Työyhteisössä jokaisen kuuluisi tukea toista, etenkin jos työskennellään tiimissä. Pieni työyhteisöhän on tavallaan tiimi. No mahdollisen komplikaation sattuessa tietenkin pitäisi koko porukalla puhaltaa yhteen hiileen, jotta tilanne saadaan selvitetyksi. Nyt kuitenkin olen itse joutunut todistamaan, että vanha sanonta "kaveria ei jätetä" ei enää nykypäivänä pidä paikkaansa. IT-alalla kaveri todellakin jätetään. Se rintamamieshenki on kadonnut. Miksi?
kaveria ei jätetä, vai jätetäänkö?
tiimihenki
12605
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Eräissä nimeltä mainitsemattomissa yrityksissä on käytössä erilaisia variaatioita 20-60-20 säännöstä, jossa paras 20% syö huonoimman 20% etuja (kuten työsuhteen jatkumista). Mitä huonommin kaverillasi töissä menee, sitä parempi sinulle... Pitää olla kova luottamus omaan itseen ja osaamiseen, että tuollaisessa ympäristössä viitsii ottaa sitä riskiä, että auttaa muita - varsinkin kun samalla oma suoritus pakostakin kärsii.
Muitakin syitä voi olla. Esimerkiksi ihan ihmisistä johtuva huono työilmapiiri. Sitä voi sitten miettiä, mitä sille voisi tehdä.
Omissa työyhteisöissäni on kyllä tiimihenkeä aina löytynyt riittävästi. Tai ainakin minusta näin on ollut. Tiedä sitten muista... :)
Jeps! Eräässä isossa firmassa eräässä sen kassaj. väsäävässä osastossa ollessani huomasin 20-60-20 suuntaista meininkiä, kauan hommissa olleet tekijät eivät uusia tekijöitä paljoa opastaneet, pikemminkin koettivat varmistaa omaa asemaansa ja heittivät uusille kaikenlaista pikkusälää (joka ei hyvää tekijää paljoa työllistänyt). Vaihdoin työpaikkaa ja lähtöhaastattelussa HR:n täti totesi: olemme kuulleet ko. osastosta paljon viime vuosina, siellä kuulemma salaillaan asioita. Sama meininki jatkunut siis jo monta vuotta (pomokin vaihtunut pari kertaa) eikä mitään asialle ole kyetty tekemään. On sitä pk-seudulla sitten kaikenlaista!
Vaihtelee kyllä aivan hirvittävästi työpaikasta toiseen. Jossain aivan loistava tiimihenki, toisessa taas puukotetaan selkään vain. Eli kannattaa (tietenkin) yrittää hakeutua sinne hyvään ympäristöön. Veikkaisin että paras yhdessätekemisen meininki on pikkufirmassa, jossa työntekijät samalla osakkaita mutta tämä vain veikkaus kun kokemusta ei ole.
Ruotsissa olin parissa firmassa it-alalla myös töissä ja Suomessa voidaan valitettavasti siitä team spiritistä vain haaveilla. Kai suomalainen on enempi egoisti ja muita ei paljon ajatella paitsi silloin kun siitä itse hyötyy. Auttakaa te mua mutta mä en auta teitä tyylisesti.
Se työympäristökin vaikuttaa, että millaista käytöstä suositaan.
Joskus sata vuotta sitten Jorma Ollila lopetti paskanpuhumisen Mobiran käytävillä toteamalla suoraan, että "täällä tehdään töitä eikä toimistopolitiikkaa".
Toiset johtajat taasen arvostavat sellaisia alaisia, jotka selviävät keskinäisistä nahinoinneista voittajina.
Tietenkään kyky nousta korppuraadon portaita ei kerro kyvystä tehdä sadetta.
Tavallinen tekijä it-alalla on pelokas, pomojen höykytettävissä ja kuuliainen koira, joka tekee mitä pomot ja yrityksen johto määräävät, jopa sillä uhalla, että rikkovat moraalin ja "kaveria ei jätetä" yhteishengen sääntöjä. Osa pelkää työpaikkansa puolesta, on lapset, vaimo ja asuntolaina, pelottaa jos jää itse työttömäksi. Osa on vain luoteeltaan sellainen lammas, jota viedään kuin metrin mittaa. Toisaalta tuollainen käyttäytyminen on selviytymistä, mutta ruskea raita pöksyissä. Ehkä jää it-alalla eloon, mutta millä hinnalla ja mitä nöyryytyksiä ja vastoinkäymisiä takanaan?
Yt-neuvottelut, älyttömät organisaatio muutokset, mahdottomat projektit ja typerät määräykset. Nämä ovat niitä joissa ruskeakieliset myötäilijät pääsevät näyttämään oman luonteensa pahimmat piirteet
TietoEnatorissa ollessani huomasin että kun YT:eet (2008) alkoivat, niin osaston heikoimmat yksilötyypit alkoivat juosta pomon huoneessa juttelemassa, kahvitauolla kerääntyivät pomon ympärille jos manageeri sattui sumpille tulemaan ... osalla oli ja on edelleen tuolla osastolla hätä siitä että koko toimipiste laitetaan ennen pitkää kiinni.
Parhaat ymmärsivätkin lähteä.
Onneksi älysin lähteä TE:ltä ajoissa juuri kyseisenä vuonna. Työpaikan vaihtaminen on aina haaste, mutta sai siitä käytännön hyötyäkin. Palkka nousi monta sataa euroa, koska TE:ssä palkkakehitys kokeneen työntekijän kohdalla on vain suuri vitsi, ellet satu kuulumaan siihen ruskeamielisten ja -kielisten ryhmään, joka ottaa projektipäälliköiltä ja esimiehiltä poskeen joka välissä.
Mutta on se vaan helvetin orpo fiilis, kun ongelmien selvityksessä porukka häviää ympäriltä huikaten perään "Hoida sinä se homma..". Kyllä olisi armeijakulttuurille tarvetta myös työelämässä!
Mä olen joskus tehnyt stressihaastatteluja ja niissä näkee miten toiset stressitilanteessa alkavat pelata omaan pussiin ja toiset liittoutuvat. Jotkut tietysti klikkiytyvät vaikkei mitään stressiä olisikaan.
Darwinismi on siis suosinut jompaa kumpaa strategiaa riippuen tilanteesta.
Jos siellä teillä on sitten sellainen rekrytoija, joka suosii noita oman etunsa ajajia niin ei siinä höpinät mistään tiimityöstä paina.
Sopeudu, älä yritä muuttaa niitä neitejä. Ei ihmiset muutu, ainakaan parempaan suuntaan. Jos neitiläjällä on tapana liueta tosipaikan tullen niin yritä kiristää sillä pomolta palkankorotus. Tai ainakin puukota lusmuja neitejä selkään niin että veri lentää.
Joskus vedotaan siihen, että toinen kaveri on mukamas taitavampi ja kokeneempi selvittämään ongelmia. Se on niin helppoa sanoa, että "Tee sä toi kun sulla on siitä tietämystä..." tai "Mä en tee tota kun toi ei kuulu mulle, tee sä kun se on sun heiniäs...". Eli pallo pomppii, näin minulla on tapana piikitellä kun tilanne tulee päälle.
Vähän kärjistetysti, ethän nyt itse vain kaipaa kädestä pitäjää?
Työelämässä on erilaisia ihmisiä:
Jotkut pysyvät tiukasti omalla tontillaan.
Jotkut puhuvat aina hommat pois itseltään.
Jotkut eivät vain itsenäisesti kykene tekemään hommia.
Joillakin on kova tarve puhua asioista tekemisen sijaan.
Joiltakin harvoilta onnistuu, mikä tahansa homma ilman suurempia puheita.
Kun vuosia tekee töitä samassa työporukassa tuntee työkaveriensa tavat todella hyvin.
Toisinaan on hyvä olla autuaan tietämätön asiasta vaikka tietäisi tismalleen miten homma tulee tehdä.
On vain terveellistä olla välistä lusmu, että joku enemmän lusmu työkaveri joutu kerrankin kiemurtelemaan töittensä takia.