Mielestäni kannattaisi jättää väliin ja pysyä kirkon politisoitumattomana vaikuttajana Turun alueella. Politiikkaan kun lähtee niin usko karisee kummasti henkilöön.
Jouni Lehikoinen on ollut melko paljon positiivisesti esillä Turun mediassa, joten toivoisi ettei häntä alettaisi katekorisoida johonkin puolueeseen ja sen näkemyksiin, vaikka kuinka sitoutumattomana olisi liikkeellä.
Jouni Lehikoinen on ollut melko paljon positiivisesti esillä Turun mediassa, joten toivoisi ettei häntä alettaisi katekorisoida johonkin puolueeseen ja sen näkemyksiin, vaikka kuinka sitoutumattomana olisi liikkeellä.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Elinkeinoelämä vaatii, että toimittajien puoluekanta on selvitettävä. Kohta samaa selvitystä vaaditaaan papeiltakin. Jo nyt papin on kerrottava kantansa homoista.
Kuka takaa, että kysymyksiin saadaan rehellinen vastaus? Jonkun on pakon edessä ilmoitettava julkisuuteen muu kuin oma kantansa, muuten "saa kenkää". Entä saako tulla toisiin ajatuksiin ja kuinka pian kyselyn jälkeen? Tuleeko papista "petollinen loikkari", jos hän muuttaa kantaansa esim. juuri homoihin suhtautumisessaan?
Saako ihminen oikeuden kehittyä - suuntaan eli toiseen - vai ei? Voiko joku tosissaan ajatella niin, että yhteisten asioitten hoito politiikassa toimien tekee ihmisestä epäkelvon jatkamaan omaa työtään?
Syhteellinen vaalitapa edellyttää, että tullakseeen valituksi ehdokkaan on oltava jonkun puolueen listoilla tai vaihtoehtoisesti kuuluttava muuhun vaaliliittoon. Sitoutumattoman ehdokkaan lienee helpointa - ainakin täällä Turussa - ilmoittautua lukeutuvansa puoluekentän keskustaan?
.
Sese Turku on... niin päättäjiltään kuin muulta hallinnoltaankin.
Mikaelin seurakunta on mamujen hyysääjä.
Suomalainen kirkonveronmaksaja ei ole minkään arvoinen.
Tästä se lähee:
http://www.eroakirkosta.fi/
jouni on tehnyt turun seudulla aivan älyttömän hyvää ja arvokasta työtä. en usko että mikaelinseurakunnan työ olisi niin monipuolista, ihmisläheistä ja tavoittavaa ilman lehikoista. en voi muuta kuin nostaa lakkia hänelle ja toivottaa onnea vaaleihin. ainut sääli tässä on, että jos hän tulee valituksi, menettää turku ihmisläheisimmän kirkkoherran koskaan.