tarkastajan ominaisuudessa. Täällä tapasin muutamia lukijalaisia, jotka kuuluivat siihen loivempaan suuntaan. Heidän joukossaan oli muuan lappalaistyttö nimeltään Maria, joka avasi minulle koko sydämensä kuultuaan ensin puheeni alttarilta. Tällä yksinkertaisella tyttärellä oli sellaista kokemusta armonjärjestyksestä, mistä en ollut ikinä kuullut. Hän oli vaeltanut pitkiä matkoja etsiessään valoa pimeydessä. Vaelluksillaan hän oli tullut vihdoin pastori Brandellin tykö Noraan, ja kun hän avasi sydämensä papille, tämä vapautti hänet epäilyksistä. Hän pääsi papin avulla elävään uskoon. Ja, minä ajattelin: Tässä on nyt sellainen Maria, joka istuu Jeesuksen jalkain juuressa. Ja vasta nyt, niin ajattelin, nyt minä näen tien, joka vie elämään. Se on ollut kätkössä siihen asti kunnes sain puhella Marian kanssa. Hänen yksinkertainen kertomuksensa vaelluksistaan ja kokemuksistaan teki minun sydämeeni niin syvän vaikutuksen, että se valkeni myös minulle. Minä sain sinä iltana, jonka vietin Marian seurassa, tuntea taivaan riemun esimakua. Mutta Åselen papit eivät tunteneet Marian sydäntä, ja Maria kyllä tunsi, etteivät he olleet tästä lammashuoneesta. Minä pidän muistossani köyhän Marian niin kauan kuin elän ja toivon, että saan kohdata hänet kirkkaammassa maailmassa haudan tuolla puolen".



Lähteitä: 1) Lars Levi Laestadius´ väg till nya födelsen; Gunnar Wikmark; 2) Aikakauslehti Ens Ropandes Röst i Öknen, Lars Levi Laestadius, 1852-54, s.34



LARS-ERIK WIKBERG



Käännös ruotsista: Jorma Aspegrén

Miksi aina puhutaan pelkästään vanhoillisista? eikä pelkästään Laestadiolaisista, mä en ainakaan oo mikään erikoisnimike Laestadiolainen vaan pelkästään Laestadiolainen