Olen iskenyt silmäni kaksioon vuonna 1955 valmistuneessa talossa. Täysin remontoitu kun putket viisi vuotta sitten tehtiin. Mitä mieltä olette tuon aikakauden taloista jos niitä vertaa 1970-luvun kerrostaloihin ja aivan uusiin. Neuvoja kaipaisin, ensimmäistä ostamassa.
1950-luvun kerrostalo
4
758
Vastaukset
- tunnelmaa..
Asun vuonna 1950 valmistuneessa talossa. Kaikki suuret remontit tehty, suurin osa 1990-luvulla. Itse remontoin asunnon sisältä ja nätti tuli. Itse halusin mieluummin kodin vanhasta talosta kuin 60-70 -luvun talosta. En pidä ollenkaan neukkukuutioiden ulkonäöstä vaikka nekin saa kyllä remontoimalla sisältä nätiksi.
Huonona puolena on painovoimainen ilmastointi joka on riittämätön. Ruoan haju leijuu toisten asunnoista myös minun asuntooni. Asuntoa tulee tuuletettua usein parvekkeen oven kautta tämän vuoksi. Lisäksi kesällä asunto on sitten turhankin lämmin.
Hyvänä puolena on erinomainen äänieristys (seinät noin 50 cm paksut). Asun ylimmässä kerroksessa. En kuule naapurien ääniä laisinkaan. Siis joskus jopa mietin asuuko ylimmässä kerroksessa ketään muita kun on niin hiljaista. Rappukäytästä toki ääniä kuuluu jos eteisen väliovi on auki.
Asunnon arvo on myös noussut ihan eri tahtiin kuin 60-70 -luvulla rakennettujen asuntojen.
Lähivuosina toki tarkoitus ostaa tuliterä asunto.- Uudempi on parempi
Ulkoseinät ovat paksut mutta huoneistojen väliset seinät ohuet, ohuemmat kuin esim. 1970-luvulla rakennetuissa taloissa. Sinulla on käynyt hyvä tuuri, hiljaiset naapurit. Ei silloin mitään kuulu. Jos olisi nuorisoa joka musiikkia huudattaisi olisi tilanne aivan toinen.
Totuus on että 1950-luvulla rakennetut talot ovat pula-ajan taloja. Kaikesta oli vielä pulaa, huonoista materiaaleista rakennettiin. Mielummin ostaisin 1970-luvun lopussa tehdyn talon, äänieristys paljon parempi. - silence-
Uudempi on parempi kirjoitti:
Ulkoseinät ovat paksut mutta huoneistojen väliset seinät ohuet, ohuemmat kuin esim. 1970-luvulla rakennetuissa taloissa. Sinulla on käynyt hyvä tuuri, hiljaiset naapurit. Ei silloin mitään kuulu. Jos olisi nuorisoa joka musiikkia huudattaisi olisi tilanne aivan toinen.
Totuus on että 1950-luvulla rakennetut talot ovat pula-ajan taloja. Kaikesta oli vielä pulaa, huonoista materiaaleista rakennettiin. Mielummin ostaisin 1970-luvun lopussa tehdyn talon, äänieristys paljon parempi.Tuo ei kyllä pidä paikkaansa ainakaan tämän talon kohdalla. Remontin yhteydessä purettiin keittiön ja olohuoneen välistä seinää ja olipa siinä työtä. Seinä on 13 cm paksua betonia.
Naapurit eivät tosiaankaan ole hiljaisia vaikka niin itsekin luulin. Poliisikin on käynyt rauhoittelemassa tappelevaa pariskuntaa -toisen osapuolen kutsumana. Kuulin tämän alakerran naapurilta seuraavana päivänä. Itse olin autuaallisen tietämätön tapahtuneesta.
Arvostan tätä hiljaisuutta TODELLA.
- Vanha huono
Ei tuollaisia ikäloppuja asuntoja kannata ostaa. Vaikka olisi kuinka remontoitu on vanha vanha. Äänieristys on huono.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1701083
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132847- 84783
- 51728
Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55529Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä294525Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?37521Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t215479- 49477
Kalle irtisanoutui
Kävi, kuten odotettiin. Paras ratkaisu paitsi Orimattilalle myös Larssonille. Seuraavaksi joudutaan mittaamaan kaupungin53464