Aikasiirtymät ja metsänpeitto

Mutta tässä pari jännää videota aiheesta.

http://www.youtube.com/watch?v=FdWXMD4rOGQ
http://www.youtube.com/watch?v=rqQV_UzVQks&feature=related

Olen uskoakseni kokenut metsänpeiton. En aikaisemmin tiennyt mistä on kyse, mutta mielenkiintoinen se kokemus on kyllä ollut.

Viimeisimmän kerran muistan selvästi. Olin päiväkävelyllä kaupungin liepeillä sijaitsevassa pienessä metsässä. Kävelin hiljakseen polkua pitkin, kuuntelin lintujen laulua ja nautin aurinkoisesta säästä tuulen hiljaa suhistessa puiden latvoissa. Kauempana taustalla kuului liikenteen vaimea kohina. Yhtäkkiä linnut hiljenivät. Tuulen suhina loppui kuin seinään ja kaukainen autojen melukin oli hiipunut. Oli täydellisen hiljaista. Tuntui kuin ilma ja koko ympäristö olisi jotenkin "tiivistynyt" ympärilläni. Tunnelma oli todella outo, jotenkin kuin odottava. Kun katselin ympärilleni, metsä näytti ihan vieraalta, vaikka tunsin mielestäni joka notkon, kallion ja puurykelmän, koska kävelin siellä yleensä joka päivä. Alkoi vähän jo pelottaa.

En osaa sanoa miten kauan tätä kesti, mutta tuskin kovin kauaa, ehkä viitisen minuuttia. Tunnelma muuttui entiselleen jossain vaiheessa kun lähdin taas etenemään polkua pitkin. Päästyäni ulos metsästä olo oli puistattava, vaikka itse tilanne olikin jo ohitse.

Muistan vastaavia kokemuksia lapsuusajalta, jolloin olin usein leikkimässä kotini lähimetsässä. Silloin muistan tunteneeni, että joku on läsnä, vaikka yksin olisinkin ollut.

Mutta ainakin lähes. En koe tätä varsinaisesti yliluonnolliseksi, vaan jokin kytkentä vain pätkäisi vähäksi aikaa.

Muistan oikein elävästi hetken, kun olin kävelemässä vuonna '99 tai '00 erään ison tien vartta. Kotiin olin matkalla, jossa olin tuossa vaiheessa asunut jo noin 12 vuoden ajan. Yhtäkkiä koko ympärilläni oleva maailma sekä minä itse, alkoi tuntumaan täysin vieraalta. En tiennyt mihin olin menossa, miksi, enkä oikein ollut edes varma kuka minä olen. Aivan kuin olisin vain pölähtänyt nykyiseen kehooni jostain. Vieraaseen maailmaan, jossa kuitenkin jotenkin tiesin missä asuin, vaikka se koti täysin vieraalta tuntuikin.

Epävarmuustiloja esiintyy aina välillä, mutta tuo oli harvinaisen voimakas tunne. Mikään ei enää tuntunut tutulta, vaikka olin samaa tietä tallannut jo vuosien ajan. Tila kesti muistaakseni noin vartin, eikä se ollut kovin mukava. Aivan kuin olisin unohtanut lähes kaiken elämästäni yhdessä silmänräpäyksessä. Mutta ei sitä silti ihan niin voi sanoa.. Oikeastaan oikeampaa olisi kuvailla sitä niin, että aivan kuin olisin aloittanut elämäni sillä hetkellä, muistoilla jotka eivät olleet oikeasti todellisia.

Kerran kymmenvuotiaana odottelin vanhempiani kotiin ja tähyilin ikkunasta joko heitä näkyisi. Hetken päästä näinkin heidän nousevan ylös pihatietä autotallilta päin. Ikkuna ja pihatie olivat suurinpiirtein samalla tasolla ja etäisyys siinä kohtaa n. 10 m, eli näin heidät aivan selvästi. Juoksin eteiseen vastaan, sillä olin innoissani yhdestä jutusta, jonka tiesin heidän tuovan mukanaan. Mutta eivät he tulleetkaan. Menin katsomaan ikkunasta, jäivätkö he jonkun kanssa juttelemaan vai mikä kesti niin kauan. Ketään ei näkynyt missään. Olin aivan ihmeissäni. Naapuriinko ne menivät? Siinä kun olin lähes tunnin ihmetellyt ja kummastellut, tulivat vanhempani viimein ovesta sisään. He olivat kuulemma juuri äsken saapuneet ja tulleet suoraan sisään. Minä kyllä näin heidän saapuvan jo tuntia aikaisemmin. - Aikasiirtymä vai ns. etiäinen?

Metsänpeitto on itselle täysin vieras, mutta sen sijaan pierunpeittoon olen tömännyt usein. Siinä kokija joutuu pahanhajun valtaamaksi, lisäksi ajan ja paikan taju katoaa hetkellisesti. Jos tulee sellainen tilanne keskellä kaupunkia yhtäkkiä ettei ketään missään, ja tulee sellainen olo, että onko sattunut jotain mitä pitäisi tietää, sillon ilman muuta metsänpeitto asialla, ei syytä lääkärin puoleen. Niin, ja lopuksi, muistakaa olla kusematta saunassa, sillä lauteiden alla asuu tonttu.