Sinun tyylisi! Kaikki vastaa!

Millainen on sinun oma tyylisi? Millaiseksi tahtoisit kehittää tyyliäsi? Millaista tyyliä toivoisit kumppaniltasi?

Yksinkertaista. KESKUSTELUA, KIITOS!
761546
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 76

Vanhimmat

Ite olen tyyliltäni gootti (: Käytän korsetteja, lyhyitä hameita ja muutenkin meikkaan goottimaiseksi itseni. En haluasisi vaihtaa tyyliäni tästä. Olen tyytyväinen tähän tyyliin (:
Kumppaniltani toivoisin samantapaista tyyliä, ei kuitenkaan ole pakollista.

Äänestä

Millainen on tyylini? Jaa-a, kun sen tietäisi itsekin.

Ylipäänsä tykkään pukeutua värikkäästi ja kerroksellisesti. Harrastan enemmän paitojen ostelua, koska housujen sovittelu ahdistaa. Hameita tai mekkoja käytän myös usein. Sitten mielialan ja viitseliäisyyden mukaan vaihtelee paljon, haluanko pukeutua tyttömäisesti, naisellisesti, tyylikkäästi, höpsösti tai yksinkertaisesti.

Tukkaa en osaa/jaksa laittaa paljon yhtään. Leikkaus on sellainen, että harjauksella selviää. Koruja käytän aika harvoin, kun en ole tottunut niiden käyttöön. Vuoden verran pidin korukelloa kaulassa, mutta sitten se hävisi... Asullisesti kuolaan viktoriaanis-tyylisten (tai jotain sinnepäin) asujen perään. Sellainen eleganti vanhanaikaisuus kiehtoo.

Kengät. Enimmäkseen normaaleja kenkiä. Yhdet punaiset lenkkarit, parit maltilliset korkkarit ja balleriina-tyylisiä kävelykenkiä. En voisi kuvitellakaan käyttäväni korkeakorkoisia kenkiä, silloin tällöin olen niitä sovitellut ja seisominenkin on yhtä tuskaa. Toisaalta sellaiset maltilliset korkkarit tuovat mukavan naisellisen olon :)

Millaista tyyliä sitten toivon kumppanilta? Omanlaistaan, mikä minä olen hänen pukeutumisestaan päättämään... Fiksu pukeutuminen tietysti, ei mitään haisevia röppökaljahaalareita.

Äänestä

Metallisti/rokkari on tyylini enkä halua muuttaa sitä mihinkään. Tietysti samankaltainen pukeutuminen kiinnostaa vastakkaisessa sukupuolessa.

Äänestä

Mä oon rento metsästyshenkinen äijä. Päällä usein maastokuvioiset housut ja jaloissa maiharit. Niin vapaa-ajalla kuin koulussakin. Paita on ruutukuvioinen flanellipaita, jonka hihat on kääritty ja 2-4 nappia yleensä auki. Alla musta t-paita. Ja paita aina housun päällä. Suosikkitakki on musta pitkä nahkatakki koulussa, lukiossa ja bilettäessä. Metsässä tietty maastotakki tai sadetakki. Yksvärisistä paidoista käytän mustia pitkähihaisia.

Äänestä

Fruittarityyli on vaan nii best. Käytän erilaisiavärikkäitä t-paitoja. Pillifarkut ovat pakolliset, en osaa olla ilman enkä muunlaisia housuja omistakkaan. Mulla on 4 paria lacosteja joista kahdet mustat nahkaset,sekä valkoset varrettomat ja varrelliset. Mulla on überblondi linnunpesätucca, korviksen omistan myös. Tyyliäni ei ole tarpeellísta kehittää, se on nyt jo nami

Äänestä

Pukeudun itse Hevari/Metallisti tyylillä..maastokuvioisiin housuihin,bändipaitoihin,Rykmenttitakkiin ja maiharikenkiin,housuissani roikkuu ketjuja ja omaan aika pitkän letin myös..kuuntelen lähes pelkästään Metallia/Heviä mutta myös jotkut underground rap artistit menevät esim. Puukko-Allu..
Olen tyytyväinen omaan tyyliini, ja tietenki se on plussaa jos kumppani olisi tyyliltään samantapainen :)

Äänestä
  • Kuuntelen paljon 80-luvun sukkahousu/tukkahevii ja ulkonäössä se näkyy. Mustat, tupeeratut hiukset, legginsejä, pillejä, bootseja, kajaalia, bandana huivit ranteessa, nahkatakkii yms pilottilasit pitäis hankkii :D

    Äänestä

  • Jeessöör kirjoitti:

    Kuuntelen paljon 80-luvun sukkahousu/tukkahevii ja ulkonäössä se näkyy. Mustat, tupeeratut hiukset, legginsejä, pillejä, bootseja, kajaalia, bandana huivit ranteessa, nahkatakkii yms pilottilasit pitäis hankkii :D

    AIvan mahtavaa! Pidä toi tyyli!! Tukkahevi jos joku on cool!!

    Äänestä

Minä saatan olla hieman omalaatuinen mitä pukeutumiseeni tulee, kallistuu enemmänkin tohon "rikas poika tai snobi" tyyliin. En oo varma mut jotenki tolleen.

Eli käytän enemmänkin Gantin ja Dressmannin vaatteita. Eli kauluspaitoja, poolopaitoja, merkkifarkkuja, villapaitoja, slipovereita, T-paitoja ja joskus jopa liivejä. Samaan kastiin voi heittää sitten farkkutakkeja, nahkatakkeja ynnä monia muita takkeja xD. Sit viel en todellakaan tiedä ett mihin tyyliin itteni lajittelisin, snobi tai rich kid oli paras kuvaus minkä keksin tälle tyylille (ei välttämättä paras silti) mut jos ois joku joka EHKÄ pystyis lajittelemaan mut paremmin niin be my guest.

Äänestä
  • Mun tyylii vois kuvailla näin: rockari-vaikutteinen fruittari-tyyli ja jotenki samal aika omaperänen. Rockari-vaikutteet näkyy hiuksist (blondatut) ja aina laitan hiukset hyvi. Pillifarkkui käytän aina, joskus myös valkosii. Neuleit käytän ja myös aika tiukkoi vaatteit. Värikkäästi pyrin pukeutuu ja siten et erotun hyvi massast. Korui käytän jonki verran (lähinnä kaulakorui). En hirveest merkeist välitä vaatteis mut kaiken kyl ostan uutena. Lacoste ny o yks merkki mist pidän. Jack & Jones ja H&M o niit mist kans ostan yleensä. Myös vähä kaikenlaisist kaupoist ostan jos vaa pidän. Mun musamaku ei suoranaisest vastaa tyyliini. Yleensä kuuntelen aika rytmikästä musaa ja erityisest 80-luvun poppii ja rockii. Myös soitan kitaraa ja bassoo. En luokittele itteeni yleensä. Mut kuten sanoin et haluun erottuu massast, nii omaperäsyyt kyl löytyy.

    Äänestä

mun tyyli...no se on kyl täl hetkel vaikee luokitella mihinkää. jotku sanoo näytän ernulle jos oikein innostun pukeutumaa, mut sit jos ei jaksa yhistellä niit vaatteita kaikki sanoo sillo emoks. mä oon kiinnostunu emo tyylisistä pojista mut toivon kyl et omalaatunen ja semmoen hyvä ei mikää kauhee haiseva tai ruma

Äänestä

mä en oikein tiiä minkä lainen mun tyyli on:D lökäreistä en hirveesti välitä, useimmiten siniset jotka on edestä vaalemmat pillifarkut,t-paita ja villatakki(vai mikä lie onkaa). sitte talvella ulkona on villakangastakki, tumput, ja jokku nilkkurit. keväällä/syksyllä takkina käytän nahkatakkia. eikä poikkiksen tylillä ole vväliä, kuha ei käytä mitää maastohousuja

Äänestä

Minun tyylini on sellainen rento. Pidän vaatteista jotka istuvat, mutta farkut on kivat jos ne ovat vähän kireät(mutta unelma farkuissa on myös strechiä,jotta ne joustavat vähän), ja ehdottomasti farkuissa pitää olla matala vyötärö, sillä en halua pitää mitään mummomaisia korkeavyötäröisiä.
Hupparitkin on kivoja, mutta en halua niitä aina pitää. Tykkään myös tyttöjen kauluspaidoista, joissa on ruutukuviota. Hmm... Neulepaidat on kivoja, ja niihin jokin kivanvärinen pitkä toppi.
En pidä mistään lyhyistä topeista tai liian paljastavista vaatteista, sillä jos on lyhyt toppi ja vaikka kyykistyy, niin silloin näkyy ''rekkamiehen viiva' eli persvako :D'

Äänestä

Merkkifarkkuja, poolo paitoja (yleinsä Lacoste), kauluspaitoja, ja t-paitoja.
Vähän kalliimpi kun H&M, mutta paljon parempi!

Äänestä

tyylini on aika simppeli. Tykkään perusväreistä (valkoinen, musta, ruskea, puuteri jne.). Rakastan Vuittonin laukkuja!!

Äänestä

Tyylini on poikamainen ja/tai angdrogyyni. Löydän vaatteeni yleensä miesten osastolta.
Käytän Dr. Denimin farkkuja ja Conversen tennareita, kaulus- ja T-paitoja sekä yksivärisiä, leveäolkaimisia toppeja. Mekkoja, hameita tai korkokenkiä en käytä muuten kuin vähän virallisemmissa juhlissa, esim. häissä ja ristiäisissä.
Vaatteeni ostan yleensä JC:stä ja Carlingsista, mutta myös H&M:ssä olen tehnyt löytöjä.
Tykkään kirkkaista väreistä, kuten keltaisesta sekä sinisen ja punaisen eri sävyistä. Mustaa käytän harvemmin, suosin ennemmin vaikkapa tummanharmaata.

Hiukseni ovat lyhyet, punaiset, kerroksittain leikatut ja luonnonkiharat. Etutukkaa suoristan silloin tällöin, mutta muuten annan hiusteni pörröttyä ja kihartua korkkiruuveille. Lyhyydestään huolimatta hiukseni ovat yllättävän paksut.

Käytän paljon koruja, varsinkin riipuksia ja sormuksia. Oikean käden etusormessa ja nimettömässä on aina hopeiset sormukset, samoin kuin vasemman käden etusormessa. Kaulassani riippuu aina hopeinen riipus, mutta joskus käytän sen lisäksi myös Sid Vicious-tyylistä lukkoa paksussa ketjussa.

Kenkiä minulla on alle kuusi paria, ja useimmat niistä ovat tennareita. Tosin yhdet vanhat, mustat lenkkarit ovat jääneet kaapin perälle lojumaan... Korkokenkiä en käytä, enkä osaa edes kävellä niillä näyttämättä vaappuvalta pingviiniltä.
Ballerinoja minulla on kaksi paria, toiset ovat kiiltävän mustat ja toiset värikkäät, ruudulliset ja rusetein koristellut.

Kumppanini tyylillä ei ole väliä, pidän niin tyttömäisistä kuin poikamaisistakin ihmisistä. Minulle on ihan sama, käyttääkö kumppanini korkokenkiä, ballerinoja, maihareita vai tennareita. Hiusten pituus tai vaatekaapin sisältökään ei ole mielestäni kauhean tärkeää, mutta olisi kivaa jos rakkaani vaatekaapista löytyisi jotain söpöä ja suloisen seksikästä.
Tyttömäisellä tytöllä voisi olla esimerkiksi värikäs mekko ja söpöt ballerinat, tai vaihtoehtoisesti röyhelökauluspaita, hyvin istuvat housut ja korkokengät.
Poikamaisella tytöllä voisi olla esimerkiksi sopivat löysät (ei lököttävät!) farkut, kauluspaita, T-paita tai huppari ja maiharit tai tennarit.
Kumppanini koruista en osaa sanoa mitään muuta kuin että hillitty määrä lävistyksiä, esim. pari lävistystä korvissa ja huulikoru, ovat tajuttoman suloisia.

Äänestä

Hevari tyyli. Maastohousut, bändipaita ja muuta jännää.

Äänestä

Käytän toisinaan mustia farkkuja, toisinaan taas perus sinisiä farkkuja. Pukeudun välillä kauluspaitoihin, jotka ovat minun kohdallani enimmäkseen tummia. Välillä taas pukeudun neuleisiin tai huppareihin, jotka ovat sävyltään yleensä tummia (musta, tummanharmaa, tummansininen) mutta toisinaan joukossa saattaa olla punaista, lilaa ja valkoistakin. Jaloissa minulla näin keväällä on tennarit. Hiukseni ovat... lyhyehköt tai puolipitkät, eivät siis ihan lyhyet mutteivat kovin pitkätkään(korvat peittyvät juuri ja edestä hiukset ovat noin kulmakarvojen tasolla). En ole värjännyt hiuksiani enkä aiokaan, ne ovat värisävyltään jotkut vaaleanruskeat tai jotain sinne päin(jostain syystä takaa tummemmat kuin edestä).

Yleisesti ottaen on vaikea määritellä tyyliäni, koska se vaihtelee oikeastaan päivästä riippuen. Suosin kuitenkin lähinnä tummia sävyjä ja pukeudun suhteellisen neutraaleihin vaatteisiin, joissa ei yleensä ole paljoa näkyviä kuvioita tai suuria tekstejä. Kuuntelen enimmäkseen metallimusiikkia, mikä ei kuitenkaan välttämättä hirveästi tyylistäni näy eikä sen mielestäni tarvitsekaan. (mikäli kuvauksesta ei käynyt ilmi niin olen poika/mies)

Äänestä
  • Unohdin siis vastata vielä kahteen jälkimmäiseen kysymykseen, eli en halua kehittää tyyliäni mitenkään, koska itse olen siihen tyytyväinen. Ainoa muutos minkä saatan tehdä on se, että leikkaan hiukseni lyhyemmiksi.
    Se, mitä kumppaniltani toivoisin, ei ensisijaisesti riipu tyylistä vaan luonteesta ja mielipiteistä, kiinnostuksen kohteista yms. mutta en kuitenkaan haluaisi liian räikeän värikkään iloisiin vaatteisiin pukeutuvaa ihmistä kumppanikseni eikä hiusten tarvitse olla viimeisen päälle laitettu. Luonnonpunaiset tai tummat hiukset olisivat kivat mutta se ei ole mikään vaatimus.

    Äänestä

Olen naishevari/naismetallisti, miten se nyt luokitellaan - pukeutumisen vai musamaun kautta. Yleensä jalassa ovat camohousut (woodland, metro, redcamo) ja maiharit, yläosissa sen sijaan suosin ihonmyötäisempiä vaatteita. Esimerkiksi toppeja, normaaleja pitkähihaisia paitoja ja toisinaan ihan rentoja huppareita.
En ole aikeissa kehittää tyyliäni mihinkään suuntaan, sillä viihdyn vaatteissani enkä tuntisi mitään muita rättejä 'omakseni'. Lisäksi tyylini vaatteissa on oikein hyvä liikkua, ei tarvitse hienostella turhia. Mikään jätkä en silti yritä olla, ihan neitihän minä. :D

Kumppanilta ihannetyyli olisi luonnollisesti hevari, mutta kyllä sitä muunlainenkin käy.

Äänestä

Tyylini:

Värikkäät EI LIIAN ISOT hupparit (Vihreä, Punanen, Valkoinen, Musta, ja joskus jopa Sininen), kuumalla säällä värikkäitä T-paitoja (Melkein kaikkia värejä löytyy, paitsi tietenkin ruskeaa ja muita outoja värejä). Tykkään käyttää farkkuja (joskus lökö farkkuja ja joskus ihan niitä normi) ja sitten tykkään käyttää "pussi housuja" eli semmosia lökö housuja.
Kengät on yleensä tennarit. Päässä lippis, joskus ei. Hiukset on mustat ja lyhyet, geelillä tai muulla silleen hienosti pystyyn, ja käytän hienoja silmälaseja missä on musta kehykset, semmoset paksut mutta silti sopii :)

Mihin kehittää tyyliäni:

Tykkään siitä näin :)

Unelma kumppanin tyyli:

Semmonen rento tyyli :)


Tyyliäni voi eniten verrata Ray William Johnsoniin ;)

Äänestä

Kerrospukeutuminen kunniaan! Yleensä löytyy musta-valkoruudullinen kauluspaita, musta, ruskea tai violetti ziphuppari sen päällä hieman ehkä auki et tuo kauluspaita näkyy, ruskeat pillihköt farkut, mustat puolkorkeet skeittikengät, koska skeittaan ja musta puolipitkällä helmalla oleva takki, josta myös rintataskut löytyy ja musta pipo.

Aika tyhmältä ja monimutkaiselta vaikuttava tyyli, mut tykkään ITSE tosta ja yleensä tommosesta tyylistä!

Tytöt ei tunnu pitävän ollenkaan mut ei mul oo ulkonäköö ees katsoo heitä :D

Varmaan joku tunnistaa mut ei voi midii!

Äänestä
  • Pukeutumistyylini: Teini / scene

    Rakastan tummia vaatteita ja tiukkoja, mmmmmm...

    Äänestä

Pukeutumistyylini: Teini / scene

Rakastan tummia vaatteita ja tiukkoja, mmmmmm...

Äänestä

Oma tyylini sekoittuu lolitan ja arkipukeutumisen väliin. Hiusrusetit, polvisukat ja erilaiset hiuskukat ovat ihania. Rakastan muutamaa kokoa liian isoja huppareita ilman vetoketjuja, ja välillä yksiväriset, tiukat pitkähihaiset paidat ovat kivoja. Neonväriset tennarit ja keltaiset tunikat ♥

Äänestä

mulla ei kai oo mitään erityistä tyyliä..
pukeudun aika tiukkoihin farkkuihin, pitkähihaisiin paitoihin, tennareihin ja huiveihin. hiukset kerroksittain leikatut.

Äänestä

Olen alasti

Äänestä

Nojaah..Punkkari jos aletaan luokitteleen, eli iso harja, mustat meikit, nahkaa, bändipaidat, niittejä, lävistyksiä ymsyms..Ei tätä mun tyyliä tarvi enää mitenkä "kehitellä", tähän on tultu ja tässä pysytään (:
Kummpanilta, jos sellasen haluan ni toivoin tietty kanssa Punk henkeä, niin pukeutumisessa kun asenteessakin, en kestäis mitään bisnesinsinööriressukkaa D::::
tyttö siis olen..

Äänestä

No siis..mun tyyli(12w)......Skeitit,topit,shortsit farkut...hieman liian isot vaatteet sopii...ei mitää pinkkiä tai punasta..siis on mul kaapin pohjal pari pinkkii mut ei lisää..kiitos!....Ja miehestä sekeitit,hoppari ja lihaksikas!...Grrhh..EI MUUTA!(=

Äänestä

Mun tyyli on joko pillit tai hobbari farkut sit xl t paita ja xl tai l hubbari ja skedet ja cappi.

Äänestä
  • V*tun jonne!!!!!!!

    Äänestä

No oon siis osittain scene, mut käytän kuitenkin tyyliin peak performancen, adidaksen yms. vaatteita. OOn siis aina ihan muodissa messissä, mut ostan värikkäitä vaatteita ja yhdistelen ne sopivalla tavalla, ettei tuu mitään värienergialol-yliannostusta.
Mulla on mustat hiukset, sillee scenemallii leikattun ja sit niis on alhaalla sähkönsinisellä pesukarhunraitoja. en käytä mtn pinnei tai mitää...
Ghettoblaster laukku löytyy

Äänestä
  • FAAAAKEEEEEE!

    Äänestä

Laattaan siihen paikkaan kun näen ainuttakaan boombox-laukkua! Varsinkin scene-lissuilta noita löytyy!

Ei vittu joka toisella vastaantulijalla tommonen! Meinaa vähän jo olla maha kipeä... Elimistö joutuu koville.

Äänestä

Kesällä käytän enemmän värejä. Talvella taas poikamaisempi ja kesällä tyttömäisempi. Kuuntelen rokkia, mutta pukeudun välillä lissumaisesti.
Legginsit, topit, leopardikuvio... niistä tykkään. Mulla näkyy paljon mustaa, mutta värejäki saattaa näkyy. Ostan vaatteeni vähän kaikkialta (paitsi mummomestoilta ja kirppiksilt.)

En jaksa kuvailla tyyliäni sen paremmin. Käykää kattoo: http://irc-galleria.net/user/Mia ja vastatkaa kyssääni, jos et vielä vastannu.

Äänestä

pukeudun selkeästi ja pidän kerroksittaisesta pukeutumisesta. Käytän merkkikenkiä ja muitakin merkkituotteita :-)

Äänestä

Tavallisesti koulus huppari ja farkut.
Koton kollarit ja pitkähianen

Äänestä

hmm no vähän iimou.
tai siis pillifarkut mustat, ja yleensä talvella kaks hupparia päällekkäin. miesten sellasia ettei oo slimmattuja. ne on mustia, punaisia ja sitte bändihupparit. niiden alla riippuen kylmyydestä toppi tai t-paita tai kummatki. villasukat ja converset. kesällä pillifarkut, toppi ja huppari/t-paita ja huppari tai ainoastaan t-paita. ja converset.

hiukset on mustat keskipitkät, menee toisen tai kummankin silmän päältä, riippuu miten jaksan laittaa. ja meikkiäkin sen verran kun jaksan laittaa, mutta ei kilokaupalla. en tupeeraa hiuksia koska en jaksa ja se muutenki rasittaa hiuksia.

mulle on ihan sama miten jätkä pukeutuu, kuhan vaan on muuten mukava =)

Äänestä

mun tyyylini on :)
mä pukeudun yleensä legginseihin/pilleihin, toppiin,huppariin ja räp lippikseen :)
ite tykkään ! ja meikkaan silmäni "pandaks" ja meikkivoidetta huulis naamal ja rajut kulmat (tummat) se näyttää siideltä;)

Äänestä

Jaaa... Tyylini on ehkä hieman tylsän rento. yleensä jalassa tiukat tummat farkut ja sitten joku tumma yläosa. Vaatekaappini sisältö on suurimmalta osalta valkoisesta mustaan. Laiskoina päivinä pistän jalkaani lököt kollarit

Käytän paljon säkkimäisiä neuleita ja huppareita, poikien osastolta ostettuja t-paitoja ja 2/3 hihaisia tai normi pitkähihaisia. Käyttäisin enemmän myös ruutupaitoja mutta löydän vain harvoin sopivan mallisia. :( Rakastan käyttää isoja kirkkan värisiä huiveja kaulassa.

Olen laiska meikkaja ja yleensä laitan vain meikkivoidetta ja peitevoidetta tummiin silmän alusiin ja taivutan ripset. Aina kun kerkeän laitan ripsaria, ja joskus punaan hiukan huuliani. Hiuksiani pidän yleensä auki hieman tupeerattuna.
Koruina minulla on yleensä vain sykekello, 2 nominationia ja kaulassa leijona riipus. Molemmissa korvissa on yleensä kahdet nappikorvikset. käytän yleensä piilareita, mutta jokus käytän isoja mustakehyksisiä laseja.

Kenkinä mulla on yleensä converset tai kulahtaneet superstarit, talvisin käytän reinoja ja pakkasilla huopatossuja. :) Korkkareitä käytän vain juhlatilaisuuksissa.

Äänestä

Oma tyylini on aika rento, tykkään kaikista huppareista, farkuista,kollareista, ja muutenkin rennommista housuista. Olen tyytyväinen omaan tyyliini, ja poikaystäväni pukeutuu myös aika rennosti :)

Äänestä

Mooi!
Mun tyyli on vähä scene/emomainen. Kerroksittain leikatut hiukset, pitkä sivu otsatukka. Käytän mustia pillejä,tennareita joissa on yleensä erilaiset kengän-nauhat, pidän pändipaitoja ja vähän horror/cute tyylisiä paitoja kuten esim.Cupcake Cult tai Heartless merkkisiä. joskus laitan housuihini hakaneuloja koska ne näyttää mun mielestä kiwalta housuissa :33 Oon meijän luokan ainoo jolla on koululaukku ja muutenki meijän KOKO KOULUN erilais tyylisin poika eli siinä oli kyl paljon hyväksyttävää ku muut haukku ja kiusas alussa mut nykyään en ees välitä siitä mitä muut sanoo (; tyylissäni ei oo mun mielestä paljoo parannettavaa paitsi haluun mustat hiukset :DD nyt ne on ruskeet sitte haluisin pari läväriä ja lisää mustia/tummia vaatteitaa :33!

Äänestä

Mooi :D

Oon emomainen :) Kaytän emotyylisii vaatteita meikkaan mustall meikill jne.:)
Haluisin mustat hiukset, mutsi ei anna ku vat 15-vnä -.-
Jaa tietty haluisin et mun poikaystävä ois emotyylinen kans, mut saa olla mun puolesta ihan mikä vaa, mut ei mikää haiseva nörtti (xd) siis sellane joka pitää yulkonäöstää huolta :)

iimouaxu-99

Äänestä
  • Haluut mustat hiukset? Näin voi saada luonnollisesti tummemmat, ei kylläkään ihan mustia mut astetta tummemmat hiukset. Ilman hiusvärejä siis. Jos osaat englantia, luepa tää http://www.ehow.com/how_2087118_darken-hair-naturally.html
    En sit lupaa että toimii mut kannattaa kokeilla.

    Äänestä

Mun tyyli on vaihtelevaa. Aika usein pidän ruudullisii esim. jck & jns ostettui kauluspaitoi, sit farkut ja joku baseball cap. Ja joskus pidän taas Huppareitja farkkui. Oon myös muutamii kertoi pitäny chinoi. Kenkii mul on muutamii joist yleensä pidän Niken tennareit tai adidaksii.

Äänestä
  • Ainii kumppanin tyylil ei oo välii kunhan ei oo mikää emo gootti. Riittää suunnilleen et pukeutuu siististi.

    Äänestä

mun tyylii on aika vaikee luokitella :''D lähinnä varmaan rokkari.. pillit, hemmetisti asusteita, ruutupaita tai joku muu kivannäkönen paita/toppi, tennarit, mustat kerrostetut lyhyet hiukset tolleen kivasti pystyssä lakalla ja hiusgeelillä, paljon eyelinerii ja yleensä hakaneuloil, pinsseil ja ketjuilla tuunattu marimekon tummanruskee laukku, vaatteita sit tuunailen mahollisuuksien mukaan itteni näköseks. hankintalistalla täl hetkellä on nahkarotsi, mut ei sellanen ginatricot/h&m jollanen nykyää tuntuu olevan joka toisella. emoks, gootiks, hevariks ym. on kutsuttu mut jokanen kelatkoon musta mitä haluu. nii ja mitä nyt musamakuun kuuluu mötley crüe ja hanoi rocks jne. asenne ainaki rock/punk. ja fiiliksen mukaan pukeudun, et joskus saatan jopa näyttää ihmiseltä! :''D

kumppanin ulkonäöl ei oo paljoo välii, kunhan asenne on sama ja meil synkkaa. :''D

Äänestä

no joo, mun tyyli on emo punkkari ihan 100%: punaset skotti ruutu farkut(tai mustat ku ne on pesus), bändi paita, huppari joko musta puna paksuraidallinen tai luuranko kuvioitu, maiharit talvel kesäl converset(punaset) jaa tukka on kirkkaan punanen ja pitkä, mulla on venytykset korvis, meikkaan sillee ku jaksan, mun takki on joko nahka tai sellanen sammalenvihree pitempi takki, koululaukku on musta ja siin on helvetistt merkkei(bändien enimmäksee)ja niittei jaa sellanen luurangon käsi, JA meinasin unohtaa: NIITTIVYÖ, se on tärkee:DD korui käytän tosi harvoin vaa korvis on ne venytyskorut ja toiset korvikset.. kehitystä mun tyyli ei tarvii paitsi lävistyksen voisin ottaa johonkii päin pärstää;D kumppanilta toivon ehdottomast punkkari/emo tyyliä jos sellanen joskus tulee olemaan:) kuuntelen punkkia ja joitaa metalli bändejäkii. otan nyt sen riskin että kukaa mun tuttu ei lue tätä:DD ainii ja oon 13 vuotias tyttö;)

Äänestä

Olen 17-vuotias poika, mulla on lyhyet ruskeet hiukset ja kuuntelen heviä kaikenmaailman metallilajeja, esimerkiksi black metal, death metal, melodic death metal jne.

Itse pukeudun Blendin farkkuihin, Peak Performancen/Espritin huppariin.
Sitte on perus Niken kengät jalassa ja joku takki, (rotsi/jack and jonesin takki tjtn)

Olen saanut tästä paljon kritiikkiä, että en ole hevari pukeutumisen takia ja sen takia koska en omista pitkää lettiä.
Ostan aina bändien levyt, muita oheistuotteita ja käyn keikoilla. Keikoille puen sitten bändipaitaa ym siihen sopivampaa vaatetusta.

Tässäpä tämä oli, kai sitten olen joku norm. tavis??

Äänestä
  • Olen 18 v ja vähän sama juttu. Metallia kuuntelen (monenlaista metallia siis) mutta en näytä stereotyyppiseltä hevarilta. Ei kyllä ole kukaan tullut
    valittamaankaan. Tosin kaikki eivät ymmärrä musiikkimakuani mutta väliäkö tuolla...

    Äänestä

Itte pidän flanellipaitaa, jossa hihat kääritty ylös, musta t-paita alla, mustat farkut ja mustat cowboy bootsit, ja musta pipo, ja takkina käytän joskus semmosta pitkää dusteria.

Äänestä

nahkarotsi,tennarit kesällä,siniset farkut ja alla joku neule tai T-paita

Äänestä

joku sano joskus et mun tyyli on "prinsessa tyyli" :D mut ite tykkään hirveesti vaaleenpunasesta ja valkosesta.. ja kaikestä sellasest söpöstä ja pörrösestä :´D
esim oprin tyyli on aikas ihana http://opri.kuvat.fi/kuvat/Oprin/01/134.jpg/full

Äänestä

Mie tykkäilen kaikesta erilaisesta : ) Ite etsin useat vaatteeni esim Cybershopista. Kirppareiltakin voi tehdä löytöjä :3 Käytössä on paljon erilaisia huppareita (esim. Avril Lavignen suunnittelema huppari, joka on puoliksi musta ja puoliksi mustavalkoraidallinen) ja erilaisia farkkuja. Nyt oon hankkimassa sellasia kivoja skottiruudullisia pillifarkkuja, joissa tulis mukana sellanen remmi, jonka saa kiinnitettyä housuihin. Kys farkuissa on myös mukavasti vetskareita koristeina :) Monipuolistan tyyliäni myös erilaisilla koruilla, hiuskoristeilla ja huiveilla.

Äänestä

Flanellipaitoja käytän, ja alla T-paita, yleensä joku bändipaita. Ja sitten farkut, tällä hetkellä hajanaiset. Ehjiäkin tosin löytyy.

Äänestä

Mä käytän oikeastaan vain mustia vaatteita,jotain harmaata ny voi olla. Vihaan värejä. Mulla on vaan huppareita, en oo varmaan 3 vuoteen käyttäny muunlaisia päällysvaatteita. Mun talvitakki on sellanen harmaa maihinnousutakki. Mulla on melkein aina lökärit jalassa. Kenkinä mulla on jotain tennareita. Hiuksia en jaksa laittaa tai leikkauttaa, harjaamalla niistä selviää ja ne on aina kiinni. Kuuntelen metallia, mutta ei se musta varmaan päällepäin näy.

Äänestä
  • Ja rakastan kaikkia huiveja :) Vaikka en muuten väreistä pidä, niin punaiset huivit on kivoja :)

    Äänestä

Hmmhmm tyyli??

Harrastan mukavia vaatteita, vaikka kaikki maailman muotibloggarit laulaa ne suohon. Ihanat housut, jotka venyy vatsan kohdalta, että voi syödä ja valtavat kauluspaidat ah! Huiveja, kangaskasseja ja tukka sekaisin.

Toppeja käytän, vaikka ne on välillä epämukavia >::: olkaimet lörtsyilee, mut t-paidat on epämukavampia! xddd

Äänestä

Tyyli? Sanon että voisi tunkea vittuun semmoisen jutun kuin tyyli. Kunhan pistän jotain kuteita vaan päälle ja lähen menemään. Inhoan yli kaiken tämmöistä tyylihömpötystä että toinen on cool ja toinen ei koska ne pukeutuvat noin ja noin.

Äänestä
  • Oot ihan oikeessa! Mitä väliä sillä on miten pukeutuu? Kunhan ei alasti oo :)

    Äänestä

Noh, mun tyyli on farkut, lökärit, hupparit, pitkähihaset, topit, neuleet... yleensä jalassa tennarit, korkkarit tai uggit. päässä käytän joskus villapantaa, tai jtn muuta hius-systeemiä. Joskus päässä Rayban läpinäkyvillä linsseillä varustetut nörttilasit :D meikkaan vaan ripsari puuteri. hiukset keskiselkään, ruskeat sivuotsis. lempilaulaja Michael Jackson, jota kuuntelen eniten, ja joskus on päällä MJ paita, tai jopa hattu. mutta kuuntelen myös muuta musaa, kuten RAP joka on lähellä sydäntä myös

Äänestä

Kolme raitaa A-DI-DAS

Äänestä

Omaa tyyliä vähän vaikea luonnehtia, mutta kai vois sanoa että sellanen aika poikamainen & punk.

Äänestä

öhööööööhh. varmaan aika normaali tyyli, eniten mustaa ja valkoista vaatteissa.
yleensä aika tiukat farkut ja pitkähihainen paita.
hiukset aina kiinni joko yhdellä tai kahdella pompulalla. en käytä meikkiä ollenkaan, enkä koruja, vaikka niitä onkin paljon.
haluaisin kuitenkin olla lolita, mutta ei tarpeeksi rahaa tai käsityötaitoja ja tämä suomen kylmä ilmasto talvella. >:-)

Äänestä

Hiukset on leikattu kerroksittain ja ulottuu n.10 cm olkapäiden yläpuolelle. Väri on ruskea, mutta värjään ne mustiksi, koska kulmat on mustat. Natural. Pelkkä harjaus riittää, ja en meikkaa ollenkaan. En edes juhlallisempiin tilaisuuksiin.

Ah, rakastan koruja! Hopea on mieliväri, vaikka yksi kullahtava löytyy, ja varsinkin Nomination-kopiota! Usein hopeanvärisiä "laattakoruja", johon on upotettu erivärisiä lasisia "kiviä", sekä yhtä nahkaista korua, jossa on kaikkea. Kaulassa käytän hopeaketjuja. Korvissa möllöttää teräskorvikset.

Paitoina on toppeja, huppareita, T-paitoja (pitkiä ja lyhyitä), neuleita sekä fleece-paitoja. Väreinä on kaikki muut paitsi; sinappi. Hyi. Ruskeasta en tykkää, mutta kirkkaista väreistä (topit & T-paidat; eritoten, jossa on teksti, kuva, teksti/kuva, kuvioita) eniten. Jaloissa on farkut, jopa punaiset on, sekä vihreät ja keltaiset. Usein kuitenkin tavalliset. Talvisin on ruskeat saappaat, valkoiset töppöset tai lenkkarimalliset pitkävartiset saappaat. Kesäisin suosin crocseja ja ballerinoja. Syksyllä ja keväällä on lenkkarit tai tennarit.
Kesällä on myös hameet, legginsit, microshortsit, mekot sekä ihanat värikkäät laukut.

Lyhyesti; tavallinen.

Haluaisin kehittää niin, että uskaltaisin lähteä milloin vain minne vain sellaisissa, jotka kuuluvat tyyliin.

Kumppaniltani eli poikaystävältäni toivon hänen omaa tyyliään. Hän kulkee missä kulkee.

Äänestä

Itselläni perus metallistin kamaa, teräskärjelliset maiharit, maastohousut, vyöllä muutama pitkä ketju, bändipaita jonka päällä nahkatakki, mutta pitkistä hiuksista en pidä, joten pää on lähes kaljuksi ajeltu. Hatuista ja hupuista en vain jostain syystä pidä, sellaisia en päähäni laita ellei ole -20 pakkasta. Muiden tyylistä en välitä pätkän vertaa. Kavereita on moneen lähtöön, jotkut pukeutuu lökärifarkkuihin ja toiset taas umpimustia gootteja.

Äänestä

No mitä ny itse yleensä käytän niin, tummia leveälahkeisia farkkuja, värikkäitä t-paitoja/kauluspaitoja, mieluiten vaalea huppari jossa kuitenkin eri värejä, ei mitään tummaa mielellään. Takkina suht. värikäs laskettelutakki ja kenkinä yleensä mustat skeittikengät jossa hyvin erottuvat nauhat, esim vihreät. Pipona mulla tällähetkellä Jokereitten sellainen aika värikäs tupsupipo mikälienee. Hiukset aika lyhyet, ei mitään pehkoja. :) Eli tiivistettynä, aika värikkäästi pyrin pukeutumaan, mustia paitoja/huppareita en käytä, omasta mielestäni musta sopii vain kenkiin ja housuihin. :p Minulle on aika sama mitä vaatteita muut käyttävät, kunhan nyt edes hieman väriä pistävät ylleen niin riittää..

Äänestä

oon tyttö, mutta pukeudun poikamaisesti (inhoan massatyylejä), etenkin talvella. maiharit, perus farkut, lyhyt nahkatakki tekoturkisvuorella, yksiväriset maastohousut joissa paljon taskuja. kauluspaitoja haluaisin lisää, niistä tykkään. Kesällä käytän paljon valkoisia vaatteita maanläheisten sävyjen lisäksi. jaloissa sandaalit tai jopa korkokengät, muutenkin tyyli muuttuu naisellisemmaksi kesällä. tietenki käytän maihareita kesälläkin, silloin ku ei oo hellettä =)
en oikein tiedä onko mun tyylillä mitään nimeä, pukeudun niin ku tykkään

Äänestä

ite oon hoppari käytän lähes mustia levee lahkeisia ''lökäpöksyjä'' pitkiä värikkäitä, huppareita->>>niinku t-paitojakin. kesällä omaa silmää mielyttävä suora lippainen lippis niin sanottu cäppi :D ja osittain mustia skeitti kenkiä . nyt talvella käytän vihreää icepeakin laskettelu takkia ja DC:n vihreää pipoa ja samoja lähes mustia leveitä lökäpöksy farkkuja käytän lähes ympäri vuoden. timantti korvis vasemmassa korvassa. en välitä ''kumppanini'' pukeutumisesta juuri ollenkaan. luonne,mukavuus,luotettavuus ja sen verran ulkonäkö että itse painan 55kg ja olen 176cm ja olen 13v. että en rupeaisit kenenkään saman ikäiseni 70kg painavan kanssa seurustelemaan.

Äänestä

Ajattelin, että alkaisin käyttämään maastohousuja, maihareita ja pilottitakkia. Ajelen myös pääni kaljuksi ja hankin muutamia hakaristimerkkejä vaatteisiini ja ehkä pari tatuontiakin. Mitäs mieltä ootte?

Sieg Heil!

Äänestä

Rakastan Jenkkien eteläisimpiä osavaltioita (Texas, Arizona yms), joka näkyy kyllä pukeutumisessa. Flanellipaidat, rennot farkut, farkkushortsit, reisitaskuhousut ja villapaidat/neuleet on lähellä sydäntä.

Normaalisti koulussa päällä on farkut, basic t-paita, flanellipaita,neule tai collegetakki ja ulkotakkina maihinnousutakki. Keväisin ja kesäisin farkut tai farkkushortsit, hihaton t-paita,hihaton flanellipaita ja olkinen cwboy-stetsoni ;) Hiukset leikattu lyhyeksi, tosin kesäksi annan kasvaa melko vapaaksi :)

Kesäisin Hietsuun! Hyvää musaa (Toby Keith, Brooks & Dunns, Carrie Underwood yms), hyvää seuraa ja jenkkifutis messiin!

Äänestä

Ja sitten vielä :D

Ylempänä yks kaveri laitto noi taktiset mittansa ja ikänsä niin lisäyksenä...

16v/184cm/81kg ja jenkkifutistausta :D

Äänestä

Ja koska osaan niin lisään vielä ton yhen kohan!

Ja jos olis seurustelukumppani niin ei olis väliä miten pukeutuis tai olis tai näyttäis, kunhan vaan olis se yhteinen sävel ja kummallakin olis hyvä olla!

Äänestä

No, tämmönen aika perus.. hupparit, pillifarkut, joskus lökärit, t-paidat... ja joo haluisin lisää huppareita ja muutenki vaateostoksille! :D ja semmonen perus tyyli ois kumppanille hyvä (jota ei siis koskaan tule olemaan) joku söpö fruide-poika:3
joo-o tykkään :D (: kai ? :DD
joo ja käytän koruja. plugeja yms spiraaleja korvissa, yks pikku venytys johon ostan joskus isomman korun ja sillee.. sit kädessä pari koruu.
sit meikkaan aika normisti kans..
-meikkipuuteri, joskus meikkivoide, peitepuikko
-varmaa 4-5 eri ripsaria..:DD
-joskus kevyt yläluomen rajaus.. jota ei ees huomaa! muuttaa se vähä näköö :D
-HUULIRASVA! joskus huulikiilto.

Äänestä

Minulla ei ole sinänsä minkäänlaiseen lokeroon laitettavaa tyyliä. Käytän aika usein omantyylisiä vaatteita ja itsetehtyjä koruja. Minua kutsutaan joskus hippipunktontuksi (maanläheisiä värejä, leiskuvanpunainen keesi ja tietenkin olen pätkä) mutta itse lähinnä vain naureskelen tuolle nimelle. :)

Pukeudun usein jonkinlaiseen printtipaitaan tai paksuun villapaitaan ja farkkuihin, joihin tulevia reikiä paikkailen ihan kylmästi erivärisillä kangaspaloilla. Pidän myös kovasti erilaisista mekoista ja hameista. Kauluspaitojakin suosin usein. Lisäksi rakastan villasukkia, ja niitäkin näkyy päälläni hyvin usein. Kuljen usein joko tennareissa tai maihareissa, mutta joskus päälläni näkyy hienommissa tilaisuuksissa korkokenkiäkin.

Koruja minulla on kasapäin. Käytän paljon lintuaiheisia riipuksia, mutta joskus saatan laittaa kaulastani killumaan vaikka sakset, jos siltä tuntuu. Sormuksia pidän harvoin, mutta jos minulla sellainen sattuu olemaan, se on hyvin yksinkertainen ja huomaamaton. Rannekorujakin käytän, useimmin ne ovat vain punottuja, köydenkaltaisia viritelmiä. Korvissani on kolme reikää korvalehdessä (kahdessa pienemmät ja yhdessä isot korvakorut) ja vasemmassa korvassa industrial.

Jaksan harvoin alkaa laittamaan kunnon sotamaalauksia naamatauluuni. Jos minulla meikkiä kuitenkin on, laitan vain kevyesti puuteria, rajaan silmäni ja lisään hieman punaista huulipunaa. Ja minulla on tosiaan punainen, vähän lyhyemmänmallinen keesi.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


asdasdasdasdp kirjoitti:

Millainen on sinun oma tyylisi? Millaiseksi tahtoisit kehittää tyyliäsi? Millaista tyyliä toivoisit kumppaniltasi?

Yksinkertaista. KESKUSTELUA, KIITOS!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu